Ihan pimeetä

”Näemmekö koskaan enää aurinkoa?” kysyin blogin lopussa pari artikkelia sitten.

Vastaus: emme. Nyt se vahvistettiin: tämä tammikuu on ollut kaikkien aikojen harmain Hollannin mittaushistoriassa. Kaikkein vähiten tunteja auringonpaistetta. Koko ajan joko sumuista, sateista tai pilvistä. Aurinkotunteja on ollut vain kolmasosa keskimääräisestä tammikuusta.

Jumankauta juu nääs päivää. Yksi päivä piiskasi ensin täysillä vinossa räntää myrskyn kera pohjoisesta puhaltaen pihaan ja peipot sanoivat, että mä tästä poistunkin nyt hetkeksi jonnekin puskaan. Myöhemmin minuutin verran näkyi sinitaivas ja aurinko paistoi jostain pilven alta ja menin heti ulos lounaskävelylle, niin eikö siellä alkanut seuraava jäätävä sade tippua niskaan välittömästi kun olin kävellyt 20 metriä kotiovelta. Vaikka sadetutkassa ei näkynyt silloin mitään meillä. Ja kun toisena päivänä sain sisältä katsoa yhteensä jopa noin 10 minuutin ajan auringonpaistetta, sääennuste lupasikin, että seuraavaksi palataan taas kokoharmaaseen taivaaseen.

Ei ihme, että koen olleeni erityisen syvällä suossa. Etä- ja toimistotyön liikkumattomuus ja tuolin päällä päivystäminen sattuu lihaksiin ja henkinen tylsyys aivoihin. Ja kandesartaani päähän. (Kerron varmaan joskus myöhemmin mehukkaan tarinan uudesta migreenin estolääkekokeilustani, joka ei ihan tunnu menevän putkeen. Toivottavasti kerron siitä sitten, kun joku muu oikeasti auttava ja henkilökohtaisesti sopiva ihmelääke on löytynyt.)

Töissä tehään self-evaluation eli kehityskeskustelu eli vuoden itsearvio ja pitää vääntää väkisin pointseja tekstiin. Psykologisia luonnearvioita alueelta ”emotional intelligence”. Tuohon osasin vain piirtää ensin pari emojia luonnospaperille. Ne, jotka nauravat kyyneleet silmissä. Piirsin huonosti: en muistanut, miltä niiden silmät näyttävät.

Pakkasyö. Kuutamo paistoi. En saanut sitä hyvin valokuvaan illalla mustassa, mutta aamulla se oli toisella puolella katua haalealla taivaalla.

Mahtavaa, kuinka kaikki rakastavat Suomen UMK-kappaleita youtubessa. Että korkea taso ja laatua kaikissa kappaleissa. Englantilainen sanoo laulavansa suihkussa ensi viikot Bessin Ram-pam-pamia, ja serbialainen yhtyy tähän. Kaikki lohduttavat epäileviä suomalaisia, että tietysti voitte lähettää suomenkielisen kappaleen, se tuo vain lisämaustetta, suomen kieli on niin kaunista ja soljuvaa ja hauskaa, kyllä se toimii. Sanovat kaikki Espanjasta ja Norjasta ja Englannista ja Puolasta ja Latviasta.

Välillä minulla ei ole ollut oikein mitään kapasiteettia olemassa tehdä oikein mitään. Se on ollut minulle niin totta ja hyvä neuvo, että juuri nyt tammikuussa ei auta pullistella eikä haluta muuta kuin yrittää huolehtia itsestään ja selvitä. Ei olekaan ollut voimia muuhun. Myöhemmin keväällä pystyy sitten taas.

Ulkomaailma on todella masentava. Ja vaatii voimavaroja, että saa käynnistettyä ja pidettyä vahvana sisäisen maailmansa, jos koko ajan kaikki vahvuus ja ilo pitää löytää sieltä eikä saa tankattua sinne mitään hyviä kokemuksia.

Snagarijono säkkipimeässä sateessa 17.45

Täydessä lockdownissa näyttää tältä: Mitä tuolla ulkomaailmalla on muuta tarjottavaa kuin töitä ja lisää töitä. Ei siellä ole mitään hauskaa näköpiirissä, ei minkäänlaista palkintoa raadannasta koskaan paitsi se, että saat tehdä lisää töitä ja olla kiitollinen, että saat tehdä töitä. Kiva. Kaikki hupi on kielletty. Ei saa mennä kahvilaan istuskelemaan ja leikkimään luksushetkeä ja näkemään kaunista interiööriä. Ei saa mennä illalliselle ravintolaan ja antaa jonkun kokata herkullista ja päästä vähän liikkeelle. Ei saa mennä pubiin turisemaan maistamaan yhden erikoisoluen kaverien kanssa. Ei saa mennä museoon. Ei saa mennä näyttelyyn. Ei saa mennä konserttiin. Ei saa mennä eläintarhaan. Ei saa mennä minkään lajin festareille. Ei saa mennä messuille. Ei saa mennä kylpylään eikä saunaan. Ei saa mennä matkalle. Jos liikut jossain niin ruokaa et ainakaan saa, koska ravintolat ovat kiinni.

Ja kun yrittää edes kävellä kadulla ja käydä lenkillä, siellä on aina pimeää, harmaata ja sataa naamaan. Täkäläisen talvimaiseman värittömyys alkaa tosissaan tehdä kipeää näköhermossani.

Piirsin, että näkisi edes vähän väriä.

Nyt juuri saivat sitten Hollannissa ravintolat, teatterit, museot ym. avata, tosin kovin kapasiteettirajoituksin ja aikarajana klo 22 illalla. Useimmat teatteriproduktiot eivät vieläkään kannata, koska katsomossa saa turvaväliehtojen mukaan olla vain kourallinen ihmisiä.

Jos noita multivitamiineja ja hivenaineita taas yrittäisi syödä... Niitä, joista mies taannoin sanoi, että häntä vähän pelottaa mikä minusta tulee, kun syön noita ”multi-nainen” -nimisiä pillereitä.

Silloin kun välillä olen virkeämpi ja on aktiivinen päivä, tarvitsisin monta, monta tuntia lisää aikaa vuorokaudessa tehdäkseni kaiken, mitä haluaisin. Ilta on klo 23 käytetty loppuun, koska silloin kuuluu mennä nukkumaan töiden takia. Mutta silloin olen vasta kokannut, syönyt, tiskannut, tarkistanut sähköpostit, lukenut kirjan loppuun ja katsonut UMK-reaktiovideoita youtubesta. Ja nukkumisen sijaan haluaisin vielä vaikkapa urheilla eli tehdä tunnin kävelyn tai jumpan, ja sitten haluaisin kirjoittaa ylös sekä uniani että kokemuksiani viime päiviltä. Olisin valmis klo 1 tai 2 yöllä.

Kaikki mitä kaipaan on vapaus. Vapaus edes valvoa niin myöhään kuin haluan. Tehdä sillä yöllä ihan mitä haluan. Saattaa teemani loppuun rauhassa, ilman kiirettä ja kelloon katsomista. Eikä pakkonukkua vain työherätyksen takia. 

Viimeksi luin useita artikkeleja ihmisistä, jotka elävät paljolti yöllä. Markus Kajokin ja useita naisia Kodin Kuvalehdessä. He ovat onnistuneet järjestämään elämänsä ja vuorokautensa niin, että voivat valvoa vaikka aamuviiteen joka yö ja saavat nukkua pitkään aamulla. Työt ovat vasta illalla tai iltapäivällä. Joko freelancereita tai eläkeläisiä, kansalaisopiston iltakurssien opettajia. Harrastuksetkin järjestetty niin että kolmelta iltapäivällä voi alkaa jumpata, eikä kukaan odota yhteydenpitoa ennen keskipäivää. Yöllä he alkavat maalata taulua kaikessa rauhassa, tai vievät kissan kävelylle, tai hölkkäävät pitkin tyhjän kaupungin katuja. Ottavat oikeuden elää ja harrastaa yöllä, koska ovat silloin luovimmillaan ja tehokkaimmillaan.

Loistavaa. Embrace the night. Oon niin kade. Minunkaan rytmini ei ole tämä päivätyön rytmi. Syvästi sydämessä, ei ole. Väkisin nukkumaanmeno on aina tuskaa, ja aamulla aikasin nouseminen on aina tuskaa. 

Tarttis keksiä jotain.