Kylppäriremontti osa sata: Sisustusta ja takapakkeja

Pesukone oli nostettu uudelle, tukevalle parinkymmenen sentin korkuiselle jalustalle, joka oli yhdeksi osaksi kunnolla hitsattu ja sanoi kantavansa 150 kg painoa. Mieheni nimittäin on kylpyhuoneen siivoushenkilö ja hän on se ainoa, joka jaksaa kuurata kaiken lattioita ja seiniä myöten säännöllisesti. Silloin hän aina siirtelee pesukonetta, jotta saa jopa sen alta töhnät pois lattialta; ja se on tietysti hankalaa. Haaveena oli siis helposti luututa koneen alta, kun masiina seisoisi telineellä irti lattiasta. En minä vastustele, jos joku haluaa siivota taloa paikoista, joita minä en tiedä olevan olemassakaan.

Se tiedettiin, että sellaiset pesukonejalustat, jotka pitää itse koota ruuvaamalla siihen jalat, ovat liian heppoisia ja heiluvat. Siksi olikin tämä kalliimpi hitsattu versio hankittu. Mutta kone heilui silti. Heti kun rummussa oli lastia, linkouksen hitaammat vaiheet huojuttivat koko konetta sisältä käsin niin, että telinekin melkein alkoi kävellä mukana. Ja niin kun oli yritetty vatupassilla saada kone ehdottoman suoraan joka suuntaan ja ruuvattu jalkoja ryömimällä sen alla.

Mieheni keksi, että on olemassa pesukoneen korjaajia. Eksperttejä, jotka voivat katsoa ja arvioida ongelmaa ja sanoa, voiko sille tehdä jotain vai ei. Sellainen kutsuttiin. Jos siellä onkin vain rummun vastapainot menneet paikoiltaan tai jotain yksinkertaista.

Näin tämä ei siis toimi.

Pesukonekorjaaja sanoi, että kaikki johtuu sittenkin korokkeesta. Rumpu on vielä ihan tarpeeksi tukeva. Kuulemma telineet aina aiheuttavat heilumista. Ykkösohje oli ottaa koroke pois, tasapainottaa kone tarkalleen, ja sitten taas testipestä. Tassujen alle voi mahdollisesti laittaa ohuet silikonimaton palat, jotta kone ei liu’u pitkin lattiaa, jos se silti heiluu.

Testipesu: kaikki hyvin. Linkoaa oikein esimerkillisen tasaisesti.

Että siitä maksetaan nyt viisikymppiä, että korjaaja sanoo, ettei telinettä voikaan käyttää.

Onneksi teline oli vielä mahdollista lähettää takaisin kauppiaalle ja saada rahat takaisin. Seuraavaksi on käynnissä kysely, josko hitsaajaystävämme voisi tehdä todella, todella tukevan korokkeen ylityönä hallissa reilua korvausta vastaan. Vaikka jostain sellaisesta teräksestä, josta hitsaavat nostolavoja.

Suti käteen.

Ähelsin turkoosit kattolistat kylpyhuoneeseen. Maalarinteippejä poistaessa: ”Jos tää näyttää kauhealta, niin nyt on myöhäistä katua.” Tottakai siihen tulee ällöjä epätasaisia reunoja, kun on kuhmurainen laastikatto jne. Tottakai siihen ei saa oikeasti suoraa linjaa reunoihin perkele. Mutta mies lohdutti: ”Ihan hyvät. Nämä on tuhat kertaa siistimmät kuin ne reunukset, jotka itse maalasin aikojen alussa punaisella.”

Teippasin ikkunanpuitteet maalausta varten. Pohjamaali ja sitten turkoosi. Yöksi teipattiin ikkuna-aukko ilmaislehdellä umpeen, koska ikkunalasi oli ruuvattu irti maalin kuivumisen ajaksi.

Maalarintepin kanssa. Hyvin epämääräistä touhua.

Nyt on vähän efektiväriä.

Vielä odotetaan tilattuja kaappeja. Päivittäistavarat voi sentään nyt pitää pesukoneen päällä väliaikaisesti, kun ne pysyvät siinä putoilematta, vaikka peseekin pyykkiä.

Olin tikkailla lakan kanssa ja samaan aikaan mies hoiti makuuhuoneen pinkit maalit paikattuun, läikikkääseen seinään takaisin. Kuului vain suti-suti makuuhuoneesta. Hyvä yhteistyö, kummallakin oma työmaansa. Arki-iltana kumminkin saatiin kahden huoneen maalausprojektit hoidettua.

Myöhemmin sisustettiin intialainen nurkkaus takaisin koristuksineen.

Parempi suojata mööpelit liikaa kuin liian vähän.

Lähtötilanne, kiitos Pascalin ja Kriston eli kylppärin romutusmiesten, jotka jysäyttivät reiän seinään.

Korjausmaalattu seinä.

Ylös piti kurkottaa keittiötikkailla varpaillaan ja alkoi tulla pohjekramppi, kamala. Siitäkin tulee kramppia jalkaan kun seison pitkään kylmällä kivilaattalattialla pelkissä ohuissa puuvillasukissa. Ja käsi ja ranne napsahtelivat ja niksahtelivat useaan otteeseen, kun kurkotin jotain omituisesti maalipurkin tai sudin kanssa. Remontti käy kropalle.

Maalasin vessan pikkuhyllyn pohjamaalilla, sitten vihreällä ja turkoosilla ulkona hyvässä säässä. Tosin osittain allergiassa aivastellen, mikä voi olla vaarallista, kun on terpentiiniliukoista lakkaa kädessä sudissa. Joka välissä lakan piti kuivua vuorokausi.

Neniä! Neniä! Jokaisen maalarin kiusa, valuvat nenät. Lakka muodostaa näitä viileällä säällä vasta harkittuaan asiaa pari tuntia.

Porattiin alakerran pikkuvessan seinään käsipyyhekoukku. Todettiin, että kivaa puista pöntön kantta ei saa takaisin enää, koska sen muttereista ja kiinnitysosista puolet ovat kadonneet johonkin remontin aikana roinakasassa maatessaan. Kaatikselle sekin sitten vaan. Ei se mikään halpa ollut.

Juu, tiedän että kätevä olisi mitannut ruuvit ja mutterit ja haalinut kokoon korvaavia osia ja kätsästi kiinnittänyt systeemit takaisin, mutta meillä on liikaa näitä kokemuksia, että jotain tällaista monimutkaista, josta ei ole oikeasti aavistusta, yritetään ratkaista käymällä viisitoista kertaa rautakaupassa, ostamalla osia jotka eivät sovi, ja saamatta asiaa ratkaistua vieläkään satasta köyhempänä. Olkoon.

Tohon koukku.

Ja sitten hylly seinään viralliseksi vessapaperivarastoksi; koristuksia takaisin; ja postikorttikokelmia seinään katseltavaksi.

Vessa on aina ollut kirjava taidegalleria ja sellaiseksi jääköön. Kaakelimies on sutinut laastia maalatulle seinälle valkoisiksi varjoiksi, mutta ei nyt jakseta maalata uudestaan. Olkoon boheemi.

Remontoinnin ”miten kaikki alkoi” voi lukea sarjana:
Osa 1 on tässä linkissä,
osa 2 tässä,
osa 3 tässä,
ja vielä osia tässä.