Joulumarkkinamaratoni Münsterissä

Käytiin Saksassa Münsterin joulumarkkinoilla. Lähes kaksi tuntia sinne sai ajaa meiltä. Matala aurinko vilkkui puiden välistä aamulla tasan silmänurkastani sisään sivulta niin etteivät aurinkolasitkaan auttaneet mitään. Koko matkan vilahteli silmissä, koska ajettiin itään jatkuvasti.

Se neuvo oli totta, että Münsteriin on mentävä ajoissa tai koko kaupungin parkkitila täyttyy, ainakin lauantaisin. Ensiksi aikomamme parkkihalli näytti digitaalisissa opastetauluissa jo nollaa vapaata paikkaa; seuraava näytti kuutta paikkaa jäljellä, mutta siinä vaiheessa kun sinne päästiin kaikkien punaisten liikennevalojen läpi, sekin oli mennyt nollaan. Seurattiin sellaista, jossa oli vielä yli 100 jäljellä ja se onnisti. Oli helpotus kun vihdoin päästiin parkkihalliin, jossa oli tilaa maan alla.

Ensin etsittiin kahvipaikkaa. Siinä oli jo erikoisia putiikkeja matkan varrella; paperitavaraa ja kivan Think-merkin kenkiä ja pikku karkkitehdas ja -myymälä ja poptaidegalleria. Ja ensimmäinen pieni joulumarkkinoiden aukio.

Münsterissä (yli 300 000 asukasta) luvattiin olevan lauantaisin ja keskiviikkoisin ympäri vuoden iso elintarvike- ja yleistori tuomiokirkon edessä. Ja se olisi jo näkemisen arvoinen minä vain vuodenaikana. Ja kaikenlaisia erikoisempia kauppoja. Ja nyt marras-joulukuussa siellä on lisäksi kuusi eri joulutoria ympyränä vanhan keskustan alueella.

Kuudet joulumarkkinat merkitty tähdillä.

Kävimme kahvilla modernissa kahvilassa. Moderni siksi, että sieltä sai mm. vegaanista porkkanakakkua; otettiin banaanikakkusiivut. Ja siellä oli sallittua VAIN korttimaksut. Tervetuloa Ruotsiin, ehe. Ennenkuulumatonta Saksassa. Edelläni oli jonossa todellakin saksalainen keski-ikänen nainen, joka kyseli tiskillä, että siis oikeasti sori mutta kun minulla on vain käteistä, ei tullut mukaan mitään pankkikorttia; en siis voi ostaa? Ei, ikävä kyllä. 

Kahvilan ruokalistojen kannessa luki ”Super normal”, se oli sen nimi kai sitten. Nauratti. Yritin olla normaali. Otinkin teen enkä kahvia, Saksassa suositun punaisen hedelmäuutteen ”Früchtetee”, jossa ei olekaan teekasvia ollenkaan, vaan vain hedelmää. 

Teen nimi oli "Maybe Baby"

No sitten yritti jotenkin kännykällä orientoitua kaupunkiin, että missä on mitä. Havaitsin, että tuossa välissä oli salaiset takaportaat tuonne tuomiokirkon näköiselle; luulenpa, että sen takana on se viikkotori. Ja se pitää käydä ensin, koska se sulkee jo 14.30. Sen jälkeen ehtii joulutorit, jotka ovat iltayhdeksään auki.

Se ensimmäinen pikku joulutori käytiin. Glögikojuilla oli erikoisempiakin kuumia juomia kuin ne perus-Glühwein ja Eierpunsch. Näillä oli ainakin ”hot caipi” jonka tulkitsen caipirinhaksi.

Viikkotorilla oli valtava torikahvilateltta. Väkeä tursusi. Ensin tulimme vaateosastolle. Myynnissä kauniita ja värikkäitä pipoja ja lapasia ja huiveja. Jäin heti tuijottamaan oranssinkirjavia pehmosukkia, joissa luvattiin Hygge ja että on villasekoitetta. Tarvetta on, koska öisin käyttämäni vanhat pehmosukat ovat jo ihan nyppyyntyneet.

