Lampaita, lampaita! Texel Osa 3

Texel on kuuluisa siitä, että siellä on enemmän lampaita kuin ihmisiä, ja siellä elää oma lammasrotunsa, Texel tai Texelaar. Lammastila Schapenboerderij Texel hyvin mainosti isolla, että tule meille pusimaan lampaita, meillä on aina karitsat jonossa ja muutenkin maatila täynnä eläimiä.

Niillä oli villatuotekauppa siinä ja kahvilatiski, ja lampolassa karsinoissa emolampaita karitsoineen. Välissä vuohiakin, ja käytävillä kulkivat kanat vapaina.

Mustalla kanalla oli pieni tipu jaloissaan paimennettavana ja kulkivat joka puolelle. Toinen musta kana päätti, että lampaan heinäkaukalossa on sille sopiva pesäpaikka, ja se siihen pehkuihin asettui. Häkeissä ja terraarioissa oli ankan ja kanan poikasia piipittämässä. Lampaita oli monia rotuja, joista kerrottiin kyltissä.

Vuohi tuli käytävällä paijattavaksi ja se oli ihan chill. Ja se kipitti vapaaehtoisesti uudestaan luokseni hetken päästä, että silitäs vielä vähän.

Karitsanurkassa olivat ne, jotka sai ottaa syliin, henkilökunta auttoi, että saatiin molemmat yksi sylivauvaksi. Voi. Muutoin se kuljeskeli ja huusi säännöllisesti bää, oli reipas.

Ulkona oli kaarimainen muovikatos, jonne valo siivilöityi ja lämpö tiivistyi kuin teltassa, tuli joku teltassa yöpymisen tunnelma mieleen. Hajavalo läpinäkyvän muovikelmun läpi ja lämmin tunnelma, jotain tuttua. Siellä oli pari karvaista sikaa (”kunekune” Uudesta-Seelannista) ja pari eri lammasrotua lisää.

Ulkona ankkoja juoksi pitkin pihaa, hanhia myös, ja kanoja tepsutteli ja useat kukot kiekuivat. Yksi kukko oli ihan lyhytjalkanen ja kun se kiekui, se taipui kaarelle taaksepäin kuin missäkin sarjakuvassa, jossa kukko huutaa. Varsinainen Napoleon, pieni macho.

Ladossa sai kiivetä ”ajamaan” isoa vanhaa traktoria.

Lammasvierailun jälkeen yritettiin ajaa saaren eteläkärkeen, muttei päästy. Näytti niin coolilta se hiekka-aava. Mutta sinne laajalle hiekkarannalle vievät vain kävelytiet loputtomien dyynien välistä, hirveän pitkä matka tarvottavaa. Ainoa autotie on suljettu puomein, koska sen takana on kasarmialue. Katsottiin sitten vain tipulammikoita dyynien välissä kiikareilla.

Mentiin kahville taas yhteen rantapaviljonkiin. Istuin mukavasti valtavalla istuintyynyllä ja se oli kiva paikka. Leijalautailijat hurjina aalloissa. Mutta silloin pilvistyi yhä enemmän ja tuli yhä kylmempi.

Käytiin De Slufter -kosteikko, jossa puronen laskee deltana hiekan kautta puskien välissä kohti merta. Kiikaroitiin virallisella tasanteella ja joku haukka lekutteli edessä. Komea alue, puolimärkä tasanko, kiehtovan näköinen. Siellä käveli ihmisiä pitkin kävelyteitä, mutta sekin oli sellainen, että okei, jos sulla on 5 tuntia aikaa niin voit alkaa tuosta tarpoa tuonne merta kohti.

Alkoi ripotella vettä oikein sadekuurona, joten vetäydyttiin vapaaehtoisesti pois. Etsittiin iltaruokapaikka Den Burgista kävellen. Vähän vaivalloisesti, koska se on sellainen kylä, että sunnuntaisin on osa ravintoloista kiinni.

Seuraavana päivänä katseltiin lampaita padoilla itärannikolla Vattimeren puolella. Ne tosin pelästyvät herkästi. Toisaalta tulevat nuuskimaan ihmistä aidan viereen, mutta toisaalta jos sattuu vähäsen laahaamaan jalkaansa niin että kenkä raapaisee soraa, niin kymmenen lammasta hyppii paniikissa sivulle. Juteltiin niille kuitenkin pitkään.

Tämä rotu oli vähän hassun näköinen, sikamainen kärsä:

Mustakin lammas löytyi.

Välissä lehmiä haettiin laitumelta tien poikki.

Ja oli muutama tiira lammikolla. Niillä oli selvästi pesimäalue tuossa. Hirvittävä kirkuna ja ympäriinsä lentely.

Kyllä me yhteensä nähtiin aika monta tuhatta lammasta.

Saariloman edelliset osat löytyvät näistä linkeistä:
Liikaa tekemistä Texelillä - upea saariloma alkaa 
Hylkeitä, hylkeitä! Texel Osa 2

ja päätösosa tästä:

Merimieshuumoria katkarapulaivalla - Texel Osa 4

Hylkeitä, hylkeitä! Texel Osa 2

Yksi kuuluisuus Texelin saarella on hyljekeskus Ecomare. Suunnattiin sinne. Siellä hoidetaan hylkeitä kuntoon, kun löytyy heikko tai haavoittunut yksilö, oli sitten poikanen tai aikuinen, jostain rannalta. Joskus löytyy delfiinilajejakin. Keskimäärin noin 3 kuukauden päästä asukkaat voi päästää takaisin luontoon.

Ja siellä on altaat, joissa voi kävijä oppia eri lajeista ja katsoa pyöriäisiä, harmaahylkeitä ja kirjohylkeitä. Ja niillä on museo-osasto, joka kertoo Vattimeren ekosysteemistä ja meriluonnosta, ja ihan kohtuullisen kokoinen akvaario-osasto kala-altaineen.

Ulkona kirkkaassa vedessä hylkeet pärskivät ja uivat rundia. Harrastuksena niillä oli vetää kauheaa vauhtia veden alla naama alaspäin eli vatsa ylöspäin. Toisen altaan kirjohylkeellä oli sama harrastus. Ne vaikuttivat reippailta ja hyvinvoivilta.

Varsinaisessa hoitolassa oli yksi uima-altaallinen yksiö varattuna, sinne oli tuotu kuutti, joka oli liian heikossa kunnossa. Siinä oli hoitajakin kertomassa. Pikkuinen kävi altaassaan ja punnersi siitä ylös. Vierailijat kannustivat, kun se punki ylös altaasta. Yes you can. Hylkeet tuhahtelevat, puhh, sieraimillaan. Ihailtiin sitä kun se puhisi.

Myös lintuhoitola Ecomaressa on, sinne päätyy merilintuja eli paljolti lokkeja ja mm. suulia. Sisähäkissä oli mustarastaan ja variksen loukkaantuneet poikaset. Ja parin sorsalajin untuvikkoja oli.

Illalla syötiin rantapaviljongissa, katseltiin auringonlaskua hiekkarannalla ja varattiin hyljeretki seuraavalle päivälle.

Oli pikku paatti ja voimakas moottori. Se lähti Oudeschildin satamasta Texelin eteläkärkeen isolle särkälle, pomppi aalloilla melko lievästi vain.

Puksuteltiin särkän lähelle ja kelluttiin ilman moottoria pitkin hylkeiden rantalinjaa ja saatiin tarpeekseen kuvia. Harmaahylje eli halli. Jokunen ui katsomaan venettä lähempää.

Helle alkoi tulla, aurinko paahtoi taas armotta ja oli niin kirkas. Totesin moneen kertaan muutenkin, että silmäni eivät ole soveltuvat ulkoiluun, lomailuun, ulkoelämään tai ehkä elämään ollenkaan, koska aina ne alkavat kyynelehtiä väärällä hetkellä ja ovat punaiset ja kuivat ja kirvelevät ja vuotavat. Eivät kestä niin mitään, ei tuulta ei aurinkoa, vaikka on silmälasitkin koko ajan suojana.

Mutta sain zuumattua hylkeitä ihan hyvin kuvaan silti. Hienoa, että hylkeillä menee nykyään hyvin.

Aiemmin meri oli niin saastunut ja metsästystä oli harjoitettu niin että ne olivat täältä sukupuuttoon kuolemassa. Nyt näillä vesillä viihtyvät taas kirjohylkeet ja harmaahylkeet. Pohjanmeren matalat ranta-alueet tarjoavat sopivia rauhallisia hiekkasärkkiä, joilla ne voivat köllötellä ja huolehtia kuuteistaan.

Saariloman ensimmäinen osa löytyy tästä linkistä:
Liikaa tekemistä Texelillä - upea saariloma alkaa

Seuraava osa tästä:

Lampaita, lampaita! Texel Osa 3

Ja viimeinen tästä:

Merimieshuumoria katkarapulaivalla - Texel Osa 4