Suomalaiset naiset kasaridiskossa

Olin viikonloppuna Suomalaisen naisen päivillä. Se on vuosittain Hollannissa järjestettävä kaksipäiväinen kokoontuminen, joka on pyörinyt jo 35 vuotta ja jolle yleensä osallistuu vajaat sata naista. Nyt meitä oli reilu 60 ja olin itse mukana ensimmäistä kertaa. Useimmat asuvat Hollannissa, mutta se ei ole mikään kriteeri osallistumiselle, ja sinne tullaan myös Belgiasta, Saksasta, Luxemburgista tai Ranskasta. Tai sitten Suomesta, jos on vaikka takavuosina asunut Hollannissa ja sitten paluumuuttanut Suomeen.

Tässä tripissä oli aika paljon käsiteltävää jälkeenpäin. Puolitoista vuorokautta täyttä ohjelmaa ja niin paljon vaikutelmia, jutteluita, kokemusten vaihtoa ja tarinoita elämästä. Lämmintä, avointa ja sydämellistä yhteensä. Viikonloppu tuntui kuin matkalta johonkin toiseen todellisuuteen, suomalaiseen rinnakkaisuniversumiin.

Tällä kertaa kokoontuminen pidettiin Astenissa, jonne minulla oli vain puolen tunnin ajomatka. Tapahtuma kiertää maata ja on ensi kerralla taas jossain ihan muualla. 

Hotelli Nobis, Asten

On työpajoja, joista valita, on suomalaisten kirjojen tori, jonne voi viedä ylimääräisensä kirjahyllystä, on arpajaiset, hotellin saunaan ja uima-altaalle saattaa ehtiä jossain välissä, on suomalaisten yhdistyksien esitelmiä, on taiteellisia esityksiä, yhteispelejä, laulua ja runoja. Psykologian workshop oli erittäin mielenkiintoinen, osallistujan sanoin ”en tiennyt yhtään mitä odottaa, ja lopussa me kaikki itkettiin.” 

Ja lounaat, illallinen, aamaiainen, pullakahvit. Ilahduimme kovasti suomalaisista pullista.

Vieraana oli suoraan Suomesta kirjailija ja lavarunoilija Elina Pulli / Pulina-Elli, joka valmisti antamistamme teemoista ja sanoista seuraavaksi päiväksi uuden virallisen Naisenpäivien runon. Loppunumerona kuulimme hänen lavarunojaan naisen elämästä, ja ne olivat oivaltavia, hauskoja ja ajatuksia herättäviä. Valtavat aplodit olivat ansaitut.

Sunnuntaina oli tori, jolla paikalliset yritykset myivät tuotteitaan. No, minäkin olin kirjoineni ”paikallinen yritys” ja pääsin myyntihommiin ja jakamaan käyntikortteja ja kertomaan blogista ja kirjojeni teemoista. Loistavaa. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa on tapahtumapaikkana Hollanti, joten samaistuttavaa löytyy ulkosuomalaisille.

Myyntipöydän kuivaharjoittelua kotona.

Virallisen näköinen.

Lauantai-iltana on tapahtumassa perinteisesti pukeutumisteema ja juhlat, joka oli tällä kertaa kasaridisko. Oli panostettu tupeerauksiin, olkatoppausjakkuihin, tyllihameisiin ja sifonkihuiveihin, säärystimiin ja trikoisiin, hikinauhoihin ja gettoblastereihin. Oli suomalainen DJ ja kunnon värivalot ja savukone. Salmaria oli hankittu paikalle pieninä shottipulloina.

Asun kokoamista.

Sukan ja kengän valintaa.

Tyylinäytteitä.

Finnhitsit tulivat: Sata kesää tuhat yötä, Mä tahdon viihdyttää, pari Dingoa, Moottoritie on kuuma vedettiin tunteella, Kaiken takana on nainen rokattiin tai mikä twisti se on, sehän onkin nopea tanssikappale, en muistanut kuinka nopea, ja onko kuinka noloa muistaa koko Matin ja Tepon kertosäkeen pitkä teksti ulkoa. Pave ja Pidä huolta oli myös rakastettu hitti. Eppujen Vuosi 85 ja lopun kohdan ”täältä kukkaloistosta Amsterdamin” kaikki huusivat täysillä mukana.

