Matka osa 6 - Siljalla Suomeen

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Matkapäiväkirja heinäkuulta.

Hyvissä ajoin Tukholman satamassa. Luukulta saatiin hytin avainkortti ja Suomen lippu -tunnus roikkumaan autoon, jotta meidät ohjataan oikean laivan jonoon. Täältä kun lähtee laivoja myös Tallinnaan ja Riikaan. Keulasta sisään autolla.

Oliko täällä ennenkin tällaisia värivaloja hyttien alla?

Kah, Kaknäs-torni.

Ihihii, kapteenilla on komentosillalla söpö pienoismalli laivasta.

Siisti 2 hengen hytti merinäköalalla. Tässä oli tosiaan sängyt vain kahdelle, ei kipattavia yläpetejä. 

Katselin seinään kiinnitettyjä taideteoksia (varmaan samat joka hytissä) eikä kovin kauan tarvinnut miettiä graafisen taulun symboliikkaa. Miksiköhän tässä on kirjaimet SY... no, olemme Symphonyllä, ota siitä sanan alku. Kehitin villin teorian, että Silja Serenadella varmaan on sama taulu, mutta kirjaimin SE: paluumatkamme on Serenadella, joten totuus selviää sitten.

Tukholman saaristoa oli taas kiva katsella pitkään. Sää oli erinomainen, leppeä kesäilta. Aivan tyyntä, ei tuulta edes kansilla.

Ai, laivallahan on nykyään Wifi! (Hmm, kuinkakohan kauan siitä olikaan kun viimeksi olin ruotsinlaivalla...?) Avainkortissa oli henkilökohtainen koodi. No, wifi välillä oli ja välillä ei ollut. Heitti helposti ulos verkosta joka käänteessä. Ei toiminut hytissä vaan vasta aulassa. Usein ei näkynyt koko verkon nimeä listassa kun yritti etsiä sitä uudestaan. Sen avulla saimme kuitenkin lähetettyä auringonlaskukuvia kavereille reaaliajassa.

Oli ruuhkaa. Buffet oli ihan ylitäynnä. Amerikkalaisia kuului ympärillä. Maailman turistit ovat taas liikkeellä, paitsi aasialaiset, jotka eivät saa poistua maistaan vieläkään.

Seisovassa pöydässä oli mahtavasti valinnanvaraa, mutta tungos oli tosiaan melkoinen. Tarvittiin sekä pelisilmää että kärsivällisyyttä, että pääsi haluamiensa ruokien äärelle. 

Ruokasalin pöytäpaikat oli viritetty maksimaaliseen kapasiteettiin: pariskunnat sijoitettiin toisiaan vastapäätä pikkupöytien ääreen, jotka olivat suorana jatkeena neljän hengen perhepöydille. Eli saimme aina istua välittömästi toisen seurueen vieressä. Myös melunsieto oli parasta virittää äärimmilleen ja yrittää pysyä tyynenä valtavassa kakofoniassa. 

Käytävällä pikkutyttö kuulosti siltä kuin sisareni ja minä pienenä, kuulutti suht maanisena: ”Nyt mennään karkkikauppaan, karkkikauppaan nyt. Nyt menen karkkikauppaan. Karkkikauppa, mikä suunta. Mennään karkkikauppaan. Karkkikauppa, nyt. Karkki, kauppa.” Juuri näin, elämän prioriteetit kunnossa.

Ihailimme ja kuvasimme auringonlaskua monien muiden kanssa eri kansilla. Turistit ottivat selfieitä. Selfiekepit viuhuivat. Taivas Itämeren yllä sai yhä uusia värisävyjä. 

Pimeyden tullessa otimme juomat showbaarissa, mansikan ja vaniljan makuinen Lola minulle ja sininen ”Silja 65” miehelle. Juhladrinkki; Silja-varustamo täyttää jo 65 vuotta.

Katsoimme vielä pysähdyksen Maarianhaminassa. Täh, Vikingin Rosella-puksu on vieläkin olemassa, laiturissa Maarianhaminassa. Ai, seilaa Kapellskäriin.

Mutta julmasti meiltä otettiin siinä vaiheessa yksi tunti pois aikavyöhykkeen vaihdon takia ja piti painua nukkumaan, että saa vielä kunnolliset unet ennen aamiaista. Yö kävisi muuten kovin lyhyeksi.

Tunkua myös aamupalalla, mutta sain puuron, mustikkakeiton, jugurttia ja karjalanpiirakat munavoilla. ”Tuossa on noi letut ja puurot vierekkäin ja tässä näyttää seisovan virallinen jono niihin, liitynpä siihen.” 3 minuutin päästä: ”Niin miksiköhän mä tässä venaan, kun mun edellä 5 ihmistä on nyt ottaneet lettuja hitaasti eikä kukaan ole koskenut puurokattilaan. Ehkä saan mennä tästä suoraan puurolle?” 

Näitä epämääräisiä joka suuntaan syntyviä jonotusjärjestelmiä ei ehkä auta ottaa tosissaan täällä. Sama juttu karjalanpiirakoilla: 20 ihmistä jonottaa munakokkeleita ja nakkeja, jotka ovat samassa rivissä, ja lappavat niitä hartaasti lautaselleen. No livahdin siihen väliin ja vedin ne 2 sulhaspiirakkaani viidessä sekunnissa lautaselleni; miksi minun pitäisi seisoa ikuisuus paikallani nakkijonossa, jos en edes halua nakkia?

Aamu valostuu ikkunan takana.

Suomeen ja Helsinkiin. Keskustan kautta tunkien pohjoiseen. Piti vielä käydä pissalla ”Keimolan Kesoililla”. No siitä saattaa olla muutama kymmentä vuotta, kun se oli Kesoil, mutta tuo rimmaava nimi on legenda jo 80-luvulta. Ekaa kertaa koskaan pysähdyin vihdoin Keimolan Kesoilla, eikä se edes ollut enää Kesoil, höh. Siellä oli ystävällinen baari, jossa työmiehet turisivat kahvikupin ääreesä ja radiosta soi Bessin euroviisukandidaatti Ram-pam-pam. Ja vessa oli tilava. Hyvä paikka.

Saavutimme matkan tavoitepisteen eli Hyvinkään. Seuraavaksi oli vuorossa majailua vanhempieni luona ja Suomen kokemista vajaan kahden viikon ajan.

Ulos autokannelta Helsinkiin.

Tervetulomaljat.

Kilometrisaldo 1582 km tähän mennessä.

Sovellus sekosi aikavyöhykkeiden kanssa niin, että ilmeisesti luuli meidän lentäneen Suomen ja Ruotsin väliä edes ja takaisin.