Pihaideoita riittämiin

Sain mieheni mukaan Tuinen van Appeltern -puistoon. Pomoni muisti olleensa siellä joskus ja oltiin sitä mieltä, että se on sellainen tyypillinen naisten paratiisi, katsoa siellä inspiraatiota puutarhaan ja kukkia ja kasveja ja mööpeleitä ja katoksia... voi olla miehelle hirvittävän tylsää. Mutta mieheni suostui heti ja oli kivaa. Kaffetta välillä kasvihuoneessa, sen muistin hyvin. Taannoin olen ollut vanhempieni kanssa siellä.

Jännittävää. Pääsisäänkäynti.

Olemme pelastetut, täältäkin saa kahvilaruokaa.

Tästä se lähtee.

Kasvihuonekahvila.

Workshop-tila.

Haha, maalatut juomatölkit.

Oltiin vapaapäivälle ja aurinkoiselle säälle mietitty ensin rannikolle ajamista, meren rantaan, mutta siellä puuhattiin jo silloin ylimääräisiä rajoituksia nousevien koronatapausten takia; esim. Saksa määräsi, että jos on käynyt siellä Hollannin isoissa kaupungeissa pääkaupunkiseudulla, niin ei saa mennä Saksaan 14 päivään tai joutuu karanteeniin tai testiin. Joten ei sitten lähdetty just Haagiin hakemaan virusta.

Appelternin puisto on nimenomaan tarkoitettu pihaideoita varten. Siellä on kymmeniä eri lailla sisustettuja ja kasvitettuja mallipihoja, joissa voi vaellella. On aivan hengästyttävän paljon eri nurkkauksia ja istumanurkkia ja katoksia ja aina uusia erilaisia pikkupuutarhoja eri tyyleillä ja ratkaisuilla. Käveltiin taas kilsoja. Ja tietysti taas aurinko paahtoi koko päivän naamaan. Taas helle.

Testing.

No voi puuraukat.

Keinu kelpaisi kyllä.

Romupuu, ei.

Väriä saa olla.

Mukava vaja.

Valtavat kukkaniityt myös. Jos on ammattilainen niin on joo kahden metrin kukkapuskat täydessä loistossa.

Ja hehtaarin lummelampi oli. Ei todellakaan mahtuisi meidän pienelle takapihallemme. Meinattiin, että jos tuon laittaisi takapihan sijaan meille. Olisi pelkkää vettä ovesta takaporttiin saakka.

Välistä löytyy pari kahvilaa, lasten seikkailusaari, virtaava joki ja muuten vehreää ja mukavaa ympäristöä.

Sininen vaja.

Seinään oli muurattu viinipulloja valoaukoksi.

Metsiköstä löytyi tonttujen talo eli vino satuleikkimökki, jollaisen voi valmistajalta ostaa. Oli tonttujen teekutsut katettuna.

Lopuksi voi sitten shoppailla kasveja pikku myymälässä, tai ostaa pikku sisustuskrääsää ja puutarhatarviketta päärakennuksen kaupasta.

Vitsiksi askarreltu ruohonleikkuripyörä.

Taiteelliset linnunpöntöt maksavat maltaita, kun käsityönä yksitellen valmistetaan. Varmaan on metallisena liian kuuma oikeasti linnuille kesällä.

Takaisin ajoimme maisemareittiä ja teepuutarhan kautta, joka näkyi sattumalta Google mapsissa. Haluttiin vähän katsella kyliä, jotka ovat siinä vesien välissä, Maasin rannalla, ja Maasin ja Waalin välissä kannaksilla.

Todella usein Hollannin maantiet ovat sellaisia, ettei ole mitään mahdollisuutta pysähtyä hetkeksi tien laitaan autolla. Mitään laitaa ei ole, vaan on heti ojassa tai jonkun tontilla tai pellolla, tai pyörätiellä. Tai tie on jonkun varmuuden vuoksi rakennetun tulvapatoharjanteen päällä, jossa se on myöskin kapea ja reunat tulevat vastaan heti. Ei missään voi spontaanisti ajaa syrjään ottamaan pikaisesti yhden valokuvan. Joten en saanut yhtäkään kuvaa upeista maisemista, joista ajoimme läpi. Olisi pitänyt erikseen etsiä risteystä jostain kaukaa, poikkikatua, pysäköintimahdollisuutta, ja sitten olisi jo ollut kaukana siitä näkemästään valokuvauksellisesta pisteestä.

Appelternistä länteen oli maaseutua ja pikkupaikkoja. Nättiä. Joen lähellä korkeammalle rakennettuja patoteitä, välissä kyläelämää, vanhoja taloja, kartanoita, kauniita puutarhoja, hevosia, lampaita, kameli- ja strutsifarmi... mitäh? Tuolla on todellakin isoja kameleja ja strutseja pitkin laidunta!

Ja paikka Maasbommel oli Maasin lahdelman rannalla, huvivenesatamia ja vesiurheilukeskus ja vapaa-ajan asuntoja, lomakylää, leirintäaluetta veden äärellä. Taloja, joissa terassi olikin jo veden päällä oleva laituri. Ihanaa vettä, ihanaa vesimaisemaa! Ja sellainen aina yltäkylläisyyttä ja mukavaa elämää huokuva satama täynnä purje- ja moottoriveneitä rivissä.

Niin eri maailma. Niin erilainen maisema veden äärellä, kun asuu oikeasti niin, että joka päivä näkyy joki virtaavan. Quality of life, tulee mieleen. Kun asuisi oikeasti kauniissa maisemassa, jonka näkisi joka kerta kotiovelta. Maiseman, johon kuuluu iso vesi. Kuinka erilaista se olisi. Eikä tuokaan ole niin kaukanakaan meiltä.

Tulee mieleen, että jos kerran asuu helvetinmoisessa rupukylässä ja takapajulassa, niin miksi ei sen voisi tehdä niin, että asuisi edes sellaisessa helvetinmoisessa rupukylässä ja takapajulassa, joka on joen varrella. Saisi luonnon ja maiseman ja veden elämäänsä. Kuivan Venrayn sijaan.

Teepuutarhassa istuimme vehreiden puiden alla, siellä oli monia pöytiä ja kivat kakut.

Voi hitto kun on vielä monia paikkoja, joita en ole nähnyt Hollannissa. Esim. Zaltbommel näyttää kartalla olevan linnoituspaikka, siellä on sellainen tähden muotoinen kaupunginmuurijuttu veden äärellä, vaikka kuinka historiallinen. Pitäisi vain mennä tuollasiin.

Tosin nyt on helle lopultakin loppunut ja on saavutettu tautitilanteessa sellainen piste, että hallitus kehottaa olemaan matkailematta edes kotimaassa. Nyt pitäisi pysyä mahdollisimman paljon ihan vaan kotipiirissä, myös syyslomien ajan. Häkki kiristyy. Nyt ei päästä edes kotimaan kohteisiin. Talvitauko.