Hirveä stressi ja siitä pois

Tilasimme olohuoneen eri ikkunoihin sekä ulko-oven eteen paksuja eristäviä verhoja mittojen mukaan, koska säätilat ovat yhä äärimmäisempiä. Talvella on -14 astetta kaksi viikkoa ja ikkunat hohkaavat kylmää; kesällä on +37 ja huonosti eristetyn etuoven maitolasien läpi paahtaa aurinko ja nostaa eteisen lämpötilaa luvattoman paljon.

Verhot saapuivat ja piti aloittaa ripustusurakka. Oven edessä ei edes ole vielä kiskoa. Ikkunat ja kaihtimet kannattaisi pestä, kun kerran rupeaa vaihtamaan verhoja. Useita sisustuselementtejä pitää siirtää, koska ne eivät enää ole turvassa paksujen verhojen ja seinän välissä tai kapealla ikkunalaudalla. Pöytiä pitää hilata irti ikkunalaudasta, jotta uusi pidempi verho mahtuu väliin. Jne. 

Verhopainajaisen päiväkirja tulee tässä:

Ei ehdi. Mitään. Nyt ripustetaan verhoja ja pestään kaihtimia ja putsataan nurkkia 3 tuntia joka ilta. Vielä on reikiä poraamatta huomiseksi, ihan kuin sitten ehtisi. Pää täynnä ideoita joita ei ehdi toteuttaa, ja samalla kuvittelee lukevansa kirjoja ja ulkoilevansa. Millä ajalla?

Yöllä nukahdin joskus klo 5 ja sitten soi kello 7.30. Ja tänään kasaantui vain lisää epäselviä tehtäviä eikä mitään ehdi saattaa loppuun, koska ripustaa verhoja. Käyn ylikierroksilla stressin kanssa. Jo viime yön pyöri mielessä kaikki, mitä pitäisi tehdä juuri nyt ja ottaa selvää ja päättää. Millä saan sen unen tänäkään yönä, kun kaikki stressin aiheet ovat edelleen listalla enkä saa niitä pois.

Mikä vapaa-aika? Mikä? Millä minä kuvittelen voivani harrastaa yhtään mitään töiden ohessa? Nykyään illat menevät hujauksessa ohi.

Nukuin sentään yhden yön hyvin klo 11 saakka. Se oli hetki, jolloin unessa olin natsilääkärin käsittelyssä ja hän operoi silmääni. Yritin leikkausta varten pitää oikeaa silmää auki kaikin voimin, mutta se painui väkisin kiinni. Siihen siristelyyni heräsin. 

Edelleen haluan hoitaa 20 asiaa mutta ehdin niistä vain puolikkaan per päivä. Sittenpä kävimmekin rautakaupassa ostamassa verhokiskoa. Huomenna porataan taas verhokiskoa kattoon. Nämä verhot vievät minulta 5 kokonaista iltaa. Juuri jaksona, jolloin aioin tehdä ihan kaikki muutkin asiat.

Piipaa saa hakea mut.

Pahin painajainen koko eilinen. Ensin töitä tuutin täydeltä. Meinasin että no joo, illalla asennetaan oviverhon kiskoa kattoon, mutta eiköhän se nyt viimeistään klo 21 ole valmis ja sitten on sentään puolikas vapaailta.

Sitä vapaailtaa ei koskaan tullut. Kiskoa sahattiin itse metallisahalla poikki ja sitten katto oli taas niin betoninen tai täynnä jotain metallia ja kiviä, ettei normaali pora siihen kyennyt. Mies lähti vuokraamaan iskuporakonetta. Sen jälkeen reiät olivat edelleen hankalia ja proput putoilivat katosta ja sitten kun se lopulta roikkui, sieltä tuli yksi ruuvi spontaanisti sittenkin löysälle. Ja pitää porata uudestaan reikä muualle. 

Lisäksi se jatkettu kisko mutkapaloineen ei toimi hyvin, tottakai ne rullat jumittuvat saumakohtaan. Joten koko 5 tunnin työ oli oikeastaan ihan turhaa. Meidän pitää saada kisko paremmin kiinni.

Kello oli 22.40 kun mies rupesi surffaamaan netistä, että mitäs vaihtoehtoisia verhon ripustuksia on olemassa. Mutta minulla oli migreeni sekä hirvittävä niskalihasten jumi jo neljän illan ripustustyöstä ja olin aivan poikki. Tuollanen käsien ylhäällä pitäminen saa hartia-niskani aivan kipeiksi hyvin nopeasti. On pesty ikkunaa, pölytetty kaihtimia, mitattu kattoa, pidetty kiskon paljon ylhäällä ja pujoteltu niitä verhoja katonrajassa lenkkeihin.

Halusin pelkästään nukkumaan enkä alkaa uudestaan nollasta etsiä ratkaisua oviverholle kello 22.45. Sen lisäksi olimme puuhanneet sitä verhoa 5 tunnin ajan ilman minuuttiakaan taukoa muille asioille. 

Nyt on viikko vierähtänyt eivätkä ne verhot ole vieläkään valmiit, vaikka olen uhrannut koko vapaa-aikani.

Eiköhän tuo mies ala kohta taas porata seuraavaa reikää. Purkaa verhoa katosta.

Miksi ne myyvät mutkaosaa ja siihen liitäntäosia rautakaupassa ja saavat minut uskomaan, että se minkä insinööri on keksinyt, toimii. Eikä toimi. Liitoskohdassa verhon rullat tökkivät. 

Mies sai selville, että liikkeet taivuttavat kiskoja mutkalle mittojen mukaan, jolloin siihen ei tule saumoja. Kävimme tilaamassa verholiikkeestä ja nyt odotetaan sitä.

Mies myös hieroi kovakouraisesti niskojani ja hartioitani ja se auttoi lihasjumiin. Olen varma, että siellä on sidekudokset eli faskiat aivan kivikovina. Minun pitää mennä varmaan sille paikalliselle fysiotädille takaisin, joka teki minulle kerran akupunktiota. Hän osaa meinaan muussata faskioita mustelmille ja se on vissiin ainoa keino, joka auttaa. Kunhan joskus ehdin, ehkä syksyllä.

Rauha palaa:

Käytiin pyörällä Venrayn ympäriajo ja iltaterassi. Otin belgialaisen Barbar-hunajaoluen. Ja toisenkin kerran mies lähti mukaan seikkailu-pyöräilylle ja menimme pitkin peltoja monta kilsaa. Olen ihan valmis menemään kävelylle tai pyöräilylle yksin, mutta kerron aikeeni ja mies saa ihan itse päättää, haluaako mukaan. Tosi usein hän on kyllä halunnut, ihan kiva.

Bonuksena tulee sitten tyhmiä vitsejä. Jollain pyöräretkellä oli otettu kuva isosta puusta kännykällä.

- Nyt meidän täytyy mennä valokuvaliikkeeseen, että saadaan filmi kehitettyä.

Tai toinen:

- Filmi on täynnä, se pitää lähettää kehitysmaahan.

Hoh hoh hoh, miksei Suomessa ollut samaa puujalkavitsiä 80-luvulla, koska sielläkin valokuvan kehitys ja kehitysmaa osuvat samaan sanaan.

Olen päässyt olemaan rauhassa, lukenut pihalla lepotuolissa. Silti olen kyllä aina hirveän väsynyt. Haukotuttaa taas.

No nyt saan aika paljon asioita päätökseen, jotka ovat roikkuneet kauan. (Vain oviverho ei roiku vielä.) Yhtä hysteerisenä kuin yhtenä hetkenä suttasin isoin paniikkikirjaimin ”PAKKO TEHDÄ” -juttuja muistikirjaan, yhtä isolla spiraalilla suttasin niitä järjen hetkenä pois.

Mutkistettu verhokisko tuli tilaustyönä kangaskaupasta ja nyt se hullu vihdoin roikkuu. Täydellinen kiskon mutka ja täydelliset ”rullat”, jotka eivät olekaan rullia. Mies sanoi, että hänelle oli kerrottu, että kiskon mukana tulee ”jotkut neliskanttiset”. 

- Ai neliskanttiset pyörät..?? 

No ne ovatkin muovipaloja, jotka liukuvat.

Kaappinurkkakin sai viimeiset koristukset paikalleen samalla.

Silloin kun oli pahin stressi päällä, niin tulihan kyllä hassut merkit universumilta. Miehelle kävi se, ettei hän saanutkaan herätyskelloaan asetettua aamuksi soimaan vapaapäivänään. Kellon napit lakkasivat toimimasta. Niinku merkiksi, että ehkä sinun kuuluu levätä ja nukkua vapaapäivänä eikä touhottaa edelleen 24/7. 

Minulle tuli se, että tietokoneeni jumittui täysin kesken video-editoinnin. Ennen olisi sanottu, että ”siitä meni grafiikkakortti”. Kuva pysähtyi paikalleen niin että alimmat kolme neljäsosaa oli mustaa ruutua. Vain ylhäällä oli palkin verran kuvaa. Täydellinen freeze, mikään ei reagoinut enää mihinkään. Hyvällä onnella sain sen edes pois päältä ja uudelleenkäynnistymään, pienen epätoivon hikoilun jälkeen, että nytkö multa meni tietsikka kokonaan.

Mutta se oli vain varoitus. Että kohta kyllä omatkin aivoni jumittuvat tasan näin, jos jatkan tällä stressilinjalla. Sen jälkeen tietokone toimi taas ongelmitta.

Viirejä silloin kun hollantilaiset vielä juhlivat jalkapalloa EM-kisoissa...

Kaikkialla rakennetaan ja puuhataan jotain. Kävelyllä näin yhdessä korttelissa jo aika monta ilmastointilaitteen laatikkoa talojen seinässä. Ne yleistyvät selvästi hellekesien myötä. Ja juuri kun kävelin tässä meillä, kadun päässä olivat asennusfirman äijät vetämässä johtoja ulkoseinän läpi ja asentamassa taas yhtä Toshibaa.

Meillä seisoi nostolava viikon verran talon edessä ja lopulta joku alkoi käyttää sitä. Brum brum, kun sen moottori käynnistettiin ja piip piip, kun sen liikkumisvaroitus kävi. Mies oli pelännyt, ettei vain joku aio sahata kokonaista puuta alas tästä nurkilta, kun tästä oli jo taannoin vahingossa poistettu puu. Sitäkään en halua yhtään, että iso puu poistetaan vain, koska ”se häiritsi jotain”, ja sitä täällä tapahtuu. Ihmistä häiritsee, että yksi lehti tippuu sen pihaan, mutta se puu on elämän ehto kymmenille linnuille, jotka pesivät siinä! Jotain perspektiiviä pliis.

Sitten tulivat moottorisahamiehet, haalarit, kypärät ja katselivat puihin ja kiipesivät parkkipaikan vasemmalla olevaan puuhun. Minua pelotti liikaa, että ne sahaavat jotain kokonaan poikki, niin että menin ulos kysymään, mikä on suunnitelma. Ystävällisesti he selittivät, että poistavat vain alhaalla roikkuvia oksia tai liian leveitä oksia, eikä yhtään puuta kaadeta. Sanoin olevani tyytyväinen. 

He kuuntelivat oikein huolella, mitä sanon, koska sitä ei ilmeisesti voi arvata. Koska ihmiset ilmeisesti suhtautuvat hyvin erilaisesti. Niille varmaan jotkut tulevat sanomaan, että poistapa koko puu tuosta, kun se roskaa mun auton, ja toiset taas tulevat sanomaan, että jättäkää nyt kaikki paikalleen hyvänen aika. 

Sanoin, että Venray on kaatanut jo ihan tarpeeksi puita turhaan. Sitten olin niiden kaveri ja kuljin varovasti ohi, kun niillä oli silppuri siinä, johon ne tunkivat isoja oksia, joista tuli vihreänä lentävää pölyä tuutista niiden lava-autoon.

Puufirman ajoneuvot.

Aina kun katson sattumalta ulos, siellä kulkee kissa katolla. Oranssi kissa kävelee tyynenä vastapäisen vajan tasakatolla, ja mustarastas huutaa. Katson auton peruutuspeilistä lähtiessäni ja laikukas kissa kulkee asuintalonsa vinokatolla. Katson ikkunasta ja laikukas kissa kulkee meidän aitamme päällä.

Kiipesin itsekin tasakatolle, koska sateiden lätäkkö jäi lillumaan. Oli vähän yläkatolta tullutta sammalpalluraa ja jotain muuta kasvilimaa, ei siihen tarvitse kuin vähäsen mutaa juuri rännin reiän edessä niin vesi kerääntyy.

Meillä nukkuu pihapöydällä kirjava kissa. Venyy siinä viehkeästi kuin mikäkin pin up -tyttö reisi pitkällä. Varpuset käyvät silti ruokakipolla tappelemassa, ne huomaavat että kissa on liian laiska niitä jahtaamaan.

Kaverimme kävi Ikeassa ja kysyi, voiko jotain ruokaa tuoda meille. Saimme pyörykät ja hyviä mehutiivisteitä: mustikka ja raparperi. Sen sijaan prinsessaleivokset olivat lopussa, nyyh. Onneksi ei ole itse ajettu sinne asti niitä hakemaan turhaan.

Maanantaina klo 12 alkoi ilmahälytys vinkua ulkona. Hollannissa on joka kuukauden ekana maanantaina testi. Sireenitornit ujeltavat hetken verran. Mitä, näköjään väestöhälytystä kokeillaan Suomessakin samaan aikaan. En ole pahemmin kuullut niitä siellä. 

Nehän ovat eri hätätiloja varten, kemikaalionnettomuuksia kun pitää mennä sisään ja sulkea ikkunat, tai mitä niitä nyt olisi. Ei ole sotaa tällä hetkellä, ennenhän ne olivat vihollislentokoneiden ja pommihyökkäysten varoituksia. Se mekaaninen aaltoääni aiheuttaa minussa kauhua. Ihan kuin se olisi geeneissä se sota. Ihan kuin pitäisi sinne pommikellariin rynnätä. Jo se mekaanisuus itsessään on kylmäävää, kuinka se ääni rakentuu automaattilaitteessa ja alkaa nousta yhä korkeammalle. 

Vihdoin alkoi loma ja oikea hetki rentoutua. Menimme heti oman kylän kahvilan terassille juhlistamaan ja sitten ruokaterassille. Tällä kertaa todella tuntui, että olen tehnyt töitä putkeen usean viikon liikaa yli oman sietokyvyn ennen kuin kesäloma alkoi.

Raskas työ tarvitsee raskaat huvit.