Kaurismäkeä, suomalaisuutta ja euroviisuja

Olutkaupan nettisivulla tuli vastaan baltic porter -tyylin olut Cruising to Tallinn. Sen kuvailussa kerrottiin viinalaivasta Tukholma-Tallinna-reitillä, ja että ”tämä olut on varmasti nätimpi kuin nuo risteilymatkustajat yön tullen.” 

Miten he voivat tietää tarkan totuuden? Ja nyt tulee se hurjin: oluen on valmistanut panimo Uudesta-Seelannista! Miten siellä asti voidaan tietää Itämeren viinaristeilyn tunnelmista? Onpa maine kiirinyt pitkälle!

Ehkä pitää kokeilla tuo ensi kerralla. Tällaista juhlajuomaa tilasin:

Ruotsalaisen ja hollantilaisen panimon yhteistyö: korvapuusti.

Mieheni lähti rautakauppaan katsomaan lankkuja ja palkkeja, mutta tuli takaisin värivalaisevan party-kaiuttimen kanssa. Oli kuulemma tarjouksessa. Merkkiä Salora. Kuulemma sellainen tarvitaan, jotta saa telkkarin äänen - esim. musiikkikanavan - tulemaan kaiuttimesta.

Ja sitten hän palautti kaiuttimen kauppaan, koska se oli niin huono, ettei ladannut itseensä virtaa käytön aikana, vaan sitä pitäisi ladata hiljaisuudessa jotain 6 tuntia, jotta se soittaa sen jälkeen 2 tuntia akun voimalla ja simmahtaa sitten. Ihan älytön.

Salora-merkki on jossain hollantilaisessa omistuksessa nykyään ja sitä näkee täällä paljon. Laadusta en osaa sanoa, ainakaan tuon käyttökelpoisuus ei ollut päätä huimaavaa. Valot olivat kyllä komeat.

Lisää Saloraa rautakaupassa.

Ja suomalaista puuta.

Kokosimme kolme Saksasta hankittua hyllyä. Ihan ikeamaiset vaiheet, vaikkei ollutkaan Ikeaa. Käyttöohjeessa naurattivat kuvista välittyvät tyypillisen saksalaisilta tuntuvat seikat: ”Ei kaaosta, vaan järjestä osat suoriin riveihin, Ordnung muss sein.” Ja: ”Älä heitä ohjetta pois, vaan säilytä alkuperäinen paperidokumentaatio kansiossa virallisessa dokumenttilaatikostossasi.”

Joskus myöhemmin asennetaan seinälle vaakatasossa, kun jaksetaan.

Hollanti julkisti pitkän ja salaisen valintaprosessin jälkeen euroviisulaulajansa: Joost Klein. Tulossa bilebiisi. Sanoin heti, että ”ai se Käärijän vanha tuttu, jonka kanssa se poseerasi backstagella Belgiassa Käärijän keikan jälkeen ja joka silloin jo sanoi, että on varmaan tuleva Hollannin euroviisuedustaja”. Alkuhaastatteluissa Joost heti mainitsee Käärijän olleen edellisviisujen huomiotaherättävä esitys ja ystävystyneensä artistin kanssa, ja haluavansa itse olla ensi vuoden erikoisten vetojen joukossa. 

Suomalaiset älähtävät, että tämä on joku Käärijän matkija, mutta hei, kuinka usein Suomi on se trendsetteri, jonka jalanjäljissä halutaan seurata? Ja ei ole matkija, Joostilla on ihan oma repertuaari ja historia festivaalikeikkojen villitsijänä, ja oma genrensä. Ei se Käärijältä tule kuulostamaan. 

Hollantilaiset älähtävät, että onko tämä jotain ala-arvoista paskaa. En usko. Mielestäni viisuihin mahtuu aina oikein hyvin bilebiisi tai pari, jokin räväkkä. Uskon Joostiin. Muusikkoraati hänet kumminkin valitsi 600 kappaleen joukosta. Ja on virkistävää välillä poiketa balladilinjalta.

Ainoa huomautus on, että jos viisukappaleessa on hänen ominta lajiaan ”happy hardcore” -teknoa, niin siinä minua ärsyttää siihen kuuluva nopeutettu ääni eli sellainen lapselta kuulostava kimitys. Siitä en tule tykkäämään. Muuten tehköön mitä tahtoo.

Otsatukkalinja toki muistuttaa Käärijää.

Käytiin leffassa, pakotin miehen suomalaiseen kulttuuriin; Kaurismäen uusin Fallen Leaves - Kuolleet lehdet. Jota kehutaan Amerikkaa myöten ja josta on leffajulisteita pitkin Amsterdamia. Ei meidän kylällämme tietty näytetä kulttuuri-art house-eurooppalaista elokuvaa, mutta Venlossa näytettiin. 

No, tosi kaurismäkeläinen. Hän kyllä aina esittää sen niin, että Suomessa elettäisiin vieläkin kuin 60-luvulla. Mutta kiva tarina, ja Maustetytöt olivat tosiaan loistavat pubikeikalla. Oli se ihan huvittava, myös mieheni mielestä. Ja ihanan rauhoittava kaiken hektiikan keskellä. Kun tapahtuu vain yksi asia kerrallaan eikä kukaan huuda yhtaikaa päälle missään.

Venlo.

Kävimme myös katsomassa Venrayn uutuutta, joulutoria, joka on joidenkin ravintoloiden ja kauppojen yhteisponnistus. On kyllä hienot nuotiotulet ja ihmeellinen suihkulähdebaari, ja joitakin ruokakojuja ja koriste- ja viininmyyntikoju. Joulupukki myös kulki pitkin katuja ja soitti kelloa.

Yritimme perjantai-iltana syömään ravintoloihin, mutta ne olivat täyteen varattuja. Kahdesta kysyimme, eikä ollut yhtään pöytää jäljellä. Kahta muuta kurkittiin ulkoa ja näytti myös aivan täydeltä. Viides otti vastaan. Sitä oli ollutkin jo pitkään tarkoitus kokeilla.

Tryffelipastaa ja purilaista.

Vanhempieni meille lähettämä joululahjapaketti jumittui postiin. Se oli siirtynyt DHL:n käsiin ja nähtiin viimeksi Saksassa 5.12. Siihen loppuivat merkinnät seurannassa. Se ei liikkunut 11 päivään. Onko se nyt tosiaan kadonnut, häipynyt, hajonnut, varastettu tai jotain? Itketti. Sinne menivät joululahjat ja kaikki niiden eteen nähty aika ja vaiva?

Monta päivää selvityspyynnön jälkeen se vihdoin löytyi jostain ja alkoi liikkua. Se oli paikallaan välillä 5.12. - 16.12. Sitten se vihdoin rekisteröitiin Hollantiin. Ja he panivat heti niin töpinäksi, että se tuli ovelle jo samana iltana.

Yksi syy viivästymiseen siinä näkyi: sitä oli teippailtu jälkikäteen DHL:n repacking-teipillä, kun yhdestä kulmasta tai saumasta oli vähän alkanut repsottaa.

Muistaakseni tämä on tapahtunut ennenkin. Että kun viivästynyt paketti vihdoin tuli, se näytti siltä, että sen yli on ajettu trukilla tms. Ja muistaakseni sekin oli ensin ikuisuuden jumittuneena.

Ei siinä mitään dramaattista tuhoa ollut, lisäys oli vain pätkä teippiä. Ihmetyttää se, että jos pakettia pitää vähän paikkailla, niin miksi siitä välttämättä seuraa aina se, että se juuttuu seurannassa kokonaan paikalleen kahdeksi viikoksi ja unohdetaan tyystin johonkin nurkkaan? Missä lajittelukeskuksessa on edes tilaa jollekin kahden viikon pinoille, kun tavaran pitäisi liikkua koko ajan myös ulos ovesta? Eihän siinä ole mitään järkeä kenellekään.

Pääasia nyt kumminkin, että se löytyi.

Lähikaupan tontut.