Seuraava oli vyömyyjä ja siis minulla on ollut montakymmentä vuotta sama perusmusta nahkavyö, joka alkaa vähän kulua. Joskus voisi hankkia uudenkin. Tuolla oli heti hieno turkoosi tarjolla. Sitten piti vielä tietää pituus. Enhän minä sellaista muista, mutta minulla oli nykyinen vyö housuissa, joten eiku strippaamaan vyö irti keskellä toria: että tästä näkee, mitä reikiä eniten käytän. Niin sen mukaan voi verrata. Vyötä vähäsen vielä lyhennettiin ja pitäisi toimia.

Näissä ostoksissa jo päti se, minkä arvelin: että Saksassa pitää olla käteistä. Nämä torimyyjät eivät hyväksyneet lainkaan korttimaksuja, eivätkä useimmat muutkaan. Joku kahvi- ja currymakkarakoju (hyvin saksalainen kombinaatio) olikin kirjoittanut vaununsa kylkeen vitsikkäästi ”cäsh only”.

Seuraavaksi näimme hollantilaisia ruokakojuja: hollantilaista lakritsia, poffertjes-lettusia, ranskiksia, frikandel-kepakkoja. Oli kukkia, oli vihanneksia ja hedelmiä. Oli juustotiskejä ja lihatiskejä, joilta sai myös erikoisempaa riistaa: fasaania ja hirveä. Oli alppijuustoja ja hollantilaisia irtokarkkeja. Kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, oliiveja ja hummustahnoja. Flammkuchenia, bratwurstia ja muuta lämmintä ruokaa sai.

Jatkoimme torilta etsimään joulutoreja. Vastaan tulikin Gudrun Sjödénin myymälä historiallisessa talossa. Tosin luin, että Münsteristä suuri osa pommitettin myöskin nuuskaksi sodassa ja osa keskiaikaisista taloista rakennettiin sodan jälkeen uudestaan näköismallin mukaan. Mutta on myös paljon säilyneitä vanhoja suurrakennuksia, kaikenlaisia kirkkoja ja torneja ja raatihuone.

Sinisten kojujen torilla otettiin mustikka-glühwein. 

Kaivattiin lounasta siihen väliin ja hetken etsittyämme mentiin ikivanhaan ravintolataloon, joka myi ulkopöytiin myös runsaasti olutta massoille, mutta sisällä oli ruokatarjoilu. Sisätila jatkuikin salista toiseen sokkeloisena ja se oli joku 1800-luvulta asti toiminut ravitsemusliike Stuhlmacher. Seinät olivat niin paksut kiviset, ettei siellä oikein kännykkä toiminut. Tarjoilijoilla oli hyvin siistit puvut, naispuolisilla valkoiset essut. Oikein vanhanaikaista. 

Ruokalista oli voimassa sekä lounaalle että illalliselle kaikkine kunnon perinneruokineen. Meinasin vaan, että jos otan ison aterian niin ähkyn saan, joten etsin jotain hieman kevyemmältä kuulostavaa kasvispuolelta, vaiko kanasalaatti. Punajuuriknödelit vuohenjuustolla kuulostivat myös hyvältä, mutta otin juustokuorrutetun yrttiletun pinaattitäytteellä. Maukasta oli ja hyvä öljytty salaatti ohessa. Mieheni löysi schnitzelruoan ”Krüstchen”, jossa on paistettu muna leikkeen päällä. En ole tuota käsitettä nähnyt ennen vaikka sitä on useilla alueilla Saksassa variaatioina. Se voi olla myös leipäsiivun päällä se laitos, netin mukaan.

Vieressä oli saksalainen kuuden hengen porukka, joka veteli viinejä ja oluita ja pyysi minua ottamaan heistä kuvan. Myös joulutorilla kuvasimme pyynnöstä kaksi naista glögikojulla.

Loput joulutorit piti nähdä. Rathausin tori oli kulman takana ja iso. Siellä oli yhtäkkiä kyltti ”Hunajaa Suomesta”, Lappi-hunajan koju (joka ei olekaan Lapista Lapland, vaan Rauman Lappi-nimiseltä paikkakunnalta). Myyjärouva näytti siltä, että on oikeasti suomalainen, ja sain myyntipuheet suomeksi. Hän kertoi olleensa kolmena viime vuotena Braunschweigin joulutorilla myymässä ja nyt täällä, ja Münsterissä olikin kivasti vilkasta ollut tähän saakka. Mieheni katsoi vierestä ja oli että ”oho”, kun vedin yhtäkkiä täysillä suomea siinä.

Tuotteita oli paljon erilaisia kivoilla etiketeillä: aromihunajakreemejä, puhtaita hunajia, ja hunajasinappeja kuten tulinen ”Guuma gissa”. Otin vadelmalla maustetun hunajan nimeltä ”Vadelmapusu” ja mustikkahunajaa, joka oli mustikan kukinnoista kerätty.

Takanani kuulin hollantilaisten arvioivan ”aa kato, hunajaa Suomesta; kiva mutta on kyllä kallista”. Hollantilaiset aina valittavat hinnoista. Muutoinkin siellä oli paljon hollantilaisia joka torilla.

Saatiin loputkin torit kierrettyä. Raatihuoneen torilla oli puukojujen katot koristeltu kaikenlaislla poroilla ja tekolumella ja joulupukeilla ja jopa rataa kiertävällä pikku lelujunalla. Toisella tuli vastaan vielä suomalainen loimulohi ja suomalainen glögi, siellä ne lohet roikkuivat nuotion päällä. 

Siellä oli koristeena pyörivä puinen nelimetrinen jouluskenariohärveli. Joku mainosti ”Glühbieriä”, en tiedä miten oluesta saa lämpimän juoman. Lämmin olut kun ei ole oikein hyvää.

Viimeiseksi vielä toisen ison kirkon viereiselle torille. Alkoi hämärtyä ja olla tupasen täyttä. Pakko vain hiipiä massassa eteenpäin sentti kerrallaan. Otettiin siellä vielä nutella-crepesit, ne mahtuivat mahaan jälkkäriksi. Budjettini käteistä alkoikin sitten olla loppuun käytetty. 

Aa-joki.

Aina kun yritimme suunnistaa kännykän mapsilla johonkin, niin joka kerta oli vaikeaa hahmottaa, mihin suuntaan olemme menossa ja missä on se oikea katu. Oli niin sokkeloista ja ympyränmuotoista. Lopulta löydettiin katu, joka vei meidän parkkihallillemme.

Olihan siellä kojuissa tavaraa vaikka mitä. Kasseja ja nahkatavaraa, kynttilöitä ja led-kynttilöitä, mosaiikkeja ja lasikoristeita, posliinisia kynttilälyhtyjä, paperitähtiä, taidekortteja, designkasseja, mobileita, koruja, puuleluja, huopatuotteita, t-paitoja, retromainoskylttejä. Ja kaikki ruoka ja makkara siihen päälle, ja unkarilaiset langos-piirakat olivat tulleet vakiotarjonnaksi.

Moottoriteillä näkyi olevan ruuhkaa paluusuuntaan ja siellä on yksi kohta, jossa kaistat vähenevät ikuisen pitkän tietyömaan takia ja siinä seisoo aina jonoa. Ehkä sen takia navigaattori ohjasi meidät välttämään maanteitä pitkin koko Ruhrin alueen. 

Ne maantiet olivat ihan pilkkopimeitä ja tiet mutkittelivat ja menivät kylien ja tietyömaiden läpi hitaasti ja ylittivät useita rautateiden tasoristeyksiä. Lopulta oli pitkä pätkä satasen vauhdin suoraa tietä ja sitten se eteni jo aika hyvin. Kai se sitten vältti jonkun hirveän suman, mutta vähän outo reitti oli. Pelkkiä tuntemattomia kyliä. Jopa epätodellinen ajo, maisemasta ei näkynyt mitään ja vain harvoin joku asutuskeskus vilahti ohi pimeässä.

Münster on ollut ”pitäisi käydä joskus” -listalla jo monta vuotta, joten nytpä tuli koettua sekin.