Muutama kirja-arvostelu

Nyt voikin sitten kätsästi arvostella julmasti muiden kirjoja, kun alkaa julkaista omiaan. Ei hyvänen aika. Kritisointi on minusta hankalaa, koska ihan jokainen julkaistu tarina on arvokas ja täyttää jonkin tarkoituksen ja tuo jollekin lukijalle jotain. Mikä minä olen nirsoilemaan oikeiden kirjailijoiden tuotoksille.

Mutta silti huomasin muodostaneeni kuvan ja mielipiteen näistä viidestä e-kirjasta, jotka ensimmäiseksi imaisin kun käynnistin mahdollisuuteni lukea suomenkielisiä e-kirjoja täällä ulkomailla. Ja lisäksi on mielenkiintoista lukea muiden, esimerkiksi kirjabloggareiden, mielipiteet teoksista, jotka nyt tunnen itsekin. Olen niistä usean lukaissut ja vertaillut lukukomeuksia omaani.

Joten tässä tulee. Saattaa sisältää juonipaljastuksia. Kuvituksena rauhoittavia luontokuvia.

Kreetta Onkeli: Ilonen talo

Klassikko jo 90-luvulta, mutta en ole koskaan lukenut. Päätin aloittaa tästä ennen kuin luen esim. Onkelin uusimman.

Tämän nimi voisi olla ”Vastuulliset aikuiset”. Yhtä ironisesti kuin alkuperäinen nimi: tässä ei ole yhtäkään vastuullista aikuista. Tai korkeintaan sijaisäiti. Lapset jätetään pärjäämään keskenään ja kaikki keskittyvät pelkkään juopotteluun ja hunningolla olemiseen. Miten voikin olla vain sellaisissa porukoissa, joissa on pelkästään juoppoja, hulluja ja vinksahtaneita. Aikuiset antavat asioiden olla, keskittyvät vain itseensä, käyttävät toisiaan hyväkseen eivätkä korvaansa lotkauta sille seikalle, että seassa on lapsia jätettynä oman onnensa nojaan. Isovanhemmat yrittävät, mutta ovat liian heikkoja ja sairaita huolehtimaan alaikäisistä.

Todella erilainen todellisuus kuin mihin me tavallisen, keskiluokkaisen lapsuuden kokeneet olemme tottuneet. Kaukana normaalista. Hyvä tietää, hyvä saada kuva sisältäpäin, että näinkin voi elää. Ja ihme kyllä lapset kasvavat kuitenkin isoiksi ja melko hyvin selviäviksi.

No, joitakin tilaisuuksia on saada ote elämästä. Luotettavat tutut tarjoavat apua, mutta tyttö ei halua kotoaan pois. Saadaan vuokra-asuntoja, opiskelupaikkoja ja työpaikkoja, mutta ei mennä kurssille eikä töihin ja unohdetaan maksaa vuokra. Juopotellaan mieluummin ja pilataan sillä omat mahdollisuudet. Onnettomuutta ja kuolemaa täynnä koko porukka.

Vaikuttava ja hyvä kirja. Lapsen ääni kertojana on mieleenpainuvan tyylinen, kaikki hulluus todetaan eleettömästi. Ote on jotenkin kevyt, vaikka todellisuus on rankka.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

No onpa tässä seksiä ja pelkästään seksiä, tarkkaan kuvattuna. Kunnes vauva ja sen kasvu alkaa täyttää tilaa. Elämän fokus on ollut vaihtuvissa poikaystävissä, erilaisissa epätasapainoisissakin suhteissa, ja seksin himossa, mutta se aihe väkisin väistyy kun keskiöön tulee oma lapsi, johon pitää keskittyä. Luonne ja prioriteetit muuttuvat. Yhdestä toiseen. Kehitys. Kaksi elämänjaksoa, erilaista.

Välissä tasapainona on filosofis-runollisia toteamuksia, joiden merkityksiä voi jäädä miettimään pidempään. En kaipaa teokselta kuitenkaan näin paljoa häpeilemätöntä seksin kuvausta, vaikka rajojen rikkominen ja avoimuus varsinkin naisen kertomana on hyvä ja terve nykyajan trendi. Vähän liian seksimaaninen koko kuva.
    

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Eräänlainen erikoinen lapsuus myöskin. Välähdykset ja tarkat yksityiskohdat miellyttävät. Kuva piirtyy, myös isän luonteesta, erikoinen hahmo. Jotkut kohdat epäilyttävät: tämä ei nyt ole ihan normaalia. Lopulta epänormaalius selviää kertojallekin. Lapsuudessa tapahtuikin traumaattisia. Muistot on työnnetty syrjään, psyyke peittelee, mutta vähitellen ne nousevat esiin.

Tarinaa ja totuuden vähittäistä valkenemista on jännä seurata. Hyvin kirjoitettu, tunnelmat ja ympäristöt sanoitetaan taitavasti, tilanteisiin ja tunteisiin pääsee sisälle, kertomus on looginen ja kasassa pysyvä. Tästä pidin todella paljon.
    

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Jotkut sanovat, että kyyninen ja tuomitseva ihmiskuva, toiset sanovat, että humaani. Aika tylyjä mielestäni ovat ne jyrkät mielipiteet, joilla pikkusieluisia tai ihan tavallisia ihmisiä soimataan, ruoditaan ja ruoskitaan, syystä tai ei. Aika julma katse kyllä, joka haukkuu hyvin erilaisia ihmisluonteita maan rakoon. Naurattaahan se välillä, ja analyyseissä on paljon tunnistettavaa. Toisia hahmoja kuten ystäviä ja englantilaista pappia taas katsotaan lempeästi, empaattisesti ja ymmärtävästi. Mutta aika kova ihmiskuva kuitenkin niistä, joista ei pidetä.

Ihan sujuva lukea ja moni kohta on hauska. Inhorealismia riittää myöskin. Lapsuuden joulupukkijuttu on symppis ja valtavan humoristinen. Lapsuudenkodin ja oman kylän tyypit kuvataan lämpimästi. Ja omat kokemukset, nuoruuden kypsymättömyys ja pettymykset mm. ulkomailla kuitenkin näytetään sen verran avoimesti, että se kompensoi sitä, miten armottomasti joitakin muita käsitellään.

Kirja ei ole huono mutta ei ehkä loistavakaan. Ihan hyvä, mutta vähän erikoinen.
Auta Antti -podcast oli erinomainen ja siinä oli syvyyttä ja viisautta, vähän enemmänkin kuin tässä kirjassa.

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista

Julma totuus Englannin sairaaloiden systemaattisesta ylikuormittumisesta. Liian vähän lääkäreitä, ainainen kiire, loputtomat ylityöt. On surullista, kuinka päivystysvuoro ei koskaan lopu, toinen vuoro isketään perään kun joku jää töistä pois, kuinka parisuhde ei kestä koska lääkäri ei ole koskaan kotona, ei koskaan. Nukahtaa autoon, ei selviä väsymykseltään kotiin saakka, ja taukotiloissa nukkuminenkin kielletään hallinnon toimesta vaikka lääkärit nukahtavat pystyyn.

Surullista, kuinka lääkäri joutuu viime tipassa peruuttamaan ihan kaikki tilaisuudet: ulkona syömisen vaimon kanssa, kauan suunnitellun ainoan lomamatkan vaimon kanssa, ystävien kaikki häät ja ristiäiset. Monet lääkärit, jotka eivät ehdi edes omiin häihinsä eivätkä saa vapaata siksi päiväksi. Se on kauheaa.    

Ydintä ovat kuitenkin potilaskertomukset, kiireelliset synnytykset ja muut tilanteet, jotka hyvin usein käsitellään huumorilla tai vähintään ironialla. Alaviitteet kannattaa tsekata samantien niiden tullessa vastaan, ne on lueteltu aina luvun lopussa. Niissä voi olla vitsiyllätyksiä. Nauroin monta kertaa.

Nokkelasti kirjoitettu. Tosin välillä tyylistä paistoi vähän liian kova halu olla hirveän sukkela, jonkinlainen teennäisyys tai sellainen huumorin laji, joka ei ole ihan omaani.

Jos rakastaa lukea realistisesti ruumiintoiminnoista, sairauksista ja hätätapauksista, tätä nauttii lukea. Jos ei kestä sellaista, sitten voi olla vähän vaikeaa. Minusta oli hienoa saada kuva naistentautien sairaalalääkärin työnkuvasta ja mitä siellä tapahtuu, kiivaaseen tahtiin. Luin tämän mielelläni ja pidin humoristisesta otteesta, vaikka tajuaakin kokonaissanoman olevan lopulta hyytävä.