Minulla on ollut aika monta osoitetta Saksassa ja Hollannissa. Kaikki vuokrakämppiä. (Rupea tässä nyt sitten asunnonostajaksi kun luuhaat pitkin eri kaupunkeja etkä tiedä milloin maa taas ehkä vaihtuu.)
Lisäksi aika monena vuonna asumisen johtotähti oli se, että vuokran pitää olla mahdollisimman halpa. Olin opiskelija ja sitten pätkätyöläinen tai vuokratyöläinen, eikä silloinen poikakaverikaan sen enempiä tienaillut. Mitä halvempi, sen parempi. Ei siihen paljon muita kriteerejä mahtunut.
Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin tyytyväisenä, että linja osoittaa ylöspäin. Joka muuton jälkeen uusi asumus oli jossain suhteessa parempi kuin edellinen; usein jo pelkästään koon puolesta. Jotain edistystä tapahtui kuin huomaamatta.
Sen verran niukoista budjettioloista tultiin, että remontit tehtiin aina itse ja rahaa säästäen. Ja se periaate on pitänyt nykypäiviin saakka. ”Tee itse ja säästä”, toivottavasti kuitenkin kohtuullisin tuloksin. Siinä tuli tapetoinnit sun muut tutuksi.
Vuokrakämppään kuuluukin osaltaan remontointi, koska asunto vaaditaan yleensä laittamaan täysin valkoiseen kuntoon ja uuteen maaliin lähtiessä, tai sitten tullessa remppaamaan oman näköiseksi edellisen asukkaan jäljiltä. Kukin vuokraisäntä määrää tämän oman logiikkansa mukaan.
Sattuipa sekin lottovoitto pari kertaa kohdalle, että piti remontoida yhtaikaa sekä edellinen asunto lähtiessä että uusi asunto tullessa.
Saksa, Bonn, Adelheidisstrasse
Täällä tuli Keski-Euroopan homepolitiikka tutuksi. Asuimme vinokaton alla ja tässä WG:ssä eli solussa eli asuinyhteisössä eli kimppakämpässä oli aina huomattavan kostea ilma, lähes huuruisen tuntuinen, mihin ei löytynyt syytä eikä tuuletuksesta apua.
Lopulta huomattiin komeroiden katossa maalipinnan läpi tunkevat lukuisat mustat pisteet: katto oli varmaan eristyksineen kokonaan homeessa. Talon omistajaa ei asian korjaaminen eikä investointi kiinnostanut, vaan klassisesti sanottiin, että ”tuulettakaa vähän useammin niin ei tule hometta”. Joopa joo.
Onneksi oltiin jo siitä lähdössä ja tekemässä pian loppuremonttia. Pulju vuokrattiin seuraavalle opiskelijakollektiiville ja me peitimme vähin äänin homeläikät uuteen valkoiseen maalikerrokseen. Ehkä se siinä vuoden taas kesti valkoisena. Ei voi olla meidän ongelma, rahattomien vuokralaisten.
Privaattia asuinalaani oli huoneiston isoin huone yhteisenä poikaystävälle ja minulle, noin 25 neliötä. 4 asukkaan kesken oli lisäksi yhteinen kylpyhuone ja yhteinen keittiö.
 |
| Yhteisön joulujuhlavalmisteluissa salainen lahjakätkö oli pöydän alatasolla. |
Täällä oli yhteiskeittiö koottu itse jostain työtason pätkistä, joita olli silikonilla liimailtu seiniin. Jossain vaiheessa ruokakomeron riiseissä ja kaurahiutaleissa asui ympäriinsä lentäviä kullanvärisiä koiperhosia. Latasin kaikki avoimet pakkaukset jätesäkkiin ja pesin komeron.
Meillä oli tiskivuorot jaettu asukkaiden kesken, ja tiskipinot kohosivat törkyisinä kattoon saakka ennen kuin vuorossa oleva viitsi tarttua toimeen. Siellä sitten Sandra pesi kolmatta tuntia astioita hevimetallin voimalla.
Ulkona kolisteli raskaan kaluston S-Bahn-linja 66, meille ”Route 66”, ja alakerrassa oli Schlecker-ketjun kemikaliokauppa. Joka oli siitä kätevä, että sieltä sain kerjättyä ja kerättyä useina erinä isoja ja tukevia pahvilaatikoita ilmaisiksi muuttolaatikoiksi.
