Kirjan julkkarit Amsterdamissa

Julkkarit! Julkkarit pidetty, aargh! Harvoin mikään on ollut niin jännittävä asia nähdä edessään viikkokaudet ja tietää, että on ihan omissa käsissä tehdä siitä hyvä tilaisuus ja valmistautua. Yleisön edessä ja perkele. Se oli minulle vuosisadan juttu ja suurin tapaus. Yritin pitää jännityksen ja stressin kurissa etukäteen ja se OLI aivan uskomaton saavutus, että nukuin ihan hyvin jopa yön sitä ennen. 

Mutta siellä sitten oli ihan tarpeeksi jännää.

Jotenkin oli sellainen tunto, että pidin kuitenkin etukäteen itseni koossa, että tässä mennään nyt, ja pystyn valmistautumaan hyvin. Mitä huolellisemmin valmistaudun, sitä helpompi on siellä toimia. Niinku järjellä ja nyt vaan astellaan tämä tie, jonka kerta aloitin. 

Silti sellaisella kauhulla odotin sitä esiintymistä ja keskipisteenä olemista, että oli pakko turvautua psykologiseen kikkaan. Annoin itselleni luvan ajatella onnellisena hetkenä sitä vapautusta, kun se on lopulta pidetty. Että se tunti, se päivä, tulee jolloin voin sanoa, että ”noni, se on tehty, se on ohi!” Että tehtäväni on vain selvitä hengissä siihen asti, ja se hetki tulee kyllä. Se tilaisuus pidetään ja ei siinä mene kuin ehkä tunti siinä pahimmassa esiintymistilanteessa, ja sen jälkeen on kaikki hyvin ja sitten saan rentoutua vaikka kymmenen vuotta, koska mitään niin pelottavaa ei ole enää tulossa.

Mieheni videoi, kiitos siitä, ja filmikuvassa näkyy, että aloitan aika jännittyneenä. Mutta loppua kohden vapaudun. Ilahdutti tosi kovasti, kun ihmiset nauroivat ääneenlukupätkilleni, joihin olin valikoinut vitsikohtia.

Pitihän siellä ensin kohdata myöskin suomalaiset järjestelyapuni, joiden kanssa olin lähinnä viestitellyt digitaalisesti. Näin vasta Jarin ekaa kertaa elämässäni livenä ja Maaritin toista kertaa. Se lohdutti myös etukäteen aivan sataprosenttisesti, että minulla on tukijoukko. Että me tehdään tämä yhdessä. Jari oli ihan korvaamaton gastheerinä, piti pikku aloituspuheen, aloitti aplodit, tarjoili juomat. Maarit, niin ihanaa olla haastateltavana mitään pelkäämättä tuttavallisessa seurassa.

Yleisö oli pikkuryhmä, kuten oletettua, mutta sopiva. Uskomatonta, kuinka sain somen ja virtuaalimaailman kautta haalittua järjestelyt kokoon. Nykyaikaa. Löysin Hollannin suomalaiset, löysin tukiverkon, löysin ryhmät joille mainostaa, löysin suomalaisvetoisen hotellin, jonne meilata. Joten jos joku ahdistuneena moittii somea, minä en ole se. Löydän sieltä uusia kavereita, joiden kanssa on hauska jutskata.

Hotel des Arts toimii historiallisessa talossa kanavan varrella osoitteessa Rokin 154-156. Erittäin keskeinen paikka Amsterdamin-turistille.

Erittäin keskeinen paikka.

Katua hotellin edessä.

Hotelli osti itselleenkin kirjan suomalaiselle henkilökunnalle ja otti myyntiin joulushoppiinsa loput Hollanti-kirjat. Siellä voisi nyt Hollannin suomalainen, joka käy hakemassa Fazeria ja pikkujoulupurtavaa, nappaista kirjan mukaansa samalla.

Hotel des Artsin joulukauppa

Vessasta löytyy muuten kassakaappi. Miesten vessasta. Salaa kävin ottamassa kuvan mieheni vihjeestä.

Voi kun oli kamalaa aloittaa se esitelmöinti. Terveiset peruskouluun, muistan kuinka olin kuolla kauhusta, pelkästään kuolla, kun meidän piti koulun kirjastossa ekaa kertaa elämässämme pitää esitelmä: valita joku artikkeli lasten tietosanakirjasta ja kertoa siitä edessä koko luokalle. Luokkakoko oli silloin noin 30 lasta. Tärisin kerta kaikkiaan paniikissa.

Mutta kyllä tämä siitä sitten lähti käyntiin. Edes vähäsen olen oppinut elämässä uskaltamaan vähäsen paremmin. Pidin aika vauhtia päällä, en sellaista rauhaa löytänyt että olisin puhunut sillee suomalaisen tosi hitaasti. Mutta se meni siinä papattaessa ja videostakin tuli ihan hyvä, puheen ymmärtää kyllä oikein hyvin. 

Ihana yleisö kyseli kaikkea ja oli oikeasti kiinnostunut. Belgialaisille naurettiin yhdessä ja sille, kun suomalainen kaipaa Suomen pullia. Ja hollantilaisten etunimianalyysille.

Tässä koko video katsottavana: https://www.youtube.com/watch?v=4UPqVmcy5BY

Amsterdamin ydinkeskustaan pääseminen oli jo suuri stressi, voi vee sentään Amsterdamin liikennettä. Ehkä ensi kerralla sittenkin junalla. (Junalippu meiltä maksaa enemmän kuin autolla ajo ja pysäköinti Amsterdamin keskustassa, sikäli hullua. Lisäksi junia perutaan ja peruttiin sinäkin päivänä, koska liikenteenohjaajista on pulaa eikä kaikkia vuoroja voida ajaa. En olisi uskaltanut mennä junalla, olisin voinut tulla tunteja liian myöhään tämän takia.) 

P-paikkaan, jonka olin varannut ja maksanut etukäteen, tuli erityisohjeet tietöiden takia. Käskettiin lähestymään yksisuuntaista katua tarkoituksella väärästä suunnasta, koska toinen suunta olisi poikki. Niitä ohjeita kun seurattiin, juuri sieltä suunnasta ei sitten päässytkään sinne kadulle, oli puomit edessä. Jotta päästiin takaisin yrittämään samaa risteystä eri suunnasta, jouduttiin tietyömaiden lomasta aivan pohjoiseen ja kiertämään rautatieaseman takaa uusien tietyömaiden ruuhkassa kilsoja ja kilsoja. Joka kadulla oli joko yksisuuntainen liikenne TAI tie katkaistu työmaan takia. Mistään suunnasta ei oikeasti päässyt enää lähellekään. Oli kiertoteiden kiertoteiden kiertoteitä. 40 minuuttia kierrettiin pitkin Amsterdamin keskustaa ennen kuin päästiin takaisin P-talon kadulle. Voi helevata sentään, ajattelin että onneksi tässä on sellainen stressipiikki jo päällä, että kohta ei ole kapasiteettia jäljellä stressata enää julkkareissa. P-paikka oli hyvä kunhan sen löysi, nettisivun napilla aukeni portti nenän edessä.

Olisi ollut kiva Amsterdam sightseeing jos olisin ehtinyt katsoa, mutta kun piti paniikissa tuijottaa Google mapsia ja keksiä, mistä risteyksestä voisi yrittää. Oli siltoja, kanavia, asuntolaivoja, pyöräilijöitä, Heineken experience, Rijksmuseum, Centraal Station, hienot vanhat talot, mutta mitään ei ehtinyt tajuta kuin epätoivoisen liikenneruuhkan.

Julkkareiden jälkeen kävin miehen kanssa vielä pienellä snäkillä katukuppilassa hengähtämässä. Sitten pimeni ja sitten eiku kotiin. Kotiin löytää aina eikä paluumatkalla ole aikataulua niskassa.

Kiva oli jutella suomalaisten kanssa, kaikki pulisivat omia kokemuksiaan jälkikäteen mukavasti ja jäi lämmin fiilis.

Mä oon niin loppu ja mä oon niin tehny tän. Innolla odotan lisää vapaa-aikaa, että pääsen rauhoittumaan. Vielä on viikko kaikenlaista tilaisuutta ekstraa, mutta ehkä se siitä. Puolentoista viikon päästä on 2 lomapäivää ja ne ovat NIIN tarpeen.

Kaikki tiedot kirjoistani ja myyntilinkkejä nettikauppoihin löytää osoitteesta www.liisarauhakoski.net