Hollanninhippiäinen: Sukellusveneessä ahdistumassa ja rannalla chillaamassa

Hampurin loman kokemuksia osa 3.

Sää oli taas tällä reissulla tällainen juttu, että on joko ihan kuuma tai hirveän kylmä. Jos on pilvi ja tuuli niin alkaa kaivata takkia ja jopa kaulahuivia; heti kun aurinko pilkistää, se paahtaa niin, että hihaton toppi olisi poikaa.

Kiertoajelulaiva

Oltiin netistä varattu etukäteen tunnin veneristeily, joka lähti sataman ponttonilaitureilta. Tikettikioskeja ja myyntityötä oli ylhäällä promenadilla satamaterminaalin vieressä myös, siitä olisi saanut spontaanisti kyllä lipun erinäisillle kilpaileville yhtiöille.

Ulkokannella istuttiin. Nähtiin museolaivoja, uusi moderni ja liian kallis konserttitalo Elbphilharmonie, ja Speicherstadt eli vanhan tavarasataman tiiliset korkeat varastorakennukset, joita on monta korttelia. Talot nousevat suoraan kanavien vedestä ja yläkerroksiin on nostettu tuontitavara veneistä käsin, mm. kahvisäkkejä.

Ylitettiin Elbe ja mentiin katsomaan nykyistä konttisatamaa. Risteilylaiva Mein Schiff 2, rakennettu Turussa, oli levossa odottamassa risteilyjen alkamista uudelleen. Teollisuussatamassa ajoivat lukit eli konttinosturit.

Taas puujalkavitsejä kapteenilta. Mikä tätä meriväkeä vaivaa. Jo kolmessa paikassa on kuunneltu huonoa merimieshuumoria tänä kesänä. (Parhaat tokaisut Hollannin Texeliltä tässä postauksessa.) Tästä muistan vain sen, että mies kertoi vastikään suorittaneensa jokilaivan lisenssin ja mainitsi sitten Speicherstadtin alueella toimivan Dungeon-kauhumuseon. ”Siellä on esillä kaikki Hampurin katastrofit kuten mun inssiajo tällä veneellä.”

Sukellusvene

Laivan kannelta käsin näimme museosukellusveneen ja se kiinnosti. Olihan noita muitakin museolaivoja tarjolla, puinen purjelaiva Rickmer Rickmers ja teräksinen rahtilaiva Cap San Diego, mutta tämä olisi kivoin, mieheni erityistoiveena. Itse olen käynyt vähintääkin Vesikossa Suomenlinnassa. Mutta se on aika pikkuinen tähän verrattuna.

Joten otettiin kahvit siinä ponttonilaitureilla, jossa on muutenkin oikein kiva valikoima snäkki- ja ruokapaikkoja, ja sitten käveltiin sukellusvenemuseoon. Tämä on entinen neuvostovene 70-luvulta ja yli 90 metriä pitkä eli aika vonkale. Pari minuuttia piti odottaa museokaupassa sisäänpääsyä, että sinne mahtuu kunnolla; maski naamalla tietysti.

Ja sehän olikin pelkkää kapeaa putkea ja rappujen ja pyöreiden luukkujen kiipeilyä. Todella ahtaat ja matalat paikat. Torpedoja keulassa valmiina. Täynnään nippeliä ja venttiiliä, melko pelottava ja siellä soi sellainen Das Boot -äänikulissi luotaimen piipityksineen. Kevyttä klaustrofobiaa.

Torpedoja ja matruusinukke.

Erilaisilla tyyleillä piti yrittää tunkea kapeista aukoista läpi.

Matruuseja eli merivoimien sotilaita, lääkintäupseereja ym. esittävät mallinuket eivät ahdistusta varsinaisesti helpottaneet. Sairastuvassakin makasi eristyspotilas raukka sängyssä. Dieselmoottorihuoneessa oli moottorin jumputus -äänimatto. Uhhuh.

Venäläistä laatukirjallisuutta?

Jos mä tosta napista ihan vähän painan...

Kaupungin lautalle

Ponttoneille takaisin ottamaan kalasämpylä. Kaikki mahdollinen kyllä maksetaan käteisellä. Jos korttimaksu on olemassa, niin se ei yleensä toimi muille kuin saksalaisille pankkikorteille. Jos kysyy muuta kuin käteistä, se laite haetaan erikseen jostain takahuoneesta, ”venaa”. Sitten sille yrittää näyttää pankkikorttia ja laite kieltäytyy. ”Ai jaa joo, eivät tähän ulkomaalaiset kortit käy, se systeemi on niin kallis, ei meillä ole sitä.” ”Eikä luottokorttikaan käy.” Tai sitten: ”Ai jaa, olisi sen pitänyt toimia, luulin että EC-kortti kävisi mutta eihän se näköjään toimikaan. Onks käteistä?” Sitten kaivetaan taas käteisrahaa esiin. Tai sitten lippuluukulla on samantien ruksit, että ei mitään korttimaksuja.

Edelleen Saksa, jopa maan toiseksi suurin kaupunki ja turistirysä, ei osaa ottaa vastaan ulkomaalaisia pankkikortteja. Muista käteinen aina ja ikuisesti, kun menet Saksaan. Miehen ApplePay toimi noin kahdessa paikassa sadasta maksutapahtumasta.

Sitten halusimme Elben hiekkarannalle, Elbstrand. Kaupungin oma biitsi. Se oli selvinnyt kartasta, että sinne ei jaksaisi kävellä. Ja netistä oli selvinnyt, että sinne ajaa venetaksina kaupungin lauttalinja 62, joka kuuluu julkisten liikennevälineiden verkostoon aivan kuten bussi-, metro- ja S-Bahnlinjat.

Kaupungin lautta.

Automaatista kun yritin ostaa lippuja, olisi pitänyt tietää, onko se Kurzstrecke (lyhyt matka) vai Nah (lähi) vai normaali tariffi, ja maksoin ilmeisesti vähän liikaa. Vyöhykejärjestelmän vyöhykkeiden ulottuvuus ei kovin hyvin selvinnyt linjakartasta. Automaatti kehui, että tähän kun näppäilet päätepysäkkisi, niin se kertoo, mikä lippu on tarpeen; paitsi että lauttamatkan pysäkkejä en tuosta listasta saanut esille, ainakaan sillä hetkellä ja senhetkisellä ajatustyöllä, joten fuck you. Sitten automaatti kehui, että periaatteessa sillä olisi saanut maksaa kortilla, mutta eihän se hollantilaisesta pankkikortista antanut kuin vikailmoituksen. Fuk juu.

Piti tunkea sinne seteleitä sitten ja odottaa vaihtorahan putoilemista luukkuun ja lippujen printtaamista. Samalla lautta jo jyrisi vieressä valmiina lähtöön.

Ehdittiin kyytiin. Mutta siinä vaiheessa yläkansi oli jo aivan täysi, istumapaikat meinaan. Seistiin kaiteen vieressä.

My heart will go on...

Kivaa täällä Mississippillä.

Aika nopeasti ne painavat kaasua nuo kaupungin julkiset lautat, ja laiturille tullessa, boing, saattaa lautta lyödä kylkensä. Paras pitää kiinni jostain hyvin.

Merimatka meni kyllä mukavasti. Tai jokimatka. Elbe vie leveänä kohti Pohjanmerta ja tässä kohdassa sen vesi on lievän suolaista murtovettä.

Nähtiin pysäkkinä Fischmarkt, kalatori ja sen huutokauppahalli, jossa kuuluu syödä sunnuntaiaamuisin bilettämisen jälkeen klo 5 silliaamupalaa. Muulloin se ei olekaan auki kuin sunnuntaiaamuisin. Mutta meillä ei kuulunut tähän reissuun sunnuntaita eikä varsinkaan varhaista aamua.

Kato, pukseeraaja. Hinaajan nimi oli Bugsier 7. Ai tämä verbi on olemassa. Eiköhän siitä tule suomen pukseeraaminen.

Bugsier, pukseeraaja.

Övelgönne ja hiekkaranta Elbstrand

Pysäkki hiekkarantaa varten on Museumhafen Oevelgönne. Vaihtoehtoisesti kirjoitetaan Övelgönne. Onkin museosatama tosiaan. Hauskan näköinen pyöreä vanha puksu ravintolalaivana ja monta museovenettä laiturissa.

Siitä kun käveli kohti hiekkarantaa, vieressä oli koko maili terasseja ja ravintoloita. Kuolasin, kun yksi mainosti kaikkea kantarellista ja kantarellisoosia vaikka minkä kanssa. Yksi on Saksassa taattu: että houkuttelevia ruokapaikkoja on yllin kyllin ja harmittaa kun ei ehdi niihin kaikkiin.

Sitten alkoi hiekkaranta, hienoa hiekkaa kärrätty pitkälle aluelle, ja sieltä voi ihailla vastarannan konttisatamaa. Vierestä ajavat kaikenlaiset laivat, veneet ja lautat. Voi kulkea paljain jaloin hiekassa.

Hiekkarannan alkupää.

Elben vedessä ui koiria sekä lapsia, jotka kiljuivat aina kun aallot löivät jonkun veneen jälkeen korkeina rantaan. Siitä juuri varoitettiin kyltissä, että virtaus ja yhtäkkiset aallot, mutta kai he osasivat siihen suhtautua.

Istuttiin juoman kanssa terassilla hiekassa. Chai Latte.

Mukava tuollainen citybiitsi, tosi hienoa. Siinä on varmasti ennen ollut vain joku ylitylsä betoniaavikko tai asfaltoitu parkkipaikka.

Muuten, juuri tämän kohdan alla kulkevat moottoritien Elbe-tunnelin putket ja autoletkat.