Syksyn sekalaiset

Kun nyt olen todella tajunnut syksyn olemuksen, joka on se, että se kiitää aina ohi ennennäkemätöntä vauhtia, minulla on sille tänä vuonna taas uusi strategia. 

Ennen muinoin tein aina sitä virhettä, että laitoin suunnitelmia syksylle ja luulin, että ehdin tiettyjä projekteja syyskuukausina. Siitä tuli pelkkä stressi, koska en ehtinyt mitään. Koska kalenteri täyttyi kaikista muiden suunnittelemista ja yhtäkkiä tyhjästä syntyneistä tarpeellisista tapaamisista ja tapahtumista niin, ettei mitään ylimääräistä aikaa jäänyt. 

Viime vuosina vähensin jo omia suunnitelmia ja tiesin, ettei niitä paljon kannata kaavailla. Mutta nyt otan nollalinjan. Ei mitään ambitioita. Ehkä joitain löllyviä ideoita, mutta 99% saa vapaasti tulla, mitä tulee, ja se tehdään sitten. Omia hommia katsotaan täysin spontaanisti, jos sellainen hetki tulee eteen joku päivä. Onhan tässä siivousprojektissakin jo tekemistä pala palalta. Muuta tavoitetta en aseta.

Totuus on se, että täällä on edelleen kesäsäät, ja sitten kun alkaa edes tuntua syksyltä, on konkreettisesti jo lokakuu. Silloin kun on lokakuu, ei tarvitse kuin napsauttaa sormiaan niin onkin marraskuu, ja sitten on heti jo joulu käsillä ja vuosi loppuu. 

Oletuksena asetan mieleeni nyt sen, että koko syksy on hujauksessa ohi enkä ehdi mitään. Tulkoon vastaan mitä tulee.

Päivällä tosiaan hikoilee auringon paahteessa ihan kuin kesällä. Mutta aamulla on 11 astetta ja käteni jäätyvät ratissa, joten otin käsineet ekaa kertaa käyttöön. Ne ovat ihan pervot sitten päivällä helteessä. Silloin ei voi uskoa, että todella tarvitsi ne aamulla.

Tein muuten pikku videon Suomesta elokuulta, tässä:

https://www.youtube.com/watch?v=_PAxaTInNa8

Migreenistä voin päivittää sen verran positiivista, että pääsin biologisen lääkkeen testiohjelmaan, jonka sponssaa lääketeollisuus. Ja se injektio auttaa. Eli tuikkaan mahaan kerran kuussa pistoksen. Migreenipäivät ovat vähentyneet yhdestätoista noin neljään kuussa. Se on aika ihanaa.

Hollannissa odotetaan vieläkin sitä byrokratian myllyä, että uuden lajin lääkkeet saataisiin korvattavaksi myös niille, joilla ei ole ihan 15 päivää kuussa migreeniä. Suomessa raja on 8 päivää. Suomessa saisin sen siis Kelalta, täällä en vielä. Onneksi testiohjelmaa on luvattu jatkaa toistaiseksi niin kauan kuin tarve on.

Moottoritien liittymäni oli korjauksessa ja kiinni kaksi viikkoa ja kaikki ajoivat sillaikaa pohjoisliittymän kautta. Seisoin siellä ruuhkassa 10 minuuttia punaisten liikennevalojen edessä odottamassa, että pääsen töistä kotiin.

Liittymä oli kiinni, koska majavat ovat kaivaneet penkereeseen reikiä! Täällä toivottiin, että majavat saadaan palautettua luonnolliseen läänin eläimistöön; nyt ne tulivat, ja nyt ne sitten kaatavat puita väärissä paikoissa ja kaivelevat maata. Niinpä.

Soivat päässä: Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti... Eilen soi: Don’t call my name, don’t call my name, Alejandro... Toissapäivänä soi: View from a bridge, can’t take any more...

Saimme ihan taloa vastapäätä uuden katulampun. Uudella tekniikalla, nykyäänhän ne laittavat ledit kaikkeen. Säästää sähköä joka käytöllä verrattuna vanhoihin. 

Ihmeteltiin, mikä siellä hurisee ja kaivaa taas katua, ja sitten ikkunan editse ajoi pieni trukki, jolla oli otteessaan vanha katulamppu pystyssä. Outo näky.

Olenkin ikäni valittanut, kuinka meidän asuinalueellamme on hämärää koko talven eli heikot katulyhdyt. Nyt se korjaantuu! Tosi hyvä. Venrayn jokaisella alueella on arkkitehtonisesti sinne valitut katulyhdyt eri rakentamisen aikakausilta, keskenään ihan erilaiset. Meillä on mielestäni ollut kunnan surkein malli ainakin valoteholtaan.