Muutoin kaikki hyvät ja noloimmat kasarit, Madonnat ja Jacksonit, Modern Talking ja Boys boys boys, Duran Duran ja Eurythmics. Noin 3 tunnin tanssimisen jälkeen oikea lonkkani alkoi vähän jomota, samoin polvissa tuntua, ja pidin taukoa istumalla tuolilla. Vähän ennen loppua väsähdin ja lähdin huoneeseen 0.50.

Vähäiset yöunet suuressa huoneessani, jossa oli ihanan tilavaa ja hiljaista ja mukava sänky, mutta vähän levotonta oli uni, ja tietysti ihan liian vähän tunteja jäljellä koska aioin aamiaiselle 7:n jälkeen ja rakentamaan myyntipöytääni ajoissa.

Lounaan jälkeen sitten kimpsuineni kotia kohti. Arki iskikin heti sitten seuraavaksi. Pyykkiä ja imurointia töiden jälkeen. Stressitaso korkealla jo työpäivästä. Kokosin itseni ja lähdimme ruokakauppaan, jonka edessä meitä yrittivät varainkerääjät häiritä ja kinuta rahaa. Ei jaksa. En halua joutua loputtomasti perustelemaan feissareille, miksi en anna heille rahojani nyt tai kuukausilahjoitukseen tai edes paria markkaa. 

No sitten skannaillaan ja ostellaan, mennään itsepalvelukassalle, siellä tulee pistokoe, ja myyjä toteaa ettemme ole skannanneet maitoa. Kyllä me mielestämme skannasimme. Hirveän noloa. Ei me olla varkaita. Jos haluaisimme huijata, ”unohtaisimme” kyllä jonkun niistä kymmenestä kalliimmasta tuotteesta emmekä maidon. Jouduttiin kassalle. Nolotti ja ärsytti kun maine meni.

Paikallinen maajussi on huristellut traktorilla ranskisbaarille.

Töistä sain muuten hienot kukat, koska olen ollut 15 vuotta palveluksessa. Äärgh. Aika pelottavaa miten aika kuluu. Onpa siinä ollut lusimista. Tähän on entinen pätkätyöläinen päätynyt.

Imurointi oli sinällään ihan kiva tehdä sitten kun siihen ehti. Se vaan oli niin, että niistä pölypalloista ja kissankarvoista oli puhuttu jo sunnuntaina, mutta kesti tiistai-iltaan ennen kuin laitoin sen tapahtumaan. 

Sehän se monissa kotitöissä eniten turhauttaakin: Jos vain olisi aina aika ja vapaus, niin olisi optimaalista, jos voisi heti tehdä sen, mikä tulee ideana tai tarpeena mieleen. Alkaisi vain tehdä ja se olisi hoidettu. Ikävää siitä tulee sillä, että se joutuu odottamaan listalla niin kauan, odottamaan työpäivien kulumista ja sitten väliin tulevat kaikki akuutit kokkaukset, tiskaukset, meilit, mitä nyt ikinä, ja se yksi homma häiritsee siellä listalla edelleen, kun ei ehdi kaikkea.

Minäkö pölypallo?

Ostin huhtikuussa äitienpäiväpakettiin kosmetiikkaliikkeestä vaaleanpunaisen suihkusaippuapullon. Se oli niin makean (siis konkreettisesti söpöpinkin) näköinen, että otin itselleni samanlaisen. Se on aika parfymoitu kukkaistuoksu ja jää iholle suihkun jälkeenkin, enemmän kuin muut lajit. Mieheni on nuuskinut minua usein, että haiseepas hyvältä. 

Nyt hän sanoi oikein haluavansa itsekin hyvän suihkutuoksun, tai siis juuri tuon. Hmmh. Sanoin, että pakkaus kyllä tekee vähintään neljällä tavalla selväksi, että sitä markkinoidaan stereotyyppisenä naisten tuotteena: a) pullo on pinkki b) siinä on sydämen kuvia c) siinä lukee sanoja kuten ”soul” d) ja ”love”. Että vieläkö uskallat haluta sellaisen itsellesi? -”Kyllä.” 

No ni. Täällä rikotaan rooleja ja sukupuolimalleja. Pitää enää käydä katsomassa onko niitä vielä olemassa vai oliko se hetken kampanja.

Menisin muuten just nyt takaisin kosmetiikkakauppaan, mutta nyt onkin auto huollossa ja katsastuksessa (jee kallis) ja pitää odottaa soittoa sen valmistumisesta, hakea se ja tankata, ja sitten pitäisi kokata ruokaa, ja klo 18 kauppa menee kiinni ja taas ei ehdi. Arki on säätöä.

Kahvipullaa ja pelottavaa pirtelöä

En saakaan äänestää kaikissa EU-vaaleissa. Suomi otti minulta äänioikeuden pois kirjeellä, koska Hollanti on ilmoittanut, että saan äänestää heidän vaaleissaan. Okei. 

Kirjeessä referoidaan, että ”ilmoittautumisesi perusteella” osallistun Hollannin vaaleihin, mutta en kyllä tiedä/tunnusta ilmoittautuneeni mihinkään millään tavalla. Mutta ei se haittaa. Tulos on hyvä. Hollantia saan äänestää 200 metrin päässä korttelitalolla, kun taas Suomea varten pitää ajaa 200 km pääkaupunkiseudulle.

Töissä tuli palohälytys ja korviin sattui. Yleensä se on evakuointiharjoitus. Kuitenkin suljin ensin tietokoneen sekä otin kännyn ja kulkukortin mukaan, mutten käsilaukkua. Kyllä sitä miettii, että jos on oikeasti palo, niin enhän minä halua menettää henkilökohtaisia tavaroitani; reseptilääkkeitä ja lompakkoa kaikkine maksu- ym. kortteineen, joten mieluiten ottaisin sen kassin mukaan. Eihän tämä kai mikään lentokone ole, josta ei saa ottaa edes käsilaukkuaan mukaan. Kun päästiin pihalle hätäovesta, meitä jo aika pian viittilöitiin palaamaan.

Myöhemmin kuulin, ettei se edes ollut suunniteltu harjoitus, vaan joku palohälytinteknikko oli painanut vastaanottoaulassa vahingossa väärää nappia ja laukaissut hälytyksen koko rakennuskompleksiin. Järjestelmä testataan jollain tavalla parin viikon välein, mutta siihen ei yleensä kuulu oikean hälytyksen käynnistys.

Kampaaja laittoi väriä. Sillaikaa ehdin lukea yhden kirjan loppuun.

Oli niin hikistä, että pidimme useaan kertaan ikkunaa auki koko yön. Välillä on ollut lyhyt ukkonen iltapäivällä. Töissäkin tuli säkkipimeää, satoi todella rankasti vartin ja kuului jyrinää.

Teimme itse hampurilaisia. Korkea torni, joka romahti. Sitten tein herkkusienikastiketta pastalle, koska miehen sukulainen käväisi ja hänellä on jotain osuutta vihannesbisneksiin ja aina sattumalta jaettavana ilmaisia herkkusieniä. Keksin myös klassikon tomaatti-mozzarella-basilikan. Selvisi, että lähikauppamme ei myy tuorebasilikaa ollenkaan enää, ei irto- eikä ruukku-. Oli pakko lähteä vihanneskauppaan. Onpa surkeaa, se kauppa on kyllä menossa huonoksi.

Halusimme kahvitauolle jonkun pullavan herkun. Olin kirjoittanut ostoslistaan ”koffiebrood” ja epäilin, että tuo ei varmaan ole mikään hollannin sana. Vaan olen varmaan kääntänyt sen suoraan suomesta, ”kahvileipä”. Mieheni ei tähän sanonut juuta eikä jaata. No, tullaan leivonnaishyllylle ja siellä on rusinakierteitä, joiden etiketissä lukee ”koffiebroodje”, kahvileipänen. Juuri se. Virallisesti. 

