Terassiviikonloppu

   

Se on nyt sitten nykyaika täällä. Ensin paheksuttiin, että maallikot etsivät itselleen diagnooseja netistä ja uskovat ennemmin Doctor Googlea kuin oikeaa lääkäriä. Mutta tähän on tultu: sain omalääkäriltä lapun, jossa luki luotettavan lääketieteellisen sivuston osoite, josta voin katsoa lisätietoja. 

Tohtori antaa Dr. Googlen osoitteen. Se muistilappu on hyvin symbolinen nykyajan merkki.

Töissä oli ihana videopuhelu eteläsaksalaisten kanssa. Olemme aina vähän varpaillamme, kun yritämme käyttäytyä hyvin kohteliaitten ja korrektien eteläsaksalaisten alihankkijoiden seurassa. Mutta olemme jo vanhoja tuttuja ja olihan siellä meidän ikäisemme tyyppi oppinut vähän meidän tapaistamme Ruhrin alueen röyhkeyttä: näki violetin tukkani ja kysäisi: ”Hei tota, mikä sulla on tullut tohon tukkaan..?” Nauroin hänen kanssaan, että joka viikko kuule eri väri, sopisi sullekin vaikka joku sininen.

Etsimme isoa muovista leikkuulautaa kylältä eikä sellaista ole, myydään vain puisia tai pieniä. Samoin kuin osoite-etiketit, joita viimeksi etsin: ihan standardijuttuja ei löydy enää meidän kaupoista ja on pakko ostaa online. Urheilukaupa ei myynyt putkirullia myöskään. 

Täältä on poistunut viime vuosina kaksi taloustarvikekauppaa ja yksi kenkä-urheilu-laukkukauppa, kaikki maanlaajuisia ketjuja, jotka säästösyistä sulkevat pienempiä toimipisteitään. Ja jäljellä olevienkin kauppojen valikoima jotenkin vain suppeutuu kerta kerralta.

Mutta kenkäkaupassa sentään tulivat nyt vastaan sellaiset huijaricrocsit, joita etsin heinäkuussa tuloksetta. Ne otin pihakengiksi. Törkeä kitsch. Mies ja flamingo: ”Mitä kanankuvia tässä on, onks nää haikaroita?” - ”Flamingo tietysti hei, ja kultainen flamingo, höhlä.”

Totesimme siis, että kylämme kauppatarjonta on surkea ja yhä surkeampi, mutta onneksi ravitsemusliikkeitä löytyy. On runsaasti terasseja (niin kauan kuin säätä riittää) ja valikoima eri tyylisiä ravintoloita ja kahviloita.

Päädyimme syömään tapasravintolassa ’t Zusje (”pikkusisko”) ekaa kertaa koskaan. Se toimii Venrayn vanhassa raatihuoneessa. Perjantai-ilta oli lämmin, aurinko paahtoi terassille ja pärjäsin lyhythihaisessa kesämekossa. Sellainen syyskuu. 

Ei ihan halpaa ollut, niille maksetaan könttäsumma ja sitten saa tilata ”tapaksia” jotka eivät kyllä ole mitään perinteisen espanjalaisia, vaan kaikenlaisia pikkuannoksia pihvistä lohifileeseen ja rapucannellonista camembertiin. Oli hyvälaatuista ja kiva kokeilla.

Vaikka aurinko laski, oli edelleen lämmintä. Melkein trooppinen etelänmatka tuli mieleen, kun illalla on lämmin. Ehkä sellainen terassi-ilta sitten saa korvata kaikki väliin jääneet Kreikat näiltä vuosilta.

Jatkettiinkin sitten terassiviikonloppua. Lauantaina ajoimme Maas-joen rannalle Blitterswijckiin kahville ja lounaalle historialliseen Tante Jetin kahvilaan lauttarannassa. Lautta vei pyöräilijöitä koko ajan edes takas, kysyntää riitti. Jalankulkija maksaa 60 senttiä joen ylityksestä, polkupyöräilijä 1,20.

Ihana maisema siinä, vihreää ruohikkoa ja sininen Maas. Huviveneilijöitä ja yksi vesisuksilla. Kesän tunnelma. Oli tosin hitusen viileämpää kuin luvattu.

Sunnuntaina oli vuorossa Maasin toinen puoli ja kylä Arcen. Siellä on vanhassa myllyssä toimiva likööritehdas, joka tuottaa erilaisia snapseja ja juomia sekä myös makusiirappeja kahvia varten. Ja kahvilaterassi. Vapriikin nimi on IJsvogel eli kuningaskalastaja, joka on logossa. Lajin hollantilainen nimi ”jäälintu” tulee linnun sinisestä väristä.

Nyt oli oikein lämmin päivä. Olipa kiva istua Maasin rannalla, missä on minimaalinen sorarantapätkä Arcenin keskustan alla, jäätelökahvilan terassin alapuolella. Siinäkin suhaa lautta edes takaisin ja vie pyöräilijöitä ja kävelijöitä. 

Sorsat uivat ja heiluttivat pebaa, nuokkuivat rantakivillä. Naurulokeilla oli nyt jo talvipuku, luin vasta, että kesäpuku eli musta huppu kestääkin vain heinäkuuhun. Proomu ajoi ja jonkun koira kävi kahlaamassa rantavedessä ja ravisti vedet roikkukorvistaan omistajien päälle.

Saatiinpa vielä kunnolla tankattua auringonpaistetta ja kesäsäätä ennen kuin viilenee.