Reeperbahnin Hese ja Elben laiturit - seikkailuja Hampurissa

Jotenkin aina yritin sanoa Lyypekkiä Müncheniksi, ja Hampurissa mietin, että missä me ollaan, Hannover eiku Hampuri. Hyvin menee.

Bravuuri oli myös ajatella monta kertaa, että ”Berliini, eiku Hamburg”. Eivät ne niin kaukana toisistaan ole, sillä Hampuri on jopa Saksan toiseksi suurin kaupunki.

Lyypekin nähtävyyksistä ja herkuista voit lukea tästä linkistä.

Ajo Lyypekistä Hampuriin oli helpohko ja lyhyehkö ja autobahn oli Hitlerin itse laatoittama betonitie tai joku, tunks-tunks-tunks, 6-kaistaisena kukkulaa ylös ja alas nätisti maaseudulla peltojen välissä.

Uups, tuolla takana on paha sadealue.

Reeperbahn ja Beatles

St. Pauli ja Reeperbahn olivat hotellilta ihan kulman takana.

Ensin tuli vastaan paikallisen oluen mainos. Jotain tällaista kuvittelinkin Hampurin kulttuurista. Rempseää kansan huumoria. Tässä Kalle viettää kotilomaa merenneitona, vaihtoehtona Mallorcan suositulle turistikylälle Cala Ratjadalle.

Reeperbahn. Ruokapaikkojakin, ja baareja. Mutta itsellään se on leveä autokatu eli ei-tunnelmallinen moottoriliikenne.

Beatles-Platz nähtiin ja siitä alkava Grosse Freiheit -katu, jolla on sijainnut se klubi, jossa Beatles ennen uransa nousuun lähtöä soitteli vuonna 1962. Tai soittelivat neljässä paikassa Hampurissa, mutta Star Club oli se tärkein.

No se katu näyttää jo yöelämän keskittymältä, oli valotauluja ja mainoksia, transvestiittishowta, miesstrippausta vain naisille ym. Päivällä autio, vain turisteja katselemassa. Siellä on se Irwinin laulussa mainittu Colibri-klubikin vielä olemassa. Ja Reeperbahn näkyy jatkuvan kyllä pitkään kauemmas, ja eri sivukaduilla on lisää niitä klubeja.

Vain naisille.

Ja miehet jätetään tähän odottamaan.

Illalla käytiin pyörähtämässä värivaloissa ja nähtiin, että näinä aikoina osa klubeista on kiinni. Ei ole Hampurinkaan yöelämä entisellään. Hurjimmat vilkkuvalot taisivat olla makkarakojussa.

Iso makkarakiska.

No nyt on melkein aito Ringo Starr.

Varsinainen highlight Reeperbahnilla on toki suomalainen Hesburger! Kiss my Turku, Hese on Saksassa!

Siitäpä riemu repesi, kun tajusin tämän netistä. Ihan lähellä hotelliakin vielä. Mies: ”No nyt mä tiedän, miksi halusit juuri tämän hotellin!”

Maan ainoat toimipisteet ovat tässä ihan lähekkäin toisiaan. Selvisi, että yksi on pieni ja siellä on ehkä noin 1 pöytä sisällä ja se aukeaa vasta klo 20 yöelämän tarpeisiin. Open end, pyörii niin pitkälle aamuyöhön kuin yleisöä riittää. Ja toinen on vieläkin pienempi, vain anniskelutiski, ja aukeaa myös vasta yöksi. Päivällä sitä ei näy ollenkaan, lienee jonkun rullaati rullaa -portin takana piilossa. Mutta illalla se ilmestyy julkisivuun.

Tänne lienee palattava yön tullen...

Elben laivalaiturit

Mutta ensin päiväkävely jatkuu. Käveltiin alas kohti jokea. Pieni ”Park Fiction” -puisto oli hienoa kaupunkikulttuuria. Tasanteella, siis oikeastaan jonkun rakennuksen katolla ylätasossa, istutettuja ruohokumpuja aaltomuodoissa, joilla saa nimenomaan istua ja löhötä ja pitää piknikkiä. Lapsille leikkijuttuja, kaiteelta näköala rantabulevardille, nuorisoporukat saavat chillata siellä.

Täällä graffitien keskellä suurkaupungissa oli kätevä testata uutta Texeliltä ostamaani värikästä mega-vyölaukkua, jossa roikkuu pussukkana vaikka kuinka monta osastoa laukkutilaa.

Suurkapunki, no ikävin puoli ovat kerjäläiset ja kodittomat, joita makaa nyssyköidensä
keskellä jalkakäytävillä ja rappujen alla makuupusseissa.

Käveltiin kohti Elben satamarantaa, jossa on matkustajalaiva-actionia. Ohoh, Mika Kaurismäen leffajuliste!

Paikallispanimon tankit.

