Aamun ajatuksia

Minun lohtutaloni on muuten kerrostalo. Jos olisi ihan eri elämä ja pitäisi vaikka pärjätä yksin, niin valitsisin kerrostalon omaksi sopekseni, jossa voisin löytää mielenrauhan. Enhän minä halua mitään omakotitaloa! En halua enkä jaksa huolehtia kokonaisesta tontista ja pihasta siinä joka puolella. Ei se ole minulle mikään unelma. Minun paras kotini on kerrostalo. Siitä tulee lämpimät fiilikset. 

Miehelläni (talon digitekniikkavastaava) on nyt joku kauhea mittarilaite ja äppi, jolla hän voi seurata minuuteittain, kuinka paljon kulutamme sähköä tai kaasua. ”Tänään ruokapöydän lamppuihin kului 5 senttiä”. ”Lämmitys on maksanut tänään jo 1 euroa 70 senttiä.” -”Näetkö sä siitä sen, kun mä laitoin vedenkeittimen päälle teetä varten? -”Joo, tossa se on, kello 10.20.” ”Uuni kuluttaa paljon sähköä.” Joo, tiedetään, pitäisikö lakata laittamasta ruokaa?

Onko snäkkibaari vaihtis?

Kävin optikolla vääntelemässä silmälasien sankoja paremmin, painoivat hitusen korvan takaa. Sitten jumituin ruuhkaan. Liikenneympyrässä sinivalot. Liikenneonnettomuus, poliisi poikittain, ambulanssi tuli just, liikenteenohjaajat viittomassa. En saanut ajaa kodin suuntaan. Täyskäännös ja kiertotie ihan hirveän kaukaa aseman kautta, koska siinä välissä oleva valtaväylä on edelleen täyssulussa tietyömaana, huhtikuusta marraskuuhun. Olin jo melkein kotona siinä kohdassa, jossa minut käännytettiin, ja ainoana vaihtoehtona oli oikeasti kiertää puoli kuntaa takakautta.

Nettiuutisissa luki, että sinä päivänä oli kolme onnettomuutta siinä samassa liikenneympyrässä. Aamulla auto törmäsi pyörään, iltapäivällä auto törmäsi pyörään, ja siitä syntyneessä ruuhkassa vielä kaksi autoa törmäsi toisiinsa. Kannattaa autoilijana katsoa noita pyöriä ihan silmä kovana joka suunnasta.

Hei, koostin vihdoin videon heinäkuun automatkaltamme Hollannista Suomeen ja takaisin. Sen voi katsoa Youtubesta, tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=PGA7USPloKY

Videolla mm. kauniita näkymiä Silja Linen kannelta sekä Tukholman saaristoon että Helsinkiin, Tukholman kaupunkilautta, Paradox Museum, ruotsalainen lasinpuhaltamo, Juutinrauman silta Tanskasta Ruotsiin, Scandlinesin lautta Saksasta Tanskaan ym.

Joku selitti netissä kunnolla, mitä ovat ”aamusivut”. Alitajuntatyöskentelyä, tajunnanvirtaa jota on tarkoitus suoltaa 3 arkkia heti herätessä, sensuroimatta mitään. Kaikki ulos päästä lajittelematta ja tuomitsematta, eikä mitään tavoitetta tehdä sillä jotain. Voi auttaa saamaan oivalluksia ja käsittelemään hankalia tunteita.

En kyllä tiedä, irtoaisiko minusta 3 arkkia mitään siinä hetkessä, se on paljon. Ja saako ensin edes käydä pissalla vai onko peli sitten jo menetetty? Se olis sitten siinä.

Tarkoitus on, että ”sivuihin ei palata”. Mutta en minä semmoiseen pysty. Kaikki teksti on minulle materiaalia, jota haluan käyttää ja jatkojalostaa. Eli lähtökohtaisesti en osaa aamusivuja.

Mutta aika usein minulla on jokin yhden lauseen kreisi toteamus päässä kun herään ja olen vielä puoliksi unimaailmassa. Niitä varten laitoin vihon valmiiksi. Usein ne näköjään kommentoivat ja arvostelevat juuri nähtyjä unia.

Yksi aamun lause: ”Voisko joku poistaa mun unista 150 henkilöä.” Tämä on ihan totta. Siellä on niin paljon porukkaa, että rasittaa.

Toinen: ”Pitää minut ajan tasalla sisäisistä kukkopilli-asioista.” Okei.

Irtokarkki.

Ne unet niin. Juttelin joidenkin kissojen kansa mutta... en muista mitä me sovittiin. Eläimet puhuvat kuin ihmiset ihmisen aivoilla minulle usein unissa, tasavertaisina kumppaneina.

Eräässä unessa olin käymässä lääkärin talossa (jossa oli yövieraana myös noin 150 muuta ihmistä liikaa) ja aloin siivota keittiön yläkaappeja, joissa oli leipää. Olimme jossain Groningenissa. Kaapissa makasi pussi tuoreita suomalaisia ruispuikuloita merkkiä Valio. Tuijotin logoa. Ensin ilahduin, sitten olin järkyttynyt. Ei voi olla totta. Aloin itkeä ruisleivän kaipauksesta. Säntäsin parkumaan lääkärin rinnuksille tunnekuohussa: ”Tietsä mitä tää on! Tää on suomalaista leipää! Mistä te ootte tätä saanu! Myydäänks tätä täällä kaupassa! Missä? Miks mä oon asunu 20 vuotta Hollannissa ilman suomalaista leipää jos sitä saakin täältä! Mä en kestä!!”

Toisena yönä katselin Sokoksen vaateosastolla Duran Duranin esittämää minimusikaalia Hungry like a wolf. Istutimme muovituoleilla ja laulaja loikki lavalla valkoisessa puvussa laulaen kirkkaissa spottivaloissa. Sitten kuljin sukkasillani Helsingin kylmillä kaduilla ja aloin miettiä, mihin ne kenkäni jätin. Ehkä sinne penkin alle. Sokoksen kahvilan vieressä ajoi puupanelinen paternosterhissi huimaa vauhtia rymistellen niin että hirvitti katsoa. Mutta siinä ei ollut ihmisiä kyydissä. Ilmeisesti silloin kun joku pyrki kyytiin, se jarrutti hitaaksi.

Kolmantena yönä olin ajanut päähänpistosta ja kenellekään mainitsematta neljällä pikajunalla Helsingistä Rovaniemelle pyörän kanssa. Siellä rakas polkupyöräni ikävä kyllä varastettiin koulun pihalta. Jumituin myöhään illalla Rovaniemen aseman lippuautomaatille, josta en saanut millään irti paluulippua ROV-HEL, vaan se sylki ulos lipun Savosta Oulaisten kautta Seinäjoelle ja veloitti 60 euroa pankkikortiltani siitä hyvästä. Jäin sinne painamaan infopisteen pientä oranssia puhelunappia ja valittamaan mikrofoniin, että väärän liput möitte, haluun rahat takas. 

Nukkuminen. Parasta, kaikesta huolimatta. Hyvä yöuni parantaa monta asiaa. 

Kaipaan lepoa ja havahdun, että miksi sitten vaan kärsin joistain hirveistä to do -listoista, joita määrään itselleni ja joita ei yhtään huvita tehdä. Suoritan. Lapioin gaggaa. 

Pidä hei tauko. Ylpeänä voin sentään ilmoittaa, että viime viikkoina olen lukenut 4 suomalaista e-kirjaa. Rentouttavasti.

Oli menestyksiäkin. Vasta vähän aikaa sitten huomasin, että nyt uusinkin kirjani on hankittu pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoliittymään. Helsinki calling.

Mutta nyt EI selvästikään ole hyvä aika siihen, että ehtisin kirjoittaa seuraavaa kirjaani. Syksy on tunnetusti sellainen viuhaus, joka kiitää ohi. Kun kesä loppuu, sen jälkeen tulee aina joulu viikossa. Parasta lakata kuvittelemasta, että ehdin kirjan pariin tänä vuonna. Eikö se ollutkin totuus, että tammi-helmikuussa ehtii olla normaalisti ja rauhallisemmin itsensä kanssa.