Peba ja pää jumissa

Keskusteluja etätöissä. Otetaan kahvit. Mies:
- Oletko sä vielä töissä oikeastaan?
- No olen tietysti noin viiteen saakka.
- Öö, no mitä sä teet tässä sitten ruokapöydän ääressä?
- Miten olis vaikka: kahvitauko?
- Hop hop, töihin siitä äkkiä koneen ääreen.
Kiva kun pomon pikku kätyri pitää mulle jöötä kotona. Täytynee selvittää sille työaikasopimus ja laillinen kahvitauko.

Keskusteluja Fazerin lontoonrae-suklaalevyn äärellä, jonka saimme vanhemmiltani paketissa. Ilahdun:
- Hei tää on hyvä... nää on hyviä karkkeja.
- Jaahas, että onko se muka vain sun suklaalevy yhtäkkiä?
Osoitan sormella tarkalleen kääreen kuvaa.
- Noo... näissä karkeissa on siis lakusisus...
- Ää, laku, no hyh. Okei, tää on sun.
- No ni.
Höhö, hyvin pelattu.

Suomea paketissa

Ulkona on hirvittävän kylmä ja siellä sataa, joten en lähde edes kävelylle. Öisin on nyt pakkasia. ”Auton raapiminen aamulla ei ole mun lempparisesonki.” ”Ei munkaan.”

Käytiin salilla ja onneksi sentään liikuin siellä, koska muut päivät vain istun. Ehkä pebani sai shokin kun yhtäkkiä liikutin sitä crosstrainerilla ja porraskoneessa, koska nyt minulla on alaselkäkipua ja jopa häntäluun tienoilla vihlova lihasjumi noidannuolen tapaan.

Yhden sortin ihme, että kuntosali on ylipäätään vielä auki. Koska lähes kaikki muu on Hollannissa kiinni. Tuhansin rajoituksin tosin, mutta kuitenkin, siellä saa käyttää lihaslaitetta kun on varannut ajan. En tosin voi ennustaa, kuinka kauan tulevaisuuteen, kun tauti vain jatkuu.

Urheilun jälkeen on hyvä laittaa pörröinen oloasu päälle. Potkupuku kuvastaa koronatalven muotia.

Käytiin ostamassa hyvä varasto erilaista tipunruokaa ja aloitettiin piharuokinta. Kaupassa oli hirveän iso lintulauta, sellainen kolmimetrinen olkikattoinen talo paalun päällä, jösses. Kuvituskuvana sen laidalla oli pahvista leikattu jumalattoman iso sinitiainen.

Laitettiin tosi monta ruokapaikkaa pihaan. Lintulauta ja sen alle roikkumaan maapähkinäverkko. Siemensiilo seinälle koukkuun. Sidoin hirssinpalkoa syreenin oksaan narulla. Ja taliruokapurkki aidalle metallitelineeseeen, joka on kuin häkki, joka estää harakoita repimästä koko lasitölkin ulos ja maahan sirpaleiksi. Mitä tapahtui avoimessa telineessä alkuunsa kunnes löysimme tämän keinon.

Tietysti harakka näki kaiken sen ruoan ensimmäisenä, kräkä-hullu. Räkättävät keskellä aamuyötä ja kokoontuvat puuhun 14 kpl, niitä on aivan hirveän paljon täällä nykyään. Ne kävivät noukkimassa kokonaiset maapähkinät päältä pois.

Punarinta tuli tosi nopeasti ja sitten tali- ja sinitiaiset. Tiaiset tutkivat heti kaikki paikat, siilon ja pähkinäpussin ja laudan ja hirssin. Varpuset katselivat mutta eivät uskaltaneet vielä lintulaudalle. Rautiainen kävi maassa. Kolme mustarastasta. Paljon on uusia tiaisia, jotka eivät ihan vielä tajua, miten taliruokapurkkiin pääsee. ”Rautiainen, sano sä nyt noille miten se toimii kun oot niin fiksu!”

Oli hauskoja lintujenruoka-nalleja ja kanoja.

Äijät kävivät mittaamassa yläkerran ikkunat. Ne voisivat vaihtaa niihin tuplalasit samoihin raameihin. Mieheni järkkäsi ne kun kuuli, ettei taloyhtiöllä ole mitään suunnitelmaa koskaan vaihtaa yksinkertaisia ikkunaruutuja parempiin. Voitaisiin tehdä se itse, mutta pitää kuulla, paljonko vuokra nousisi siitä.

Luulin kyllä, että ne vaihtaisivat sekä ikkunat että raamit. Nämä pokatkin ovat niin surkeat, välistä viuhuu tuuli sisään. Eli kuinka paljon se auttaa ne pelkät lasit, en tiedä. Ärsyttävää on joka tapauksessa, että ikkunat ovat koko talven pisaroilla ja huurussa sisältä ainakin joka aamu kylmän yön jälkeen. Myös ulko-ovi on yksilasinen ja surkea, siihenkin saisi tuplat. Ulko-ovi on alakerran heikoin lenkki.

Siinä se nyt huurustelee keskenään kylmänä iltana.

Lintuyhdistyksen lehdessä oli taas paljon valokuvia suomalaisesta lähteestä. Keskiaukeaman julisteyttö oli pyy, myös suomalaisen valokuvaajan Markus Varesvuon.

Mulle sanottiin pahasti optikolla. Olen nyt 6 kk lukenut noita ohjeita kaikista paikoista, joihin tehdään varauksia, oli se sitten lääkäri, flunssarokotus tai kuntosalin varattu vuoro. Ne kaikki sanovat: älä vain tule liian aikaisin paikalle, turhaan hengaamaan, vaan hyvin tarkalleen ajankohtana, jottei synny turhaa ruuhkaa. No niin, sitä yritin sitten kiltisti soveltaa optikkoonkin, vaikkei sitä siinä lukenut. Lähdin aika viime tipassa.

Ja sitten tuli just ohi hautajaissaattue. Ruumisauto ja sen perässä muita autoja. Sellaisen väliin ei saa tunkea eikä ohitella, se on pyhä täällä. Ja ne lähtevät matelemaan 10 km/h Stationswegiä. Vainaja oli ehkä joku tunnettukin yhdistyksen tai paikallisurheilun hahmo tms. koska kadun varrella seisoi ihmisiä osoittamassa kunnioitusta ja niillä oli joku keltainen joukkuehuivi kaulassa kaikilla.

No, Stationsweg poissa pelistä. Jouduin kääntymään vasemmalle ja ajamaan kauas asemalle saakka, koska vasta sieltä pääsee pitkän mutkan kautta vaihtoehtoiselle kadulle, joka vie keskustaan. Harhailin vielä kortteleissa paniikissani, kun luulin keksiväni oikotien, mutta se meni pieleen yksisuuntaisilla kaduilla.

Joten tulin 5 minuuttia myöhässä ja optikko oli täynnä muuta asiakasryhmää. Ja sitten ne känisivät minulle. ”Joudutte nyt vähän odottamaan, kun kerta tulitte myöhässä niin me jatkoimme tässä muiden asiakkaiden palvelemista.”

Vittu yhden kerran elämässäni tulen myöhässä mihinkään ja heti valitetaan! Ja vielä silleen, että yritin noudattaa tätä koronasääntöä ja olla tulematta liian aikaisin ja se johtui siitä.

Vähän sellainen katkeruus, että mä oikeasti OLEN TEHNYT PARHAANI noudattaakseni jokaikistä sääntöä viimeisen 9 kuukauden ajan ja tässä tulos: taas teen väärin.

Muutenkin on nyt niin paljon barrikadeja kaupoissa vastassa ja kilpiä ja käsidesiä ja määräyksiä ottaa ostoskori ja maksimiasiakasmääriä, munko ne pitää laskea ketä siellä on, ja nuolia ja ”seiso tässä ja odota” -kylttejä, että en osaa enkä saa kohta mennä yhteenkään liikkeeseen sisään. Yritän lukea kaikki yksilölliset säännöt ja tajuta ne, mutta en ehdi, kun takana tungetaan jo. Jään siihen sääntöviidakkoa sisäistämään kynnykselle, kun en tiedä, saanko nyt mennä sisään vai en vai millä ehdolla.

Hämmennyin näistä kukkuloista yhdessä puistossa. Mitä hittoa. Miksi täällä on näin korkea harju, Hollannissa?

Olen muutenkin ihan jumissa. Joulukuu ei ole parasta aikaani, ei ole koskaan ollut. Lakkaan kykenemästä kirjoittaa oikein mitään enkä tiedä, mihin edes haluaisin ryhtyä ja sen sijaan selaan nettiä ja aika rientää silti ihan hulluna enkä saa siitä kiinni enkä pysy perässä.

Mutta ehkä 80% mun vitutuksesta loppuu siihen, jos se mun kirjan lopullinen mallikappale vihdoin tulisi painosta. Sen olisi pitänyt tulla jo. Odotan, odotan, odotan. Mä vannon, mä vannon, että sitten kun se tulee niin juon siltä istumalta shamppanjapullon kokonaan tyhjäksi.