Keskiaikainen Gent – viihtyisää belgialaistunnelmaa

Tutustumista lähiympäristöön: Belgian Gent. Lähdimme sinne varsinaisesti musiikkinäyttelyn takia lauantaiksi, mutta keskiaikaisesta kaupungista on kuultu paljon hyvää. Joten kannattaisi tarkastaa paikat yleisesti, kun sinne asti lähtee ajamaan. Otimme yöpymistavarat mukaan autoon varmuuden vuoksi ja voisimme päättää paikan päällä, tarvitaanko hotelli ja jatkopäivä kaiken näkemiseen.

Menomatkalla tuskin toivuin järkytyksestä todetessani, että Belgia on asfaltoinut pitkän pätkän moottoritietä oikein hyväksi. Oikein oikea asfaltti, jolla voi ajaa! Oikein sileä! Olin nähnyt painajaisia niistä kuopista ja irrallisista betonimöhkäleistä ja ammottavista saumoista kaistojen välissä, mutta nyt sitä olikin enää vähemmistö matkasta. Vautsi. Belgia avannut kukkaronnyörit ja laittanut uuden asfaltin, käsittämätöntä.

Tiet ovat siellä siis perinteisesti kauheassa kunnossa ja selvästi investoinitlistan viimeisenä, mutta toisaalta Belgia tunnetaan maana, jossa moottoritiet ovat suurelta osin valaistuja. Niin näkee ainakin tarkkailla niitä pahimpia kuoppia yölläkin ja voi varoa ajamasta niihin.

Antwerpenin kehätietä, jolla kannattaa vähän katsoa, mitkä viidestä kaistasta erkanevat mihinkin ja missä pitikään itse olla.

Gentistä voi sanoa, että tiedätkö sellaisen matkan, että jossain vain kulkee, ja jälkikäteen tajuaa vasta ihan hengästyneenä, mitä kaikkea siellä oli ja kuinka mahtavalta siellä näytti? Että se avautuu ja laajenee silmien edessä muistikuvina jälkeenpäin se kokonaisuus ja se upeus, kun ehtii pala palalta käsitellä sitä rauhassa? ”Wait, what did I just see?”

Tuntuu ihan epätodelliselta, että olimme siellä oikeasti. Tuntuu, että miksi en siellä tuntenut oikeasti olevani siellä? Se jäi kuin unikuvaksi. Ehkä sitä käsiteltävää oli niin paljon.

Vanhaan keskustaan veden äärelle marssiessamme mietin, että ”ahaa, tällainen meininki täällä siis on”: ihmisiä istuskelee auringonpaisteessa tasanteella joen vieressä, on leppoisaa ja valtavan kauniita taloja. Joku meloo ja turistit istuvat veneessä, johon on katettu viinilasit ja juustotarjotin. Tällainen mukava tapaus.

Se oli niin rikkaasti koristeltu ja yksityiskohdin ja vaikutelmin kuorrutettu koko kaupunki. Niin kauniita ja erilaisia näkymiä joka kohdassa. Niin nättejä ja niin vanhoja katuja, taloja, siltoja ja pihoja. Vehreitä suuria puita intiimeillä pikku aukioilla korkeiden talojen välissä. Mutkittelevia kapeita kujia.

Koko kävelykeskusta eli vanhankaupungin ydin aivan täynnä katedraaleja, palatseja, kaupungintaloja, säätytaloja, kiltataloja, merenkulkijoiden taloja, satamavarastoja, kellotorneja, hallintotaloja. Kivestä tai tiilistä, pylväin tai reliefikoristein, lyijylasi-ikkunoin, puisin ikkunaluukuin, patsaskoristein, tornein. Kaikki ihan arkisesti itsestäänselvyytenä niin vanhaa, että ”joo toi viljavarasto on 1100-luvulta ja toi kauppahuone 1400-luvulta, ja sen vieressä on sitten toi yksi barokkipalatsi”. Okei.

Ja keskustan vieressä Gravensteen, harmaa pyöreätorninen massiivinen kreivien linna, joka kohoaa suoraan vallihaudan vedestä, aivan satumainen. Se on 800-luvulta. Se on vasta viime vuosina restauroitu näinkin hyvään kuntoon, ja siellä voi käydä sisällä. Linnassa on kuulemma myös keskiaikaisten kidutuslaitteiden museo.

Gravensteen.

Ei Belgiaa ilman olutkauppaa. Linna heijastuu ikkunaan.

Aukioita isoista neliömäisistä kivenmurikoista. Belgia on täälläkin lajia ”ei heikkojalkaisille”. Saa katsoa, mihin astuu, kun katukivet ovat vinossa tai niitä puuttuu tai pinta aaltoilee.

Vettä, paljon vettä. Terasseja veden äärellä, turistiveneitä. Kapeita lyhyitä puisin lankuin päällystettyjä siltoja joen yli.

Sillan kaiteessa rakkauslukkoja täälläkin.

Keskusta on miellyttävän hiljainen, kävelyaluetta. Pitkillä täysillä ostoskaduilla on keskellä ratikkakiskot ja hiljainen moderni matalalattiaratikka voi siitä välillä ajaa. Taksit saavat myös ajaa ja niitä on vain harvassa. Eli kiitos, että turistimassat ja pyöräilijät saavat rauhassa käyttää kaikkia vanhan keskustan katuja keskenään. Kaduilla ajaa muutoin vain suloinen akkukäyttönen äänetön minibussi, joka tarjoaa turisteille kyytiä, jos haluaa jonkun kilsan säästää kävelemättä.

Olimme vähän orientoituneet etukäteen, mihin auton saa parkkiin. Eri puolilla vanhaakapunkia on pysäköintitaloja, jotka ovat auki ympäri vuorokauden. Niistä on muutamien kortteleiden kävelymatka ydinkeskustaan. Kurvasimme P4:ään.

Ja jos pysäköi ilman lupaa: hei hei, sinne menee auto nosturilla.

Hotellin otimme myöhemmin iltapäivällä spontaanisti. Se maksoi aika paljon, näin ilman ennakkovarausta, noin 180 euroa aamiaisen kanssa. Mutta vapaa huone löytyi helposti, vanhasta talosta keskustan kujalta.

Ihan kiva lukaali.

Oli sanottu, että Gent on vähäsen ”unohdettu helmi”. Että useimmat turistit menevät Antwerpeniin tai Bruggeen, mutta eivät tiedä Gentiä. No kyllä täällä silti oli todella paljon turisteja eri maista. Olemme aiemmin käyneet Bruggessä ja voin sanoa, että Gent on vähintään sen veroinen kohde.

Ravintoloiden terasseilla riitti asiakkaita. Kylmä pohjoistuuli kävi emmekä olleet tarpeeksi rohkeita ulkona istumiseen, vaikka lämpöisiä torkkupeittojakin oli tarjolla tuoleilla. Istuimme sisätiloissa.

Kiinalaisen turistin kanssa lounaalla.

Kaupunkilomilla tulee aina käveltyä paljon. Gentissä keryi 12 km kahdessa päivässä. Lauantaina niitä tuli 10 km ja tuntuihan se vähäsen jaloissa. Hyvät kengät ovat erittäin tärkeät.

Kävimme graffitikadulla, joka oli kapea kuja. Siellä on vain talojen takapuolia, joita eivät maalaukset haittaa. Ei ollut minkäänlaisia mestariteoksia, vaan aika lailla simppeliä töhryä. Mutta kaikki kokonaan kirjavana niin että se oli silti hauskan näköinen ja valokuvauksellinen paikka. Kuitenkin niin, että ”kauneus on katsojan silmässä”, eli sitä voi pitää kiehtovana, jos on sellainen tyyppi, jonka mielestä tietty kahden värin yhdistelmä voi jo olla sävähdyttävä. Jos oikeaa taidetta etsii, niin sitä täällä ei ole.

Ja tahdoimme myös paikalliseen kissakahvilaan. Se oli adoptiokahvila eli siellä on  vaihtelevia kissoja löytöeläintaloista, ja niiden pitää vasta tottua ihmisiin siellä. Ne sosialisoidaan ja ne voivat olla arkoja tapauksia. Kun kissat rohkaistuvat vähitellen, kahvila alkaa välittää niitä omaan kotiin ja sopivalle omistajalle. Konsepti näyttää toimivan, koska sieltä on välitetty jo 85 kissaa. Mutta se tarkoittaa, että sieltä tuskin löytyy silitettäviä kissoja, jotka tulisivat vapaaehtoisesti lähelle. Ne lymyilivät sohvan alla ja ylhäällä korissa. Jokunen käväisi kissasillalla tai luikahti saliin ja takaisin. No mutta tulipahan tuettua.

Kissa sillalla. Ja toinen kurkkii luukusta... onpa hassu, zuumaas vähän!

Ahhahahah, mikä hölmistynyt katse! Ei me olla hei noi pelottavia, misu.

Gentissä oli paljon ravintoloita tarjolla. Mieheni oli löytänyt netistä myös panimon, jossa voi vierailla. Kävelimme vanhan keskustan pohjoislaidalle ja saimme liittyä nuorten miesten ryhmän esittelykierrokseen, joka oli juuri alkamassa. Siihen kuului kolmen oluen maistelu – yhtäkkiä alkoi tulla lasia eteen, Gentse Gruut -olutmerkkiä. Kävimme ullakolla tynnyrien ja tankkien yllä ja kuulimme faktaa humalasta ja korianterista.

Sali oli hieno puupalkkeineen ja taideteoksineen. Se oli ollut taideateljeena ja siellä oli nytkin kaksi viehättävää fantasiavärein koristeltua isopeppuista naispatsasta ja värikkäitä symppiksiä mielikuvituseläinmaalauksia. Ulkona iso muraali merimiehestä. Viihtyisä paikka.

Ruuaksi tuli vastaan japanilainen ravintola, ja sain tempuraa ja sushia. Onneksi muuten Gentissä puhutaan sivistyneesti flaamia, eli voimme hoitaa kaikki asiat hollanniksi. Meitsi ei edes yritä alkaa vääntää mitään ranskaa. Toisaalta flaamin vokaalit  ovat sen verran tulkinnanvaraisia, että hollantilaisen mieheni piti kysyä ”anteeksi mitä” kun tarjoilija sanoi ihan vaan sanan ”riisi”. Itse olin jo varautunut aksenttiin ja ymmärsin sen saman tien.

Sushiravintolan viereisellä kadulla oli pieni katettu telttanäyttämölava, jossa soi diskomusiikki. Menimme myöhemmin katsomaan, koska tajusimme, että se oli gay pride -juttuja. Merkit gay pridesta olivat: 1. Lounaskahvilassa joku sanoi, että ”tänään oli vissiin gay pride”. 2. Vanhan sataman istuskeluportailla oli joku kääriytynyt sateenkaarilippuun. 3. Kaduilla lojui sydämenmuotoisia ympäriinsä heiteltyjä foliosydämiä. 4. Kaupungintalo liputti sateenkaarilipulla. 5. Panimosta tullessa vastaan toikkaroi drag queen megakorkeilla koroilla.

Olisi ollut kiva nähdä se kulkuekin tietysti, mutta saatiin sitten iltatapahtuma sivukadulla. Homotanssiryhmä 15-senttisillä koroilla nosti koipea glitterpuvuissa ja levitti sateenkaarisiivet. Osa komeista Mr. Gay Belgium -kilpailun kandidaateista esiteltiin rivistönä siisteissä puvuntakeissa. Hurrasimme kovasti.

Kaupungintalo.

Paraatin jäljet.

No nyt on meininkiä.

Hämärä saapuu.

Illalla mm. olutkuppilassa selvisi, että Belgiassa tarvitaan välillä vielä käteisiä euroja. Lounaskin oli pitänyt maksaa käteisellä, pankkikorttimaksua ei siinä putiikissa ollut olemassa.

Aamiaissalin lusikkataidetta. Tee itse perässä.

Sunnuntaina perusaamisen jälkeen lähdimme sillan kupeesta veneajelulle. Olimme nähneet, että vanhan sataman tuntumassa eri yhtiöt tarjoavat laivapaikkoja jatkuvalla syötöllä ja niihin saa varmasti ostettua kioskista liput ihan millä hetkellä haluaa. Jos olisi satanut, olisi ollut olemassa myös katettuja isompia aluksia. Mutta uhkaileva vesisade näytti pysyvän vielä pari tuntia poissa Gentistä ja halusimme yksinkertaiseen avoveneeseen. Matalia veneet ovat kyllä kaikki, koska niiden pitää mahtua pikkuruisten siltojen alta.

Ostimme liput 40 minuutin veneajelulle, jossa sai standardiselitykset kuuluisista taloista. Ihan relax. Hyvä keino kuulla muutama pakollinen fakta, istuskella penkillä ja ottaa rauhassa kuvia. Ihme hipsteri rastaletein ohjasi venettä ja siinä oli miellyttävän hiljainen akkumoottori, ei perinteistä pörisevää.

Jaa että tuostakin sillasta mahdutaan alta??

Gentin vanha satama on pala Leie-jokea rantakadun pätkien välissä, joiden nimet ovat Korenlei ja Graslei. Keskiajan rahtiveneet pääsivät jokea pitkin tähän saakka ja tässä kohdassa purkivat tai lastasivat tavaraa. Jyvät ja viljat ladottiin sataman pakkahuoneisiin odottamaan myyntiä markkinoilla.

Vähän erilainen mäkkäri. 1100-luvun viljavarastossa toimii burgeriravintola. Ja tämä on sitten maailman vanhin rakennus, jossa on tällainen porrastettu fasadin reuna.

Espanjalaisia oli meidän kanssamme veneessä ja otin kuvan rouvaryhmästä heidän kännykällään. Lämpötila vaihteli kovasti: auringon paistaessa oli lämmintä, mutta välillä tuli pilvi ja kävi kylmä tuuli. Silloin espanjalaiset liioittelivat pukeutumista kiinnivedetyin hupuin ja paksuin kaulahuivein. Salaa nauroin heille. Ei sentään ollut pakkasta, vaan +14.

Espanjalainen hupussa osui kuvaan.

Julman näköinen vanha talo ja moderni ratikka sillalla.

Oli olutkapakka suuressa kivitalossa veden äärellä. Seinään maalattu Bierhuis ”oluttalo” ja sitten näyttää siltä, että olisivat halunneet sanoa ”oluttalo veden äärellä”, mutta ovat vitsinä kirjoittaneet toisin päin ”vesitalo oluen äärellä”. Belgialainen huumori.

Vesitalo oluen äärellä.

Veneestä käsin tajusi ravintoloita, joiden etupuolen oli nähnyt kapealla tunnelmakujalla kävellessä ja joiden takaseinä näkyikin olevan joen vedessä kiinni. Veden puolella voi sitten mennä terassille, jolla on vain pari pikku pöytää joen yllä. Jonkun ravintolan sisustukseen kuului laituriin sidottuja puuveneitä.

Tämäkin söpö ravintola kujan varrella olikin takapuoleltaan ihan veden ääressä.

Tässä kohtaa alkoi näyttää Venetsialta.

Nyt olimme nähneet ja oppineet tarpeeksi ja lähdimme paluumatkalle. Mutta kyllä Gentissä olisi voinut käyskennellä vielä kolmannenkin päivän, istuskella aukioiden kuppiloissa ja kulkea vielä monen vanhan kadun ja kujan läpi yksityiskohtia tarkkaillen.

Tarvitsimme vielä vesipullon automatkalle ja sunnuntaina yksi harvoista auki olevista ostoskadun kaupoista / elintarvikeliikkeistä sattui olemaan donitsibaari. Hups. Pitihän sitä tukea.

Tässä sulle women’s secret: hyvä donitsi.