Karsea kauppareissu

Ruokakaupassa alkoi taas tuntua niin ylikuormittuneelta. Vaikka se on vain hyvin kohtuullisen kokoinen lähikauppa eikä mikään hypermarketti. Ihan uskomaton määrä häiritseviä tapahtumia kasaantui peräperää siihen, niin etten saanut prosessoitua ja päätettyä yhtään mitään. Se oli ihan naurettavan kliseistä, oikein filmi, ettei siellä saanut hetken rauhaa niin akustisesti kuin muutenkaan. Kun yhden tilanteen sai selätettyä, alkoi seuraava.

Mieluitenhan katselen ihan rauhassa ja hitaasti ja harkitsen päätökseni ilman kiireen tunnetta. Mutta kiireen tunne tulee joka tapauksessa aina siitä, että joku haluaa tuotteen luo ja minä satun taas seisomaan tiellä juuri sillä hyllyllä tai siinä välissä kärryineni, mistä joku haluaa läpi, ja olen niinku jatkuvassa väistelytilassa. Kauppa on myös aivan täynnä omia hyllyttäjiä, teinejä, jotka eivät oikein katso strategisesti, missä he taas seisovat, yleensä siis täysin tiellä kun asiakas yrittää hyllylle. Ja kaupan omat onlinetilausten poimijat kärryineen myös vilahtelevat joka välistä. Se on jo standardiasetus, joka pitää kestää. 

Akustisesti huomasin, että siellä on taas musiikki aika täysillä kaiuttimissa ja se häiritsee. Oli aikoja, jolloin heillä oli jostain syystä musiikki pois päältä, ja nautin siitä.

Lisäksi olin siellä mieheni kanssa yhdessä ja hänellä oli omituisia kysymyksiä ja pyyntöjä sekä meidän piti käydä keksikeskustelua useista asioista ja selventää toisillemme mitä tarkoitamme, mikä söi oikeasti aikaa ja voimia. Varsinkin kun ei saa rauhassa keskustella hetkeäkään, vaan se keskeytetään joka kerta ekan lauseen jälkeen, ihan naurettavalla kohtalon oikun tavalla.

Kaikki tämä tapahtui: Tulimme sinne ja aloimme skannata tuotteita. Mieheni antoi minulle tehtävän valita aamiaisleivät, näytti vielä, että niitä on sitten tässäkin eikä vain tuolla. Ai jaa, pitää katsoa. Hämmentyneenä valitsin yhen pussin. 1. Sillaikaa yritin sietää sitä, että kaupasta poistui aivan täysillä kirkuva pikkupoika, joka oli saanut raivokohtauksen isänsä vierellä. Ja vielä lisääkö leipää piti valita? 

2. Olen katsomassa toista pakettia ja yhtäkkiä mieheni käskeekin, että ota sinä nämä kärryt niin minä skannaan. Olin juuri aukaisemassa suutani, että hetki, olen vielä sen edellisen tehtävän parissa, jolloin halusin katsella sämpylöitä ilman kärryn velvoitetta, että voitko vielä hetken antaa minun valita rauhassa kun olen juuri keskellä prosessia. 

3. No en saa tätä sanoa, kun sieltä hiihtää promootiotyttö Lindt-suklaiden kanssa viereemme, että tässä olisi ilmainen näyte ja hyvä uutinen että Lindtit ovat kivasti tarjouksessa tänään. Jaaha, kiitos. 

Saan ne sämpylät hoidettua, siirrytään leivonnaisiin ja alan selittää, että töihin veisin tarjolle ehkä tällaisia synttäreinä. Mieheni sekoittaa sen asian koti-synttärikahveihin ja selvitän, että tässä oli nyt työsynttäreistä kyse eikä koti- ja minulla pitää olla töihin 30 hengelle jotain, mitäs nämä maksavat, aika kalliiksi tulevat nämä luksusleivonnaiset. 

4. Tämän keskellä ollaan niin mieheni pitää huitoa ja tervehtiä minun taakseni, koska sisään on kävellyt yksi pomo hänen töistään. Tervehdin häntä. Jatkan synttärikeksien idean selittämistä ja 

5. silloin alkaa kaiuttimista kuulua hirveä kalkatus jostain tarjoustuotteesta, ja selitys kestää vaikka kuin kauan. Korotan ääntäni, jottei kalkatus häiritsisi ajatuksiani ja saisin sanoa sen minkä halusin sanoa niin että mieheni kuulee sen eikä kalkatuksen. Yritän kuitenkin säädellä volyymiä niin etten kuulosta täysin kajahtaneelta, koska mieheni pyörittelee jo silmiään, että nytkö se sai taas hermoromahduksen kun huutaa.

Edetään vihdoin juustojen kautta vihanneksille ja 6. kuuluu taas tervehdyksiä ja siellähän on sekä se pomo että mieheni paras työkaveri, jonka kanssa myös vaihdetaan kuulumisia. 

Kun heistä päästään munien kautta oliiviöljyille niin 7. eivätkö ne pojat ole juuri siellä hyllyvälissä taas. 

8. Maitohyllyllä ollessa hyllyttäjiltä kaatuu jotain ja kuuluu hirveä rämähdys ja saan siitä sydämentykytyksiä.

Että ihanan rauhallinen kauppareissu taas. Minun aivoni eivät siis lähinnä selviä hengissä tällaisesta viriketulvasta ja vaatimuksesta reagoida koko ajan kaikkeen. Levoton ympäristö on hermostolleni sama kuin turvaton ympäristö, jossa on mitä korkein stressitaso.

Suomalaisella on se kaksinaamaisuus, että kohteliaasti kehuu Lindtin hyviä suklaita, mutta ei viitsi päräyttää, että mikään muu kuin Fazer ei ole oikeasti hyvää suklaata nähnytkään ja että niin kauan kuin minulla on fazervarastoa kaapissa, niin tikullakaan en muuhun koske. Säästän heitä siltä totuudelta, että turhaan minulle promoavat.

Oli rauhallisempikin kauppareissu. On se mahdollinen.

Otin kuvia yksistä keltaisista puista. Nykyään pitää olla nopea, jos töiden jälkeen haluaa ottaa kuvaa jostain asiasta ulkona, koska aurinko laskee aika nopeasti. Sanoin miehelle, että jos nyt tekisin sen kävelyni, jota en eilen jaksanut migreenin kanssa, ja syödään sen jälkeen. 

Mutta minulla oli myös kiljuva nälkä ja herkkujen nälkä, joten samalla otin vyölaukkuuni salaa mukaan ihan pieneen tilaan menevän ostoskassin ja kävin ensin kuvaamassa ne keltaiset puut, sitten hiivin takakautta ruokakauppaan. Minulta puuttui kyllä hedelmää eli appelsiineja ja rypäleitä ja ostin ne, mutta samalla halusin tarkistaa, olisiko siellä oikeaa After Eightiä nyt. Välissä oli pula-ajat, jolloin myynnissä oli vain jotain huijaria, joka matki sitä. Ja ehkä tumma suklaa olisi hyvää... Siellä oli oikeaa After Eightiä, joten olihan se pakko ottaa, ja tumma suklaalevy, eikö se ole terveellistä hei, ja sitten kuljin tarpeeksi monta kertaa noiden sinterklaasin kanelikeksien ynnä muiden jouluisten herkkujen ohi ja teki niin mieli speculaas-pipareita, jotka muistuttavat Suomen joulupipareita. Joten iso paketti niitäkin mukaan. Sama se vaikka on kesähelle, joulupipari maistuu.

Oli hauska jäynä yllättää, että käyn vaan lenkillä, ja tulla iso ostoskassi pullistellen, että tadaa kato, kävin vähän ostoksilla.

Olin myös jo ilmoittanut, että teen illalla omenapaistoksen mikrossa: omenasiivuja, kanelia, kaurahiutaletta, voita, sokeria, hippu jauhoja mössönä. ”Valitse sähkölaskusi: voin tehdä uuniomenaviipaleet 2 minuutissa mikrossa, tai laittaa uunin päälle noin 45 minuutiksi 200 asteeseen.” Siitä tulee ihan täydellistä mikrossa, omenasiivut kypsyvät ja mössö hautuu. Olipa hyvää. En sen jälkeen tarvinnutkaan pipareitani ja suklaatani. Mutta niille tulee varmasti vielä käyttöä.