Hollanti: kaikki itkee. Euroviisuissa siis. Nyt minulle avautui uusi maailma, kun Hollannin laulaja Duncan sanoi katsoneensa reaktiovideoita lauluunsa ja ilahtuneensa, kun kaikki olivat niissä niin herkkänä. Niin joo, Youtube on siis täynnään videoita, joissa raavaat miehet ja muut kuuntelevat musiikkikappaleita euroviisuista ja näyttävät/kertovat reaktionsa niihin ensi kuulemalla. Kaikki vollottavat tämän kohalla. Siksi se voittaa. Olen pettynyt, jos joku ei itkekään. Oikeassa showssa koko sali tulee itkemään koko esityksen ajan. Hyvä meininki.
Tässä on vielä savottaa minulle, kun alan katsoa reaktiovideoita ympäri maailmaa kaikkiin mahdollisiin tämän vuoden viisuihin. Mielenkiintoista, mitä ihmiset sanovat niistä kappaleista, joista minullakin on selvä mielipide.
Kyllä tämä viisufanien yhteisö on kiva. Ja mitä enemmän kuulen, sitä selvempää on, että Hollannin biisi on mestariteos. Mutta on kisoissa kyllä muutama muukin erittäin vahva ja hyvän kuuloinen kappale mukana.
Elän euroviisukuplassa. Vajoan vain syvemmälle viisusuohon, kun katson reaktiovideoita. Noin kolmannella-neljännellä toistolla kappaleet alkavat tarttua päähän ja ulkomuistiin. Pesiytyvät alitajuntaan. Todistavat olemassaolostaan yhtäkkiä autossa tai jossain, kun muistan laulajan ulkonäön ja sitten huomaan tietäväni sittenkin jo ulkoa, miten sen kertosäe menee. Tässä muuten tärkein postaukseni, jossa arvostelen kaikki tämän vuoden viisukappaleet.
Huomasin Unkarin Joci Pápain asuvan jo päässäni eli nanana-kertsin: nana naa naa na na naa, joojoijoo. Ja räppärin näköisen tönijänaisen (= Armenia): walking out, uuhuu. Ja jopa huonon valkopukuisen balladin (= Kroatia): ljuubaa... I dream of love... Ja hyvät siellä ovat jo muutenkin, kuten Italia ja Norja. Sloveniakin. Ja muitakin, ei edes niin hyviä, oli jo heti alussa jäänyt aivopoimuun, Puolan naiskuoro, Venäjän ylijyräysballadin bassomainen instrumentalisointi kertosäehuudon alla.
Ja haluankin vajota viisusuohon, osata kohta kaikki kappaleet ulkoa. Minulla on jo hätä siitä euroviisukrapulasta, joka koittaa kisojen jälkeen. Se tyhjyys. Haluan uida viisuissa siihen asti täysillä. On jo aikakin ryhtyä hommiin. Eihän sitä enää kestä kuin kaksi viikkoa, kun kaikki on taas ohi.
Euroviisut ovat penkkiurheiluni. Jos minulle sanotaan, että ihan turhat ja typerät kisat, niin voisin sanoa samaa vaikka jalkapallosta. Haukotus. En seuraa urheilua eikä minun tarvitse nähdä yhdenkään lajin mitään matsia. Ihan tylsää. Mutta antakaa minulle musiikkikilpailu, jossa saa eteensä yli 40 uutta kappaletta eri tyyleistä, kansainvälisessä ympäristössä, jossa on innokkaita faneja, rakkautta musiikkiin ja harrastelijakriitikkojen innostusta, ja kaikki tämä kansainvälisen hyväntuulisuuden ja ystävyyden hengessä, niin siinä minun lajini ylitse muiden.
Monet oikeasti ylenkatsovat euroviisuja, pitävät naurettavana. Kamoon, musiikki on kulttuuria. Kaikki musiikki on kulttuuria, ja kiinnostavaa. Ja arvokasta.
Ne, jotka eivät muutenkaan tykkää viisuista, nostavat niistä esiin negatiivisia seikkoja: ovat esim. katkeria siitä, että ”se maiden äänestys on pelkkää naapuripolitiikkaa”. Onhan se osin, mutta ei pelkästään. Voittaakseen on saatava suuria ääniä ihan jokaiselta suunnalta. Ja ovatko ne pistelaskun viimeisen pisteen viilaamiset niin tärkeitä; tapahtuma on niin suurenmoinen, että osallistuminen ja läsnäolo ja sen olemassaolo ylipäätään, että on näin mahtavaa viihdettä, on tärkeämpää kuin tulosten pikkuasioista jäkättäminen. Jos ei muutenkaan halua katsoa viisuja, niin tottakai löytää niistä jotain kritisoitavaa. Mutta eihän yksi vikakohta voi olla argumentti sille, että siksi kääntää selkänsä koko spektaakkelille. Tämä asia esitetään sellaisena boikotin aiheena, että ”eihän sitä voi edes katsoa, kun siellä on sitä naapuripolitiikkaa”. Jäkä jäkä. Samalla tavalla minun pitäisi sanoa, että koska jalkapallossa joskus erotuomari tekee epäoikeudenmukaisen päätöksen, siksi vihaan koko jalkapalloa eikä koko lajilla ole mitään olemassaolon oikeutusta, koska se ei aina ole sataprosenttisen loogista ja oikeudenmukaista.
Tässä on kysymys musiikin kokemisesta ja niiden kokemusten jakamisesta, eikä jostain pistejäkätyksestä, meni se sitten hyvin tai ei. Tunteista. Sitä ei minulta mikään pikku pilkunviilaaja pois ota, jolla ei muutenkaan ole mitään tatsia ja tunnetta suhteessa euroviisuihin. Tämä on mahtava viihdeshow ja sitä ei minulta älyn argumentein pois oteta.
Viisukappaleita halveksutaan myös halpana viihdemusiikkina, jolla ei kuulemma ole oikean musiikin kanssa mitään tekemistä. Tietävät jotkut. No onhan siellä lajeja, jotka eivät kuulu omiinkaan lemppareihini. Mutta kyllä maailmaan musiikkia mahtuu ja kyllä nämä ihan oikeita sävellyksiä ovat; nykyään eivät eroa millään tavalla radiossa kuuultavasta popista. Kautta historian on tehty oikeiden bändien ja oikean musiikin nimissä paljon kamalampaa shaibaa kuin mitä viisuissa kuullaan. Ja viisujen jälkeen ehtii kyllä kuunnella taas sitä omaa ”oikeaa musiikkiaan”, jota todella arvostaa, oli se sitten heviä, räppiä, reggaeta tai joikua.
Kaikenlaista turhaa urheilua on tarjolla vuoden jokaisena päivänä runsain mitoin. Nämä kisat ovat vain kerran vuodessa.
Suomi aloittikin lavashown harjoittelut jo menestyksekkäästi, pukemalla Sebulle omituiset nahkalahkeet, jotka herättivät maailman huomion. Nonni, siitä se lähtee.
 |
| Oikeaa musiikkia. (Mauri Kunnas: Nyrok City 80-luvulta) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti