Vilkas Venlo ja epätoivoista shoppailua

Kauppalistasta se alkoi. Yksi lista oman kylän kauppoihin ja yksi lista Venloon.

Omalla kylällä Venrayssa on kätevä käydä perjantai-iltana, koska silloin kaupoilla on erityispitkät aukioloajat. Jos ne arkisin muuten sulkevat klo 18, perjantaina ne ovat auki klo 20 tai 21 saakka.

Monilla Saksan paikkakunnilla on torstaisin tämä erityispitkä ilta. Hollannissakin suureksi osaksi, mutta joissain kunnissa se on päätetty laittaa perjantaille.

Jos meillä olisi ollut ”älä osta mitään” -kuukausi menossa, niin tähän se loppui. Intensiivistä kaupassakäyntiä kaksi päivää. Taloustavaroita tarvittiin.

Uunilapanen oli esimerkiksi hajonnut. Se oli muistaakseni Stockmannilta 90-luvulta, ja nyt jo rispaantui, höh. (Eihän 90-luvusta ole kuin 3 vuotta.) Sen täytteeseen oli tullut reikiä, joista poltti kuuma uunivuoka suoraan sormiin läpi kankaan.

Uusi uunilapanen ja paljon muuta löytyi helposti. Törkeänä olin kirjoittanut myös Quality Streetin listalle muka välttämättömänä ostoksena. Olin sentään etsinyt niitä nameja jo joulukuussa joulutoiveenani, enkä löytänyt niitä mistään kaupasta koko keskustasta. Nyt sekin tuli vastaan.

Quality Street. Viikko on pelastettu.

Listan vikasta kohdasta tuli ongelma. Tein vastikään vesivärimaalauksen ja A3-akvarellilehtiöni loppui siihen. Nyt mistään paperitavaraa tai piirrosvälineitä myyvästä kaupasta ei löytynyt A3-akvarellipaperia.

Tai no yhdessä oli tarjolla kierrevihkonen, eli oikeaan akvarelliin käyttökelvoton. Basic-tieto on, että akvarellipaperin tulee olla joka reunaltaan kiinni liimattu, jotta se kestää kosteudesta rypistymistä ja kuivuu takaisin suorana eikä ihan aalloille. En minä niin amatöörimäistä paperia huolinut.

Minusta on surullista, että tietous kunnon tarvikkeista ei ole läsnä välineitä myyvissä kaupoissa. Ettei kukaan tiedä maalaamisesta ja piirtämisestä mitään enää. Kävimme yhteensä 7 eri kaupassa etsimässä. Ei ollut, ei.

Eli nykyään koko meidän 40 000 asukkaan paikkakunnalta ei saa ollenkaan A3-akvarellilehtiöitä.

Erikoistunut askartelu- ja taidetarvikekauppa lopetti muutama vuosi sitten. Ja isoin kirjoitustarvikekauppa vaihtoi ketjun alaisuuteen, muutti pienempään liiketilaan ja kutisti valikoimiaan. Näistä molemmista sai ennen kaikki kunnolliset piirustuslehtiöt, mutta nyt enää vääriä tai liian pieniä.

Jos Venlosta sitten?

Mikä on Venlo? 20 minuutin moottoritien ajomatkan päässä oleva hitusen suurempi kaupunki. Venray on kunta, Venlo on kaupunki, lähes 70 000 asukasta. Venlon ostoskeskusta on selvästi laajempi ja monipuolisempi kuin Venrayn.

Venlossa on ihan sirkus lauantaisin, suuren maailman tungos. Vaikka se on todella lähellä meitä, siitä on ikuisuus, kun olemme sinne keksineet spontaanisti lähteä.

Päivälämpötila +4 astetta: pipo päähän ja karvaa kaulaan.

Ennen kaikea Venlo on hurjasti vilkkaampi saksalaisten päiväturistien ansiosta. Venlo on lähellä rajaa ja on aina vetänyt seudun saksalaisia ostoksille. Joka lauantai on tori ja siellä saksalaisille kukkasipuleita, leikkokukkia, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, halpaa karkkia, kankaita, vaatteita, juustoja.

