Ikkunakyttääjä

Tuulimyllyjen jälkeen käytiin vielä Schipholissa, kun oltiin aika lähellä. Huomasin Flightradarista, ettei pitkä päärata Polderbaan olekaan käytössä, vaan kaikki lähtee Zwanenburgbaanilta... Enhän minä muista noita pienempien bongauspaikkojen osoitteita ulkoa, eiks se ollut joku hankala pelto. 

Mutta google mapsin avulla löysin kännykästä osoitteen, jonka voisi laittaa naviin, ja lopulta kiitoradan pohjoispäästä löytyi ruohoniitty, jolla oli jo noin 5 autoa rivissä. Olipa helppo. Sittemmin on annettu selkeästi pysähdyskäyttöön tuo pätkä. Kai ne ovat luovuttaneet, kun siellä kuitenkin aina joku seisoo kyyläämässä koneita.

Schipholin sorsaperhe.

Vain snäkkibaari puuttui, se kahvinmyyjä olisi Polderbaanin ääressä. Pari konetta katsottiin ja sitten tulikin jo ruoka-aika. Yritin, että meidän pitäisi varmaan syödä tuolla Buitenveldertbaanin McDonaldissa, kun ollaan tässä lähellä, mutta siihen ei mieheni suostunut. Hän inhoaa aika vahvasti mäkkäriä. Silloin kun itä-länsisuuntainen Buitenveldertbaan on käytössä, on tuo ”perheravintola” kyllä aivan omaa laatuaan: minkä mäkkärin terassilta nyt voi katsoa samalla nousevia tai laskevia lentokoneita!

Mieheni ehdotti, että ajetaan kotiin ja soitetaan kiinalaiseen ravintolaan autosta ja haetaan sieltä ruoat samantien mukaan. Okei, hyvä sekin. Minä ajoin kotiinpäin ja perse puutui, kuinkas muuten. Siinä ehdin parin tunnin ajomatkan ajan miettiä, otanko mihun-riisinuudelia vai bamia ja satéta. 

Meiltä pohjoiseen oleva moottoritien pätkä on muutenkin puuduttava, koska sitä samaa Nijmegeniin saakka paahdetaan joka kerta mennen tullen kun lähdetään kotimaanmatkalle. Sen tuntee niin ulkoa ja sen maisemat ovat niin tylsää peltoa. Toisaalta parempi sekin kuin maan keskiosien 5-kaistaiset moottoritiet, joilla ihmiset käyttäytyvät epämääräisesti ja lipuvat oikealta ohi.

Elämäni kyllä aivan muuttui siitä saakka kun keksin jättää yläkerran vaatehuoneeseen keittiötikkaat auki ikkunan eteen. Nyt voin milloin tahansa nousta tikkaille ja katsoa ulos ikkunasta ja nähdä, mitä kadulla tapahtuu. Onpa kiva katsoa ulos. Usein katson pimennetystä huoneesta vielä kerran kadulle ennen kuin menen nukkumaan. Tarkastuskäynti.

Sen huoneen ikkunat ovat niin korkealla, että mieheni kaksimetrisenä näkee siitä ulos kurkistamalla, mutta minä en näe kuin taivasta. On pidetty keittiötikkaita kasassa seinää vasten ja jos olen halunnut nähdä ulos, on pitänyt ensin erikseen läväyttää ne auki, ja sen jälkeen kasata taas. Joskus mies sanoo ”hei katsos äkkiä kadulle!” kun siellä on joku harakka tai kissa, ja minä vastaan, että heh heh vaan, katsoisin jos pystyisin. Huone on ahdas ja siellä kuivataan pyykkiä, mutta päätin, että haluan silti nyt jättää tikkaat aina valmiiksi.

Joskus ihmettelen, kuka nämä talot on suunnitellut ja MIKSI.

Nerokas keksintö!

Nyt tää kyttää tästäkin kadulle eikä vain alakerrasta.

Kun nykyään katson usein kadulle yläkerran ikkunasta, huomaan, että siellä on melkein aina joku kissashow. Kerran katsoin klo 1 yöllä ulos ”eihän siellä nyt mitään tapahdu tietenkään”, niin tuli yhteensä 3 kissaa eri suunnista minuutin sisään. Toisella kerralla näin, kun Doris meni juuri puskaan pissalle. Kolmannella kerralla näin, kun mustavalkoinen köriläs juoksentelee siksakkia pitkin katua. Neljännellä kerralla mies näki, kun Doris hyökkäsi harakkaa kohti jalkakäytävällä ja kauhea rähinä kävi. Viidennellä kerralla nousen tikkaille epäilevänä turuksi ”ei sunkkas tääl ny mitään kissaa ole?” No onpas, tietysti juuri silloin kulkee Doris jalkakäytävää ja sepelkyyhky pelästyy lentoon.

Kerran siinä oli sepelkyyhkyt hölmistyneenä meidän katollamme ihan ikkunan edessä ja tuijottivat takaisin. Meillä on pätkä vinokattoa kadun puolella myös alakerran ja yläkerran välissä. (Kts. edellinen kysymys talon suunnittelusta.)

Ai jaa, ihmisiäkö sitä yleensä kyylätään. No ei näy mitään kovin mielenkiintoisia. Naapuri nousee autoon tai autosta. Mielenkiintoisin on ehkä se mies, joka ajaa tästä välillä polkupyörällä aika reipasta vauhtia ja laulaa samalla kuuluvasti jotain hittiä. 

Joskus kunnan puutarhurit siistivät kadunkulman minipuistikkoa. Siinä on 5 äijää ja 1 moottorisahanainen. Me tunnetaan se moottorisahanainen.

Alakerrassa taas katson usein etätyöpöydältä käsin pihaan. Pihapolulla vilahti jokin todella nopea vasemmalta oikealle. Oliko se lintu? Myöhemmin taas joku tumma liikahdus, oikealta vasemmalle. Onnistuin näkemään sen kerran paremmin. Sittenkin pieni hiiri. Aina parin minuutin välein se juoksi polun yli toiselle puolelle. Sillä oli joku bisnes.

Paras hetki oli se, kun viherpeippo oli mennyt kukanvarsien sekaan. Juuri silloin hiiri päätti taas syöksyä oikealta puskasta vasempaan puskaan, sinne missä peippo oli. Samalla sekunnilla peippo pomppasi pusikosta ulos ja näytti pelästyneeltä. Että ”kauhea sentään, mikä sieltä nyt tuli”.

Lähellä olevan kissatalouden nuorempi kissa on välillä käynyt ulkoikkunalaudallamme istumassa. Aika hankalaa, koska ikkunalauta on kapea ja viisto, eli ei siinä pysy mikään esine. Kissa pysyy näköjään.

"Sä et näe mua? Ethän?"

Yksittäinen lämmin päivä tässä oli välissä, jolloin ehdin pihalle aurinkoon ja oli ainakin 19 astetta. Muutoin meillä oli kyllä enemmän helteitä joskus maaliskuussa kuin nyt huhti-toukokuussa. Kylmänä pysyy ja kaikki takit tarvitaan edelleen.

Ohi ovat nämä helteet.