Aruban amerikkalaisuus ja hintataso

Kulttuurianalyysi kirjeenvaihtajaltanne Aruban Palm Beachilta. 

Moni palveluammattilainen ei edes osaa hollantia täällä, vain amerikkaa. Yhdysvaltalaisia turisteja on niin paljon, 80-90%, että palveluilmasto on rakennettu heitä varten. Curaçaolla oli selvästi hollantilaisempaa. 

Säännöllisesti kuuluu myös espanjaa puhuvia turisteja, arvelin että jostain tuosta Etelä-Amerikan mantereelta varmaan. Näin, että Aruban lentokentälle laskeutuu useita lentoja päivässä Kolumbiasta. Kolumbialaiset ovat tosiaan eteläamerikkalaisista suurin turistiryhmä Aruballa. 

Joka baarissa katsotaan amerikkalaiskanavalta basketballia, baseballia tai American footballia. Koko meininki on niin amerikkalaista, että muututaan kohta itsekin amerikkalaisiksi. Dollareita haettiin ison hotellin automaatista.

Tarjoilijat small talkkaavat, how are you guys doing, ja turistit ovat huomaavaisia. Kun vähänkään hipaisee tungoksessa jotain niin ”excuse me”. Kaikki kohteliaisuudet, thank you dear, sweetheart could you give me your room number again. Pitää yrittää itsekin olla olematta tyly.

Meille tottumattomille kaikki tämä näyttäytyy amerikkalaisena kulttuurina: Kuitteihin kirjoitellaan allekirjoituksia, myös hotellin sisäisesti aamiaisella kuitataan kulut vaikka ne on jo maksettu osana pakettimatkaa. Ravintolat olettavat juomarahaa laskun päälle. Doggy bag on yleinen käytäntö eli joka kuppilassa näkee, että ihmiset pyytävät jämiä pakattavan mukaan ja saavat rasian. Mikä on minusta käytännöllistä; oliko se ennen vanhaan vai onko se Suomessa vieläkin niin, että koetaan nolona pyytää ravintolassa loppuja mukaan? Vaikka sen pitäisi olla neutraali asia; suomalaisethan rakastavat käytännöllisyyttä ja säästäväisyyttä; siitä ruoasta on kuitenkin kokonaan maksanut.

Palm Beachin keskusbulevardia, isojen hotellien vieressä.

Amerikkalaiset tekevät paljolti verovapaita ostoksia Aruballa ja siksi turistipaikoissa ja pääkaupunki Oranjestadissa on runsaasti luksustavaroiden kauppoja: kosmetiikkaa, kelloja, muotia, koruja, kultaa ja timantteja. Jos amerikkalaiset asuvat Hiltonissa ja ostelevat täällä timantteja, niin se ikävä kyllä nostaa esim. Palm Beachin ravintolakeskittymän hintatasoa huomattavasti.

Joissain muka normaaleissa ravintoloissa maksaa halvin pasta 22 dollaria ja pihviateria 34 dollaria, se on suht sama euroissa. Italialaiset ravintolat Palm Beachissä ovat kaikki kalliin hintaluokan. Tällä saarella ei ole simppeliä halpaa spagetti bolognesea. 

Joillain ravintoloilla on oikeasti törkeät hinnat. Niiden välistä yritämme löytää kansanomaisempia ja halvempia. Otsikkokuvan värikäs meksikolainen oli esim. kohtuuhintaisen näköinen; aukeaa illlallisaikaan (suurin osa syö suht myöhään, 19-20).

Äyriäinen on yleensä kallista.

Hollantilainen juustopannukakku oli edullinen.

On siis tärkeää selvittää hinnat etukäteen eli lukea ruokalistaa, mutta turistimaisesti terassin portilla on yleensä henkilökunta vastassa ja vain niiden nenän edessä telineessä voi lukea hintoja, valmiina vastaamaan small talkiin ja houkutteluihin. 

Parhaat edulliset ravintolat vetävät väkeä, joten niistä ei aina löydy tilaa spontaanisti, eli seuraavaksi pitää varmistaa, onko pöytää vapaana. Juuri tällä hetkellä marraskuussa oli menossa hiljaisempi kausi, mutta pian alkamassa taas ”high season” ja täydemmät paikat.

Pizzatkin ovat hirveän kalliita, alkaen 28 dollaria, miksi. Mutta kun näimme niitä kuljetettavan pöytiin, ne olivat valtavia. Me söisimme sellaisen kaksistaan. Jos ne ovat siis tuollaisia pöydän kokoisia niin ymmärrän hinnan, mutta eihän kukaan jaksa syödä sellaista. Tässä tulee tietty kuvaan se doggy bag, ota loput mukaan. Mutta sitten on hotellissa kylmä pizzan puolikas, milloin sen muka syö, no jaa.

Menyyssä oli myös amerikkalaisia erikoisoluita tölkeissä, 14 dollaria tölkki! Paikassa jossa muutoin sai vaikka 16 dollarilla periamerikkalaisen arkijuustomakaronin ”mac&cheese”.

Tämä veti väkeä illalla hyvin.

Nachopaikka Salt & Pepper, jossa oli hollantilaiset tarjoilijat.

Halvemmat niksit on kulkea autotien laitaa hieman pidemmälle sisämaahan, ulos luksuksen keskuksesta, niin liikenneympyrän tienoilla alkaa tulla vastaan kansainvälisiä ketjuja sekä normaalihintaisia ruokapaikkoja. 

Tosin sinne pitäisi jaksaa kävellä kilsa. Moni tulee taksilla ihan tavisruokalaankin. Moni turisti myös hommaa vuokra-auton ja tekee kuten paikalliset: mukavasti ilmastoidulla autolla mihin vain, koska kuka hullu sitä tarpoo pitkiä matkoja helteessä.

Ketjuja ja ”German restaurant Bavaria”

Bingo-ravintola oli kohtuuhintainen ja laadukas, mutta kaukana hotelleista. Työkaverini vaimo on ollut täällä töissä.

Paikan kissa oli hieman nyrpeä, kun menin istumaan sen paikalle.

Juomalistoissa lukee usein vain alkoholijuomat, muut pitää selvittää kysymällä. Limsat ja hyvät hedelmämehut kyllä löytyvät (tai vaikka karpalomehu, nam), mutta niitä ei aina listata. Useissa ravintoloissa tuodaan hanavettä automaattisesti oheen ja tarjoilija saattaa kulkea kannun kanssa täyttämässä laseja jäävedellä. Kai se on pakko tässä ilmastossa tarjota. Lasit hikoilevat helteessä niin että pöytä ui aina puoliksi vedessä.

Kävimme hulppeassa Riu Palacessa TUI:n tiedotustilaisuudessa.

Meidän perushotellissamme oli oikein hyvä aamupala. Kaurapuuro!

Yleismusiikki, joka soi kaikkialla, on sellaista amerikkalaisten artistien geneeristä r&b:tä, joka ei sano minulle mitään. Jossain vaiheessa alkaa tulla myös espanjankielinen hiphop /r&b / latinomusiikki korvista, ja lisäksi se soi niin kovalla kaikkialla, ettei kuule puhua. Ohi ajaa autoja, joista jyrää musiikki niin kovalla, ettei sen luulisi edes olevan teknisesti mahdollista. Sitä alkaa kaivata edes jotain kappaletta, jonka tuntee eurooppalaisista radioista.

Ja sitten on karibialaiset ikkunattomat diskobussit, joissa DJ soittaa, ihmiset tanssivat, vilkkuvalot välkkyvät ja äänitorvi tuuttaa la cucarachaa. On isot banaanit katolla tai porsas takatasanteella ja sisällä diskovalot ja hurraavat ihmiset.

Tästä bussista sain talteen vain 4 sekunnin videon ja siitä epäselvän still-kuvan siasta.

Saatan myös arvostaa Euroopassa sitä sääntöä, että tavaroiden hinnat on pakko olla esillä. Täällä saa kaupoissa käännellä lappuja vaatteista, eikä löydy hintaa. On kaikenlaisia myyntikojuja ja souvenirkauppoja ja joutuu joskus kysymään, että siis mitähän tämä maksaa, jos oikeasti kiinnostaa.

Amerikkalaisten tuoma haitta: kaupoissa roikkuu 120 USD maksavia bikinejä. Amerikkalaisten tuoma etu: vaatteita löytyy oikeissa plussakooissa eli myös minulle mukavasti sopivia kokouimapukuja. Hankin sellaisen kivan tätimallin, jossa on helma. Tätä yritin Thaimaassa jo eli ostin siellä pöksyt, joissa oli uikkariminihame päällä ja se oli muuten erinomainen, mutta niin piukka ettei sitä voinut käyttää enää kotioloissa, ihan törkeä makkarapuristus mahassa. Nyt löytyi hyvä koko. Kuten pieni myyjä sanoi (täällä on sellaisia 150 cm tätejä myyjinä), tällainen dress-uimapuku on niin siisti että siinä voi suoraan marssia myös beach barin puolelle. Se on ihan totta. Ei tarvitse ihme sarong-huivivirityksiä tai päällismekkoja.

Palm Beachin hiekkarannan mukavasta Bugaloe-laiturikuppilasta sai normaalihintaista lounasta, välipalaa ja ruokaa. Ja siellä oli tipuja.