Aruban värit

Värit ovat hienot koko saarella, sininen taivas ja turkoosi meri, ja talot niin kivoissa sävyissä. Paljon seinämaalauksia ja pastelliväriset puutuolit baareissa ja rannoilla. Keltaisia ja violetteja seiniä, joissa oranssit katonreunat. 

Ja sitten vielä pääkaupunki Oranjestadin ns. ”siirtomaa-arkkitehtuuri” eli käytännössä makean vaaleanpunaiset ja pastellinväriset kivitalot, joiden julkisivukoristelujen tyyli on lainattu vanhoilta hollantilaisilta tiilitaloilta.

Onneksi ekana päivänä oli pilvistä, niin en palanut heti rannalla ja meressä. Joo juu en muka palanut. Illalla vasta huomaa, mikä paikka punottaa sittenkin. Opin heti sen, että uinti-t-paita on todellinen vakavastiotettava ratkaisu, joka estää olkapäiden palamisen. Käytetyin vaatekappaleeni täällä on loppuunmyynnistä ostettu 2 euron t-paita, jota pidän meressä uikkarin päällä. 

Pilvisempi Palm Beach.

Lötköpötkö eli Makkara of the Seas aina mukana. Ei paina mitään matkalaukussa ja on kovassa käytössä.

Yhtenä päivänä lähdimme kauniiksi kehutulle Eagle Beachille reippaasti kävellen. Sinne on 1,5 km Palm Beachiltä. Matkan varrella tuli vastaan nätti rivistö tuoleja. 

Eagle Beachin pohjoisreunassa kasvavat kuuluisat kuvaukselliset yksittäiset rantapuut (Fofoti trees). 

Vuokrasimme rantatuolit ja viihdyimme koko päivän. Meillä oli oma kaislakatos, jonka täysvarjoon siirryimme aina kun aurinko liikkui. Katsoimme vierestä jetski- eli vesiskootterivuokraamoa ja parasailing-venettä ja sitten turistit killuivat liitovarjossa taivaalla kaukana merellä. 

Ihana ranta oli, turkoosi ja kaunis, valkohiekka.

Meressä uiden katsoimme monta kertaa kun pelikaani kalasti. Liiteli, syöksyi mereen ja sitten nieleskeli saalista. Kätevä.

Ooh, lisää kauniita tuoleja. Mutta usko vaan, että tohon sä et halua istua lounastamaan paahteessa, joka ”tuntuu kuin 45 astetta”. Auringolta suojautuminen on täyttä työtä. Koko ajan saa olla kauhuissaan, että nytkö se kämmenselkä perkele palaa tai näkyykö niska lierihatun alta.

Rantakahvilassa lounaalla viereen tuli kyttäämään varasteleva turpiaali-lintu (venezuelankyläturpiaali, holl. oranje troepiaal, engl. troupial). Hotellilla nämä nappaavat terassipöydistä paperisia sokeripusseja ja nokkivat ne auki. Pienet banaanikerttulit tulevat jakamaan saalista ja nokkimaan pudonneet sokerimurut maasta.

Venezuelankyläturpiaali.

Mä tiedän mitä sä haluat, mun ruoan.

Koko rikollisjengi hotellilla: turpiaali ja banaanikerttulit.

Pääkaupunki Oranjestadiin voi mennä Palm Beachista perusbussilla 2 dollarilla. Tai ”bussilla”. Tiesin kyllä, miltä näyttää oikea valtionyhtiön keltainen Arubus, mutta mieheni meni halpaan, kun siihen tuli sellainen paku, joka oli itse kirjoittanut siihen ”Bus” ja sanoi, että samat 2 dollaria ottaa Oranjestadiin samaa reittiä. 

Niin totta kai se oli joku surf shopin itse keksimä yksityisyritys, joka kilpaili oikean bussiyhtiön kanssa. Onkohan tämä nyt ihan laillinen. No mitäs läksit, minulle oli jo pysäkillä selvää, mikä tämä on, ei ainakaan oikea bussi. Nämä ajavat bussin edellä ja noukkivat osan matkustajista, jotka haluavat vain pelastautua nopeasti helteiseltä pysäkiltä ilmastoituun autoon.

Risteilysatamassa ulos, ei ollut tullut amerikkalaista risteilijää juuri silloin, joten souvenir shopit olivat osin kiinni taikka melko tyhjiä. Sitten kun muutama tuhat matkustajaa pölähtää risteilyalukselta suoraan keskustaan, täyttyvät kadut ja kaupat jo eri lailla. Myös amerikkalaisille suunnatut merkkituotekaupat (taxfree) pääsevät silloin tekemään liikevaihtoa.

Tosi helteinen paahteinen päivä, ihan tosihiki. Otettiin kuvat I love Aruba-tekstistä ja makean vaaleanpunaisista palatseista ja otettiin juomaa huvivenesataman kuppilassa.

Taemmalla kadulla komeili kiskoilla museoratikka, kaksikerroksinen, jossa oli avoin kattokerros. Se teki ilmaista pikkukierrosta risteilysatamaan ja takaisin. Se oli oikein upean krumeluurinen, messinkiset kaiteet ja koristeet, kiiltävän sininen, hienot puupenkit. 

Ratikan kyydistä näimme, missä kohdassa on lisää pastellinvärisiä taloja. Toiseen suuntaan ajoi takaisin kiiltävä punainen ratikka, muuten identtinen. 

Mutta me kävelimme reittiä takaisin ja katselimme katuja. Vaaleankeltaset, vaaleansiniset, vaaleanpunaiset kivitalot hollantilaistyylisine fasadikoristeineen. 

Ratikkakiskojen varrella iski pikkunälkä. Vastaan tuli pikku snäkkibaari ja näin: pastechi. Sepä hyvä homma. Pastechit ovat paikallinen pikaruoka, pikkupasteijoita erilaisin täyttein. Hollantia puhuva vanha mies tiskin takana. Otin herkullisen juustotäytteisen, keeshi = kaas, cheese, queso. 

Kuningatar Maxima ja Pastechi House.

Söimme ne penkillä ruokalan edessä jalkakäytävällä, autoton katu jolla ajoi vain se ratikka. Sillä kadulla asui kanalauma. Musta laiha kana nokki, pyöri kaupunkipulujen parvessa. Kauempana myös kukko ja sen toinen kana, viherkaistaleella keskellä kaupunkia. Toisella kanalla oli pienen pieni tipukin siinä. Voi hyvänen aika, toivottavasti ne pärjäävät urbaanissa.

Aukiolla oli kaksi komeaaa kuubalaistyylistä amerikanrautaa, isoja pulleita malleja, keltainen ja musta.

Halusin vielä eteläiselle biitsille kiitoradan päätyyn, siellä voisi syödä lounaan rantabaarissa. Meille oli ehdotettu ensin hotellia täältäpäin ja se kiinnosteli luvattoman paljon, että rannalla uidessa voisi bongata laskeutuvia lentoneita. Mutta kaupungin Surfside Beach on vain lyhyt pätkä ja saaren kauniit, pitkät hiekkarannat ovat muualla, joten valitsimme ihan oikein Palm Beachin alueen. Täältä olisi ollut myös pitkä ja paahteinen kävely keskustan ruokapaikoille, ne eivät olleet ihan vieressä vaikka hotelli olisikin Oranjestadissa.

Tarvoimme paahteista pitkää tylsää autokatua, lääh. Tuli vastaan Sibeliusstraat. 

Vihdoin meri näkyi pääkadun toisella puolella. Rannan edessä olikin se etsitty parempi Aruba-teksti, kirjavat kirjaimet joiden edessä poseerata. 

Rantabaarista sai hollantilaista snäkkiä, esim. bitterballen. Tänään oli tuuli kääntynyt ja lentokoneet nousivat siitä. Näimme pari American Airlinesia ja yhden Southwesternin. Ihan kiva sekin, mutta tähän päähän laskeutujat olisivat tulleet paljon lähemmäs.

Vaikka pääkatu meni vierestä, siinä kohdassa ei aja bussilinjoja, vaan Palm Beachin bussiin (oikeaan ja huijariin) voi nousta vain keskustan pohjoispuolella bussiasemalla, joka oli nyt pirun kaukana. Jos iltapäivän helteessä sinne pitäisi taapertaa, niin 2 km on liikaa. Tilasimme baarin väeltä taksin ja kysyimme hintaa saman tien hotellin saakka, 23 dollaria, okei. Helposti takaisin.