En ole pitänyt itseäni sellaisena ihmisenä, jolla pitäisi aina olla suunnitelma, järjestys ja etukäteen mietitty toiminta, jottei mene sekaisin. Mutta kyllä se niin on, etten tykkää yllätyksistä.
Esimerkki supermarket. Osaan ostaa listan mukaan 200 ml kookosmaitoa, vaikka hämmennyn jo siitä, miten monta merkkiä ja hintaa niitä on, ja pitääkö valita peltitölkki vai tetrapak ympäristön kannalta. Pitääkö ottaa eettisesti fairtrade tai bio ja maksaa siitä enemmän. Onko jokin tunnettu merkki jollain tapaa parempi kuin tuntematon nimi.
Mutta sitten siinä on vielä tarjous: näitä saat 2 tölkkiä yhden hinnalla. Eli yhteensä 400 ml. Mutta en minä tarvitse tämän päivän reseptiini kuin 200 ml.
Pitääkö ostaa tarjoustuote vain siksi, että se on olemassa? Mutta mitä teen ylimääräisellä tölkillä? Nyt pitäisi tietää, tarvitsenko tulevaisuudessa ja millä aikavälillä uudestaan kookosmaitoa. Enhän minä osaa tässä just nyt ennustaa, mitä aion kokata vaikkapa 8 kuukauden päästä. Eli onko riski ostaa lisätölkki kaappiin haisemaan vai saanko sen menemään.
Päässä kaikuu, että on hölmöä jättää tarjous käyttämättä, kun nyt halvalla saisi 2. No voi vittu sentään, siis haluan vain 200 ml, miksen saa vain valita jotain sopivaa 200 ml tölkkiä välittämättä tarjouksista? Tällainen ale saa tämän konseptin ja vertailun niin monimutkaiseksi, että tarvitsen 5 minuuttia aikaa miettiä, millä nyt sitten saan ostaa vain 200 ml olematta luuseri.
Ja huomaan, että tarjoukset ärsyttävät minua itse asiassa aina. Koska ne panevat ostamaan enemmän yksiköitä kuin tarvitsee, tai siis tuovat sen paineen, että höh, nyt pitää sitten ottaa esim. 3 purkkia kun ne kerta ovat samaan hintaan, vaikka tarvitsen vain 2. Koska silloin ne kriteerit eivät ole minun fiilikseni, vaan joku pakottaa, painostaa, ottamaan sen tarjouksen, vaikken edes haluaisi.
Pitäisi tuota taloutta miettiä muka, vaikkei olisi mitään intoa ja hinkua jaksaa säästää jostain paristakymmenestä pennistä. Joskus jopa kassa huomauttaa, että ”hei näitä olisi saanut 3 samaan hintaan, mutta sä ostat vaan kaks”. Niin, se on se pointti, että en oikeasti tarvitse kuin 2 enkä tiedä, mitä tehdä sillä pakotetulla kolmannella!
Minulla on suunnitelma ja haluan noudattaa suunnitelmaani. Sillä oli tarkkaan harkittu syynsä, että kirjoitin ostoslistaan 2 enkä 3 purkkia. Miksi minun pitää heittää oma suunnitelmani ja täydellinen resepti romukoppaan siksi, että joku keksi jonkun random tarjouksen?
Sitten minulla on melkein sellainen aivojen meltdown siinä, että en nyt saa valittua sitä 200 ml kookosmaitoa, kun tuossa on tuo tarjouskin häiritsemässä. Seison tiellä, en osaa, ihmiset pyrkivät hyllylle takaani, mutten saa päätöstä valmiiksi.
Niin että oonko autistinen vai en. Olen vuoden miettinyt ja testaillut ja saanut kohtuullisia pisteitä onlinetesteistä, koska tunnistan niin elävästi osan autismin kirjoon liitetyistä aivotominnan piirteistä omassa päässäni kautta aikojen. Mutta en nyt aio tuhlata tuhannesti ylikuormitettujen psykologien vastaanottoja menemällä selvittämään, onko diagnoosia vai ei. Varataan se mielenterveyshuolto nyt niille, joilla on oikeasti hätä. Saatan olla vain aistiyliherkkä introvertti ja ajoittain perfektionistinen, sekin jo selittää osan.
Stressissä tällainen säätäminen eli yksityiskohtiin jumittaminen korostuu, vaikeina aikoina, kun on huono henkinen kapasiteetti. Silloin on hetkiä, jolloin tuntuu, etten enää kohta tiedä, miten hoitaa arkipäiväni ja toimia yhteiskunnassa. Koska kaikki on kovin monimutkaista ja moniselitteistä ja päivän aikana täytyy tehdä niin monia mikropäätöksiä.
Kysyin mieheltä, kokeeko hänkin tarjouksien aiheuttaman dilemman ostoksilla. Kokee, ja miettii merkit ja hinnat ja optiot läpi, ja se on tosiaankin hieman monimutkaista. ”Mutta sä et jää siihen tuijottamaan hyllyä 5 minuutiks?” ”En, mä vaan päätän nopeesti jotain.” Okei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti