Lisää saaria! Hong Islands -retki ja kauniit poukamat

Ja eikun seuraava Thaimaan saarihyppely peliin. Tähän kokopäiväretken pakettiin kuului:
Lading Island, Pakbia Island, Hong Island.

Tämäkin saariretki, Hong Islands, oli kyllä kiva. Kauniita laguuneja, lahdelmia kallioiden välissä, ihan idyllisiä. Paitsi kun ne kuuluisat sata kiinalaista pelastusliiveissä tulee rantaan, ja niillä on tapana myös mennä kellumaan eli uimaan pelastusliivit päällä. Luin tämän myös yhdestä blogista. On siinä näky.

Tiedettävää saariretkellä: veneeseen ja siitä pois kahlataan rantaveden läpi, joka voi olla takapuoleen saakka syvää, jos vene ei mahdu ihan rantaan. Tällä retkellä jouduttiin erityisen syviin vesiin. Se on ihan sama meneekö longtaililla vai speedboatilla, veteen joutuu kuitenkin. Pidettävä repusta ja helmoista huolta, etteivät ne kastu.

Lading Island oli ensimmäisenä. Tai Laolading luki kyltissä. Tiedä häntä. Lao Lading?

Thaimaan nimistä on useita versioita; translitteroinnin ilot. Kääntämisen eri kirjainjärjestelmästä latinalaisiin kirjaimiin voi tehdä eri tavoin riippuen siitä, mitä kohdekieltä olettaa lukijan puhuvan ja mitä äänteitä osaavan. Vertaa vaikka siihen, kyrillisistä kirjaimista esimerkkinä, että Tšaikovski on saksaksi korrektisti Tschaikowski, mutta englanniksi Tchaikovsky.

Siksi Koh Tub on sama kuin Ko Tup, tai ehkä se onkin Koh Thap, tarkoitettu äännettäväksi a:na englannin kautta. Ja Phak Bia on sama kuin Pakbia. Se on aika lailla sattumaa, paljonko h:ta merkitään thain sanoihin. Ja sanojen jakaminenkin on kai fiiliksestä kiinni; Aonang tai Ao Nang. Ei ole standardia, joka pitää; vierekkäin voi olla viranomaisten kylttejä, joissa lukee eri versiot saman saaren nimestä.

Lading Island

Hieno lahdelma, mutta uima- ja snorkkelointialue oli tosi pieni nurkkaus ja täyttyi pian liikaa. Näkyvyys oli samea, koska hiekkaa kellui pitkälti rantavedessä. Mutta tiikerikalat olivat täällä taas ihan yhtä uteliaina kuin viime retkellä.

Merisiilejä oli tosi matalassa vedessä vaarallisesti korallikivien välissä. Täällä kannatti olla vesikengät.

Korallin puolesta hirvittää, kun ihmiset päästetään snorklaamaan niin matalassa, jossa he voivat astua elävien olentojen päälle rikkoen pohjaa. Me vastuulliset yritämme kellua päältä koskematta mihinkään.

Tippukiviluolia oli rannan takana kallioseinässä. Poukama oli kaunis, tunnelmallinen ja intiimi, mutta veneitä tuli ja tuli lisää jälkeemme. Kyllä täällä ihan hyggeä oli.

Kyllä tämä nätti on. Korkeat kallioseinät vieressä.

Jotenkin kotoisaa kallion ja puiden katveessa.

Tiikerikalat täälläkin.

Iso parvi pikkukaloja.

Istuu tippukiviluolan varjossa.

Suurkeinukin oli.

Pakbia Island

Lounas oli piknikki Pakbia Islandilla. Siellä oli pieni hiekkakannas saaren osien välillä, ja jänniä rantakallioita, jotka kapenevat alaspäin. Ne näyttivät muodostavan holvikaaren veden ylle, vaikka ne olivatkin oikeastaan kaksi kaarevaa erillistä osaa, joiden välistä on kulku.

Täällä ehti kahlailla ja käyskennellä, keinua tukkikeinulla, katsella vieressä olevaa saarta ja horisontin linjoja, joissa näkyi kaukaisempia saaria.

Pakbian veneparkki.

Huijaus...

...ei tämä olekaan yhtenäinen kaari.

Siis miten??

Ei ollut tällä hetkellä apinoita.

Paitsi ehkä tämä.

Piknikin maisemat. Vesitankkausta ja riisilounas retkikeittiöstä.

Merelle!

Hong Island

Hong oli retken suurin saari ja pääkohde. Täällä on oikein rakennuksia (ja vessa), sekä luontopolku, jonka voi kiertää.

Hong Islandilla oli vastassa sellainen erittäin kiikkerä aaltoileva ponttonilaituri. Jo tullessa oli merenkäyntiä. Ehkä sittenkin kahlaan mieluummin veden läpi kuin yritän kaikin elimin pysyä pystyssä pitkällä kelluvalla tiellä, joka koostuu irrallisista vierekkäisistä paloista ja keikkuu aalloilla kuin joku Vekkulan lattia.

”Tsiisös mikä sirkus”, sanoinkin, kun pääsimme loputtoman monien metrien ja aaltojen jälkeiseltä vaellukselta hiekkarannan hiekalle.

Suuri lahdelma, mukava uintiin ja snorklailuun.

Tällainen vesi, jota ei näe ollenkaan.

Hong Islandin rantapoukama oli laaja ja kaunis. Snorklailu siellä menestyksekästä. Taas jänniä olioita.

Tutut tiikerikalat, useita lajeja pitkänokkaisia kiekkokaloja keltaisia ja mustavalkoisia. Koko parvi suuria neonväreissä hohtavia, siniturkoosina välkkyvä vartalo, suussa ja suun reunoilla vaaleanvihreää, evissä purppuraa. Tummat kalat nyppivät koralleista ruokaa. Isoja neulakaloja, solakoita pitkäkuonoisia, siis 40-senttisiä, 2 kpl.

Ja sitten pohjassa pitkiä pulleita löllyjä, 30-senttisiä, harmaita ja tummia, kuvioituja, sileitä tai karvaisia, hitaasti liikuskellen, pohjaan imeytyneinä. Mitäs ihme makkaroita nämä on... Merimakkaroita! Niin kai!

Selostin sitten miehelleni merimakkaroista ja tulimme siihen tulokseen, että hollanniksi ne ovat ”zeekomkommer” eli merikurkkuja. Naurettiin sitä, että suomalainen taas. Näkee minkä tahansa pitkulaisen jutun ja keksii älynväläyksenä: ”Se on makkara!”

Viidakossa tuli vähän hiki. Ei tämä ollut kuin vartin kierros, ja olimme takaisin samassa rannassa.

Ennen lähtöä tuli trooppinen pikkumyrsky ja kevyt vesisade ja meri alkoi kuohua vaahtopäinä. Ihmiset kokoontuivat metsikköön puiden alle. Tosin siellä sateensuojassa  sitten putoili pieniä oksia puista tuulen puhaltaessa.

Laituri heittelehti ihan liikaa, joten veneet tunkivat takaperin poijunarun yli sittenkin hiekkarannalle hakemaan turistit. Nostellen Yamaha-moottoreitaan hydraulisen strategisesti niin, etteivät ne sotkeudu merkkausnaruun.

Käväisimme veneellä vielä kierroksen Hongin laguunissa. Siellä oli nyt nousuvesi ja hiekkaranta oli veden alla, joten siellä ei uitu. Joillakin retkillä siellä pääsee uimaan ja siellä olisi paljon kaloja. Mutta nyt myrskysi ja se ei ehkä ollut niin kirkas ja tyynikään kuin muutoin.

Hongin laguuniin kuljetaan tämän aukon kautta.

Meininkiä matalassa laguunissa.

Myrskyisä paluumatka meni pomppien aalloilla, usein vene läiskähti kovasti ylhäältä aallon pintaan. Mutta päästiin satamaan. Meidät jätettiin rauhaisaan paikkaan kannaksen taakse Nopparat Tharan puolelle, josta ajoimme kymmenen minuuttia avolava-autoilla Ao Nangin keskustaan takaisin.

Autokyyti.

Onneksi ei tullut mitään pahoinvointia, vaikka oli merenkäyntiä. Onneksi minulla ei ole mitään ongelmaa sen suhteen.

Veneretkien jälkeen huomaan vain, että kehoni tuntee jälkikäteen veneen aallot. Siinä menee aina pari tuntia ja sitten tulee keinumisliike lihasmuistiin, kun istuu paikoillaan kuivalla maalla. Jännä kyllä. Horjahdan jopa lattialla seistessäni ilman syytä.

Mutta tajusin, ettei kaikki johdu vain laivasta, vaan varmasti myös uimisesta aaltoilevassa vedessä. Siinähän se paine ja liike tulee aivan iholle ja lihaksiin koko voimallaan. Pidempien lillumisten jälkeen siitäkin jää muistijälki.