Kissa, hiiri ja muut pihan yllärit

Sää muuttui kerralla viiden viikon jatkuvasta sateesta ja 10 asteesta 21 asteeseen ja sellaiseen paahteeseen, että auringossa hiki virtaa. 

Viime viikolla minulla oli autossa vieläkin käsineet kädessä, koska ratti oli jääkylmä. Jos marraskuussa on 9 astetta ja sataa, käytän käsineitä, joten aivan sama asia se on toukokuun lopullakin. Varustaudun tieteellisten sääfaktojen perusteella enkä psykologisen vuodenajan. Alkoi olla lähellä se vitsi, että "meillä Hollannissa on usein juhannuksena kylmempää kuin jouluna". Mutta jätetään se tilanne kai sittenkin Suomen yksinoikeudeksi.

Tarve kesän ruukkukukille ja kesävaatteille tuli täysin yhtäkkiä ja piti alkaa sekin urakka.

No nyt on tehty töitä. Siis oikeita, fyysisiä. Ostin kaikki kesän ruukkukukat kerralla yhdestä kaupasta - intuitiolla valitsin vaihtoehdoista oikean kohteen tietämättä, missä on parhaat valikoimat, ja osuin kultasuoneen. Hankin 20 litraa multaa samalla. Istutin kaikki kukat ja pystytin kukkahyllyn pihalle. 

Multasormet.

Sahasin myös miehen kanssa syreenistä puolet pois. Tai siis ne haarat, jotka roikkuivat polun yllä ja laskeutuivat yhä alemmas vinoon kuin se runko aikoisi romahtaa. Se tarkoitti todella suurta osaa puusta. Lakaisin pihan sen jälkeen ja kitkin laattojen saumoista ruohoa. Ja poimin vuohenputkea yksitellen joka välistä.

Mies vei oksat kaatikselle, samoin kierrätyspaperia ja kuolleen vedenkeittimen. Vedenkeitin jatkoi putkea, jossa kodinkoneet hajoavat tyypillisesti kaikki yhtaikaa: hellan ja mikrouunin uusimisen jälkeen vedenkeitinkannun kannesta lähti pala ja se ei enää sulkeutunut. Keltaista mallia ei enää myyty, mutta saatiin ihan kaunis punainen.

Vaatekaappi sitten. Tyyliä "loputon savotta". Milloin senkin ehtii. No lauantai-iltana. En pystynyt valehtelemaan itselleni, että tämä olisi homma, joka tehdään suit sait. Koska se ei ole. Koko vaatekaapin tyhjennys, analysointi ja uudelleenpinoaminen. Ja silloin huomaa, että kaikki kesäpaidat ja -housut täytyy silittää, koska ne ovat lätistyneet puoli vuotta alahyllyn tiiviissä pinossa.

Analyysiin kuuluu päätöksiä, onko joku vaate täysin turha ja pitää heittää (vihdoin) pois. Minun on vaikea heittää pois edes sellaisia, joita en oikeasti tule käyttäneeksi. Sen näkee siinä, että minulla on jotain 10-20 vuotta vanhoja vaatteita edelleen osana garderobia. Nyt moni on sellaisella ”last chance” -koeajalla, eli jos en nyt ala käyttää niitä oikeasti niin se on heippa seuraavassa siivouksessa. Osa vanhoista taas on kovassa käytössä lemppareina.

Eikä se vaatekaapin järjestäminen riitä, sitten pitää vielä vaihtaa kengät kesäkokoelmaksi ja poistaa naulakosta talven kaulahuivit ja pipot ja pestä ne.

Oli oikea suorituspäivä. Ruokaostoksetkin tehtiin. Välillä ehdin lukea e-kirjoja ja onpa mielenkiintoista. Lisäksi mies löysi striimauspalvelustaan ihanan amerikkalaisen sarjan ”kamalimmat lennot”, jossa on ihania lento-onnettomuuksia. Nyt on illat pelastettu.

Linnunpoikasia

Suloisin vähään aikaan: Sinitiaisen poikanen. Ne ovat tehneet jo aikuisen kokoiset poikaset meidän pöntössämme. Poikanen oli pihassa ja oli jo teini, osasi lentää ihan hyvin.

Minulla on nyt metrin korkuinen päivänkakkarapenkki, josta olen erittäin ylpeä. Taimista, jotka haettiin maaliskuussa. Ja sitten tämä poikanen keksi mennä päivänkakkaran varteen roikkumaan. Kukka taipui kaarelle, huups, ja poikanen keikkui siinä. Sen luo lensi vanhempi tuomaan ruokaa ja eihän yksi kukanvarsi kestä kahta lintua, joten se taipui alas kohti maata. Ja niillä oli hankalaa tasapainoilla siinä. Voihan kukkavarsi. Poika, se ei ole niin kätevä paikka.

Pihassa on käynyt monta kertaa ruskearintainen punarinnan nuorikko, ja ainakin 2 ruskealäikkäistä mustarastaan poikasta pomppii yhtaikaa papan perässä ja kerjää ruokaa.

Kerran poikanen istahti vihreälle pöydälle pihasian viereen, lässähti siihen rentona ja alkoi ottaa nokosia. Se nukkui siinä puoli tuntia. 

Epätarkka kuva, mutta tumma poikanen vetää nokosia oikealla.

Sepelkyyhkykin tuli marssimaan juhlallisesti.

Linnut ovat niin hiljaisia nyt verrattuna kevääseen. Alkavat olla poikaset pesästä eikä tarvitse enää luritella.

Kissa ja hiiri

Katsoin pitkään metsähiirtä pihassa ikkunan läpi. Se puuhaili kukkapenkissä ja tuli laatoille esiin välillä. Nuuski ja löysi jotain, söi, rapsutteli itseään. Touhu päällä, hiiren bisnes. 

Sitten pihaan hyppäsi aidan yli tuttu nuori kissa. Se käyttäytyi epäilyttävästi: mitä sillä on siinä? Sillä on nyt joku uhri siellä... se tuijottelee maata ja kiertää ympyrää. Hätäännyin, että se on saalistanut linnun poikasen ja menin ulos selvittämään tilanteen. Jos voisin vielä pelastaa jonkun hengen.

No kissan edessä kuljeskeli hiiri. Kissa katsoi hiirtä ja katsoi minua ja sanoin kissalle, että tota noin, tämä hiiri on oikeastaan meidän ystävä... Olin siinä välissä ja katsoin, millaisessa kunnossa hiiri on. Kissa perääntyi ja lähti. Hiiri nilkutti takajalkaansa vähäsen, ei muuta.

Myöhemmin näkyi taas vipinää, ainakin joku hiiri oli palannut hommiinsa pihaan. Ehkä se on se sama. Uskomatonta, kuinka sitä välillä maistelee kissa, ja sitten se vain kävelee paikalta ja jatkaa elämäänsä.

Toisena päivänä istuin pihassa ja hiiri alkoi rapista vieressä. Se kiipesi rikkaruohon lehdelle ja tarttui käpälillään kukan varteen ja nakersi sitä vähän. Sain siitä jopa valokuvia, vain hitusen epätarkkoja.

Hiiri nuuskii kukkaa.

Myöhemmin kuului kolinaa aidalta ja koko-oranssi kissa käveli pihaan. Se meni rauhassa tutkimaan pihaoveamme ja nuuskimaan paikkoja. Lähetin miehelleni sisään WhatsApin, että kissa on ovella jo. Minulla oli sellainen tuntu, että se voi mennä sisään.

Kissa veti kierroksen pihan laidoilla ja maukui aidan vieressä. Parin minuutin kuluttua mieheni käveli pihaan kissa sylissään. ”Kato kuka tuli sisään. Poimin tän yläkerrasta.” Se oli livahtanut rappusiin, silloin vasta mies kuuli kolinaa. Kissa ryntäili peloissaan yläkerrassa ja loikkasi sängylle, mutta mies rauhotteli ja silitti sitä ja otti sen varovasti syliin. Kissa oli ihan tyynenä sylissä.

Pihassa se maukui vielä ja etsi ulospääsyä, pian se pusersi itsensä aidan raosta jota ei tiedettykään kulkureitiksi.

Pihassa on todella eläinten tarkkailua. Kuulen rapinaa takaani, aidalta tai puusta, ja äänestä analysoin, onko se varpunen, mustarastas, hiiri vai kissa. Mikä tulee seuraavaksi näkyviin?

Oranssi kissa tuli aamulla takaisin meille maukumaan, kun tein etätöitä sisällä. Näin ikkunasta, kun se nuuski pihaovea, että eikö tänne pääsekään sisään uudestaan. Ja näin sen suusta, että se maukui pari kertaa. No mau mau, ei ole nyt sun kaveria täällä.

Iltapäiväksi halusin siirtää työpisteeni ulos ja menin laittamaan aurinkovarjoa paikalleen. Pöydän alla makasi hiiren raato. Hyyyh. Aika iso, ei ollut meidän mini-metsähiiri. Joku kissa sen oli listinyt ja jättänyt siihen. Kandidaatteja on monia, korttelissa kulkee ainakin 6 eri kissaa. No kiitti lahjasta hei. Kaivoin kuopan multaan ja hautasin sen. Onneksi en ole hirveän herkkä, mietin kun kannoin raatoa lapiolla. Kunhan se on oikeasti kuollut, ja oli se. 

Olisi kyllä kiva jos ne jättäisivät sen söpön pikkuhiiren eloon. Se ei meitä häiritse.

Kukat

Unikkojen aika on. Etupihassa kukkii rikkaruoho-unikkoja. Teiden varsilla näkee nyt punaisia kaistaleita. Villiunikot ovat niin uskomattomia, kun ne kukkivat vain sen yhden päivän. Illalla kun palaat niin se on mennyttä jos et ehtinyt katsoa. 

Ruukkuun istutettu monivärinen unikkolajike sen sijaan kypsyy vähitellen lakkinsa alla. Ensimmäinen alkaa paljastua kuorestaan: keltainen. Vau, se on kiva väri. Se on ylläri, mitä sieltä tulee, koska ne olivat summittaisia värivalikoimia. En tiedä, tuleeko jopa yhdestä ruukkupuskasta usean värisiä kukkia.

Pihalla kasvaa oma ohrapelto. Jätän sen siihen. Viiden tähkän puska. Talven linnunsiemenistä varmastikin. Onhan se hauska. Puimuri esiin. Saisikohan niistä oman leivän, tai oluen? Hehe.

Jotkut kukat menestyvät niin, että olen valtavan tyytyväinen. Etupihaan hankitut salviat, joiden piti kukkia hyönteisystävällisesti, kukkivat nyt jo tummanvioletteina ja niissä käy todellakin kimalainen. Katselen sitä ja samalla taivaalta kuuluu tervapääskyjen huuto, ja sen päälle naakkaparven kaakatuskohtaus. Mikä hetki.

Kimalainen salviassa.

Moni kimalainen saa meiltä ruokaa. Pihassa pörrää. Tavoitteeni on hyönteis- ja lintuystävällinen piha. Kimalaiset käyvät ruukun laventelissa, akileijoissa, kurjenpolvissa, pensaan kukissa. 

Etupihan ohdakkeissakin paisuu nuppuja. Päivänkakkarat ovat jotain 120-senttisiä ja kukkivat runsaana.

Tällainen rikkaruoho on ihan kiva.

Pyöräretkiä

Menimme pyöräretkelle paahteeseen. Sininen taivas ja 21 astetta. Säätiedotus puhui ihon palamisvaarasta 10 minuutissa, joten aloitin kesävarustelun heti: lierihattu, aurinkolasit, vähän peittävämpi pusero, suojakerroin 50 kämmenselkiin, käsivarsiin, niskaan ja nenään.

Puistossa oli katras laiskoja lampaita. Valtavat puut varjostivat. Se tuntui melkein eri paikalta verrattuna siihen, kun seisoimme samassa nurkassa maalis-huhtikuussa puiden ollessa kaljut. Niin paljon pimeämpää, näinkö paljon tässä on lehvästöä päällä nyt. 

Pyöräreitin varrella useassa kohdassa rauhaisa tie oli upean näköinen, kun auringonvalo säteili kirkkanvihreissä puissa ja lehvät muodostivat tunnelin tien ylle.

Aika iso kastanjapuu.

Lopulta siirryimme keskustan terassille. Kahvia ja lounasleipiä kaikessa rauhassa, oli niin kiva. Vihdoin hyvä sää ja vielä viikonloppuna, ja terassit auki ylipäätään. Terassit olivatkin täynnä yleisesti koko keskustassa. Pöydät on aseteltu määräysten mukaisesti harvaan, joten äkkiä paikat täyttyvät.

Seuraavana päivänä huomasin, että kukka-ilo oli ennenaikaista: ohdakkeiden nupuissa vilisee lehtikirvoja. Katsoin netistä ohjeet. Koska se tunnettu saippua/mäntysuopavesikin on muille hyönteisille vahingollista, niin mikä olisi oikea luonnollinen keino: nokkosvesi. Kilo nokkosia 10 litraan vettä vuorokaudeksi ämpäriin, siivilöi ja suihkuta sitä parin päivän välein.

Muistin heti, että juuri eilen pysäytin pyörän metsätiellä korkean nokkospuskan viereen. Sieltä pitäisi hakea. Joten samaa reittiä sinne, välineet mukana pyörälaukussa; oksasakset leikkaamiseen, puutarhakäsineet suojaksi, huivi vielä kyynärvarren suojaksi kiedottavaksi ja jätesäkki, jonne nokkoset tunkee. Onnistui. Nyt on noidan liemi tekeytymässä ämpärissä. 

Keräämäni kasvipusikko painoi vain 500 grammaa, joten laitoin sitten 5 litraa vettä päälle. Kuka muka tarvitsee 10 litraa nokkosvettä. Tuosta liemestä otan suihkepullon täyteen, noin litran, ja siitä jo riittää kahdeksi viikoksi suihkutettavaa.

Toinen pyöräretki päätyi jäätelökahvilan terassille. Siellä saa valita ainakin 20 lajista tiskin lasin takaa. Muistan sen, kun lapsena ulkomaan kesäloman merkki oli se, että sieltä sai pistaasijäätelöä. Sellaista ei Suomessa siihen aikaan ollut. Olit Tanskassa tai Saksassa, kun sait pistaasijäätelöä.

Makuina meloni, hattara ja pistaasi.