Hirveitä tällaiset selkounet. Taas yksi sellainen, jossa muka nousen ylös makuuhuoneessa enkä muka ole unessa, vaan todellisuudessa. Ahistaa.
Meidän asuntomme oli vähän erilainen kuin oikeasti, mutta se ei näköjään estänyt uskomasta, että olen hereillä ja katson pihallemme.
Tuijotin makuuhuoneen ikkunasta. Pihakäytävälle ilmestyi erilaisia eläimiä. Sinne hyppeli isoja mustia lintuja ja mietin, että mitä noi on, mitä tuollaiset merimetsot tekevät meidän pihassa. Sitten sinne tuli jotain karvaisia nisäkkäitä ja lopulta perhe pitkäkarvaisia harmaita apinoita, jotka istuutuivat ryhmässä ja alkoivat sukia toistensa turkkia.
Ilahduin, kun tunnistin ne: makakeja! Sitten en ilahtunut, kun mietin, että mitä helkattia makakit tekevät meidän pihassamme, tässä on nyt jokin pahasti pielessä.
Ja sitten ”tajusin”, että jos olen hereillä ja näen apinoita, niin se tarkoittaa, että näen harhoja. Olen siis tullut hulluksi, koska ei voi olla totta, että pihassa on apinoita.
Silloin iski paniikki, että nyt meni todellisuudentaju. Mieheni oli juuri noussut minua ennen ja oli mennyt raput alas, ja aloin huudella hänen peräänsä lujaa: ”Haloo! Haloo! Tuu tänne pliis, haloo!” Samalla pelkäsin, että ne apinat kuulevat mekkalointini yksinkertaisen ikkunalasin läpi ja pelästyvät huutoani.
Mies tuli onneksi pian raput ylös, menin vastaan ja istutin hänet penkille, jota meillä ei oikeasti ole, yläaulassa, jollaista meillä ei oikeasti ole. Pelon vallassa kerroin hänelle, että nyt ei mene hyvin, nyt en pysty: mä hallusinoin! Näen apinoita pihassa!
Tarkoitus oli mennä yhdessä katsomaan ikkunalle, näenkö niitä vieläkin. Ja tarkistamaan, ettei mies vain näe.
Sitten heräsin.
Yleisesti ottaen rakastan muistella unia ja miettiä niiden sanomaa ja tunnelmia. Ne ovat niin runsaita seikkailuja.
Olen itselleni selvittänyt suhteen unien tulkintaan. Sellaiset kirjat ja luettelot ovat hölynpölyä, joissa mekaanisesti yhdistetään joka yksityiskohta tiettyyn symboliin. Ei se niin jäykästi ja tarkasti toimi. On otettava huomioon ihmisen oma tilanne ja henkilökohtaiset merkitykset ajankohtasiille kehityksille ja tapahtumille. Ja minulle uni ei ole tulevaisuuden ennuste, vaan peilaa nykytilannetta.
Mutta minulla on parempi kirja, jossa psykologisesti ja laajemmin setvitään alitajuntaa ja jossa löyhästi tarjotaan universaaleja paljon esiintyviä aihealueita merkittävien unisymbolien omaan tulkintaan. Kirja on saksalainen ja harmittaa pirusti, ettei siitä ole suomalaista käännöstä Suomen markkinoilla! Käännän sen kunhan joku kustantaja ilmoittautuu. Tämä on ihan paras unikirja!
Tai no ei ihan paras, koska kaikki tekijät ovat miehiä ja tästä puuttuu muutama naiselle tyypillinen unitilanne kuten synnytys. ”All male panel” -ilmiö. Mutta muuten tästä on ollut apua unien sanoman ymmärtämisessä.
Karkean globaalisti uskon, että alitajunta voi käyttää tiettyjä yleissymboleja koko ihmiskuntaan, kuten että vesi liittyy tunne-elämään, talon eri huoneet näyttävät oman persoonallisuuden eri puolia, että unien useat henkilöt ovat useimmmiten oman itsen eri aspekteja, vauvat ja lapset ovat uusia ideoita, kuolema tarkoittaa jonkin vaiheen päättymistä ja muutosta, liikkuminen ylös ja alas rappuja on vaihtamista tajunnan kerroksien välillä alitajunnasta yliminään jne.
Esim. auton ajo on itsenäistä toimintaa ja oman elämän hallintaa ja vaikeudet siinä paljastavat ongelmia; jos ei näe kunnolla, on sokea jollekin elämän alueelle, jos on lumista, saattaa olla tunnekylmyyden ongelma, jne...
Yleishyödyllinen ajattelumalli tästä kirjasta on sekin, että satunnainen puolituttu oikean elämän henkilö voi esiintyä näyttämässä ominaisuuttaan: jos vaikka joku vanha luokkakaveri oli aina hirveän säntillinen ja unessa istuutuu viereesi, se voi tarkoittaa sitä, että tarvitsisit itse tällä hetkellä tiettyä jämptiyttä, joka hänessä aina oli läsnä.
Moni unitilanne on yleinen kaikilla ihmisillä. Useimmille ovat tuttuja pakeneminen, lentäminen, häpeälliseen paikkaan joutuminen kuten yhtäkkiä kadulla puolialasti seisominen, koulu- ja koetilanteet... Puutalobaby-blogista luin jokin aika sitten mielenkiintoisen listauksen painajaisista, linkki tässä, tai ainakin nyt ahdistavanpuoleisista unista. Kommenteista selvisi, että monilla on aivan samoja. Itseäni ilahdutti, etten ole ainoa, joka ajelee oudoilla hisseillä yhä uudestaan.
Sotia saatetaan sotia, näin olen itsekin tehnyt. On tarkkailtu vihollislentokoneita ja pommituksia kotitalon suojista tai toimistorakennuksen ikkunoista, rintama etenee, strategiaa hiotaan... Ja olen itsekin ollut tuomittu murhasta ja todella onneton vankilaan joutumisestani.
Yleistä on myös vessan etsiminen, hätä, ja löytyy vain likaisia kamalia vessahuoneita, joihin ei voi mennä. Ei silloin yleensä rakko ilmoittele fyysisesti, vaan pissahätäkin on tulkittava psykologisesti tarpeena päästää irti tai päästä eroon jostain vanhasta asiasta, vaikka asenteesta tai pelosta.
Olen kerran opiskeluaikana yrittänyt unessa potkaista vihollishahmoa, jotain kauheaa nilkkiä, perseelle niin kovasti, että ojensin oikeasti jalkani ja lensin ulos sängystä lattialle. Heräsin siinä ilmalennon aikana ja löysin itseni matolta. Olen lukenut ihmisistä, jotka myös potkaisevat jotain persuksille unessa ja murtavat varpaansa, koska osuvat seinään täysillä.
Varsinaisia painajaisia minulla ei oikein ole, sellaisia, että siihen herää kauhuissaan, jos sitä sillä tarkoitetaan. Mutta epämääräisen negatiivisia on paljon.
Tässä Top 10 -listani tyypillisistä ahdistavista uniaiheista:
1. Putoilevat lentokoneet. Katson vierestä kun kone poukkoilee taivaalla omituisesti ja rysähtää sitten alas liian lähellä. En kestä nähdä onnettomuutta, juoksen pois kädet korvilla. Tai istun koneen kyydissä ja kone alkaa viistää maata, lentää vain parin metrin korkeudessa kaupungin katujen yllä, kunnes tekee mahalaskun. Tai kone ei pääse nousemaan ilmaan vaikka kapteeni laskettaa sitä täysillä alamäkeen ja hyppyriin vauhdin ottamiseksi. Se jää ikuisesti viistämään puiden latvoja kaikkien jännittäessä, saadaanko turvallista korkeutta koskaan. Aika usein se rysähtää maahan ilman spektaakkelia, sitten noustaan tuolista koneen raunioista ja jatketaan jutustelua. Putoilevia lentokoneita olen nähnyt jo niin paljon, että tunne on lieventynyt. Saatan jo unessa hymähtää, että jaahas, taasko täällä putoillaan lentokoneessa, ei aina jaksais...
Yleisselityksenä muuten tarjotaan, että putoava lentokone edustaa pelkoa maailmankuvan romahtamisesta, siitä että kaikki huolella rakennetut psyykkiset kulissit menevätkin palasiksi. Lentokoneunet alkoivat minulla kauheina juuri nuoruuden epävarmimmissa vaiheissa.
2. Junat olivat toistuva aihe lapsena tai koululaisena. Niissä unissa kuljin kiskojen viertä ja takaa tuli pikajuna. Mihinkään sivummalle ei päässyt, piti seistä penkalla aivan ohi jylisevän junan vieressä ja yrittää seistä niin tukevasti, ettei ilmavirta vie mennessään. Tai kävelin kavereiden kanssa ratapihalla, kiskoja kaikkialla, ja junia tuli eri suunnista. Piti tarkkailla montaa suuntaa yhtaikaa, jotta tietää, millä kiskoilla voi seistä ilman että jää junan alle.
3. Mystiset risteilyalukset. Sokkeloisia käytäviä, sekavia auloja, eksymistä käytävillä, en löydä omaan hyttiini takasin. Ihmisiä matkaseurueesta häviää, etsin kaikilla kansilla, suurkahvilan hälinässä. Hytin seinä liikkuu vaarallisesti, raput loppuvat kesken, ulkokannen reuna on huimaavan korkealla ja siellä pitää kiipeillä silti. Laukutkin jäivät kaaoksessa johonkin penkille, minne en enää koskaan löydä takasin. Autokannellakin on synkkää ja omituista.
4. Omien tavaroiden pakkaaminen kiireessä. Tavaraa on loputtomiin, kaappi täynnä mun roinaa, kaiken haluan mukaan, lähtö on tunnnin päästä. Laukut täyttyvät, roina ei lopu. Voi ei, mitä pinoja ja tarvikkeita, ihan liikaa. Tämä hotelli täytyy jättää ja jatkaa matkaa, pakkaa nyt äkkiä. On muutettava tästä talosta, pakkaa kaikki sinulle kuuluva just nyt. Voi ei, en pysty, löytyi vielä yksi huone tai kaappi aivan täynnä muistoja, en voi jättää niitä tänne, mutten saa niitä setvittyä enkä koottua määräajassa. Selailen ja ihmettelen kasoja loputtomiin.
5. Hissit, kamalat hissit. Isoissa toimistorakennuksissa aina hissit, jotka kulkevat omituisesti. Hissi onkin joku kiskojuttu, joka kattokerroksessa alkaa kulkea sivuttain ja vie toiseen rakennukseen. Hissi kulkee nykäyksittäin, laskee liian lujaa, kääntyy vääriin suuntiin, vie tuntemattomiin paikkoihin, ei mene sinne minne haluan. Koko kerrostalokin siinä ympärillä on synkkä ja uhkaava. Hissi käyttäytyy yhtä omituisesti vaikka olisi tuttuja mukana. Aina saa ihmetellä. Unen hissimatka ei koskaan pääty hyvin.
6. Kännykkä ei toimi! Just on hätä päällä ja pitäisi tavoittaa vaikka mies. Näppäimet eivät toimi, näytössä näkyy omituisia, en saa yhteyttä kehenkään, en osaa soittaa. Ihmisiä on kadonnut tai omituinen ukkosmyrsky ylittää kaupungin ja pelottaa, mutten saa soitettua kenellekään.
7. Metrot, metrotunnelit, metroasemat + raitiovaunuilla ja busseilla ajo vieraissa kaupungeissa. Mihin bussi vie, siitä on vain epämääräisiä huhuja. Pitäisikö seurata puolituttua porukkaa vai pitikö mennä ihan toisella linjalla toiseen suuntaan? Missä se majapaikka olikaan? Onpa outo ratikkakiskoristeys. Yöllisellä bussiasemalla odotan eikä mitään jatkobussia ehkä tulekaan enää. Maisemat vaihtuvat metron ikkunan takana, aivan suurkaupungin toiselle laidalle ajetaan. Metroasemalla vilisee väkeä, se on valtava kompleksi, no nyt se muuttui ostoskeskukseksi, kilometrinpitkät käytävät. Olen aina väärässä paikassa, yksin ja eksynyt.
8. Huvipuistolaitteita, jotka menevät liian lujaa ja korkealta ja ottaa mahasta. Suostun menemään mukaan vuoristorataan, vaikka tiedän, että inhoan niitä. Toivon, että se on melko hidas tapaus, mutta eihän se ole. Tai menen korkealla pyörivään juttuun vaikka korkeus pelottaa ja vaunussa kiroilen itsekseni, miksi menin suostumaan, koska tämä kiitää aivan liian nopeasti enkä kestä, en uskalla edes hengittää, mahaa vihloo, tiedänhän mä että olen aina paniikissa tällaisissa laitteissa ja nyt tämä pyörii vielä monta kierrosta, ei koskaan enää!
9. Olen taas koulussa tai ilmoittautunut kurssille. Velvoitteet ja lukujärjestys painavat päälle enkä ymmärrä koko systeemistä mitään. Koulu on sekava rakennusryhmä, jonka ovien koodeja en ymmärrä, missä kerroksessa on muka luokka B.040.Z22? Matikan tunti on jo alkanut, olen myöhässä, missä se luokka edes on? Ullakkokäytävä, aula, raput, mihin pitää mennä? Voi nolo. Kokeet tulevat ja olen myöhässä, en pysy yhtään kärryillä, en edes löydä kurssin rakennusta kampukselta, ulkomailla jossain. Ja kiire, pitäisi olla jo paikalla!
10. Yritän ajaa autoa, mutta se on outo. Penkki on alhaalla, kurkotan ylös rattiin, en näe ikkunasta, ajan sokkona. En ylety polkimiin kunnolla ja jarru ei tottele. Auto on täynnä lunta. Tai olen pysäköinyt kadun laitaan tai isolle parkkipaikalle ja unohtanut koko homman, tuntematon kaupunki, millä ihmeellä koskaan löydän kävellen takaisin autolleni? Talsin ja talsin katuja, etsin.
Oliko tuttuja? Aiheita riittää. Ehkä onkin niin, että mikä tahansa toistuva aihe on lopulta jollain tapaa ahdistava tunnelmaltaan. Se saattaa olla totuus, jota joku oli tutkinutkin: että suurin osa unista on ylipäätään epämiellyttäviä. Jee.
Kaikesta huolimatta muistan mielelläni uneni. Se on niin kiehtova maailma. Mielikuvitus on uskomaton luodessaan yksityiskohtaisia maailmoja, uskottavia kaupunkeja, joita ei oikeasti ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti