Sipsinmetsästystä, kahvia ja hellettä

Helleaaltoja taas. Välillä oli 5 päivää peräkkäin 35 astetta. Silti ei ollut subjektiivisesti kovin kamalaa, koska töissä oli ilmastointi ja kotona alakerrassa vain 27. Hyvin on tottunut siihen, että kotona on 26 tai 27, perus. Kun tuulettaa illalla tai koko yön, saa viileää taloon.

Olohuoneen 28,5 alkoi olla jo vähän tukala.

Sitten koitti ennusteen viimeinen 34 asteen päivä, toivottavasti. Illalla oli vielä 30 astetta. Pyöräilimme keskustaan, koska minulla oli visio jäätelöstä terassilla. Yleisravintolassa, jossa saa päivällä kahvia ja lounasta ja illalla illallista ja iltamyöhään olutta, on myös jäätelöannoksia listalla. 

Luonto on ihan saharankuiva. Jonain yhtenä yksittäisenä surkeana päivänä satoi yhden sadekuuron. Yksi päivä sadetta ei ikävä kyllä pelasta paljoakaan. Pari harvaa kertaa olen antanut letkulla vettä pihalle. En halua tuhlata vettä vaan yritän pitää puutarhan luonnontilaisena ja suurimmaksi osaksi omillaan pärjäävänä. Tietysti jokien ja pohjaveden pinnan laskiessa viranomaisetkin pyytävät pysymään kohtuudessa ja kastelemaan mahdollisimman vähän. 

Mutta liika on liikaa. Siellä on sininen hortensia ihan ”total loss”, vaikka se on puiden varjossa. Se on jo helteen uhri jota en ole pelastanut. Jopa skimmiassa on keltaisia korventuneita oksien päitä, mikä on jo huolestuttavaa, koska se pensas on kestänyt ilman hoitoa ihan kaikki vuodenajat ja säätilat tähän saakka. Eihän siinäkään ole järkeä, että annan monivuotisten pensaiden kuolla pois ja saan sitten ostaa monella sadalla eurolla uusia kasvien yrityksiä niiden tilalle.

Tässäkin putoilee kuivuneita vihreitä tammenterhoja päähän. Ilman vettä terhot eivät kypsy.

Silittäminen ei oikein tunnu älykkäältä yläkerrassa, jossa on jo ennestään 29 astetta. Se vain lisää kuumuutta.

Suorastaan ahdistaa nähdä keltaiseksi kuivunut luonto ja puut, jotka pudottavat lehtiään kesken kasvukauden pelkän kuivuuden johdosta. Kasvit ovat kuolemassa. Ja on ollut metsäpaloja jo ihan lähellä. Näin himmeitä savupilviä nousevan kun tulin autolla moottoritietä. Ja kadulla haisi joku savun tapainen jopa ihan meillä; tuulen suunta oli tänne päin. 

Vieläkään ei sada. Miten voi olla 4 kuukautta pelkkä korkeapaine, aina auringon paahde eikä koskaan sada? Syyskuuta eletään ja edelleen joka päivä 29 astetta ja pelkkää auringonpaistetta. 

Jäätelöbaari pyytää olemaan kävelemättä penkeillä.

Mitä enemmän selaan Suomen mediaa ja blogeja, sitä selvemmin huomaan, että ”ihan jokaisella” on kahvinkeittimenä Moccamaster. Sitä kehutaan, että tulee paras kahvi. Ja että varaosia saa aina, myös vanhoihin malleihin. Kestävä eikä hajoa. Ainoa oikea. No, se on sattumalta Hollannissa kehitetty ja valmistetaan edelleenkin tehtailla Hollannissa.

Suomessa heinäkuussa se myös tuli kaikkialla vastaan. Ja huomasimme, että värikysymys on tärkeä. Vanhempani olivat hankkineet vastikään Moccamasterin, sen mikä sattui olemaan kaupan hyllyssä, hopeinen, ja harmittelivat kun naapurikylän hypermarketissa olikin nyt tarjolla punainen: voi hitto, olisimme oikeastaan halunneet punaisen. Siskoni oli valinnut aikanaan jonkun kivan värin, mutta nyt ihailimme netistä, että hei niitähän olisi vielä vaikka possunpunainen ja violetti! Räikeän limenvihreä!

