Tillin tallin

Tillisalaliitto. Se, että vähitellen tajusin, etten tykkää tillistä ja vähitellen vasta tajuan, missä kaikkialla sitä on. Silloin kun se on yrttinä uusien perunoiden seassa ja uunilohen päällä, se on ihan nätti koristus ja siitä sen voi sentään ottaa pois. Mutta usein kalaanhan kuuluu tillikastike. Jos meillä työpaikkaruokalassa on kalapalaa tai -filettä, niin järjestään sen päälle laitetaan remouladea, jossa on tilliä, ja se on niin tympeän makuista, etten tykkää siitä kastikkeesta yhtään. (On myös olemassa remouladereseptejä, joissa on vain muita yrttejä, mutta yksi tyypillinen variantti on tillillistä.)

Aina, jos jossain on resepti lohelle tai kalalle, Suomessa tai muualla, niin siinä on maininta, että sitten tehdään tillikastike päälle. On tehtävä. On pakko tehdä. Koska joku on jossain päättänyt, että aina, jos on kalaa tai lohta, on väen väkisin sataprosenttisesti myös oltava tilliä. 

Tai siis se päätelmän eskaloituminen ehdottomaksi ohjenuoraksi on niin tylsää. Että joku on joskus todennut, että tilli sopii kalan kanssa ihan hyvin, niin voihan se olla totuus useimmille, mutta miksi siitä pitää tehdä sellainen noudatettava sääntö, että heti kun jossain vähänkään haiskahtaa kala, niin on PAKKO tunkea siihen tilliä, aina, aina ja kaikkialla.

Vastustan!! Mikä vain muu kastike mutta ei sitä iänikuista tilliä! Sitten söin ostamaani salaatinkastiketta, hunaja-sinappikastiketta, ja rupesin ihmettelemään, miksi se maistuu oikeastaan niin pahalta. No siinähän ui myös tilliä! Näen ne hitulat. Tosi järkevästi sitä ei ole pakko eritellä aineksissa, vaan etiketissä lukee vain ”yrttejä ja mausteita”. Mutta satavarmasti siinä on tilliä ja se on se syy, miksi en tykkääkään tästä kastikkeesta. 

Onko edes olemassa hunajasinappikastiketta ilman tilliä?? Menin markettiin nuuskimaan. Eivät he kerro, kaikissa lukee vain ”yrttejä”. Mutta katsoin silmällä ja löysin eri merkin lasipullon ja siinä ei mielestäni ui mitään tillejä. Ihan oikein; se on hyvää, koska siinä ei ole tilliä. Nyt minun täytyy aina katsoa suurennuslasilla, onko johonkin odottamattomaan tuotteeseen taas ujutettu tilliä pääni menoksi. Koska nyt kun tiedän, kuinka se minua häiritsee, yritän välttää.

Keskustassa olivat terassipöydät vieläkin kutsuvina. Lämmin syksy.

Kerronpa siivousnopeudestani. Tänään puhdistin ulko-oven lasin sisäpinnan. Siinä on ollut taideprojektin jämiä eli ikkunamaalin pikku palasia, jotka välillä osuvat silmään ja joita olen jo kymmeniä kertoja miettinyt, että ai niin, nämä pitäisi vielä poistaa tarkemmin. Nyt sen tein. Eikä kestänyt kuin 12 vuotta!!

Se saattoi olla jotain 2009 tai 2010, kun halusin koristella ulko-oven lasia. Ostin pari väriä ikkunakoristeluun tarkoitettuja tuubeja ja piirsin ruudun sisäpuolelle kauniita kukkaköynnöksiä lehtineen. Petyin. Luulin värien olevan kunnolla näkyviä, mutta pastellivärit osoittautuivat kuivuessaan katoavan lähes läpinäkymättömiksi. Kuviot olivat lähinnä reliefinä tunnistettavissa, silikonimaisina luikeroina, joissa vähän häivähti kellertävää tai vihertävää. Ei niitä ainakaan ulkopuolelta lähes huomannut ollenkaan. Ja ne oli tarkoitettu ystävälliseksi tervehdykseksi, joka näkyisi uloskin.

En kauaa niitä turhia köynnöksiä katsellut. Varmaankin jo 2011 päätin poistaa ne. Kun tylpällä ruokailuveitsellä vähän painoi kuvion reunaa, se katkesi ja lähti muovinpaloina liukumaan, ja sen voi pyyhkiä lasin pinnasta. Kävin vaivalloisesti näin läpi kaikki köynnökset, kukat, lehdet ja varret ja poistin ne muutaman millin palasina.

Totta kai jotain pientä jäi huomaamatta. Jonain kertana, kun seisoin ovella ostosten kanssa ja kaivoin esiin avainta, silmäni osui ulkopuolelta pariin kukanjämään: aijai, tuohan on vielä sitä vanhaa ikkunaväriä. Pitäisi poistaa viimeisetkin palat joskus. Aina välillä satuin huomaamaan ne, sitten menin sisälle, purin ostokset jääkaappiin ja pakastimeen - ja unohdin koko homman. Aina oli jotain muuta puuhaa ja pää tyhjeni.

Kunnes tänään. Noin 12 vuotta jämähavainnon jälkeen. Poistin ne. Ja lasinpuhdistajaa päälle ja ruutu puhtaaksi.

Eli: olen huono perinteisessä siivouksessa eli jynssäyksessä. Hyväksyvästi voin katsella jotain ”tarttis tehdä” -kohtaa 12 vuotta eikä se haittaa niin paljon, että tekisin sen. Toisaalta kamalaa ja yhteiskunnan normien mukaan moraalisesti epäilyttävää. Toisaalta uskon, että on paljon ihmisiä, jotka eivät edes olisi huomanneet noita 98% läpinäkyviä pikkupaloja ruudussa, eivät olisi koskaan fokusoineet niin yksityiskohtiin. Tai oivaltaneet, mitä ne ovat: itse aiheutettua ikkunaväriä.

Ei huolta. Koti on aika hyvin järjestyksessä, sillä järjestelen tavaroita usein paikalleen ja mikä tärkeintä, meillä on tavaroille omat paikkansa. Kaikki kuuluu johonkin tiettyyn laatikkoon tai kaappiin, joten systeemi on helppo ylläpitää. Keittiö siistitään päivittäin yhdessä. Mieheni hoitaa suuren osan jynssäyspuolesta. Minä teen sitten muuta hyödyllistä kuten pyykit, silitykset ja pihan. Kotityöt on tasaisesti jaettu.

Ilmaisin toiveen, että mitä jos olisi kerran erilainen uusvuosi. Joku kylpylähotellin hemmottelu ja oma rauha mieheni kanssa. Jotain relaxiä ja chilliä, tai ehkä jokin hotellihuone missä on oma sauna. En vaan jaksa meidän rutiiniamme, se on niin ankeaa! Se istuskelu parin äijän voimin kaverimme olohuoneessa kaljaa litkimässä, ja sitten niiden pitää seistä tunti kosteassa säässä ulkona katsomassa ei-ammattimaisia naapuruston raketteja, ja minä pelkään sisällä sitä paukkumista ja ovista vetää kylmä sää. Inhoan sitä paukuttelua yhä enemmän, ja se on sitten olevinaan se juhlan kohokohta. Kamoon. 

Joukosta on jo jättäytynyt pois pariskunta, koska heillä on kissa, joka ei uskalla olla yksin kotona rakettien yönä, ja ymmärrän. Mutta siten minulla ei ole naisellista höpinäseuraakaan siellä porukassa ollenkaan. Lisäksi yksi katoaa aina tunniksi keskiyön tienoilla pois kotiinsa, koska hänen pitää lohduttaa susikoiraansa. Kovin monta henkilöä ei jää jäljelle sitten enää.

Joskus luin ihan radikaalin jutun jostain Suomen julkisuuden henkilöstä vai mikä kirjailija se oli, joka sanoi, että aina uudeksivuodeksi hän varaa hotellin ja vetäytyy pariksi päiväksi yksin tekemään sinne välitilinpäätöksen. Miettimään, miten meni vuosi, mikä voisi mennä paremmin, ja mitä kaipaa tulevalta vuodelta. Oikein muistikirjan kanssa miettii ja tekee suunnitelmia. Ooh.

Eräskin työkaveri, jonka kanssa juttelin, on ihan samoilla linjoilla kanssani. Hänkin yrittää vetäytyä pakkojuhlista pois ja irti. Ei jaksa tylsiä synttäreitä eikä koe osaavansa small talkia. Hän on jo ottanut itselleen oikeuden käyttää uusivuosi rauhoittumiseen kotona! Kissojen kanssa. Lukea sohvalla. Aah, minun ideaalini. Miksi en saa vain lukea sohvalla?? Juuri sitä minä kaipaisin enkä mitään juhlia. Sanoin, että uudenvuoden tienoilla olen kaikkein masentuneimmillani eikä yhtään tekisi mieli juhlia, päinvastoin, jättäkää minut rauhaan.

Haluaisin siis olla tosi rauhassa jossain pehmeässä hiljaisessa hotellihuoneessa. Mieheni onneksi suostui tähän ideaan ja sitten etsittiin netistä. Sopiva paketti löytyi. Melko läheltä, melko yksinkertainen kylpylä (hulppeampiakin on), mutta ei se mitään. Saa pulikoida kahtena päivänä, on seisova pöytä ”maailman makuja” juhlaruokana, ja joku DJ soittaa illan ja keskiyöksi saa samppanjalasin. Siinä on oikein hyvät juhlat.

Kerrankin uusivuosi ilahduttaa.