Opiskelijabudjetin vinkki: älä missään nimessä osta kalliita laatikoita rautakaupasta, vaan kysele kaupoista ja ruokakaupoista, jotka ovat usein iloisia siitä, että näin pääsevät eroon pahveistaan. Katso vähän, että valitset vain käytännöllisen kokoisia ja muotoisia mukaan. Tämä toimi monessa muutossa.
Saksa, Bonn, Julius-Leber-Strasse
Mikä huima luksus lähteä yhteisöstä yksiöön, joka oli kokonaan vain meille, 41 neliötä. Tämä oli halpa varmaankin siksi, että oli melko kaukana kaupungin laidalla pitkän bussiyhteyden päässä, ja rumassa korkeassa kerrostalossa.
Edelliset asukkaat sanoivat, että ”tämähän on sitten todella pieni asunto, me on oltu tässä halvalla ja säästetty rahaa omaan omakotitaloon.” Vastasin, että edellisessä oli 25 neliön huone, joten meille tämä on iso.
Keittiön painavia yläkaappeja ripustettiin siellä itse poraamalla seinään ja saatoin siinä vaiheessa kirota ja ihmetellä näitä Saksan käytäntöjä, että koko keittiö täytyy itse tuoda mukanaan ja asentaa joka muutossa, pahimmillaan siis tiskipöytineen ja -altaineen.
Mutta täällä oli oma parveke ja kylpyhuone ammeineen. Jossain tosi korkealla, olisiko ollut jopa 7. kerros. Sieltä näki Autobahnin.
 |
| Parvekkeelta: poppelirivit, autobahn ja double rainbow. |
Pesukoneita oli saatu ilmaiseksi, ensin naapurin eteläafrikkalainen Kelvinator jota hän oli heittämässä pois, ja sitten joku poikakaverin työkaverin mummmon entinen vinkuva kone, joka vuoti vettä.
Lisätilaa luotiin rakentamalla parvisänky, jonka alle mahtui sohvaryhmä ja telkkari. Puutikkaita pitkin sai sitten kivuta yöpissalle.
 |
| Parven alla. |
Vanhan talon sähköistys oli heikko ja omituinen. Pääsähköjohto kulki keskeltä kattoa jonkun onnettoman sokeripalan kautta, ja aina kun laittoi leivänpaahtimen tai vedenkeittimen päälle, alkoi katossa haista palavalta muovilta. Kunnes siellä nipsahti oikosulku ja koko kämppä pimeni. Sähkömies löysi katosta sulaneen sokeripalamöykyn ja laittoi uuden. Too-si hyvä järjestelmä, nice system. Jopa mummelit ala-aulassa tiesivät valittaa tosilleen, että sähköt ovat heikot ja simahtelevat tuon tuosta.
Yhä useampi muutti pois, asuntoja jäi tyhjilleen, lepakoita alkoi lennellä parvekkeiden edessä, ja meillekin tuli tilaisuus jättää hukkuva laiva. Poikakaverin työkaveri muutti pois Bonnista ja saimme vuokrata hänen asuntonsa.
Saksa, Bonn, Agnesstrasse
Takaisin Beueliin, Reinin toisella puolelle, ei-keskustan puolelle. Mutta vautsi vautsi, tämä talo oli hyvin lähellä keskustaan vievää siltaa, jota ajoivat ratikat ja bussit, ja jopa mukavalla pikku purtilolla eli lautalla pääsi toiselle puolelle rantapromenaadin laiturilta.
 |
| Reinin lautta Rheinnixe. |
Nyt alkoi jo näyttää mukavalta. Oli oikein monta huonetta! Olisiko ollut jotain 50 neliötä. Oli erikseen olohuone ja iso makuuhuone.
Oli hämmentävää joutua hankkimaan kaihtimia tai verhoja niin moneen ikkunaan, joita oli täällä erkkereissä monta per huone. Ja aina sateella tai paahteella hallinnoida kaikkia ikkunoitaan, avata niitä tuuletusasentoon ja sulkea taas. Oikein öykkäriltä tuntui kulkea pitkin omistamiaan moniaita ikkunoita.
Täällä maalailtiin iloisesti makkaria omenanvihreäksi, olohuonetta pastellinkeltaiseksi ja keittiötä marjapuuronpunaiseksi. Ensin tietysti tapetoitiin Saksan tyyliin rouhealla perustapetilla, joka antaa muruista rakennetta seiniin mutta on läpikuultavan beessiä eli vain alustaksi tarkoitettu, ja siihen maalattin päälle.
Niiden erkkereiden takia opin täällä tapetoimaan geometrisiä paloja eri muodoissa ja mittaamaan ja leikkaamaan niitä peilikuvina ja muuta haastavaa matematiikkaa. Joltain saatiin oikea tapetointipöytä lainaksi, pitkä taitettava vanerinen jutska, jolle mahtui levittämään koko vuodan liisteröintiä varten.
Tässä eletään ehkä vuotta 1998 ja hankin ensimmäisen kännykkäni.
Täällä oli omituinen kaasulämmityslaite, joka seisoi laatikkona vinottain olohuoneen nurkassa. Se sanoi vuh ja naksui.
Vuokraemäntä oli historian professori yliopistolla, todella lempeä täti, joka asui sisäpihan toisella puolella samassa talokompleksissa.
Rein oli lähellä ja oli erittäin hienoa päästä aina hujauksessa joen rantatielle kävelemään ja katselemaan sorsia ja proomuja. Upea sijainti.
Välillä Rein tulvi ja meistä seuraava katu oli veden vallassa, asukkaat joutuivat kävelemään kotiinsa rakennustelineitä pitkin toisen kerroksen korkeudella, kellarinsa ja ala-aulansa olivat veden alla jo. Hiekkasäkkejä täytettiin, katuja suljettiin väliaikaisilla tulvaporteilla ja leikkipuisto muuttui sorsalammeksi. Meillä nostettiin vain tavaroita kellarissa alahyllyiltä ylähyllyille kaiken varalta. Pohjavesi nousisi kuulemma ensimmäisenä ja tulisi lattiakaivosta ylös. Tällä kertaa meidän talo säilyi kuivana.
Hollanti, Vaals, Maastrichterlaan
Väliaikaisia työpaikkoja meni alta, opiskelut oli hoidettu, kaverit olivat hajaantuneet pois Bonnista, ja Hollanti kutsui.
Aachenissa mentiin torin lehtikioskiin ja ostettiin paikallinen keltaiset sivut -tyylinen ilmoituslehti, jossa mainostettiin vuokra-asuntoja myös Hollannin puoleisessa Vaalsissa. Hyvän hintainen ullakkohuoneisto löytyi.
Muuttovinkki kakkonen: kun täytät niitä ilmaisia pahvilaatikkoja, älä turhaan täytä sinne posliiniastioiden ja vaasien väliin pehmustesanomalehtiä mukana raahattavaksi ylimääräiseksi aineeksi, vaan käytä täytteenä tekstiilejä, jotka pitää kuitenkin pakata mukaan: talvivaatteita, sukkia, huiveja, pipoja, tyynyliinoja, kylpypyyhkeitä, astiapyyhkeitä, lakanoita... kulkevat siinä samalla etkä tuhlaa tilaa.
Huoneita oli edelleen tarpeeksi, rivissä olohuone, työhuone ja makuuhuone. Aloin vähitellen keskittyä paremmin sisustamiseen ja kerätä saman tyylisiä asioita yhteen paikkaan: kaikki orientaalis-intialaiset koristeet ja purppuravärit yhteen nurkkaan, raikkaat värit ja yksinkertaiset muodot kylpyhuoneeseen, ym.
 |
| Näkymä kattoikkunasta. |
 |
| Keittiö on järjestetty. |
 |
| Kylppärikin oli ihan kivasti sisustettu. |
Lämmitys oli onneksi normaalin oloinen vesipatteri, sen sijaan täällä oli vastassa keittiöön kuuluva kaasuhella sekä uuni, johon piti sytyttää kaasuliekki sytkärillä. Se oli vaikeaa ja hankalaa. Ja pelottavaa. Kaasukeittolevyjen kanssa ystävystyin, mutten kaasu-uunin, ja sellaista en onneksi tämän kämpän jälkeen enää nähnytkään.
Hippimeiningillä mentiin: jos vetää tai nurkka on vino, sama se, koristellaan paikat vaan huiveilla ja kynttilöillä ja tuikkulampuilla.
Ullakon johdosta asunnossa oli pelkästään vinoja kattoikkunoita, jotka avautuivat kahvasta vetämällä lappeelleen keikkumaan puoliväliin ikkunaa vaakatasossa. Ja helteellä oli kuuma.
Rappukäytävästä viuhui oven alta kylmä veto talvella. Kellarista löytyi myrkytetty kuollut rotta. Rankkasateeella viemäristä tulvi puoli metriä vettä kellarin lattialle ja ylimääräiset sinne pinotut Ikean avohyllyt ottivat vähän osumaa kuravedestä.
Talossa pyöri pikkurikollisia sekä alakerran yksinhuoltajaäiti, jonka lasten isä istui vankilatuomiota. Aachenilainen roskakuski ghanalaisine vaimoineen muutti parempaan kunnan rivitaloasuntoon kun oli saanut poikalapsen.
Tässä ei ollut parveketta, mutta takapiha oli yhteisessä käytössä. Yritin kasvattaa retiisejä kasvimaalla. Vietettiin pari mukavaa iltaa nuotion ääressä ja yksinhuoltajaäidin jamaikalainen siskonmies tilasi meiltä Bob Marleyn cd-levyjä viihdykkeeksi pihalla soitettavaksi.
Yhden kesän heillä oli kaniini hoidettavana häkissä pihalla ja näin ekaa kertaa, miten kani varoittaa lajitovereitaan vaarasta tömäyttämällä takajalat maahan kumeasti. Sitä tuijotti nimittäin kissa naapurin tontilta ja se oli siitä hengenhädässä.
Hollanti, Vaals, Kerkstraat
Jotenkin aika kypsyi siihen, että voitaisiin etsiä jotain muuta. Vapaat vuokramarkkinat toimivat taasen. Kävin muutamaa eri vaihtoehtoa katsomassa ja sain hyvän.
Neliöitä oli taas enemmän kuin koskaan ennen. Mittasin matkan makuuhuoneen takaseinästä olohuoneen etuseinään ja se oli 18 metriä. Pitkä käytävä vei taakse rakennussiipeen, jonne makuuhuoneet oli sijoitettu, takapihan puolelle.
Edessä kulki yksisuuntainen katu. Kun siinä liikkui roskisauto tyhjentämässä hitaasti osoite kerrallaan, kaikkien autojen piti odottaa letkana sen perässä toiminnan valmistumista, sillä ohittaa ei kapealla kujalla voinut.
Alakerrassa oli eläinkauppa ja sen omistajamiehet olivat samalla koko talon vuokraisäntiä. Pet Shop Boys, nimitettiin heidät.
Kun katsoi olohuoneen ikkunasta kadulle, saattoi nähdä marsun ostoa tapahtuvan: pikkutyttö vei ikionnellisena pikku pahvilaatikon autoon, ja iso häkki lastattiin takakonttiin. Joskus alhaalla näkyi juuri ajavan punainen avoauto kesähelteessä ohi. Ja karnevaalina koko monen tunnin mittainen kulkue marssi torvisoitoin mäkeä alas.
 |
| Vuotuiset markkinat pidettiin myös tässä ikkunan alla ja katu oli täytetty kojuilla ja suljettu autoliikenteeltä. |
Kerkstraatin kirkko pahus soitti joskus aamukahdeksalta kellojaan ja sekös otti aivoon silloin kun olin iltavuorossa töissä ja olisin saanut nukkua pitkään.
Veimme pyykin ullakon naruille kuivumaan. Ullakolla oli tämän talon kaasulämmitysjärjestelmä ja siinä oli jotain vikaa. Aika ajoin se kolisi pelottavasti. Aloin saada siitä painajaisia. Omistajat eivät välittäneet asukkaiden vikailmoituksista.
Vaals oli kaiken kaikkiaan aika erikoinen lintukoto, Belgian ja Saksan kulmauksessa, itsestäänselvän kansainvälinen ja silti pikkupiirien kyläjuoruilupaikka, jossa kaikki tuntevat kaikki. Ja mäkinen, niin mäkinen ettei Hollannissa äkkiä sellaista löydy. Todella kaunis ympäristö kukkuloineen ja näköaloineen.
Näinä aikoina löysin työpaikkoja Maastrichtista ja se oli hienoa aikaa. Kotona taas ei, sillä suhde päättyi ja lähdin lätkimään. Mutta siitä ja sen syistä kirjoitan sitten romaanin joskus toiste.
Hollanti, Vaals, Tyrellsestraat
Vapaus tai kriisi. Vapaus ja kriisi. Hankin tuttavan muuttaessa takaisin Aacheniin häneltä jälkeenjäävän kämpän itselleni ja siirsin sinne oman puoliskoni irtaimistosta. Tilaa riitti hämmentävän moneen huoneeseen, enkä niitä kaikkia yksin edes tarvinnut.
 |
| Uusi parvekkeeni. |
Muuttoon sain onneksi tarvittavan määrän apulaisia, sillä eihän sellaista yksin pysty tekemään.
Opetus 1: Kannattaa välillä auttaa ihmisiä heidän muutoissaan ja vapaaehtoisesti raahata tavaroita, koska itse muuttaessa he ovat paikalla. Muutto on sellainen, jossa luonne punnitaan. Moni kertoi, että todella moni kaveri ilmoittaa tulevansa tottakai, mutta muuttopäivänä peruukin, kun ei ehdi tai pääse tai jotain. Niitä arvostetaan kovasti, jotka oikeasti tulevat. Ja minä olin ollut auttamassa parissa muutossa - aina ylimmästä kerroksesta taas ylimpään, sattumalta, ilman hissiä - ja sain nyt vastapalveluksen.
Opetus 2: Mieti tarkkaan, haluatko huonosti eristetyssä Keski-Euroopassa vuokrata asunnon katon alta, varsinkaan tasakaton alta. Tässä pienkerrostalossa oli tasakatto ja eihän sellainen täällä ole tietenkään hyvin eristetty. Harakoille lämmitin. Yritin vielä pitää jotain suomalaista lämpötilaa, ja huoneitakin minulla oli liikaa. Joten arvata saattaa että lämmityslasku ja sen jälkilisämaksu oli melkoinen.
Opetus 3: Kun menet jonkun toisen muuttoon, älä odota liikoja. Järjestelmällisenä suomalaisena sitä olettaa, että siellä on pahvilaatikot valmiina ja asunto täysin tyhjennetty kaikesta. Mutta kokemiani muuttotodellisuuksia on: irtaimisto on vielä kaapeissa ja komeroissa, ”noita täytyy vähän vielä pakata” ja sitten joutuukin latomaan toisen omaisuutta laatikoihin. Tietenkään kukaan ei ole vielä ehtinyt irrottaa kattolamppuja tai purkaa kaappeja osiinsa, eikä miettiä miten viherkasvit saadaan kuljetettua. Sitten kun asunto alkaa oikeasti olla tyhjä, tulee ajatus: ”Ai niin, mulla on kellarissakin vielä tavaraa.” Siis yhtä paljon tavaraa kuin koko asunnossa oli, vaatien vielä 6 kuormallista pakettiautoa edes takas. Been there done that, nähnyt kaiken.
Opetus 4: Jos luulet, että sen oman pikku kaapin sisältö mahtuu kevyesti kahteen pahvilaatikkon, totuus tulee olemaan se, että kaapin tyhjentämiseen menee 4 tuntia ja tarvitaan 8 laatikkoa.
Mutta lopulta kaikki oli muutettu osoitteisiinsa.
Pikku parvekkeeltani katselin liikenneympyrän elämää ja kahvilan terassin tarjoilijoiden työtä ja kokosin itsenäistä elämääni. Ikean Ivar-hyllyköt osasin myös itse koota ja opettelin sitten myös poraamaan reikiä seinään avohyllyille.
Seuraavaksi kuvioihin tulikin sitten nykyinen mieheni ja siitä lähtien olen asunut rivitalossa, jossa on pieni piha ja kaksi kerrosta. Taas kaikkia edellisiä parempi. Rempat on tehty itse maalaten ja laminaattilattiaa asennellen perinteeni mukaisesti.
Täällä ei ole rottia kellarissa kun ei ole kellariakaan, eikä pikkurikollisia, eikä tuholaisia komerossa, eikä jatkuvia oikosulkuja sähköjohdossa, eikä hometta katossa, joten ihan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti