Kaikki UMK-kappaleet on julkistettu ja pitäisi laittaa ne järjestykseen. Aika vaikeaa, ei itsestään selvää. Yksi näistä seitsemästä lähtee edustamaan Suomea euroviisuihin toukokuussa.
Aloin niin hymyillä vikasta julkistuksesta, Isaac Senen Kuuma jäbä -kappaleesta. Isaac ”Suomen Prince” on siitä hervoton, että kun hän on savolainen niin hän nyt sitten puhuu savoa kappaleen sanoissa, ”sissää”, ”pittää”, ”tännää”, sekaisin eteläsuomalaisen puhekielen kanssa. Ja tämä kaikki erittäin kansainvälisen saundin kappaleessa. Lingvistinen helmi.
Ihan hiton hyviä siellä on koko lista täynnä. Omalla tavallaan laadukkaita kaikki. Kaikkien videot ovat todella ammattimaisesti tehtyjä.
Kappaleita voi katsella helposti Youtubesta, kuunnella Spotifystä, tai Ylen nettisivujen kautta avata videoita tästä linkistä.
Suosikkini:
BESS – Ram pam pam
Vastustamaton junttidisko. Subtiilin suomalaiset melodiat ja oikeasti nopea kappale, energiaa. Käheä ääni ja rouhea asenne. Vähän niin kuin uusi Vikmanin Cicciolina tyylillisesti. Alla jumputtaa joku ysärihousen bassorumpukone, siksi tämä kuulostaa minulle niin kotoiselta.
Isaac Sene – Kuuma jäbä
Jotenkin vaan hauska, vaikka tämä on osin tällainen nolo eroottisesti kuiskaileva anttituisku. Lokeroimaton musiikkityyli. Rohkean oudot saundimaailmat. Rytmikäs klubihitti. Yleensä lasken miinukseksi kappaleelle, jos se on sekava, fragmentaarinen sekä itseään toistava. Tämä on sitä kaikkea, mutta silti viehättävä pala.
Ehkä seuraavana:
The Rasmus – Jezebel
Perus stadionrock, onhan tämä tällainen rock-klassikon kuuloinen kuorotaustoineen. Hieman hitaampi kappale kuin odotin. Kertsin ekan säkeen laskeva melodia on eniten rasmusmainen. On hyvät sointuharmoniat ja kokonaisuus. Tässä ei ole sellaista koukkua kuin aiemmissa megahiteissään. Tamppaa menemään. Muttei sisällä mitään kohtaa, mikä saisi aivan rakastumaan kappaleeseen.
Näitä kolmea keskitason kappaletta on vaikea laittaa järjestykseen, koska kaikilla on sekä omanlaisiaan ansioita että omanlaisiaan puutteita:
Cyan Kicks – Hurricane
Hevimäistä poprokkia naislaulajalla. Alussa kevyempiä poppikohtia, joissa on vain elektrohouse-instrumentteja. Sitten laitetaan sähkökitarat ja bassot ja akustiset rummut ja tulee rokki- ellei hevisaundi jäädäkseen. Plussaa: power ja rock ja riehuminen, ja ihan okei melodia. Miinusta: Stailaus cyberolioiksi, vähän pelottavat meikit ja tuimat ilmeet ja kylmät valot. Sanoista en saa otetta, irrallinen kliseekokoelma; tarina ei käy selväksi, kuka puhuu kenen puolesta: minä, me, te, ja tekee mitä? Molemmat asiat etäännyttävät minut eivätkä saa samaistumaan.
Younghearted – Sun numero
Nättiä rauhallista folklaulantaa, akustista. Plussaa: kaunis lauluääni, kaunis surumielinen kappale. Instrumentaalien nostatuksia välisoitossa ja lopussa, eli siitä vähän lisää draamaa ja dynamiikkaa. Miinusta: Liian ehkä vähäeleinen ja tavanomainen, ei erotu massasta.
Olivera – Thank God I'm an atheist
Hyvin erikoinen tyttömäinen lauluääni, johon moni ihastuu heti, jotkut taas eivät tykkää. Hidas tunnelmakappale, jossa filosofiset sanat menevät todella syvälle elämän kysymyksiin. Tämä saattaa herkistää ja koskettaa joitain kovastikin ja ymmärrän, jos kappaletta sanotaan helmeksi. Eräänlainen taidepläjäys. Miinusta: synkkää kuitenkin puhua kuolemasta monta kertaa, sen verran alakuloinen, ettei tästä nyt tule innnostuttua. Ja: ei oikein kestä useaa kuuntelua, eli vaikutelma huononee jos monta kertaa joutuu kuulemaan. Ehkä liian intensiivinen "kulutukseen".
Selvä jumbo:
Tommi Läntinen – Elämä kantaa mua
Vaikka ansiona kerrotaan, että tämä on Haloo Helsingin säveltämä kappale, niin ei iske minuun. Tommi on suvereeni laulaja ja symppis esiintyjä videollakin, mutta tämä biisi ei nappaa. Kappale on ilmeisesti tarkoitettukin kasarirokin vanhaksi kaiuksi, mutta minä en tykkää näistä melodioista, varsinkaan kertosäkeessä. Huonolla tavalla vanhanaikainen.
Ja nyt pitää jännittää, ovatko omat lempparit lavalla ja livenä hyviä. Ja ettei niitä vain pilata ylilyövillä koreografioilla.
On niin ikävää, kun laulaja laitetaan tanssimaan, kiehnäämään, ryömimään ja voimistelemaan eikä anneta hänen keskittyä laulusuoritukseen. Tai kehitetään joku kaiken hallitseva kulissi, jonka osana hänen pitää toimia alisteisesti. Näin pilattiin viime vuosien Cicciolina ja I love you. Vikman lauloi hengästyneesti, kun piti samalla kulkea ja venyä ja maata karhujen päällä. Vaikka oli se lateksipukukin kyllä kauhea. Korkeanpaikankammoinen Pandora laitettiin seisomaan ufon päälle, missä hän tökötti kauhusta jäykkänä, ettei vain putoa rakennelman päältä, jolloin hän ei uskaltanut vapautua eikä liikkua saatika laulaa luonnollisesti. Ja molemmat olivat olleet edustusvideoillaan aivan täydellisiä!
Myös taannoin Saara Aallolta pilattiin minusta vahvan kappaleen viehätys sillä, että ympättiin ihan hirveät sirkusshowt siihen: miksi laulajan pitää oikeasti heittää voltti ylösalaisin ympyrälevyyn sidottuna, eikö hän saisi vain laulaa?
Vain etabloituneet bändit kuten Blind Channel ja varmasti nyt Rasmus päättävät itse omasta linjastaan. Toisn kyllä noissa huonoissa esimerkeissäkin on myös artistin omaa tahtoa ja näkemystä kuulemma. Mutta ei sitten mennyt nappiin se idea.
Niin juu, ja kaikkien pitää vielä osata laulaa livenä yhtä vakuuttavasti kuin videolla. Saamme nähdä.
Finaalishow on 26. helmikuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti