Hajonneita kenkiä ja tv-esiintymisiä

No taas mennään telkkariin. Facebookin kautta etsittiin suomalaisryhmässä suomalaisia Paul de Leeuwn euroviisuohjelmaan ja sinne päädyin edustamaan Suomea. Vähän erilainen euroviisu. Ei sitten katsota rauhassa kotisohvalta. Mies saa tulla mukaan, vaikka oikeastaan he etsivät vain kunkin maan kansalaisia. Naamioidaan hänetkin suomalaiseksi.

Tästä tehdään jakso Paulin ohjelmaan, joka tulee sitten varmaan joskus viikolla telkkarista. Idea on, että johonkin baariin kerätään jokaisen finaalimaan kansalaisia katsomaan viisufinaalia livenä lauantai-iltana ja seuraamaan pisteidenjakoa. 

Sitä ennen kokoonnutaan ja kävellään joku reitti kohti baaria ja silloin pitäisi näkyä jotenkin, mistä maasta olet. Ei nyt löydy suomenlippuja ja jääkiekkohuiveja tähän hätään, mutta koitetaan keksiä perkelepaitaa ja sinivalkoista. Sen marssin aikana haastatellaan ja pitää varautua sanomaan oman maansa edustaja ja kappale ja puhumaan omaa kieltään. Minä teen sen duunin sitten.

Sillä aikaa finaaliohjelma on jo alkanut ja sitten katsotaan siitä ”loput” livenä baarissa. Toivottavasti ei tuotantotiimi kuitenkaan aiheuta kauheasti missaamista, kun siinä alussa laulavat jo maat, joista on katsojia mukana. 

Ilmeisesti ehtona on se, että Suomi pääsee finaallin, ei siellä muuten suomalaisia tarvita. Joten go Rasmus go.

Me katsomme varmaan vielä jälkikäteen koko ohjelman rauhassa kotona, kun tuo menee hulinaksi.

Ei me osata olla normaaleja. Viikko sen jälkeen ollaan huumorisatiirin kuvauksissa studioyleisönä miehen järjestämänä. Kuvaukset lauantaina päivällä, ohjelma tulee ulos samana iltana. Eikä me osata olla normaaleja euroviisuissa. Viime vuonna Rotterdamin juryshowssa, nyt tv-kuvauksissa.

Sain vaatekaapin kesä-talvivaihdon tehtyä sinä iltana kun satoi kerrankin vähän aikaa. Löysin paljon kesäpaitoja ja kaikki lemppari-t-paidat. Silitin ainakin 30 säilytyspinossa rypistynyttä kesäpaitaa käyttöön.

Silittämisessä, pyykissä ja tiskeissä on se ilkeys, että hyvin pian on seuraava pino taas tehtävänä. Ja minusta kokkaukseenkin menee aivan liikaa aikaa. Olet ensin 9,5 h poissa kotoa täyden päivän töissä ja sitten pitää alkaa nyhrätä keittiössä paistinpannujen kanssa, kunnes jo ilta koittaakin.

Kaikki kukkii, akileijat ovat hienoja ja monikukkaisia, syreeni pöhisee, etupihalla atsaleat tulipunaisina, takapihan pensaassa vaaleanpunaiset kellokukat. Päivänkakkaraa on levinnyt jo eri paikkaan pihaa kuin mihin istutin viime vuonna. Ja se uusi maanpeitto-kurjenpolvi pinkissä kukassa. Ja lemmikkejä on tullut itestään takaisin takapihalle puskittain. Saniaiset nousevat, useissa on jo uudet lehdet, myöhäisimmässä rullat.

Nyt pihassa on mustarastaan poikanen. Sirkuttaa. Lyhyt pyrstö. Kömpelö. Lensi jo hiljaisesti ikkunaa päin, ei käyny mitään. Räpytteli myöhemmin ikkunanpokalla eikä tajunnut heijastuskuvaa. Huutelee. Tulisi mamma ruokkimaan, missä se viipyy!

