Matka osa 5 - hauska Paradox Museum

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Toinen yö Pop House Hotelissa Djurgårdenin saarella. Aamupalan jälkeen pakkaus ja huoneen luovutus, ja sitten muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi lähteä Värtahamneniin laivalle.

Jostain blogista näin taannoin Paradox Museumin hauskat kuvat, päät lautasella. Miestänikin kiinnosti nähdä erikoinen optisten illuusioiden näyttely, joten oltiin listattu se kohteeksi matkasuunnitelmaan tälle ”välipäivälle”. Se on keskellä Tukholman keskustaa, lähellä Hötorgetia. 

Älykäs liikkuu tietysti Tukholmasssa julkisilla kulkuvälineillä, mutta me olimme nyt automatkalaisia ja halusimme helposti auton parkkiin lähelle. Pysäköintihallista saikin tietysti maksaa pitkän pennin ydinkeskustassa; parista tunnista meni 33 euroa.

Museo piti erikseen etsiä ostoskatua kiertelemällä kunnes löysimme opaskyltin: tästä rappuja alas kohti metroasemaa eli asematunnelia, alatasolle. Siellähän se oli, kokonaan kellarikerroksessa. Laukut voi jättää säilytyslokeroihin, jotta on vapaat kädet pelleillä ja ottaa kuvia matkaseurueestaan eri huoneissa.

Seinillä oli kaikenlaisia illuusioita ja myös niiden tieteelliset selitykset: miksi silmä havaitsee aivan kuin kuvio liikkuisi. Tai toinen palkki näyttää lyhemmältä, vaikka ovat yhtä pitkät. Tai tehtäviä: tuijota ympyrää puoli minuuttia ja sitten käsiäsi. Tai värilamppu-kokeiluja. Koveria peilejä.

Monet näyttelyesineet selittivät itse itsensä: katsojan mukana liikkuvat silmät tai kolmiulotteinen patsas, joka oli yhdeltä puolelta ilmiselvä ”NO” ja toiselta puolelta ”YES”.

No vai Yes, riippuu katsomissuunnasta.

Salainen agentti häröilee.

Hymyilin, kun Vekkulan klassikko tuli vastaan: ”Pyörivä tunneli” eli siltakäytävä, jota kävellään yli samalla kun ympärillä seinät pyörivät kartiona. Yritäpä kävellä tätä tyynenä ilman että alkaa huimata, kun silta, jolla kävelet, tuntuu kaatuvan koko ajan sivulle. Ääks.

Huone pyörii?

Toinenkin Vekkulan klassikko oli paikalla, ”painehuone”, jossa on vinot lattiat, ja seinät asetettu sen mukaan muka suoraan, mitä voi sitten ihmetellä, ovatko seinät suorassa vai vinossa ja kuinka kallellaan sitä itse seisookin. Hyvin oudon tuntuista.

Kävijöitä oli paljon ja hauskojen poseeraushuoneiden edessä jonot, joissa oli parasta vain kärsivällisesti odottaa vuoroaan, niin jokainen seurue saa kuvansa. Oli myös hauska seurata muiden perheiden toilailuja, kun he yrittivät asettua sohvan sisään tai muuta hassua. Museolla oli paljon oppaita, jotka neuvoivat poseerauksessa ja usein myös ottivat vierailijan kännykällä hyvät kuvat.

Ylösalaisin rakennettu huone oli paras.

Oli peilisalit ja loputtomat peilitunnelit ja oman naaman kaleidoskoopit. 

Pöytä, joka näyttää siltä, että sillä on vain oma pää vadilla irtonaisena. Näytettiin siinä molemmat surkeilta giljotiinin uhreilta.

Karuselli, joka vuoroin oli täynnä hevosia ja vuoroin ilmapalloja.

Myöskin parhaita oli peilillinen huone, jossa voi ”kiipeillä oviaukossa ja palatsin oven päässä katonreunan kipsireunuksilla”.

Olihan tämä ihan hiton hauska paikka. Pääsi luovasti tarkkailemaan ja suunnittelemaan, missä asennossa saa parhaat spektaakkelimaiset valokuvat.