Venettä tarjolla kaikenlaista eri laitureissa. Kävelytieltä johtaa useita katettuja käytäviä vinosti alas vettä kohti. Alempi pitkä kävelyalue kelluu veden päällä. Ponttonilaiturihässäkän nimi on Landungsbrücken eli Maihinnousulaiturit.

Niillä ponttonilaitureilla on koko rivi pitkiä rakennuksia, joissa on sisällä ravintoloita ja kauppoja, ja ulkopuolella näkyy pikaisia kalasämpylätiskejä ja ranskanperunapaikkojen terasseja. Laiturirakennuksen katollakin voi olla terassi.

Kaupungin julkisen liikenteen lautat ja erilaiset kiertoajeluveneet rantautuvat tähän laidalle.

Ylempänä Elben betonirannoilla taas on rantaklubeja, joihin on kärrätty rantahiekkaa terasseille, ylätasanteella makaillaan värikkäissä lepotuoleissa ja juodaan cocktaileja ja nähdään vesilikennettä joella. Niin viihtyisää.

Matkustajasataman keskeinen rakennus on pitkä, vanha höyrylaivaterminaali. Miten se kivimurikkarakennus näyttääkin ihan Helsingin rautatieasemalta? Sama aika ja tyyli. Linnoitus, holvikaaria, patsaita, torneja. Tämä on tuffikiveä, mutta Hesa punaista graniittia. Eliel Saarinen ”matkusteli junalla ympäri Eurooppaa ja orientoitui Saksaan” ennen kuin teki lopullisen suunnitelmansa rautatieasemasta. Mutta juuri tätä hän ei voinut nähdä, tämä valmistettiin pari vuotta sen jälkeen.

Höyrylaivaterminaali, yli 100 vuotta vanha.

Nämä rantapromenadit ovatkin Hampurin mukavimmat nurkat.

Metro ajaa vierestä, tässä kohtaa U3-linja ei olekaan tunnelissa, vaan korkealla mustalla rautasillalla. On jotenkin newyorkkimaista kun puoliksi hopeinen metro kirskuu talojen välissä rautapalkkien päällä.

Korkeuserot ovat Hampurissa yllättävän suuret, jo heti tässä joen reunoilla. Lyhin tie täältä satamasta hotellille Reeperbahnille vie jyrkkiä pitkiä kivirappuja ylös. Monessakin paikassa on rappunousuja, eri tasoissa kulkevien katujen välissä tai puistoissa, jotka ovat vinosti rinteessä.

Hotellissamme kypyhuone on sellainen avaruuskapseli, se on puolipyöreän seinän takana, valkoista muovia seinät, siellä suhisee ilmastointi ja siellä on kuin jossain sukkulassa. Tosi moderneja nämä Ibis-ketjun hotellit aina.

Hesburger

Pitihän se testata, viimeisenä iltana, jolloin oltiin vielä keskiyöllä liikkeellä. Oltiin aiemmin syöty todella iso texmex-ateria, mutta silti mahani sanoi, että mites olisi pieni Hesburger. Jos niillä olisi pikkuinen purilainen yöpalaksi.

Matkan kruunaus, yksi myöhäinen yö, riehuu ja vetää snagarilta Hesen. Hampurin yöelämä.

Reeperbahnin Hesburgerissa ei ole ollenkaan sisätiloja asiakkaille. Se on kuin iso nakkikioskikeittiö rakennuksen sisällä. Yksi äijänköriläs kokkaa ja ojentaa tuotoksen tiskiltä ulos. Jalkakäytävällä on 2 seisomapöytää.

Se myy kyllä ihan hyvin. Siihenkin nähden, että nyt on aika hiljaista koko St. Pauli. Aina Hesellä näkyy asiakkaita tyytyväisinä purilainen kädessään, myöhemmin illalla.

Reeperbahnin liepeillä kulkee punkkareita helisevissä ketjuissa ja nahkatakeissa, pyytelevät välillä lanttia ohikulkijoilta. Yöllä Hesburgerin vieressä kokoontuma jalkakäytävällä, pitivät siinä leiriä, ja laittoivat jostain laitteesta oikein räyhäpunkkia soimaan, saksalaista. Naureskeltiin musiikkityyliä vierestä, hyvä meininki. Oli vähän sellaista örinäpunkkia, metallibändin karjumisääni.

Ostin 2,10 eurolla juustohampurilaisen ja se tuli todellakin kääreessä, jossa lukee suomea ja kaikkia kieliä. Maailman ihme.

Nyt on sitten syöty hampurilaisen valmistama hampurilainen Hampurissa, ehehe.

Jatko-osassa käydään vanhassa Elben tunnelissa ja sen autohisseissä. Linkki tässä.

Ja edelleen: Sukellusveneessä ahdistumassa ja rannalla chillaamassa - Hampurin kierros jatkuu

Sähköpotkulaudalla pitkin Hampuria

Miniatur Wunderland, maailman suurin pienoisrautatie