Hirveän kuivaa, Hollannin pohjavedet kuivuvat jo taas ja on alueellisia kastelukieltoja, jolloin peltojen sato menee hukkaan. Joet laskevat ja mitään sadetta ei näy viikkokausiin. Joka kerta uudestaan pitkän ajan säätiedotuksessa näkyy, että seuraavaan kahteen viikkoon ei tule tippaakaan sadetta.

Löysin namukaupan. Tai siis ekaa kerta tajusin ja näin, että Jaminissa on koko seinä täynnä irtokarkkilaareja. Onhan tässä asuttu 13 vuotta sen kaupan vieressä, mutten ollut tajunnut, että se on irtokarkkiparatiisi.

Sitten vain katselin ja otettiin kuva. Oikessti en ostanut, kun kotona on makeaa kaapissa niin paljon, ja olimme juuri syöneet kreikkalaisen terassilla. Mutta nyt sitten kun teki mieli hakea viisuja varten karkkia, näin ettei sinne pääsekään viikolla töiden jälkeen, koska se sulkee jo 17.30. Pöh. Mutta joku kerta käyn siellä kunnolla.

Jamin-kauppoja on ketjuna kaikissa Hollannin kaupungeissa. Hysteeristä on, että se nimi ei tulekaan mistään ”nami nami yummy”-sanoista kuten luulin, vaan sen perustajan sukunimi oli oikeasti Jamin. Cornelis Jamin. Mies vasta luki sen netistä.

Nämäkin kukkivat. Kitken välillä (harvoin).

Kun kävelin kierroksen töissä ulkona, ainoan kävelyni, iltapäivällä, vanhasta littanasta Gudrun Sjödénin kengästäni irtosi pohja puoliksi, alkoi läpättää ja laahata jalan alla. Liimaukset irti, oli vain päkiästä eteenpäin vielä kiinni kengässä. 

Linkutin sillä takaisin sisälle ja mietin, että tällä pitäisi vielä ajaa autoa kotiin. Olen ajanut autoa paljain jaloin kerran, kun sandaalit hajosivat kokonaan, ja se on outoa, en haluaisi. Kesti se sitten, rajoitin kävelyä loppupäivän ja menin hissillä alas. 

Vien ne suutarille, jos saisi uudet pohjat. Kengät ovat vanhat, mutta niin helppokäyttöiset ja ilmavat, ettei ole vastaavia hyviä toisia. Eikä tätä mallia saa koskaan enää, oli joku 10 vuoden takainen malli. Minua harmittaa vieläkin, että niin heppoisesti heitin menemään saman mallin vihreät kengät jo vuosia sitten.

Terassisäät yllättivät isolla kirkolla sunnuntaina.

Suutari liimasi kenkiin uudet joustavat pohjat. Kestävät taas. Vanha suutari näki kenkien laadun ja kysyi, ”missä olen teettänyt ne”. Täh. Ihan nettikaupasta ostin. Mutta olin varautunut selittämään erikoiset piirteet: että ruotsalainen pulju valmistuttaa ne Portugalissa ja sikäli ne ovat harvoja kenkiä, joita vielä tehdään Euroopassa nykyään. Ja sikäli kestäviä ja hyvälaatuisia, arvatenkin.

Suutarilla on myös oppipoika siellä nyt auttamassa ja oppimassa ja se on hyvä. Katoavaa ammattitaitoa, suutarit katoavat katukuvasta yhä enemmän Hollannissa eikä kovin moni nuoresta polvesta innostu opiskelemaan ammattia kuulemma.

Kun kenkä oli hajonnut kesken työpäivän, nilkutin vinossa jottei se irtoa kokonaan, ja siitä jumiutui selkä toispuoleisesti ja selkälihakset uhkasivat krampata seuraavana päivänä. Niin helposti menee balanssi ja kaikki lihakset kiristyvät. Venyttelin ja joogasin kipukohtia pois ja pystyin estämään pahemman noidannuolen.

Ja tiistaina hajosivat rillit. Putsasin niitä nenäliinalla hieroen ja yhtäkkiä oli oikea linssi irtonaisena kädessä. Täh. Siitä oli miniruuvisysteemi selvästi löystynyt. Napsautin linssin takaisin ja suuntasin optikolle suoraan töistä. Korjattiin.

Sain tällä välin 1000 palan palapelin valmiiksi.