Lähdimme Saksaan kävelemään Kaldenkirchenin järville. De Wittsee oli ensimmäinen kohde. Ei tämä ihan toivoton seutu kai ole vesistö- ja ulkoiluteknisesti, sillä tuossa heti Saksan rajan takana Venlon korkeudella on jopa useita pikku järviä. Olen kuullut työkaverilta vinkkejä, minkä järven voi kiertää pyörällä ja minkä kävellen.
Tämä oli ihan kiva. Kävelypolku vei pikkujärven rantaa. Siellä oli useita puulavoja tai -laitureita, joilla voi seisoskella rantaveden yllä. Kaatuneita puita jätetty luonnontilaan veteen.
Järven päässä kosteikkoalue eli ruovikkoa, jonka välissä lampia avovetenä. Oli puinen lintutorni, josta voi katsella maisemaa. Siellä harmaahaikara käyskenteli.
Joen suistossa oli lummelampia varjoisasti itkupajun lehvästön alla, ja oli puusilta joen yli.
Nokikanoilla oli pesiä oksakasoissa keskellä lampia ja niissä kykki harmaita karvaisia poikasia.
Silkkiuikuilla oli pesä kaatuneiden puiden oksastossa oksakasana myös, ja perheet uivat. Oli eri ikäsiä poikasia: yhdellä niin pienet, että kulkivat mamman selässä, toisella oli keskikokoisia harmaauntuvaisia, joissa näkyi mustavalkosta pitkittäisraitaa kaulalla, ja kolmannella teinipoikaset, melkein aikuiset, joiden höyhenet olivat muuttumassa aikuisten väreihin. Punaista alkoi tulla kaulalle. Nämä teinit osasivat jo sukeltaa ja pyydystää itse ison kalan.
Minulle oli sanottu, ettei kapealle polulle oikein mahdu polkupyörän kanssa, ja se oli totta. Populaa kulki ja vastaan tuli koiran ulkoiluttajia, luontokuvaajia telelinsseineen, perheitä ja mummoja, joita työnnettiin pyörätuolissa. Parasta vain kävellä täällä. Ne, jotka yrittivät viilettää pyörällä, joutuivat tämän tästä pysähtymään antaakseen tilaa vastaantulijaryhmille, eikä jalankulkijoiden ohittamiseen ajaen ollut tilaa useimmissa paikoissa.
Siinä nyt ainakin on ero suomalaiseen järveen: ruuhkaa on täällä joka rannalla, kaikkialla siellä, minne vain pääsee tietä tai polkua pitkin.
 |
| Jos tämä on ratamo, niin se on valtava! |
Campingin terassilla saimme kakkukahvit. ”Ei Saksaa ilman Kaffee und Kuchenia.”
Ajoimme vielä Naturschutzhofiin eli luonnonsuojeluyhdistyksen biologiseen puutarhaan, jossa voi vapaasti käyskennellä ja oppia kukista ja eläimistä.
 |
| Ohra kypsyy. |
Siellä sai katsoa mehiläisten pesälaatikkoon oven taakse, siellä kulkivat kanat ja kukot vapaina ja siellä oli puinen torni täynnä pesäpönttöjä kaikille mahdollisille lintulajeille. Pääskyset lensivät ja kottaraiset ainakin asuivat tornissa.
Sammakkolampia. Ruiskukat, päivänkakkarat ja unikot, saniaiset ja malvat, kellokukat luonnonkukkina. Aita hauskasti koristeltu sahaamalla eläinten siluetteja lankunpäähän tai reikänä keskelle.
 |
| Lehtisammakko lehdellä. |
Oli valtavia hyönteishotelleja ja kukkaketoja ja yrtti-kivikasoja, joista voi ottaa mallia luonnolliseen puutarhaansa. Vajan seinällä keramiikkalementtejä, joihin voi istuttaa mehikasveja suoraan kattotiileen.
Siellä oli myös silloin sattumalta yrtti- ja kukkamyyntipöytä ja olin juuri ajatellut, että minun on pakko saada kaksi uutta kesäkukkaa ruukkuihini, koska mustat kirvat ovat syöneet vesikrassin ja esikko on aikoja sitten kukkinut pois. Sain leijonankitaa siitä. Sitä voi hämmästellä, että sunnuntaina Saksassa oli myyntitoimintaa ylipäätään ollenkaan, ehe.
Niillä oli mukavan näköinen maatalokahvilakin siinä tiilirakennuksessa, ja siellä kannattaa kuulemma syödä itsetehty kakku myös. Mutta olimme juuri tankanneet leirintäalueella.
Oli taas yllättäviä uusia paikkoja lähimatkailun etäisyydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti