Autolla Norjaan Osa 2 – Päihittääkö Fjord Line ruotsinlaivat?

Uudelleenjulkaisu: juttusarja Norjan automatkasta, joka tehtiin heinäkuussa 2018.
Koska ylläpitäjä poistaa entisen blogiosoitteeni kokonaan, julkaisen säilyttämistarkoituksessa joukon vanhoja artikkeleita uudestaan täällä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin heinäkuussa 2018.
 

2. päivä: Laiva M/S Stavangerfjord, Fjord Line

Hirtshals, Tanska – Bergen, Norja

Lähtö klo 20 Hirtshalsista oli myöhässä, koska laiva punki satamaan vasta vähän ennen kahdeksaa ja piti vielä purkaa ja lastata. Ensimmäinen pysähdys olisi Stavanger klo 6.30 aamulla, tulo Bergeniin 12.30. Henkilöauto, kaksi aikuista ja sisähytti maksoi 256 euroa.

Powered by LNG elikkä Liquid Natural Gas elikkä nestemäinen maakaasu. Moderni, ympäristöystävällinen alus.

Stig ombord. Merelle - till havs! Ja sitten vielä muistan tämän 80-luvun mainoslaulun: ”Ensin Vaasaan ja sitten laivaan, Vaasanlaivalla Ruotsiin!”

Saatiin autolle hyvä paikka jopa 6. kannelta, josta puolet oli autokantta ja toinen puoli tax freetä. Mahtui lajittelemaan laukkujaan, kun meidän taakse pysäköitiin enää pari autoa väljästi poikittain.

Tämä on kai aika painotteisesti autolautta, rahtia ja rekkoja oli myös paljon. Kannet alkoivat numerosta 3, ja autokansia olivat 3 ja 4 ja 5 ja puoliksi 6. Mutta ovathan ne näkymättömät kannet 1 ja 2 myös kai olemassa. Konehuoneet ja henkilökunnan hytit tyypillisesti. Miten ruotsinlaivoilla lasketaan, mikä on siellä alimman autokannen numero? Entä alimman kannen ylipäätään? Ovatko nämä systeemit nyrkkisääntöjä, joilla voi globaalisti verrata laivoja? Tämän paatin ylin kansi on 10, joka on osin avonainen sun deck ja osin luksushyttejä.

Lastatessa oltiin aika etujoukossa ja päästiin pian hyttiin; peräkannelta näkyi vielä pitkään autojonot tulossa luukusta sisään.

Nysse lähtee, ja muutama tipu perässä.

Laivasta löytyi pallomeri, tietenkin. Ja joku peliluola ja taxfree (suppeampi kuin ruotsinlaivalla) ja seisova pöytä (suppeampi kuin ruotsinlaivalla).

Oltiin varattu seisova pöytä. 33 euroa per henkilö. Norjalaiset hinnat alkavat tästä, mietin, mutta taitaakin ruotsinlaiva ottaa tätä enemmän.

Nyt haisee kädet ravulle. Milläköhän se hummerin saksi on tarkoitus avata, jos siihen ei ole välineitä ja se on umpinainen? Sushia jäin kaipaamaan. Mutta oli punaisia nakkeja ”røde pølser”. Niitä en tarvinnut, mutta lohia ja sillejä otin. Juomat sai limsa-automaatista ja oluthanasta itse hakemalla. Jotkut jälkiruoka-annokset olivat auttamattomasti lopussa, kun päästiin siihen vaiheeseen. Ei ihan kymmentä pistettä saa tämä, vaikka puitteet olivatkin aika luksusmaiset.

Sehän tässä on, että muunmaalaisille mikä tahansa risteilyalus on pelkästään ”ooh ooh onpa hienoa, kuvittele, siellä laivalla on kauppa ja ravintola!” Suomalaiset tähän, että hohhooijaa, tämä on ollut meille arkea pienen ikämme, kerro lisää. ”Ai vain 9 kantta? Meille 12 on normaalia.”

Saako ruotsinlaivalla juoda kraanavettä? Olen unohtanut. Kyllä kai. Täällä saa. Vastaanoton poika oli kansallisylpeänä kysymykseeni, että ”kyllä toki hytin hanasta voi juoda; meillä on puhdasta Norjan vettä täällä.” Okei.

Yleiset tilat olivat elegantin modernit, hytti selkeä, ihan verrattavissa kaikkiin muihin tuntemiini. Aina se vessa siinä vinottain nurkassa.

Mä niin toivoin, etten yrjöä, tai siis tule edes merisairaaksi. Aika avomerellä kuitenkin mennään Stavangeriin eli aamuvarhaiseen saakka. Korkeapaineessa ollaan eli ei pitäisi mitenkään myrskytä.

”Pohjanmeri on paska meri”, muotoilin kuitenkin yön tunteina erästäkin Saksa-aiheista sitaattia mukaillen. Huolimatta mitä parhaimmasta merisäästä, kyllä vain oli isoja aaltoja ennen Stavangeria. Tämähän keinuu ihan hitosti! Alkoi ottaa päähän koko Pohjanmeri, joka on aina tämmöinen; kuitenkin aina eri luokkaa kuin Itämeri. Aina tääl on tällasta. Tuli myös mieleen, että vaikka meiltä menisikin joku laiva suoraan Hollannista Norjaan, niin en kyllä haluaisikaan ajaa sillä, koska se puskisi vain tätä suuriaaltoista Pohjanmerta keikkuen sinne.

Avomerta kohti; alkoi olla hieman tuulista.

Ensin pelotti nukahtaa; laiva heilui ja tärisi ja mielessä kummitteli Estonia ja sen surullisenkuuluisa kuulutus ”Häire, häire, laeval on häire”. Olen lukenut lehtijuttuja tarkkaan ja onhan sekin kyky, että millä tahansa purtilolla seilatessa keskiyöllä mieleen nousevat kaikkien aikojen pahimmat haaksirikot. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että joku kova kolahdus oli kuulunut ja olin nähnyt unta, että olin pimeässä hytissä ja nousin, avasin oven ja näin, että käytäväkin on pimeänä: täällä on sähköt pois. Pian tulikin laivan henkilökuntanainen jakkuasussaan taskulamppu kädessään; unikuva oli vinossa ja näkyi harmaata ja savuverho. Nainen sanoi, että ”we have no electricity, but it’s okay, stay in your cabin” ja mietin, että siinäpä on juuri sellaiset kuuluisat sanat, joista kannattaa tulkita, että nyt pitää painua ulos kannelle ja vähän äkkiä, jos mielii pelastaa henkensä.

Ilmankin painajaisia sängyssä tuntui, että olen koko ajan jotenkin pää ylöspäin. Keho tuntee suuntien vaihtelut herkästi; ne vinottaiset suunnat ja kuinka alus putoaa aallonharjalta alas. Silti nukuin välissä sikeästi, onneksi. Ja onneksi ei tullut pahoinvointia. Ällöltä yhtäkaikki tuntuu se leijuva fiilis ja se, että keikkuu ylipäätään.

Ja se on aina se sama ihme, että säkkipimeässä hytissä menee ajantaju. Eihän siellä tiedä, vaikka olisi keskipäivä.

Mietin aamuyöstä, pitäisikö mennä katsomaan se Stavangerin pysähdys kannelta. Päätöksessä auttoi hyttikuulutus kesken unen, erittäin lujaa: ”PIMM-POMM, hyvät matkustajat, kello on kuusi. Saavumme Stavangeriin 6.30.” Tätä seurasi vielä pari muuta yhtä kovaäänistä infokuulutusta Stavangeriin menijöille. Oltiin sankareita kaikki ja noustiin aamuaurinkoon kannelle luolastamme. Rekat tuli ulos ja autot ja kuplavolkkari littanine renkaineen ja pyöräilijöitä ja motskareita.

Upeathan ne Norjan maisemat heti olivat aamupalasta alkaen. Tultiin hytistämme ja seiskakannella ekaa kertaa nähtiin ikkunat: ai me ajetaan nyt jo ihan vihreiden saarten vierestä: ”Wow, oho wow!” Saaria, kallioita, taloja saarten jyrkillä rinteillä, havumetsää, sinistä vettä, kimmeltävää vettä, sininen taivas. Kontrastina upeudelle välillä teollisuussatamia rumine betonitaloineen ja lastauspaikkoineen ja materiaaleineen. Mutta upeita kukkuloita järjestään, taempana siintäviä kukkulajonoja.

Aamupalalla (14 euroa per henkilö) pohdin ilmiöitä kuten raejuustoa, joka oli vähän erilaista kuin suomalainen: märempää ja muruisempaa ja pienikokoisempaa. Muistelin Valion isompia, selkeitä palluroita. Ja kuminajuustoa siellä oli. Eikö sitä ollut meidän lapsuudessa?

Olisi saanut silliä tietysti, olimmehan pohjoismaisten aamupalojen alueella. Oli viinereitä ja lettuja ja melonia ja tucceja juustoilla ja hedelmämehua, kyllä siellä pärjäsi.

Emme saaneetkaan vanua hytissä aamupäivää ja odotella Bergeniin tuloa, vaan hytit määrättiin tyhjennettäväksi klo 10, jotta siivoojat pääsevät toimiinsa ja valmistelemaan laivaa jo paluumatkalle. Piti kerätä kamat ja sitten istua laukkujen kanssa yleisissä tiloissa. Hmm, vähän tylsää. Mutta löysimme tukikohdan keulabaarin penkin nurkalta.

Bergen alkoi lähestyä ja sinne pääsemme Osassa 3!