Mutta onko se yleinen sana eri leivonnaisille, vai onko se aina juuri joku tuollainen? Netissä lukee, että se tarkottaa vain tasan tuota lehtitaikinakierrettä, jossa on rusinoita; ranskan pain aux raisins, rusinaleipä. Hassua, että se sana on varattu ihan tietylle. 

Aina oppii uutta. En ollut huomannut tuota tuotetta ja sen oikeaa nimeä aiemmin. Ehkä siksi, ettei rusinakierre ole ykkös-mielenkiinnon kohteeni leivonnaisten joukossa. Olisipa täällä edes kunnon viinereitä, mutta ei ole, ei koko maassa missään.

Pirtelön hinta. Keksittiin pitkästä aikaa tehdä mustikkapirtelöä. Meillä on sellainen kannu-tehosekoitin, joka pitää ihan hirvittävää meteliä. Olen hyvin ääniherkkä ja pelästyn pienestäkin kolahduksesta, mutta tuo laite on normaalillekin ihmiselle järkyttävän kuuloinen. Ei nyt ihan sitä ennätysluokkaa kuin äidin vanha juustoa raastava Moulinex, mutta hyvin lähelle päästään. 

Arvattiin, että kissat pelästyisivät sitä kamalasti. Niiden ei pidä olla lähistöllä kun kone käynnistyy yhtäkkiä. No, kone oli ladattuna ja Jip oli tiskipöydällä nuuskimassa. Ei, kissa on poistettava. Mieheni ottaa Jipin syliin ja minä luulen, että se on jo laskettu olohuoneeseen, ja väännän nappia parin sekunnin päästä. 

Kuuluu ”Au! Käynnistit liian nopeasti!” Jip olikin vielä mieheni sylissä ja kaikki terävät kynnet tulivat ulos pelästyksestä ja sitten oli mieheni t-paidassa ja rinnassa kolme reikää.

Helvetinkone.

"Sori."

Huono uutinen on, että Elisa Kirja lakkaa olemasta ja yhdistyy Bookbeatiin. Tai siis asiakastili siirretään sinne. Olen ostanut kaikki e-kirjani Elisalta yksittäin ja hyvään hintaan. Bookbeat taitaa tarjota vain kuukausimaksullisia palveluita enkä halua sitoutua niihin, vaan ostaa tasan niin harvoin kuin haluan sen yhden kirjan. Ainakin on faktana kerrottu, että sieltä ei saa ladata yksittäisiä kirjatiedostoja itselleen.

Pitäisi löytää joku muu nettikauppa, joka myy yksittäisiä epubeja per titteli. Ne ovat yhä harvemmassa. Suomalainen kirjakauppa toimii minulle samoin kun Apple-kirjat, mutta siellä ei ole kaikkea valikoimissa, ja Suomalainen näkyy ja kuuluu olevan kalliimpi kuin Elisan kirjat keskimäärin; siellä oli tosi usein tarjouksia. 

Minun pitää tarkastaa, mitkä maksutavat käyvät Adlibriksellä tai Ellibs E-kirjakaupassa. Koska joissain palveluissa käyvät vain suomalaiset pankit eikä minun ulkomainen luottokorttini, ja siihen tyssää se ostaminen sitten.

Oman uutuuskirjani osalta katselin Finna-tietokantaa ja siellä näkyi, että pari kirjastoa on tilannut kirjani. Tulossa on. Hyvinkää on tilannut 2 kpl. Yksi on jo lukusalissa Kotiseutuosastolla paikan päällä luettavissa, aikuisten osaston lainattava kappale on matkalla. En tiedä kauanko kestää, että se luetteloidaan, päällystetään ja kooditetaan ja se pääsee esille. Juva ja Jyväskylä tai joku ihan outo ilmeni myös. Sen sijaan Helsingin Helmet-kirjastossa ei vielä ollut mainintaa. Olisi kiva saada se sinne. Ehkä se vielä tulee.

Yritin, että voisinko istua pihassa lukemassa. Ei. Oli liian viileää. Mutta illalla paistoi aurinko kauniisti ja oli sentään 20 astetta ja teimme pyöräilykierroksen. Sadepäivänä viikonloppuna vain mössötettiin kotona ja katsottiin kaksi Austin Powersia, joka siis on eräänlainen James Bond -parodialeffasarja. Pala kulttuuria (?) jonka olemme missanneet. No, aika hölmöjä ja ällöjä leffoja. Mauttomia suorastaan. Mutta tietääpähän sitten, mistä puhutaan, jos joku niihin viittaa.

Pyöräretkellä löydettiin Venrayn mylly.

Tämä oli pitkä helluntaiviikonloppu, mutta emme suunnitelleet mitään. Joten emme sitten tehneetkään mitään. Ei ollut tarpeeksi vahvaa tahtotilaa tehdä jotain retkeä. Se olisi pitänyt sopia ja päättää oikeasti ja suunnitella, että sitten noustaan aamulla ja sitten mennään. Oli ilmeisesti tarve vain nukkua pitkään. Plus oli kaikenlaista pikku siivousta tehtävänä kuten aina.

Aika selvästi olikin levon tarve, koska ensimmäiset päivät olin ihan helkatin väsynyt. Nukuin koko yön, sitten sammuin lauantaina alkuillasta ja otin varmaan puolentoista tunnin nokoset; ja silti illalla jo aikaisin aloin taas haukotella aivan sikana ja nukahdella. 

Vähän se epäilyttää, että kun tämä on tällaista haahuilua eikä oikein tule sellaista seesteistä hetkeä, että sanoisimme vakuuttuneina, että nyt on oikeasti vapaa-aikaa ja oikeasti voidaan ja halutaan käyttää koko päivä pelkkään rentoutumiseen tai elämyksiin. 

Ehkei se tulekaan koskaan itestään se rauhan hetki, jos sitä vain odottelee. Onhan se osin päätöksen asia, että nyt tehdään retki perkele eikä kaikenlaista talouden sälää, joka ei lopu koskaan kuitenkaan.

Mutta kyllä me vielä pääsemme niille retkillekin ja toteuttamaan idealistalta juttuja. 

Ja toisaalta alankin juuri uskoa kroppaani ja sitä viisautta, että kehoaan todella kannattaa ja pitää kuunnella. Kuuntelinpa sitä nyt siinä asiassa, että soin sille unta, jota se kerta kaikkiaan vaati.

Näistä voi ottaa mallia.

Kissatesti, vaalikone ja karvasatula

Sain oman karvasatulan. Miehelläni on sellainen talven lämmittäjä-satulasuoja ja sain kokeilla sitä parilla pyöräretkellä. Että auttaisiko se, kun vähän satula hankaa pebaa ja iho herkistyy. Hollantilaisilla on tietysti oma sanansa sille, kun pyöräretken jälkeen istuinkyhmyjä jomottaa: zadelpijn, satulakipu.

Auttoihan se, ihanan pehmeä, eikä mihinkään sattunut enää. Mutta mieheni vaati karvasatulansa takaisin kesken kaiken ja minun piti hankkia oma. 

Pelkäsin pahinta, ettei sitä paikalliskaupoista ehkä saa, koska usein on liian pienet valikoimat kun jotain tiettyä etsii, ja toisekseen lampaankarvainen satula on varmaan enemmänkin talven sesonkituote, jollaista taas lahjakkaasti etsin kesähelteillä. Mutta siellähän niitä roikkui hyllyssä ja sain omani. 

Vaihtiksena oli halvempia, joissa on vaahtomuovipehmuste, mutten uskonut niihin niin paljon kuin tuohon jo kokeiltuun karvaiseen.

Ruokakauppaan mennessä oma ostoskärrypolettini oli kadonnut autosta. Olen taas varmaan tunkenut sen johonkin taskuun ostosten jälkeen ja unohtanut palauttaa paikalleen autoon. Tarkistin kaikkien vielä kaapissa roikkuvien välikausitakkien taskut. Ei mitään. Äh. Sitten se on joidenkin housujen taskussa ja niitä saa tarkistaa 20 kpl jos siihen ryhtyy. Tai jossain takissa, joka on jo laitettu talvivarastoon muovilaatikkoon, ei jaksa. Onneksi lähikaupan asiakaspalvelutiski antoi minulle ihan oman uuden poletin, kun menin pyytämään apua.

Euroopan parlamenttivaaleissa saan äänestää myös paikallisesti hollantilaisia jäseniä. Äänestyslippu tuli. Se on ihan totta, näköjään EU-kansalainen voi EU-passillaan äänestää hollantilaisia. Saisin myös äänestää suomalaisia, kun jaksaisin mennä sitä varten 2 tunnin ajomatkan päähän Haagiin tai Amsterdamiin. Mutta 4 tuntia autossa edestakas on aika hankalaa vain sitä varten. Tyydyn Hollannin vaaleihin.

Tein sellaisen online-vaalikoneen, jotta näen, mitkä puolueet vastaavat arvojani edes jonkin verran. Tulos oli jotenkin epäilyttävä, tai mieheni ainakin nosti älämölön. ”Jos noi sais päättää niin bensa maksaa kohta 10 euroa litralta!” Eikä kyseessä ole edes vihervasemmisto. Viimeksi sain pyydellä anteeksi kunnallisvaalien vaalikoneesta saamaani epäilyttävää tulosta, kun sain puolueen, jolle jokainen on nykyään tuohtuneena kääntänyt selkänsä, koska ovat kuulemma tyhmiä, ja kannatus on pudonnut kellariin.

Väriä kertyy naamaan kun istuu pihalla pari päivää aurinkovarjon alla ja kävelee ja pyöräilee paisteessa, vaikkakin lierihatun alla. Kyllä olen jo tummentunut. Paras oli se, kun yhden, kevään ensimmäisen, lounaan söin auringossa terassilla, ja sitten töissä työkaveri kysyi, että olenko ollut etelän lomalla. Kun olen niin ruskea. Ei, vain tunnin oman kylän terdellä. Ei viikkoa Välimerellä.

Yläkerrassa lämpeni niin, että oli pakko alottaa tuuletustoimenpiteet makuuhuoneessa. Eli uskaltaa laittaa uusi hankkimamme hyttys- ja kissaverkko karmeineen ikkunaan ja luottaa siihen, etteivät kissat revi sitä irti innostuessaan. 

Valvoin ensin kissojen ensireaktiota iltapimeässä. Heti oli kiinnostavaa, että ulkoilman haistaa ja äänet kuulee suoraan ulkoa. Molemmat menivät nenä pitkällä ikkunalaudalle tutkimaan tilannetta. Pitihän siihen verkkoonkin lätkäistä tassu kerran ja melkein jäädä kynnellä jumiin reikään. Ja vähän nojailla verkkoa vasten.

Ne olivat todella pitkään ihmeissään ulkoilman ääressä kuuntelemassa, haistamassa ja katsomassa. Jotain ne myös tuijottivat pimeässä alas pihapolulle päin. 

Jip halusi välttämättä vaihtaa toiselle puolelle. ”Mä tulen tästä  - Et sä mahdu! - Mutta mä haluan sun ohi! Kiipeän yli sitten pitkillä koivilla! - Höh, ryömin sun alitse sitten, tyhmä.” Olisipa sen kasan saanut videolle. 

Hetken päästä ne istuivat kauniisti vastapäätä toisiaan ja sitten tuli riitaa, ja ne läimivät toisiaan etutassulla ihan kuin missä vaan kissafilmissä. Pam pam. Jännitys kävi hermoille kai.

”Et usko mitä näin.”

Ikkunalauta on muutenkin suosittu.

Huhtikuussa ostin Amsterdamista kissatestikirjan ”Is your cat a psychopath?” Käytiin se läpi. Siinä oli neljä luonteenpiirteiden osiota ja tuloksena eri persoonallisuustyyppejä, joista osa on psykopaatteja ja osa ei. 