Näyttää jopa siltä, että uusiinkiin väleihin on asennettu lamppuja. Ihan kuin sekin rukoukseni olisi kuultu! Olen myös ikäni valittanut sitä, että lamput ovat täällä liian kaukana toisistaan ja väliin jää todella pimeitä alueita. 

Tuohon yhteen risteykseenkin toivoin uutta lamppua, missä on aina ollut vaarallista jalankulkijoille. Hollantilainen ei käytä heijastinta. Sitten siinä kulkee joku mustatakkinen talvi-iltana ja ylittää sivukadun. Siitä tulet autolla niin siinä on täyspimeä varjoalue ilman katulyhtyä ja melkein ajan sen jalankulkijan päälle. Silkassa valon puutteessa. Hengenvaarallista. Siihenkin tuotiin uusi lamppu! Joku on oikeasti katsonut silmällä ja järjellä, uskomatonta.

Joku osti Prodigyn CD:ni. Joku haki ilmaiseksi ison maalauspohjan, jonka löysin kaapin takaa ja en tule itse maalaamaan sitä koskaan. Mieheni bimbam-kellokin meni vihdoin ja joku maksoi siitä oikein rahaa.

Silti minulla alkaa juuri nyt loppua kärsivällisyys tuon roskakasan kanssa. Mitä meidän sekajätteen hakukin tapahtuu nykyään vain 4 viikon välein. Se on ihan hirveän pitkä aika. Eli emme ole saaneet edes yhtä jätesäkkiä pois olohuoneesta koko tänä siivousaikana, vaan vieläkin odotetaan sitä hakua. Ja pöytä täynnä tavaraa.

Ajoin postimerkkikauppaan Saksaan albumeineni, mutta se pomo oli unohtanut koko sovitun tapaamisen, oli poissa, ja työntekijä pystyi vain ottamaan valokuvia arvioitaviksi. Oli kuulemma mielenkiintoinen ja siisti kokoelma - mutta enpä minä näin niistä pääse eroon. Ajan neljäsosa tankkia tyhjäksi sinne melkein Düsseldorfiin ja takaisin, joten en tiedä haluanko yrittää ajaa sinne enää uudestaan. Se maksaa minulle nykyhinnoilla 20 euroa bensaa joka kerta. Jotensakin ärsyttää. Kaksi viikkoa odotin, että vihdoin heille sopii, että menen sinne, ja sitten se ei ole siellä. Minä tein kaiken oikein. Ne eivät. Nyt minulla on vieläkin ne helvetin postimerkit.

Laitettiin ne online valokuvina. En aja enää yhtään mihinkään. Suomen-postimerkit sainkin heti myytyä, jess. Laitoin postipakettiin. Ostakaa loputkin.

Välillä räjähdän turhautumiseen. Taaskin esim. teen parhaani ollakseni tasan ajoissa ja olen täsmällinen, ja hitot siitä sitten saan.

Minulla on ollut näinä päivinä muutaman kerran mielikuva itsestäni sellaisena Aku Ankkana, jota piirretyissä joskus näki: sellainen joka pyörii väkkäränä, repii hiuksiaan, sanoo KÄÄK! ja raivoaa ilmaan hyppien. Juuri sellainen olo minulla on ollut hetkittäin. Että sinne meni itsehillintä ja minä vaan huudan. Sisäisesti.

Ruoka on hyvää. Vihanneskauppa oli taas niin inspiroiva ja edullinen. Siellä oli jopa sokeriherneitä, joita melkein voi avata ja syödä kuten suomalaisia kesän herneitä. Kuori on vähän paksumpi, koska tämä lajike on kuitenkin tarkoitettu palkoineen kypsennettäviksi; hollannissa ei tunneta tapaa avata herneitä ja syödä niitä yksitellen raakoina. Mutta osasta löytyi kunnon makeat herneet, toisista taas littanat minit. 

Leivoin viikonloppuna omenapiirakan. Yhtenä päivänä sain ruoaksi valmiin pokebowlin, joita on nykyään supermarketti väärällään. Ja keksin ottaa mukaan suklaarusinoita. Niitä en kyllä ole syönyt varmaan neljään vuoteen. Olin unohtanut sellaisten olemassaolon.

Töissä tuli sentään jotain tekemistä. Venlon kaupungin virastolla, joka on muuttanut meidän viereemme samaan toimistokompleksiin, oli avointen ovien päivä ja viralliset avajaiset. Kävimme katsomassa. Kauniisti remontoitu odotusaula ja palvelutiskit. 

Täällä on nätisti tekokukkia.

Siellä oli koko pöytä täynnä hienoja suolapaloja ja Venlon täti oikein kehotti, että ottakaa naapurit tuosta. Yhden katkarapuvartaan ehdin vetää, sitten meidän porukkamme jo hiihti poispäin. En saanut jäädä imuroimaan buffettia tyhjäksi. Höh.