Löysimme kotipuolestakin lisää Moccamaster-uskovaisia: miehen sisko. Ja väri oli taas tärkeä. ”Ai teilläkin on tollanen.” -”Joo, ollut jo kauan. Siinä on paras maku.” -”Koko Suomi vannoo Moccamasterin nimeen.” -”Ja toi mun mies halusi ehdottomasti punaisen. Se oli tosi tärkeä kysymys.”

Mieheni oli perehtynyt tekniikkaan online ja tilasi sen sitten meillekin. Meillä oli siis kaunis punainen Bosch-peruskahvinkeitin, mutta mies oli päättänyt vaihtaa. Sitten tuli se hetki: ”Nyt pitäisi päättää väri.” -”Pitää sitten valita väri, jota jaksaa katsoa pitkään, koska toi laite ei hajoa ikinä ja siihen saa ikuisesti varaosia.” 

Tutkailimme kolmea eri punaista; mielestäni metallic on liian hienosteleva, koska se kone on niin industrial ja pökkelö muotoilultaan, että siihen sopii paremmin ronski mattapintainen väri. Peruspunainen oli jo aika hyvän näköinen. Tiilenpunainen oli liian rusehtava. 

Silmääni pisti valikoimasta joka kerta oranssi aika kivana, siis tosi 70-luvun Ford Escort -retro-oranssi. Ja kirkkaan keltainen oli aika hieno myös. Päädyimme oranssiin. ”Meidän keittiön seinätkin on, ainakin tällä hetkellä, oranssit.” Ja oranssi kuuluu mieheni lempiväreihin.

Minulle se on suht sama mikä kahvikone, koska en ole kahviriippuvainen enkä makuhifistelijä. Mutta onhan tuo nyt ihan hauska, pulputtelee vettä jännästi, ja tekaisee kahvin mielestäni aika nopeasti.

Selvästi sopii, kun taloudesta löytyi kaikkea muutakin saman oranssia

Itselleni hankin kardemummakahvia Suomesta. Ja ruotsinlaivan Anthon Berg -marsipaanikin löytyi varastosta kahvitauon oheen.

Vissiin tuli nälkä kun aloin iltapäivällä töissä miettiä a) eikö meiltä muka saa mistään sellaista valmiiksi maustettua ja paistettua broileria, vartaasta jostain kojusta suoraan pussiin ja mukaan? Missä olisi? Se yksi broilerinmyyjäkoju, joka joskus oli, ei ole kai olemassa enää. Saisiko lihakaupasta vai mistä, vai ruokakaupasta joskus sittenkin? b) Saako meidän ruokakaupasta sourcream & onion -sipsejä vai saako niitä vain pringlesputkiloina? Mistä saisi ihan jotain uurrettuja sipsejä sen makuisena?

Hollannin ja luullakseni myös Saksan yleisin perussipsi on muuten paprikan makuinen. Siitä en niin tykkää. Suomen perussipsi on ihan vain suolattu ja se on minustakin paras. Ja nuo sourcreamit ovat todella suosittuja Suomessa myös; täällä se on erikoisuus, jota ei kaikkialta näköjään edes saa.

Sipsit googlattiin kotona. Ei ole meidän lähikaupan valikoimissa. Aha, Jumbolla näkyy olevan omaa merkkiä. -”Jumbo, missä on Jumbo?” -”Brukskessä.” -”Ai niin, Lidlin vieressä.” 

Keksin lähteä iltakävelylle marssimaan suoraan kohti Jumboa vain hakemaan ne sipsit. Missio. Lisäksi löysin sieltä sardiinia tomaattikastikeessa. Siellä oli aika paljon kansainvälisiä ruokia, koska alueella asuvat kaikki puolalaiset ja turkkilaiset. Ehkä siksi siellä oli sardiini. Joka on kadonnut meidän Plus-marketista ja muista yleisistä kauppaketjuista tyystin. 

Ostin siis 2 sipsiä ja 2 sardiinia ja kuljin niiden kanssa rauhallisesti kotiin. ”Nyt voi joulu tulla kun on sardiini”, ajattelin. Kuuluukohan kellään muulla kuin meillä Hyvinkäällä joulupöytään tomaattisardiini suoraan tölkistä?

Mietin, että tälle on nimi: dedicated. Omistautunut. Niin omistautunut sipsille, että kävelee erikseen hakemaan sen. Ja samalla: näin tehdään ja toteutetaan suunnitelma. Näin asiat järjestetään. Mene hakemaan, piste. En haaveile ja huokaile ja lykkää viikkokausia, että saispa sipsii, vaan: hae se heti, nyt, tänään. Ratkaise ongelma.