Rohkeus-akselilla nämä ovat rohkean puolella. Siksi ne aiheuttavat niin paljon kaaosta. Kaikkialle pitää tunkea ja tutkia. Hulluuden akselilla ne ovat keskimääräisen hulluja, mutta on niillä jotain harkintaakin. Eli se rohkeus + hulluus aiheuttaa vähän hankaluuksia eittämättä. Sosiaalisuus-akselilla ne ovat hieman enemmän sosiaalisia kuin asosiaalisia. Parasta on, että ilkeys-akselilla ne eivät ole ilkeitä, vaan hyvin kilttejä.

Eli nämä eivät ole psykopaatteja. Enemmänkin opportunisteja. Mutta enimmäkseen ystävällisiä. Jipin persoonallisuustyyppi on Dolly Purrton ja Janneken Leonardo Di Catrio.

Hulluus ja rohkeus ajaa vitriinikaappiin.

Mikään ylähylly ei ole turvassa.

Sukka on pyydystetty pyykkitelineestä.

Aamupalalla on vähän hankalaa, kun yritän valmistella itselleni leivät ja jugurtin. Koska Jip tuo nenänsä jokaiseen jugurttikulhoon ja -astiaan ja juustoon ja voihin yhtaikaa ennen kuin ehdin korjata kaiken talteen. Sillaikaa Janneke harjoittelee ruokapöydällä, miten nostaa pois kissaa estävä hyönteiskupu leipälautasen päältä. 

Ne ovat kohta rikollistiimi: Jip sanoo, että ota pois tuo este, Janneke älykkäänä ratkaisee tekniikan ja raivaa tien, ja Jip pääsee syömään ruuat.

Jip on niin tyytyväinen, kun se saa vain katsoa vierestä keittiön touhuja. Se katsoo aamulla aina tarkkaan, kun kuorin appelsiinin. Se makaa tiskipöydällä ja tarkkailee ja hurisee. Mukava seuralainen. Se on sellanen laiskanpuskea seurakissa ajoittain. Sillaikaa Janneke yleensä kuljeskelee lelujen kanssa ja antaa kyytiä vessapaperirullille, aktiivisempana toimintana ja ilman ihmisseuran tarvetta.

Menestys oli se, kun puhalsin kissoille saippuakuplia. Saimme idean tutulta kissanomistajalta. Janneke oikein nousi takajaloille seisomaan, jotta sai leijuvan pallon ylhäältä kiinni, ja kahdella etutassulla pyydysti hienosti. Se oli hauskaa.

Jip on hameväkeä. Jos minulla on pitkä kesähame päällä, se haluaa ryömiä sen alle kankaaseen, tai tunneliin kankaan taitoksiin jos laskeudun lattialle.

Sisään tuli iso paksu kärpänen tuulettaessa. Jip pyydysti sen olohuoneen ikkunalta, leikki sillä lattialla ja söi sen. Nam nam nam. Oli hyvää.

Entä jos se on ampiainen? Eivät ne sitä tiedä, jos se on mehiläinen, ampiainen tai kimalainen, että se pistää niitä suuhun. Meidän pitää yrittää olla ajoissa poistamassa sellaiset eläimet sisältä.

Heti pian sekin tapahtui. Kuului ryminää yläkerrasta. Molemmat kissat oli käytävän ikkunalaudalla innoissaan. Yläpuolella ikkunaa vasten pörräsi valtava herhiläinen. Sellainen virallinen herhiläinen joka on 10 kertaa ampiaista isompi. Hälytyys! Saimme elukan mukiin kannen alle ja ulos.

Kissa-ansa: piirrä lattialle ympyrä millä tahansa materiaalilla, ja kissa menee siihen. Toimi.

Kissoilla oli 1-vuotissynttärit. Ostettiin niille joku hieno sheba-patee. Ei aavistustakaan, arvostavatko ne sitä. 

Eivät arvostaneet. Vähän maistoivat. Halusivat mieluummin tavallista tuttua ruokaa.

”Onko tämä lähetys minulle?”

Synttäriposeeraus molemmilta.