Uutiskatsaus - Puustia, kissoja ja ravintolan houkutuksia

Stressin lomassa olen ollut kiitollinen vaikkapa siitä, että minulla on perusterveys. Vaikka on kaikenlaista kremppaa ja kipua niin pienet ovat minun ongelmani! Viime aikoina olen lukenut ja kuullut taas paljon yhtäkkisistä sairastumisista, ihmisistä jotka joutuvat sairaalaan. Näkee, kuinka hauras se terveys on ja kuinka monesta syystä se voi yhtäkkiä hajota. Niin että saan olla kiitollinen, että olen yleisesti ottaen ihan hyvässä kunnossa.

Olen ollut kiitollinen myös autostani. Ihan hämmästelen ja ihailen Suzukia spontaanisti välillä, että ohhoh, kääntyypä sen ratti kevyesti ja liikkuupa se sutjakkaasti, ja on niin hiljainen ja miellyttävä. Kiva ja hieno. Auto, josta voin olla ylpeä. Kun sensijaan Micraa aloin jo hävetä loppuaikoina. Lopun ajan kosla. Vanhuus ja halpuus siitä paistoi. Suzukiin nousen mielelläni eikä haittaa, jos muut näkevät, millä ajan.

Hassua on, että minä ajan nyt meidän talouden isointa autoa. Miehen uusi yksityisleasing on vielä kompaktimpi ja moottoriltaan pienempitehoinen.


Muita ajankohtaisia pätkiä eli uutiskatsaus kaikkeen:

Tervetuloa Hollantiin jne. Postissa tuli kunnan tiedotuskirje, jonka ohessa voi raaputtaa korttia ja haistaa ecstasy-laboratorion hajun. Jos vaikka naapurissa tapahtuu hämäräperäistä, niin voi ilmoittaa poliisille.

Nam, se haisi anikselle.

Mutta totuus on, että ikävän paljon näitä autotallilabroja onkin. Prosessista jää jälkeen jotain nestemäisiä myrkkyjä, joita valmistajat sitten sulkevat kanistereihin ja tynnyreihin ja jättävät salaa yöllä johonkin pusikkoon makaamaan, josta palokunta ja poliisi saavat siivota ne pois taas kerran. Tai koko verstas tuikahtaa tuleen aiheuttaen vaaratilanteita ympäristölle.

Jos pysytään laillisissa päihteissä, niin Aldista saisi viinipullo-joulukalenterin viidelläkympillä. Pikkupulloja valkoista, punaista ja roséta, mukana myös kuohuviiniä ja 1 alkoholiton.

Sateen aikana ei kissoja näkynyt kadulla, eli pariin viikkoon. Kun sadeputki loppui, meidän tuttumme oli taas oven edessä kun tulin ulos. Sanoi maaauu ja sain silittää. Se kiehnää ympäri minua. Ja se katsoi ovelle ja kysyi, tuleeko mieheni myös (”se mies joka parhaiten silittää ja on mun paras kaveri”), mutta hän oli jo lähtenyt töihin. Voi.

Kerran tulimme kaupasta pahvilaatikon kanssa ja kissa hölkkäsi paikalle. Todistamaan yleisen totuuden, että kissat rakastavat pahvilaatikoita. Ei se sentään hypännyt sisään laatikkoon, mutta puski sitä.

Autot ja meidät se merkitsee reviirikseen yhtä lailla hieromalla poskiaan.

Muutoin pihassa näyttäytyi peukaloinen, ja mustarastas tuli nyppimään villiviinin marjoja. Se ei ole kovin hyvä roikkumaan pystysuoralla seinällä, joten seurasi räpyttelyä, lekuttelua ja hankalaa tarraamista kiinni villiviinin ohuisiin runkoihin.

Olimme synttäriäni juhlimassa tutussa suurravintolassa, jossa kerätään seisovista pöydistä aasialaisia herkkuja all you can eat -tyyliin. Sushitkin ovat tuoreita ja hyviä.

Myöhemmin ajoimme yhdessä kuntosalille, jolloin mieheni kännykkä ehdotti matkalla, että ”olet ihan lähellä ravintolaa, mene vaan, siellä on hyvin tilaa tänään.” Eikä, kun tarkoitus oli mennä urheilemaan eikä buffetin ääreen taas. Törkeää.

Se on tietysti lkeää, että kyseinen mättöruokala on ihan kuntosaliamme vastapäätä ja houkuttelee siinä valomainoksillaan aina kun yrittää elää terveellisesti urheillen ja olla laiha.

Täällä olisi suklaasuihkulähdekin.

Leivoin litran taikinallisen korvapuusteja töihin tarjottavaksi. Tällä kertaa taikina nousi oikein hienosti ja kuohkeaksi. Mutta ehkä se oli loppujen lopuksi liian löysää, koska pullat jäivät uunissa aika littanoiksi. Hyvä, että ne olivat pehmeitä, ja maku oli oikein hyvä, mutta muoto ei taaskaan ollut sellainen, jota tavoittelen.

Taikina jatkoi pullistumistaan vielä rullauksen jälkeen niin, että kun olin leikannut puolet paloista irti, toinen puoli rullasta oli jo liian massiivinen. En millään saanut kohtuullisen kokoisia (pieniä) puusteja, vaan osasta tuli väkisinkin valtavia. Lössöjä ja lötköjä.

Ei ole kontrollissa tämä. Kaunista puustia en ole koskaan onnistunut leipomaan. Mieluummin kuitenkin nämä pehmeät ja littanat, kuin kovat koppurat joita olen joskus onnistunut tuottamaan.

Viimeinen enää jäljellä. Näitä meni töissä noin 50 kpl.

Ruokakaupassamme myydään nyt erä paikkakunnan omaa Monopolia. Näitähän on tehty ympäri maailmaa, että perinteiset kadunnimet on korvattu oman kylän kaduilla ja kannessa on paikallisia valokuvia.

Mainoksena ruokakaupan lattiassa on nyt sitten ruutuja ”mene vankilaan”. Luulen, että aika moni muistaa tämän klassisen tekstin: ”Mene suoraan vankilaan kulkematta Lähtö-ruudun kautta”.

Töissä sain koneelleni Windows 10 -järjestelmän. Voi nenä. Se pitää nyt sitten opetella, kun toiminnot löytyvät eri paikoista kuin mihin on tottunut. En ole niin sen fani, että joka päivityksellä pitää muuttaa kovasti asioita niin että käyttäjä on taas ymmällään ja kaikkeen kuluu aluksi tuhottomasti aikaa.

Tämä on uudelleenasennus eli kaikki omat asetukset ovat poissa ja niitä saa nyt sitten käydä läpi päiväkausia, jotta homma alkaa tuntua käyttökelpoiselta. Kaikkea älytöntä: kursori liikkuu ihan liian hitaasti, tekstit ovat liian pieniä, Word näyttää mittayksikkönä Amerikan tuumat eikä sentit, päivämäärät ovat jossain amerikkalaisessa formaatissa ja viikko alkaa sunnuntaista, tulostin printtaa kaksipuolisesti ja mustavalkoisesti jne. Nämä kuin kaikki etsit ja muutat niin on viikko vierähtänyt.

Windows 7:n viimeinen parahdus. Hei hei.

Oli pakko vähän kommentoida ohjetta.

Onneksi uuteenkin saa nätin kukan.

Viimeksi hammaslääkärin aikaa varatessa se tuli taas vastaan: sana, josta on hollanniksi kaksi varianttia, mutta suomeksi vain yksi. Eli kiva kääntää. Ollaan jo pitkällä sanavarastotynnyrin alimmassa pohjasakassa penkomassa, kun näitä erikoisuuksia alkaa hallita, joita ei suomen kielestä käsin tajua edes olevan mahdollisesti olemassa.

Eli soitin ja kerroin hampaastani lohjenneen palan, ja siihen vastaanottoapulaisella oli tarkennuskysymys. Suomeksi se kuului:

- Onko kyseessä hammas vai hammas?

Just joo. Siis ”tand” vai ”kies”. Onneksi olin tajunnut jonain vuonna, että poskihampaille on oma sanansa ”kies”. Niille leveämmille leegoille, jotka ovat siellä taaempana. Ilmeisesti vain etu- ja kulmahampaat ovat ”tand”.

Vastaavia sanapareja, jotka tuppaan epähuomiossa sekoittamaan, ovat ”sulaa” ja ”sulaa”. ”Smelten” sanotaan vaikka ruoka-aineista, kun kattilassa sulaa pakastepinaatti tai sokeri nestemäiseksi. Mutta jos lumi, jää tai kuura sulaa tuolla ulkona vedeksi, se ei olekaan ”smelten”, vaan ”dooien”. (Saksassa on samat: ”schmelzen” ja ”tauen”.)

Ja sitten on ”taikina” ja ”taikina”. Minulle perussanaa edustaa ”deeg”, mutta se pätee vain leipä- ja pullamaisiin jykeviin taikinoihin. Lettutaikina eli nestemäisempi tapaus onkin sitten ”beslag”. Perhana.