Texel on kuuluisa siitä, että siellä on enemmän lampaita kuin ihmisiä, ja siellä elää oma lammasrotunsa, Texel tai Texelaar. Lammastila
Schapenboerderij Texel hyvin mainosti isolla, että tule meille pusimaan lampaita, meillä on aina karitsat jonossa ja muutenkin maatila täynnä eläimiä.
Niillä oli villatuotekauppa siinä ja kahvilatiski, ja lampolassa karsinoissa emolampaita karitsoineen. Välissä vuohiakin, ja käytävillä kulkivat kanat vapaina.
Mustalla kanalla oli pieni tipu jaloissaan paimennettavana ja kulkivat joka puolelle. Toinen musta kana päätti, että lampaan heinäkaukalossa on sille sopiva pesäpaikka, ja se siihen pehkuihin asettui. Häkeissä ja terraarioissa oli ankan ja kanan poikasia piipittämässä. Lampaita oli monia rotuja, joista kerrottiin kyltissä.
Vuohi tuli käytävällä paijattavaksi ja se oli ihan chill. Ja se kipitti vapaaehtoisesti uudestaan luokseni hetken päästä, että silitäs vielä vähän.
Karitsanurkassa olivat ne, jotka sai ottaa syliin, henkilökunta auttoi, että saatiin molemmat yksi sylivauvaksi. Voi. Muutoin se kuljeskeli ja huusi säännöllisesti bää, oli reipas.
Ulkona oli kaarimainen muovikatos, jonne valo siivilöityi ja lämpö tiivistyi kuin teltassa, tuli joku teltassa yöpymisen tunnelma mieleen. Hajavalo läpinäkyvän muovikelmun läpi ja lämmin tunnelma, jotain tuttua. Siellä oli pari karvaista sikaa (”kunekune” Uudesta-Seelannista) ja pari eri lammasrotua lisää.
Ulkona ankkoja juoksi pitkin pihaa, hanhia myös, ja kanoja tepsutteli ja useat kukot kiekuivat. Yksi kukko oli ihan lyhytjalkanen ja kun se kiekui, se taipui kaarelle taaksepäin kuin missäkin sarjakuvassa, jossa kukko huutaa. Varsinainen Napoleon, pieni macho.
Ladossa sai kiivetä ”ajamaan” isoa vanhaa traktoria.
Lammasvierailun jälkeen yritettiin ajaa saaren eteläkärkeen, muttei päästy. Näytti niin coolilta se hiekka-aava. Mutta sinne laajalle hiekkarannalle vievät vain kävelytiet loputtomien dyynien välistä, hirveän pitkä matka tarvottavaa. Ainoa autotie on suljettu puomein, koska sen takana on kasarmialue. Katsottiin sitten vain tipulammikoita dyynien välissä kiikareilla.
Mentiin kahville taas yhteen rantapaviljonkiin. Istuin mukavasti valtavalla istuintyynyllä ja se oli kiva paikka. Leijalautailijat hurjina aalloissa. Mutta silloin pilvistyi yhä enemmän ja tuli yhä kylmempi.
Käytiin De Slufter -kosteikko, jossa puronen laskee deltana hiekan kautta puskien välissä kohti merta. Kiikaroitiin virallisella tasanteella ja joku haukka lekutteli edessä. Komea alue, puolimärkä tasanko, kiehtovan näköinen. Siellä käveli ihmisiä pitkin kävelyteitä, mutta sekin oli sellainen, että okei, jos sulla on 5 tuntia aikaa niin voit alkaa tuosta tarpoa tuonne merta kohti.
Alkoi ripotella vettä oikein sadekuurona, joten vetäydyttiin vapaaehtoisesti pois. Etsittiin iltaruokapaikka Den Burgista kävellen. Vähän vaivalloisesti, koska se on sellainen kylä, että sunnuntaisin on osa ravintoloista kiinni.
Seuraavana päivänä katseltiin lampaita padoilla itärannikolla Vattimeren puolella. Ne tosin pelästyvät herkästi. Toisaalta tulevat nuuskimaan ihmistä aidan viereen, mutta toisaalta jos sattuu vähäsen laahaamaan jalkaansa niin että kenkä raapaisee soraa, niin kymmenen lammasta hyppii paniikissa sivulle. Juteltiin niille kuitenkin pitkään.
Tämä rotu oli vähän hassun näköinen, sikamainen kärsä:
Mustakin lammas löytyi.
Välissä lehmiä haettiin laitumelta tien poikki.
Ja oli muutama tiira lammikolla. Niillä oli selvästi pesimäalue tuossa. Hirvittävä kirkuna ja ympäriinsä lentely.
Kyllä me yhteensä nähtiin aika monta tuhatta lammasta.
Saariloman edelliset osat löytyvät näistä linkeistä:
Liikaa tekemistä Texelillä - upea saariloma alkaa Hylkeitä, hylkeitä! Texel Osa 2ja päätösosa tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti