Helteinen Suomi-loma

No meleko putkeenhan se meni. Suomen-käynti miehen kanssa, reilu viikko, konseptilla ”Hotel Mama ja Taxi Papa”. Ohjelma käynnistyi kahdella yöllä Tallinnassa koko porukalla eli siskoni miehineen liittyi seuraan, ja sen jälkeen oli Helsinkiä ja pikku Etelä-Suomen päiväretkiä. Näistä tulee blogijuttuja pala palalta.

Ei kovin pitkiä ajoja, mutta mukavaa Suomen peruslandea tuli nähtyä ja herkut syötyä. ”Meen syömään kaikki Suomen leivonnaiset” olikin tavoitteeni. Ja olihan noita. Myös herneet on syöty R-junassa, aseman myyjältä. Ja omenalimsa juotu.

Jaahas! Nykyään onkin ihan kaikista lempisuklaatuotteistani tehty myös jäätelöversio.

Mieheni on aina kateellinen Suomen hypermarkettien salaattibaareille. Olisi kiva meilläkin. Ei tällaista konseptia ole ainakaan tavallisten kuntien keskikokoisissa marketeissa.

Matkalta palattua kotona on aina hyperaktiivisena, kun pääsee ovesta sisään, että ”okei nyt sisätipujen tarkastus ja kylpy, ulkotipuille vettä ja ruokaa, pihan tsekkaus, veden juonti, tuuletus, hanojen lorottaminen, laukun purku, kaikki paikoilleen, pyykin pesu, jotain ruokaa itselle, suihku, tuliaisten ihailu ja järjestäminen, postien tarkistus, matkafinansseista lista, ja tuhat valokuvaa lataaminen koneelle ja läpikäyminen.” Ja tämän haluaisi saada noin 5 minuutissa valmiiksi, kaiken. Seeprapeipot olivat hyvässä kunnossa, kiitos hoitajan.

Pian tottuu taas omaan taloudenpitoonsa ja sen rutiineihin. Taas käsitiski, taas pyykki. Huomasin Suomessa kyllä olevani eri taloudessa, kun kuulin vanhempieni astianpesukoneen pumppaavan. Ääni oli minulle tuttu vain pesukoneesta ja mietin, että seuraavaksi odottaisin sen alkavan lingota. Totesin vitsinä: ”Kohta toi linkoaa!” Mieti nyt, astianpesukone. Ei olisi kätsä astioille.

Kah, tuolla on Turku.

Schipholissa hajosi kerosiinin tankkausjärjestelmä ja tuhannet jumittivat lentokentällä yön yli. Onneksi olimme kulkeneet sieltä pois pari päivää ennen sitä kaaosta. En tiennytkään, että sellainenkin voi hajota. Niillä onkin tosiaan siellä hienot maanalaiset putket, jotka johtavat säiliörakennuksista suoraan koneiden pysäköintipaikoille, joista saa letkulla tankattua ilman säiliöautoa.

Korttia tuli lätkittyä. Sika on meillä Seiskan pantti.

Jostain lehdestä näin unohtuneen klassikon: ”Tervetuloa länteen Andrej”, Vilperin Perikunta. Muistankin, että se tuli silloin taannoin radiosta. Ja olen aika varma, että silloin en ollut edes koskaan vielä kuullut alkuperäistä kasarihittiä ”I come from the land down under”, vaan vain tämän suomalaisen mukaelman.


Suomen luonto

Olimme marjapuskissa poimimassa musta- ja punaviinimarjoja kesäillassa ja se oli pelkästään mukavaa. ”Tämä on tällainen zen-luontokokemus, josta kiinalainen turisti maksaisi kolmesataa euroa illasta”. Vain yksi hyttynen tuli, mieheni leukaan, jolloin löin häntä pläsiin.

Tiput ovat aika hiljaa näinä aikoina. Poikaset ovat isoja eikä tarvitse enää laulaa. Alkaa olla sulkasatoa ja hiljaiseloa. Mutta talitiaisia näkyi perhe eli poikue. Pari räkättiä kuului välähdyksittäin, samoin yksi pikkuvarpunen. Korkealla taivaalla tervapääskyt. Harmaatakkiset varikset; meillä ne ovat kokomustia. Harmaasieppo kävi penkin selkänojalla. Ja puussa luikki kapea pajulintu salaa ja katsoi.

Äidin kukkapenkkiä sopii ihailla, itse en tällaiseen viljelykseen pysty.

Vähän erilainen maisema verrattuna Hollantiin.

Helle

Hollannissa oli sillä välin 40 astetta parin päivän ajan. Mutta Suomen 32 oli myös sikapaljon Suomeksi. Pahin yö vietettiin yläkerrassa 34 asteessa. Eli teimme sen taas. Minne menemme, sinne tulee helleaalto ja joudumme hikoilemaan. Sekin on tapahtunut monta kertaa, että lomamme aikana kotona on 40 asteen ennätyspaahde.

Hellepäivänä maattiin filtillä varjossa lukemassa. Oli mukavaa nurmikolla. Orava rapisi aidalla ja kävi kirsikkapuussa kirsikalla. Sitten se loikkasi salavaan.

On muuten nätti puska tuo Terijoen salava eli pyöreä puu. Sopisi mullekin vaikka sypressin sijaan meille. Mutta sitä lajiketta ei taida saada Hollannista... yhtä vähän kuin hyvinkääläistä Rautatienomenapuuta, malus hyvingiensis.

Terijoen salava vas. alhaalla.

Uimassa kävin yhteensä kolmessa paikassa. Saunominen sen sijaan jäi vähiin helteen takia. Ei kiinnostanut, kun läkähtyi jo muutenkin.

Mutta äkkiä se helle haihtui Suomesta lopulta. Eikä siihen tarvittu edes ukkosia. Tuuli vain kääntyi koilliseen. Piti mennä oikein ihmettelemään pihalle, tarvitseeko täällä nyt oikeasti pitkähihaista. Ei sitä meinannut uskoa.

Tosin senkin jälkeen aurinko paisteli vielä ahkeraan ja esim. Helsingissä oli äkkiä ihan kuuma, vaikka säätiedotuksen lämpötila oli vain 19 astetta. ”Tällainen tapaus taas; 19 astetta, mutta tuntuu kuin 35.”

Lääh, taas kuuma.

Ylipäätään Suomessa oli taas raikas ja kuivahko ilma. Palattua sen huomaa, kun täällä alkaa köhittää pelkkä ilmankosteus, joka liimaantuu kiinni ihmiseen ja tunkee keuhkoihin joka säällä kesäaikaan. Pääsääntöisesti, periaatteessa ja aina ilma on Suomessa raikkaamman ja puhtaamman tuntuista ihan aistein havaittavasti kuin Keski-Euroopassa.


Suomen palvelu ja lippusovellukset, VR ja HSL

Millaista oli palvelu Suomessa? Hyvää pääsääntösesti. Moni myyjä ym. jutteli vapautuneesti, tarjosi vaihtoehtoja, kertoili jotain. Myös hyvällä englannilla turistille. Osalla taas oli siinä vaikeuksia. Mutta yhteensä hyvä vaikutelma.

Ja miten toimivat appsit? No eivät toimineet. HSL oli sen verran uudistanut lipunostosovellustaan tällä välin, että minun sinne asentamani luottokorttitiedot oli pyyhitty pois ja juuri kun meinasin sulavasti ostaa ratikkaliput sillä, se oli, että ”jaa mikäköhän maksuväline laitettais? Pankki, luottokortti vai puhelunlasku?” Niin, puhelinlasku toimii vain suomalaislla operaattoreilla. Eli piti tehdä juuri se, mitä en halunnut tehdä, kaivaa ruuhkaisessa paikassa keskellä katua luottokortti lompakosta ja alkaa näpytellä siitä kaikkea turvanumeroineen puhelimeen, mihin tarvitaan vähintään 4 kättä. Ja on taskuvarkaan unelmakohde, avonainen lompakko ja luottokortti kädessä. Lisäksi HSL ei anna ostaa kerralla useaa lippua, vaan ne on hankittava yksi kerrallaan peräkkäin kunnes niitä on esim. neljä.

VR Lähijunat -sovelluksesta sain ostettua lipun kyllä, mutta siinäkään ei ollut tallessa  luottokorttiani. Laittomasti istuin jo junassa siinä vaiheessa kun näpyttelin sinne kortin numeroa maksua varten; lippuhan pitäisi ostaa jo ennen välineeseen nousemista. Pitääkö sille sitten tehdä Veturi-tili, ehkä se on siitä kiinni ja siinä olisi ne omat tiedot. Haista Veturi.

Ylipäätään kyllä tarkastajat tulevat lähijunissa 90-prosenttisesti joka matkalla, mutta hehän eivät nykyään ole konduktöörejä, joilta saisi ostaa lipun. Kyllä minun mielestäni sillä vaivalla olisi voinut pitää sen yhden lipunostovaunun ja -palvelun junassa, kun henkilökuntaa on kuitenkin niin ahkerasti paikalla.

Eikä todellakaan mene minun oikeustajuuni, että lehtijuttujen mukaan junista ja ratikoista heitetään ulos ihmisiä, jotka ovat yrittäneet ostaa matkalippua, mutta eivät ole saaneet sitä, koska VR:n automaatti on ollut rikki tai puhelinsovellus jumittaa. Ei ei ei. Eiväthän he ole mitään tahallisia pummilla matkustavia, vaan ovat tehneet kaikkensa saadakseen lipun, ja ostovaihtoehtoja ei ole sen enempää nykyään. Ei ole demokratia tämä.


Ostokset

Minulle ilmeni nettipankista selatessa selvästi, mihin sitä on käytetty rahaa matkalla. Siellä oli maksuja peräkkäin vain sellaisista kuin Herkku Helsinki, Suklaakahvila, Ravintola, Panimoravintola, Kahvila, Grillikeisarit, Kiska Oy, Naminami, Fazer Ravintolat, Mättöruoka oy, Snagari ja hodari, Lisää suklaata ja sen sellasta. Vähän alkoi naurattaa.

Myös Suomen kalat syötiin.

Lopulta äidyin ostamaan muutakin tuliaista itselleni. En vain talvivarastoa Fazeria, vaan myös pellavaisen kesämekon, design-postikorttivarastoa, sinappia ja kirjan: paluu 80-luvulle eli Nyrok Citystä tehty musiikkivisailu.

Kotoa otin mukaan käytetyt naistenlehdet, voi sitten lukea jouluna pääsiäisreseptejä taas. Ja Tallink Megastarilla oli hyvä tarjous metallisia SIGG-juomapulloja, tarvitsimme kunnolliset matkapullot. Verrattiin hinnat ja ne olivat oikeasti edulliset, meillä maksaisivat enemmän halvimmastakin nettikaupasta ostettuna.

Tallinnassa tajusin huonon trendin: minulta katoilee toistuvasti sellaisia korvakoruja, jotka roikkuvat koukulla ilman varmistusta ja takakappaletta. Ne lähtevät varmaan irti, kun laitan olkalaukkua pään yli ja takaisin tai jos käytän samalla huivia ja ne takertuvat siihen. Minulta putosi nyt sitten korvasta rakkain vihreä lasisydänkorvikseni Tallinnan Kalamajan alueelle eikä löytynyt, vaikka kävin monta kertaa kulkemassa sen reitin ja tuijottamassa asfaltille silmä kovana.

Jonnekin tänne korvis putosi.

Kostoksi ostin sen jälkeen Suomen kohteista yhteensä 4 korvaavat roikkukorvikset, ja niistä osassa onkin pieni vastakappale takana. Se on ehdoton pakko nyt alkaa käyttää sellaista tai kadotan ne kaikki vielä.

Kosmetiikkapussukoillekin oli tarvetta, vanhat alkavat hajota ja matkalle niitä tarvitaan useita. Löysin yhden käsindesignatun ketun ja toisen, jossa näkyy jäänmurtajia, se on Kaupunginmuseon kaupasta.

Se hyvä tuliaistuhlaamisessa on, että useilla hankinnoilla tuin suomalaisia yksityisyrittäjiä eli taidekäsityöläisiä. Korvakorut ovat kaikki pientuottajien, ja pussukat myös, ja osa onnittelukorteista.

Suomesta saa söpöjä käsityötuotteita.

Paluu ja taas herkut

Kotona tuli heti vastaan vuosittainen Kermis eli markkinat, joilla tivolilaitteet ja kaljatiskit valtaavat keskustan lähes viikon ajaksi. Meteliä yötä myöten. Pitää käydä siellä ilmeisesti monta kertaa. Churros, poffertjes, paahdettu-sokerimantelikoju ja kala.

Nyt alkaa vähän tulla makean yliannostus ja se ajatus, että pitäisi vähentää syömistä ja lopettaa herkut ainakin viikolla. Ja mennä kuntosalille. Ei tässä nyt ole ollut se herkuton aika, koska menin Suomeen nimenomaan syömään kaikki Suomen leivonnaiset, ja sen jälkeen tuli Kermis, jossa on hattarat ja churrokset jonossa. Ja enhän minä voi niitä olla ostamatta, kun niitä on vain kerran vuodessa tuossa nenän edessä tarjolla.

Mutta tämän jälkeen voisi vähän muuttaa tottumuksiaan.