Vanhoja autoja, rata-autoja ja kissa-palapeli-testi

Piirtelen pitkästä aikaa vihkooni Päivän piirustuksia, ja mustekynä alkoi vuotaa, musta piirroskynä. Miksi joku muovinen kynä alkaa vuotaa? Mitä tapahtuu?

Aloin tehdä pyöreää 500 palan palapeliä, vanhaa tuttua. Tämähän oli sinällään jännä testi, että miten kissat suhtautuvat palapeliin. Voiko niiden kanssa tehdä palapeliä vai tuleeko täystuho? Pitääkö minun luopua harrastuksestani?

Jotkut kissat menevät pelin laatikkoon tietysti istumaan, ja monet tykkäävät maata pitkällään kaikkien irtopalojen päällä ja kiehnäävät siinä niin, ettei voi lajitella ja paloja putoilee pitkin kämppää.

Sen mietin valmiiksi, että voin asettaa puuulevyn yön ajaksi irtopalojen päälle niin etteivät ne ole kissojen leikkien kohteena ilman valvontaa. Ties kuinka moni niistä silloin katoaa. Leikkeihin kun kuuluu mm. päätön rynnistäminen juoksulaukkaa pöytien ja tavaroiden yli.

Ensin ei ketään kiinnostanut. Myöhemmin Jip tuli katsomaan ja nuuskimaan. Piti vähän töniä paloja tassulla. Kynnelläkin vähän napata. Oho, pari irrottaa puolivalmiin kentän reunasta. 

”Haiseepa hyvälle, voisivatko nämä maistua? Pureskellaan...” Sillon keskeytin sen hommat, ettei se syö paloja eikä järsi niihin koloja. Tunnustella ja haistella saa, muttei järsiä! 

Siihen saakka se pääsi tihutöissään, että irrotti jo kootusta Hollannin tuulimyllystä paloja ja pureskeli niitä. Onneksi se jätti pureskelun sikseen kun kerran estin.

Yhteensä näytti siltä, ettei suuria kissakatastrofeja tapahdu, vaikka teenkin palapelejä.

Yksi lauantai juhlittiin mieheni siskontytön 16-v. synttärit. Ensin kivasti kakkukahvia pihassa koirien kanssa, joista saatiin hassuja kuvia myös. Jollain oli vanhaa Polaroidia imitoiva nykyajan instantkamera, jolla otettiin 90-lukulaisia kuvia. 

Sitten lähdettiin yllätyskeikalle kartingia ajamaan Swalmeniin, missä Max Verstappen on kasvanut ja ajanut. 

Rouvat kieltäytyivät kunniasta, mutta miehet ja synttärisankari ajoivat. Miehenikin osasi ensikertalaisena - ja mahtui autoon, kun siitä sai penkin siirrettyä taaksepäin. Niissä on oikeasti joku ruohonleikkurin moottori, avustaja käynnisti autot vetämällä narusta. Päähän kuskit saivat hassun suojahupun ja kypärän. 

Me katsojat jäimme lasin taakse baarin puolelle. Näyttihän se ihan hauskalta. Varsinkin nyt kun oli niin rauhallista ja radalla sai kaasutella aika lailla omaan tahtiin. Siinä mentiin jopa mäki ylöspäin parvelle ja alas, se varsinkin näytti coolilta. Ehkä ensi kerralla, jos koskaan mennään vielä, uskaltaisin ajaa itsekin.

Sunnuntaina sen jälkeen autoteema jatkui, sillä Venrayssa oli vanhojen autojen kokoontumisajot. Aurinko paahtoi ja musiikki soi. Teltassa bändi soitti amerikanrautoihin sopivaa fiftarirokkia.

Saksalainen Goggomobil-miniauto.

Jatkoin palapelin tekemistä. Se oli vanha tuttu Unicefin palapeli, jossa on ympyrässä maailman nähtävyysrakennuksia. ”Nerokasta, että tähän on piirretty vierekkäin Taj Mahal ja Sacre Coeur; se alleviivaa sitä, että ne näyttävät ihan samalta!”

Ymmärtääkseni prosessia paremmin selostin itsekseni ääneen rallienglannilla ja -ranskalla kaikki paikat, joihin etsin paloja. Nimet lausuin aivan tökerösti suomeksi, kirjain kirjaimelta. ”Mä en niinku osaa ranskaa, mutta ilmeisesti tiedän sittenkin kaikkien Pariisin paikkojen ranskalaiset nimet. Tossahan on toi Arc de triomphe. Ja Sacre Coeur.” ”Ja tossa Sydneyn oopperatalon kaaret.” Jopa Sydneyn lausuin kuten se kirjoitetaan, kahdella y:llä.

Muutaman viime päivän ajan sairastin lievää flunssaa, joka ei vie toimintakykyä, mutta räkäisyys tietysti ärsytti. Tunsin lämmön nousevan ja aivojen paakkuuntuvan. 

Aivoni alkoivat toden totta heti viruksen iskiessä tuottaa ihan outoja ajatuksia, sumuisia ja summittaisia. Ne vajoavat johonkin ihme tilaan kun vähänkään ruumiinlämpö nousee. Siihen kuuluvat puskan takaa tulevat sana-assosiaatiot ja se, että joku lauselma tai sana jää toistamaan itseään, jumittuu.

Viime aikoina olenkin huomannut mediassa monta kertaa englannin käsitteen ”fever dream” ja ymmärrän, mitä sillä tarkoitetaan; absurdeja unia, joita sairaana näkee; usein sillä viitataan johonkin psykedeelisen näköiseen kuvaan tai maisemaan, että tuo on ihan kuin mitä näen kuumeisena. Nyt vasta käänsin sen oikein suomeksi mielessäni. Ei, ei ole mitään ”kuumeunia”, vaan suomeksihan se on kuumehoure! Hourailua. No, se kertookin sisällöstä paljon. Siis, että ei ole päätä eikä häntää, ja käytetään paljon mielikuvitusta.

No, minulla alkavat kuumehoureet jo 37,0 ruumiinlämmössä. Ja valveilla, töissä istuessa, eikä vain nukkuessa.

Myös nukahtaessa, kurkkukivussa puolivalveilla junnatessa, oli oudohkoa aivotoimintaa. Loin nimittäin koko ajan tekstiä englanniksi. Kuulin mielessäni englantia; keskustelin jonkun kanssa englanniksi; selitin asioita englanniksi. 

Ihmettelin sitä ja tyydyin kohtalooni olan kohautuksella: olen ilmeisesti lukenut viime aikoina niin paljon nettisisältöjä englanniksi ja kuunnellut jotain videoita, että englantia tunkee systeemistäni ulos; minkäs voit, jos aivojeni uusi sääntö on sen, että tänään ne puhuvat vain englantia. 

Se oli vieläpä hyvin kaunista ja selkeää ja hyvin muotoiltua englantia, korkeatasoista. Suunnilleen henkisesti taputtelin siinä itseäni olalle, että osaanpas hyvin.

Hitto mikä kahjo. Laittakaa minut vaikka eristysselliin niin minulla on edelleen kivaa keskenäni. Käyn keskusteluja omien aivojeni kanssa.