E-kirjojen luku jatkuu. Tässä taas 4 katsausta lukemiini kirjoihin.
Emma Sofianna Söderholm: Edes hetken elossa
Tämä on kai Nuorten Aikuisten tai Nuortenkirjallisuutta. Halusin lukea raadollisen tarinan huumeongelman (ja Korson) ytimestä. Rakastan kirjoissa rouheita realistisia surkeita draamoja ja kriisejä.
Kai se näin voisi mennä. Tuntuu uskottavalta ja on konkreettisesti tuotu iholle. Toisaalta taas ymmrärrän lukemani lukijakritiikin, että aika mutkat suoriksi vedetty, kuinka helposti ja ensi kerrasta kiltistä lukiolaisesta tulee kaikkia aineita vetävä nisti. Hmmh. Ihan kaikesta ei siis ehkä logiikassa saakaan otetta. Mitä se koukussa oleva kadonnut veli tekee suurimman osan aikaa ja missä, sitä ei kerrota.
Yksi tärkeä aspekti, jos haluaa ymmärtää huumeidenkäyttäjiä, on se, että niillä aineilla on pakko olla - käyttäjälleen - jokin hyvä puoli. Eihän se niin mene, että niitä ihan ilman syytä vedetään, koska kaikki tietävät, kuinka terveydelle haitallisia ja mahdollisesti hengevaarallisia ja rahat vieviä ja ongelmia aiheuttavia ne voivat olla. Ja lisäksi kamala olo, joka iskee, kun vaikutus lakkaa. Jos ei niissä mikään viehättäisi, niin helppohan se olisi antaa olla, ja koko ongelmaa ei olisi.
On tärkeää ymmärtää se motivaatio, joka ajaa käyttämään. Jotainhan ne tuovat ja antavat, parempaa tunnetta kuin tavallinen elämä, joka saa ne houkuttamaan jo ennen kuin niihin kehittyy kokonainen riippuvuus. Ja se puoli on tässä hyvin selvennetty. Ihmisellä voi olla niin paha olla, että hän haluaa pois arjestaan, elämästään ja tunteistaan. Ja se tila taas on pitkälti mielenterveysasia.
Epätoivoa ja ahdistusta ja masennusta on kuvattu ymmärrettävästi, minäkertojan hätähuudot tuovat ymmärrystä mielen tiloille, millaista se on, kun hyvää tarkoittava ulkomaailma ei saa yhteyttä eikä saa tarjottua apua vaikka yrittää.
Kyllä tämä ihan opettavainen, mielenkiintoinen ja valaiseva oli.
Jussi Seppänen: Jussi Seppänen
Voi miten ilahduttava. Jotenkin tämä on lähellä omaa tyyliäni ja katsantoa, tavallista elämää ja realismia ja kertoilua omista ajatuksista. Mutta miten positiivinen tyyppi, miten vahva siinä luonteenpiirteessä, että tietoisesti päättää edistää iloa ja keskittyä hyvään. Näkee valoisan.
Siirtymiset symbolismiin ja heijastumat toisilta tasoilta ovat kiehtovia, ajatelmat isommista rakenteista älykkäitä ja monivivahteisia. Välissä on oikein hauskoja sanaleikkioivalluksia, kuten kuvitellussa unidiskossa, joka järjestetään museossa patsaiden keskellä; vain patsaat eivät tanssi: liikkumattomat ”patsaat tanssivat hitainta”.
Anarkia puhuttelee, se, että näkee, ettei tyyppi piittaa paskaakaan normeista, vaan luo omaa elämäänsä sen ympärille, mikä tuntuu hyvältä ja arvokkaalta. Perinteiselle maskuliinisuudellekin annetan piutpaut kynsilakalla, oransseilla housuilla ja kotijumppa-tankotanssiesityksellä, jonka kuvailu nauratti.
Tilanteita ja kohtaamisia on monta ja niitä voisi selailla takaisin uudestaankin. Vivahteet oli niin kivasti kuvattu.
Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Lehti sanoi, että ”riemukas avioliittotragedia”. En nyt varsinaisesti riemukkuudesta tiedä, mutta ihan kiva. Tyyli on vähän väsyttävää, paksua. Pitkiä lauseita, paljon kuvailua ja asiaa ja ajatuksia. Niin että jossain neljäs- tai kolmasosan kohdalla ajattelen, että no niin, paljon on kerrottu henkilöiden maailmankuvasta ja yhteiskunnasta, mutta milloinkas tapahtuu jotain? Lopulta sitten tapahtuu.
Usean päähenkilön näkökulma. Aikarakenne sahaa vähäsen edes ja taas. Hyvin järkevästi, perinteisesti koottu kuitenkin, että aina äkkiä on kärryillä, missä tilanteessa mennään juuri nyt.
Päähenkilön tilanne ja näkemys maailmasta on aika ahdistava, negatiivinen, tuntuu epämiellyttävältä olla jumissa ja siihen eläytyy, yh. Oivalluksia? Oli joitakin kohtia, joissa on raikkaasti puettu sanoiksi jokin ilmiö tai tunne, jonka tunnistan, mutta jota en ole tullut ajatelleeksi noin.
Kai lopussa on sellaista vapautumista, välirikkoa kauhean ystäväpariskunnan kanssa ym. joka voisi riemastuttaa, josta olisin ehkä odottanut nousevan enemmän tunteita. Mutta luin aika neutraalisti vaikka tapahtuikin vapautumista ja rutiineistä täydellistä irtipääsyä kriisin seurauksena. Se ei ollut tunteellisesti kerrottu, vaan toteavasti faktojen kautta, joten suurta helpotusta tai edes vahingoniloa en kyllä päässyt kokemaan.
Lopuksi koko kuvio on tietysti aika hauska lopputulemana: miehen uusi nuorempi kumppani huomaakin olevansa jumissa siinä samassa talossa ja samojen aikuisten poikien kanssa, jotka ahdistivat vaimoa alun perin. Vaimo on nyt vapaa ja kruisailee pitkin. Hyvä lopputulos päähenkilö Ingridille, pääsi eroon kaikesta, mistä valitti alussa. Se palapelin käänne kokonaisuutenaan nähtynä on kyllä ilahduttava.
Linda Boström Knausgaard: Lokakuun lapsi
Olipa intensiivinen. Sujuva ja helppo lukea siitä huolimatta, että teksti kulkee lähes yhdessä pätkässä ja vaihtelee aikakaudesta ja muistosta toiseen virraten. Myöskin todellisuus, kuvitelmat ja erikoisia teitään kulkeva pohdinta sekoittuvat jatkuvasti toisiinsa.
Kirjan teksti on järkeenkäyvää eli omasta sisäisestä maailmasta käsin loogista ja ymmärrettävää, ja lapsuusmuistoihin tai kouluaikoihin pääsee hyvin ja konkreettisesti sisään tilanteiden kuvailun kautta.
Ei ole hauskaa tuollainen masentuneisuus ja ahdistus tai bipolaarisuus. Tunteiden ja impulssien vaihtelu tekee elämän hankalaksi. Vaikeinta on kai todellisuudentajun katoaminen ja se, että lamaantuu toimintakyvyttömäksi. Kaipa siinä on tarpeeksi syitä joutua pakkohoitoon. Sairaudella näyttää olevan geneettistä alkuperää minäkertojan isässä, eikä turvattomalla tavalla vaihtelevat lapsuusolot ainakaan edistä vakaata kasvua.
Mielisairaalasta vapautumista ei avita ainakaan aggressiivisuus, se että provosoi muita potilaita tai käy heidän kimppuunsa. Sähköhoidoilla yritetään taltuttaa masennusta, mutta kun se ei tunnu auttavan, on aika kauhistuttavaa, kuinka paljon niiden antamista vain jatketaan ja jatketaan sarjoina. Ja älykkäisiin pohdintoihin ja syvästi herkkiin kysymyksiin ei saa vastausta. Hyvätkin kysymykset voidaan laitoksessa nähdä niskoitteluna.
Elämä on aika pelottavaa, jos ei voi luottaa itseensä ja mielen sairautensa vaiheisiin. Eikä tunne-elämäänsä, joka voi sekunnissa kääntyä päälaelleen. Eikä siihen, milloin oma itsetuhoisuus taas ottaa vallan.
Kirja on mielenkiintoinen ja auttaa ymmärtämään järkkyvän mielen kulkemia polkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti