Kaupunkiretki, autoparaati ja lähiluonto

Etelä-Saksassa suuret tulvat. Työkavereiden päivän kysymys: ”Liisa! Tiedäksä mihin Tonava laskee? Tuleekse meille?” -”Ei kai se tänne virtaa... en mä muista... Tai hei, eiks se mene itään! Sehän on Wienissä! Mä olin siellä!” Tutkittiin nettikarttaa; se menee tosiaan Romaniaan ja Mustaanmereen. 

Mutta, rankkasateet ovat nostaneet myös Reiniä ja sehän tulee meille. Tulvahuippu odotettavissa perjantaina Hollannissa. Siihen on varauduttu lähinnä niin, että joiltain leirintäalueilta joutuvat asuntoautot ja asuntovaunut keräämään kimpsunsa ja poistumaan, koska ennusteen mukaan sillä niityllä on kohta metrin syvyydeltä vettä. Leririntäaluelomailu on hyvin suosittua Hollannissa.

Suomessa on helle ja meillä palellaan. Säätiedotuskin netissä ihmetteli, että ”pitääköhän viikonloppuna jo vääntää patterit päälle”, kun pysyy niin viileänä. Pari päivää ehdin käyttää kevyitä kotivaatteita; hametta ja t-paitaa, mutta nyt on taas villasukkien, pitkien housujen ja usean paitakerroksen aika. Ilmankosteus on muuten 74%.

Ulkona on niin epämääräistä, ettei pysty arvioimaan, tarvitaanko sinne takki vai ei. Useimmiten tarvitaan. Ihan tyypillisen Suomen kesäkuun tapaista: jos aurinko paistaa, sitä läkähtyy ja riisuu vaatteet, ja kun tulee pilvi, tulee hyytävän kylmä ja äkkiä etsii sen takin takaisin. 

Outoa, että kesäkuu jo tuli. Täällä oli sattumalta nyt koulujen päättäjäispäivä juuri 31.5. ihan kuin kautta aikojen Suomessa oli minun kouluaikanani. 

Täällä päättäjäiset ovat kuin yhdistelmä penkkariajeluja ja vanhojentansseja: koululaiset pukeutuvat kauniisiin pitkiin mekkoihin ja pukuihin ja ajavat erikoisssa ajoneuvoissa juhlapaikalle tanssiaisiin. Tällä kertaa kulkuereitti kulki meidän korttelimme kautta. Olimme perjantai-iltana katsomassa.

Autoja haalitaan sukulaisilta tai vuokrataan, jotta saadaan avoautoja, amerikanrautoja, vanhoja kulplavolkkareita, rättisitikkoja, urheiluautoja, isoja lava-autoja. Mukana on aina pari traktoriakin, täällä maaseudulla kun ollaan. Autoissa istutaan usein monen ryhmänä, avoauton laidoilla tai jopa avoimessa takaluukussa takaperin. Tai seistään auton sisällä niin, että ylävartalo näkyy kattoluukusta. Tähän on varmasti saatu erikoislupa, koska saattue on poliisin valvoma ja siinä ajetaan kävelyvauhtia.

Ensin oli tulossa suurikin sadekuuro tästä yli, mutta jonkun hyvä karma poisti sen. Se kutistui ja kutistui sadetutkan ennusteessa ja lopulta ei satanut kuin kaksi tippaa kulkueen aikana.

Yksi ilta oli kaunis sää ja kävimme kävelyllä. Ilta-aurinko oli kultainen ja teki kauniita näkymiä vastavalossa, vaikka paikka oli vain joutomaata asuinalueen, koirapuiston ja moottoritien välissä. Jotkut maansiirtokasat heinineen näyttivät idyllisiltä kumpareilta. 

Kaikkialla on tienvarsilla nyt kirkkaanpunasia unikkoja, mutta juuri tuolla ei. Nokkosia oli liikaa. Etanoita ryömi soratiellä. Niitä on kuulemma Hollanti täynnä. Innostuivat kai ennätyssateisesta toukokuusta.

Klassinen yhden jalan polku.

Älä koske nokkoseen.

Kurkkaus moottoritielle.

Etana.

Samoin Nijmegenissä oli oudon sekava lämpötila. Jotkut kulkivat shortseissa ja t-paidassa, toisilla oli pitkät housut, kevyttoppatakit ja huivit. Emme mekään tienneet, mitä pukea. Takki oli monissa paikoissa liian lämmin ja hikoilutti, sitten taas tuli kylmä tuuli ja se oli todella tarpeen.

Meidän piti ensin mennä lauantairetkelle Deventeriin (1 h ajomatka) käydäksemme listalta läpi kauniita vanhoja Hollannin kaupunkeja, joissa emme ole koskaan olleet. Kunnes selvisi, että siellä on juuri nyt kermis-markkinat keskustan tivoleineen. No perhana, ei sinne silloin mahdu, eikä näe kaupungista mitään muuta kuin huvipuistolaitteet. Entäs Schiedam? Se on kyllä kaukana, yli 1,5 h ajoa. Siellä pääsisi veneajelulle ja olisi kauniit talot veden äärellä, mutta kun on tulossa viileä +17, pilvistä ja ehkä sadettakin. Niin olisi kiva jos sieltä saisi sellaisen aurinkoisen kauniin valokuvan eikä olisi pelkkää harmaan nuhjua. Säästetään nuo uudet paikat hyvälle säälle.

Vanha tuttu Nijmegen sitten. Olen sitäkin paljon ajatellut viime aikoina. Ettei olla pitkään aikaan käyty. Se on melko lähellä. Noin 200 tuhannen asukkaan kaupunki yliopistoineen.

Oli se kiva. Ostoskadulla seisoi posetiivarikin taas. Tori oli käynnissä ja vaatekojujakin, ihan Albert Cuypin vibat (Amsterdamin valtavan pitkä markkinakatu, jossa huhtikuussa kävin siskoni kanssa). Ostin jopa pellavapaitoja.

Tyypillisiä vanhoja asuintaloja.

Markkinakatu.

Torin kukka.

Kävimme kahvilla terdellä katoksen alla. Puro lorisi alamäkeen viettävällä putiikkikadulla kivasti kuten aina. Sieltä oli kadonnut ainakin kaksi minun entistä lemppari-sisustuskrääsäkauppaani, joissa aina kävin, mutta jotain uutta taas tullut tilalle. 

Jotain hirveää rummutusta alkoi kuulua ja kun olimme teekaupassa, tuli siitä ohi valkoisiin pukeutunut rumpuorkesteri. Ne marssivat sitten edestakaisin katuja moneen kertaan. Ja sen kuuli pitkälti etukäteen.

Ostoskadun puro.

Lounas.

Pärinäorkesteri tulee.

Kyllä kaupunkipäivä virkistää. Ja sain vihdoin unikkojakin kuvaan, auton ikkunasta käsin.