Alpakoita ja kevätkukkia

Tapahtui niinä päivinä, että unohdin ilmeisesti laittaa herätyskellon päälle, mutta heräsin silti onneksi ajoissa ja ehdin fysioterapeutille. Piti soida 8.41, havahduin muka-johonkin-ääneen 8.54, katsoin kelloa ja nousin.

Aika usein havahdun muka-johonkin-ääneen, mutta se voi yhtä hyvin olla omassa päässäni se ääni. Se voi tulla unimaailmasta, ja silti havahduttaa minut. Kukaan ei voi kelata taaksepäin aikaa ja tarkistaa, oliko sillä hetkellä ulkomaailmassa jokin oikea ääni, naapurin kolahdus tai vastaava. Minulla on korvatulpat, joten ihan pieniä en kuule.

Mutta hyvä, että jokin häiritsevä jymähdys tuli päähän tuolloin, niin ehdin ihan rauhassa syödä aamupalaa. Tämä olisi voinut päättyä täyskatastrofiin ja keskipäivään saakka nukkumiseen, olisin missannut fyssarit ja työt. Olen meinaan aika väsynyt ja tarvitsen paljon unta.

Tällä hetkellä on Kuninkaan päivä ja nautimme vapaasta pyhäpäivästä. Osa joutuu tosin töihin ja heitä varten ruokala oli valmistellut arvoisan menyyn.

Pääsiäisen aikaan voimme istua ekaa kertaa ulkona omassa pihassa kahvilla mieheni kanssa. Tipuilta loppui talviruokinta, putsasin siilot, pyyhin pöydät, lakaistiin, laitettiin pöydät taakse istumapaikoille, tuolit ja istuintyynyt ja aurinkovarjo asemiin. Aurinko paistoi. Puoli viideltä alkoi viilentyä.

Tässä tuhotaan mignon-munaa kahvin ohessa.

Piha on laitettu kesäkuntoon nyt myös kukin. Se oli vähän vitsi, että pääsiäismaanantaina lähtee puutarhakauppaan, koska koko Hollanti tunkee perinteisesti silloin huonekalukauppoihin, rautakauppoihin, pihakauppoihin ja autokauppoihin. Mutta ei meidän pikku Venrayssa nyt onneksi ole sellaista, ettei sekaan mahtuisi.

Oli niin lämmintä ja ekat pörriäiset pörisivät, että heti tuli idea, että tähän tarvittaisiin nyt ne kukatkin ruukkuihin.

Onnistui hyvin. Ihania jaloleinikkejä ranunculus oli isoja ja pieniä, pakko saada. Lemmikkejä etuovelle ruukkuun ja sitten kun ne ovat kukkineet loppuun, laitan juurakot varmasti maahan, koska minulla on ennen ollut lemmikkejä takapihassa, mutta ne ovat hiipuneet pois. Roikkuvaa pelakuuta amppeliin.

Iski flunssa. Kurkussa vihloi ja tuntui pientä lämpöilyä. Olosta tuli niin lepsu, etten mennyt töihin. Millä tätä kestää. Äh kun väsyttää. Junnaavia unia ja joka viides minuutti kumminkin niistämässä pitkin yötä. Nukuin jollain tyynyvuorella ja siinä menivät kakki ergonomiat pieleen, kun makasin niska rutussa, jottei räkä tuki röörejä kokonaan. Keuhkoissa muhi joku limaklöntti pelottavasti. Joka lihakseen ja niveleen sattui ja päätä jomotti ja kaikki hyödylliset jumpat olivat tauolla. Terveyshän tässä menee tässä survivalmoodissa.

Päätin kuitenkin parantua sopivasti niin, että pääsin mukaan alpakkafarmille ulkoilmaretkelle, joka oli sovittu jo joskus tammikuussa miehen siskon perheen kanssa.

Meillä oli piknik varattuna ja siellä niityllä sitten istuttiin ja saatiin eväskori. Alpakoille sai pahvimukissa ruokaa, sokerijuurikasmössöä, jota sai kädestä tarjoilla. 

Ohjeet käyttäytymiseen oli. Varovasti, ja lähesty edestäpäin, etteivät ne pelästy ja potki. Ovat hieman arkoja. 

”Alpakat sylkevät vain harvoin, ja eivät lähes koskaan ihmisiä päin”, sanoi kyltti. Paitsi että takanamme kuulimme porukasta outoja ääniä ja huudahduksen, että nyt se perhana sylki. Tekivät varmaan jotain väärin...

Söpöjähän ne olivat. Onneksi sääennuste parani viime hetkellä ja oli kuiva sää sen aikaa. Halusimme mennä huhtikuussa, jolloin alpakat on vielä pulleita ja karvaisia, koska toukokuussa ne kai keritään ja sitten ne ovat yhtäkkiä laihoja. Niiden kanssa voi tarhalta myös varata metsäkävelyretken.