Tämän aukion nimi on Markt, tori, mutta täällä ei ole toria (nykyään). Tori on Nolenspleinillä.

Sen sijaan täällä on Venlon raatihuone.

Tori oli nytkin vilkas. Tosin sulkemassa aikaisin, kai klo 13. Hassua, kuinka torimyyjillä on usein sen verran erikoisia vaatteita, että ne ovat minun mieleeni heti sata kertaa enemmän kuin oikeiden vaatekauppojen koko valikoima. Hetken katselin.

Torin vieressä on supermarket nimenomaan saksalaisia varten, ”2 veljestä”, ”2 Brüder (von Venlo)”, ollut siinä 60-luvulta saakka palvelemassa turisteja hollantilaisin tuottein ja halvoin kahvein.

Saksalaisille suunnattu kauppa toimii saksaksi.

Monilla saksalaisilla on ihan viikottainen perinne käydä ostoskierros Venlossa ja samalla syödä jotain perinteistä hollantilaista kojusta tai pikaruokalasta, ranskalaisia tai frikandel-kepakkoja tai uppopaistettua kalaa tai pehmistä.

Me vain vedimme espressokahvilassa jotain italialaista biscottia ja tiramisukakkua sen verran, ettei tullut ollenkaan nälkä lounasta varten.

Missio: akvarellipaperi. No ei Venlokaan näyttänyt hyvältä kartalla. Sielläkään ei ole varsinaista taidetarvikeliikettä, ja entinen askarteluketjun liike on lopettanut. Olikin yllätys, että mentiin sekalaisen harrastekaupan ohi, jossa oli karnevaalimeikkejä ja -asuja tällä hetkellä, mutta niillä oli myös taidenurkkaus näkyvissä näyteikkunan takana ja siellä kunnon papereita.

Polvistuin alahyllylle tutkimaan isojen lehtiöiden pinoa. Seisoin polvillani, nostin löytämäni A3-akvarellilehtiön käsissäni ilmaan kuin jonkin pyhän esineen ja huusin miehelleni: Hallelujaa!

Paperit sekä vesiväripaletin irtovärinappeja löytyi. Olin ilonen, ettei tarvinnut ruveta niitä(kin) tilaamaan netistä. Mutta yhä vaikeammaksi se menee, kun erikoiskaupat näin harvenevat ja kutistuvat.

Yhteensä on ollut viime vuonnakin monta objektia, joita olemme etsineet ihan koko Venrayn kaikista kaupoista, mutta niitä ei vain ole olemassa / saatavilla. Joten on ollut pakko lopulta tilata netistä. Mediasta lukee valituksia, kun ihmiset eivät mene kivijalkakauppoihin enää ja kaupat kaatuvat konkurssiin. Me oikeasti yritämme mennä kauppoihin! Mutta emme löydä ihan normaaleja arkisia tarvitsemiamme juttuja niistä. Joku niiden sisäänostossa kusee.

Toinen missio oli mennä Venlossa teekauppaan ja hankkia uutta varastoa irtoteetä eri lajeja. Mutta se ei onnistunutkaan. Yhtä kauppaa, joka oli google mapsissa, ei ollutkaan enää olemassa. Toinen kahvi- ja teekauppa oli niin huono, ettei siellä ollut kuin pari pussia mustaa perusteetä.

Etsimme sellaista puotia, jossa on seinä täynnä irtoteepöniköitä ja valinnanvaraa sadasta lajista. Sellainen kauppa löytyy esim. Nijmegenistä ja Saksan Aachenista. Kunnon teekauppoja on kai sitten vain isoimmissa kaupungeissa. Pitää matkustaa Nijmegeniin tai Utrechtiin saakka saadakseen irtoteetä? Minusta se on omituista.

Eikö kukaan juo teetäkään enää koko maassa? Kukaan ei maalaa eikä juo teetä?

Venlossa ilahduttavat kyllä pienet itsenäiset putiikit, siellä on esim. suloisen näköisiä lelukauppoja, ja kaduilla kivoja liitutaulumainoksia ja muita yksityiskohtaisia erikoisia näyteikkunoita. Ja oikein iso historiallinen ja laaja levykauppakin löytyy, Sounds.

Mutta me kävimme nirsoilemassa isossa vaatekaupassa. Katselin kevyesti yöpaitoja ja totesin, että niissä on kaikissa joku iso sarjakuvahahmo. Punapilkullinen mekko olisi kiva, mutta siinä on metrinen Mikki Hiiri. Raidallinen olisi kiva, mutta siinä on metrinen Väiski Vemmelsääri. Miksi? Tämän ehkä joku kirjoittikin johonkin joskus: miksiköhän muodin kohdalla oletetaan, että siinä vaiheessa kun nainen etsii yöpaitaa, hän taantuu 10-vuotiaaksi ja siksi jokaisessa yöpaidassa pitää olla joku Nalle Puh / Ressu? (No, minulla on olohousuissa kissa... mutta vähän enemmän valikoimaa eri tyyleistä kaipaisin.)

Torilla olisi ollut kissa-alkkarit...

Koko ison vaatekaupan valikoimassa oli näköjään vain sellaisia värejä, joita minun ei tee mieli. Mutta kyllä minun lempivärejänikin on olemassa maailmassa, jossain, harvassa.

Esimerkiksi autoliiton kaupassa. ANWB julkaisee jäsenlehteä ja kaupoissaan myy kaikenlaista retkivarustetta, karttoja, matkaopaskirjoja, polkupyörän ja auton teknisiä varaosia, navigaattoreita, kiikareita, vaelluskenkiä, tuulitakkeja ja retkeilyvaatteita. Osuin vaatehyllylle ja olin että ”Vau, violetteja puseroita! Katsotaas tarkemmin.”

Se fiilis on selvä, että jos jossain on violetteja vaatteita, niin kannattaa periaatteessa tarttua tilaisuuteen, koska niitä ei löydy usein.

Epäilys: ”ANWB? Voiko ihminen ostaa vaatteita ANWB:stä? Mikä tässä on juoni? Ovatko nämä jotenkin erikoisia outdoor-vaatteita?” Mutta kyllä nämä olivat ihan normaalin oloisia trikoopuseroita ja neuleita.

Ja lupasivat isot alennukset jäsenille. Kiva olla jäsen. Kahdesta puserosta sain yhteensä 61 euroa alennusta! Jäsenmaksu on 15 euroa vuodessa eli kannatti.

Torin takana käytiin tarkastamassa meille uusi, hieno eliittiruokakauppa Beej Benders. Olin lukenut siitä lehdistä, kun se avattiin. Moderni konsepti, kauniisti sisustettu ruokatorimainen, keskellä ravintolatila, jossa voi syödä tuoreeltaan tiskiltä ostettuja annoksia. Sisältää osiltaan shop-in-shopmaisesti eri yrityksiä.

Murre kukoistaa Venlossa. Normaaliksi hollanniksi tämä olisi Eetplein, ruokatori.

Juuri olin itkenyt työkavereille sitä, että Venlossa aiemmin ollut ihana Visser Chocolade -konvehtikauppa oli sittemmin poistunut. Ne olivat paljon parempia konvehteja kuin muiden suklaaketjujen. Olin käynyt niiden toimipisteessä melko säännöllisesti vuosia sitten entisellä asuinpaikkakunnallani.

Bendersillä jään tuijottamaan hienoja kosmosmaalattuja kiiltäviä kultahileisiä suklaapalluroita hyllyssä ja sitten luen suklaapakkauksesta ”Visser chocolade”. Nostan katseeni ja näen niiden tutut konvehdit siinä tiskillä yksitellen ostettavina. Benders sisältää Visserin oman suklaanurkkauksen!

Halasin miestäni emotionaalisesti kyynelehtien, että nyyh, Visser on tullut takasin! Mikä onni!

Ja vaikka juuri sain sen Quality Streetini, niin tätä ei voi ohittaa. Muistan nämä lajitkin vielä yksitellen! Metsämansikka-mustapippuri-hyytelötäyte! Sitkeä cranberrynugaa! Butter Scotch!

Otettiin eliittikaupasta muutenkin iltaruoka mukaan, ja hyvää emmentalia (halvalla! Meidän arkisessa pierumarketissa se maksaa tuplasti enemmän! Miksi!), ja suolapaloja. Torilta mieheni osti palasen peppadew-juustoa. Eli kaikkea herkkua löytyi Venlosta kyllä.

Olin siis iloinen akvarellipaperista, puseroista ja herkuista. Vaikka tee pitää jättää ensi kertaan ja toiseen kaupunkiin.

Ehkä ensi kerralla Roermondiin sitten, siellä näkyy olevan teekauppa.

Verikokeessa naurattaa ja hiiri tippuu katosta – ihan perus

Olen ollut niin omituinen, että olen vapaaehtoisesti laittanut radion päälle autossa.

Tämä on sikäli outoa, että erityisherkkyyteni on aina pannut minut inhoamaan ekstrahälyä ja radion hölötystä ja jinglejä varsinkin autoa ajaessa, kun on muutenkin tarpeeksi tarkkailtavaa ja hoidettavaa liikenteessä. Se on tuntunut vain lisäkuormitukselta ylikuormittuneille aisteille, ainakin työpäivän jälkeen.

Ja nyt olenkin yhtäkkiä kai niin stabiili, että kaipaan seuraa eli hölötystä autossa. Kestän sen ja toivon sitä. Sittenkin joku henkisesti tukevampi jakso menossa?

Verikoe

Kävin verikokeessa. Kun oli määrätty, että piti tarkistaa rokotussarjan jälkeen hepatiitin vastustuskyky. Sairaalan poliklinikalle siis. Oli hauskaa.

Ehkä outoa sanoa, että labrassa käynti oli kivaa ja nopeaa. Miten niin kivaa? No:

a) Pysäköinti meidän sairaalan parkkipaikalla on ilmaista.
b) Vastaanottotiskillä on ystävällinen mies. Jotenkin näistä sairaalan työntekijöistä huokuu empatia, usein. Ainakin näistä kevyempiä töitä tekevistä, jotka eivät kuole kiireeseen just nyt.
c) Labran vastaanottotiskillä hoitajat sekoilevat numeronapin kanssa ja nauravat, että painoinko jo tämän ja painoitko sä, vai kuka, ja mihin potilas menee, mulle vai sulle.
d) Välittömästi kun olen saanut tiskiltä tarrat käteen ja painan pebaa odotusaulan penkkiin, näytöllä näkyy jo numeroni, että saa mennä pistelyhuoneeseen. Vieressä istuva mummo alkaa jo älähtää huolehtivasti, että hei katsos. Mutisen, että ”jaa, no sitten mennään taas” ja nousen.
e) Verta ottava täti vain naureskelee ja selittää ja naureskelee, ja sen vieressä oleva laatukontrolloiva täti naureskelee myös. On se kiva kun on hauskaa.

Sitten sieltä selviää kymmenessä minuutissa ulos ja lisäksi vakuutuspaketti on korvannut ihan kaikki kulut ja miettii, että mitähän ilokaasua noikin vetää täällä.

Hiiri

Pari viikkoa sitten heräsin siihen, että joku nakertaa. Olisiko lintu rännissä kylpemässä makuuhuoneen ikkunan vieressä? Kun ääni jatkui ja jatkui ja tuli takaisin ja siirtyi erkkeri-ikkunan puupanelin taakse, tajusin: hiiri. Ei hitto, hiiri on taas löytänyt reiän tulla meidän talon rakenteisiin. Nyt se kaivaa pesää seinässä. Samat äänet ja ahkeruus kuin silloin kun oli hiiri keittiön ikkunan puupanelin takana monta vuotta sitten.

Paukutin henkarilla paneliin ja se hiljeni. Mutta jos se on hyvä paikka niin tottakai se tulee takaisin. Jos se alkaa nakertaa siinä öisin tai aamuvarhain, se häiritsee unta todellakin. Se on kova ääni.

Se tulikin sitten monta kertaa rapisemaan yöllä tai aamulla.

Keittiön seinän hiiri taannoin häädettiin sillä, että huoltomies asensi metallihäkkyröitä tiiliseinän tuuletusrakoihin eikä siitä päässyt enää eläin seinän sisään. Tämä elukka on nyt ihan ylhäällä, ja siellä ylhäälläkin on ulkoseinässä samanlaisia tuuletusaukkoja. Mutta ei me päästä tukkimaan niitä, koska meidän tikkailla ei riitä pituus sinne saakka ollenkaan.

Yritettiin. Ei.

No pian ongelma ratkesi itsestään. Hiiri tappoi itsensä. Olin menossa komeroon pyykkikorille ja sen vieressä lattialla makasi pönäkkä jyrsijä kyljellään, kuolleena vissiin. Huudahdin mahdollisesti hieman, kun pelästyin yhtäkkistä raatoa. Hiiri on selvästikin pudonnut ullakolta avoimesta kattoaukosta 3 metriä alas betonilattialle.

Kun katsoin tarkemmin, se olikin metsämyyrä. Tämähän ei ole edes hiiri. Metsämyyrät osaavat kiivetä myös erittäin hyvin, sanotaan. Eri laji ja asia kuitenkin kuin se pihassa asunut kotihiiri, jonka näimme viime vuosina usein.

”No ei nyt olis tarvinnu kuolla kuitenkaan”, surkuttelin. Voi rassua.

Huoltomies kävi kuitenkin, pidempen tikkaiden kanssa, ja asensi muutamiin ylempiin tuuletusaukkoihin ritilöitä.

Ja muita aiheita:

Käytiin marokkolaiskaupassa ostamassa ruuat ja tottakai sieltä piti ottaa mukaan baklava.

Silloin olin vielä aktiivisessa flunssassa. Halusin 5 minuutin kävelylle siellä, edes nähdä jonkun eri korttelin välillä. Enempää ei kipeänä jaksanut liikkua, mutta käveltiin ostoskeskuksen ympäri ja näin kerrostalon ja männyn. Jee.

Frozen 2 (sisältää juonipaljastuksia)

Katsottiin filmi tuoreeltaan leffateatterissa. Oli väljää. Pikkutyttöjä isän tai äidin kanssa salissa.

Totta, että juoni oli osin sekava, kuten kaverini totesi. Mietin vieläkin, että siis siinä niinku heräsi henkiin hahmoja, jotka olivat olleet jotenkin... kuolleina? Sen ajan? 6 vuotta vai mitä siitä oli? Taiottuina mihin? Kivettyneiksi? Näkymättömiin? Pois maailmasta? Ja sitten ne vain alkoivat jatkaa elämäänsä siellä pohjoisessa kuin olisivat palanneet jostain, ja saivat päivityksen uusista uutisista.

Ykkösosan piti olla tuoreessa muistissa tämän tajuamista varten muutenkin. Mietin, että juonen olisi ehkä voinut koota hieman yksinkertaisemmin, koska todella monet seikat ja syy-seuraustarinat näyttelivät osaa tapahtumissa, ehkä turhan runsaana joukkona. Kaikenlaisia selityksiä, miksi näin, jotta looginen kudelma pysyy kasassa.

Lopputulemana oli minusta myös surullista, että Elsan oli muka pakko jäädä pohjoiseen asumaan. Mietin, oliko oikeasti pakko ja miksi, eihän hänellä ole siellä kansan parissa ketään tuttujakaan. Vähintään yhtä ulkopuolinen hän siellä on kuin linnassaan ja siskonsa luona.

Mutta animointi oli taas visuaalisesti mahtavaa ja olin liikuttunut, kun Elsa käytti taikavoimiaan ja kun merestä noussut merihevonen kesyyntyi jäähevoseksi ja Elsa kiisi sen selässä aaltojen läpi.

Mikä vuosi, mikä valuutta

Bravuurini on ollut kirjoittaa töissä käsin päiväyksiin ”2012” tämän vuoden sijaan. Kun siinä on ollut kaikkia 20-jotain-päiviä ja numero 1 tammikuun merkkinä, niin jostain näköjään väkisin tunkee vuoden kohdalla luku 2012 siihen jatkoksi.

Hetken mietin, että jaaha 2012, mikäs vuosi se oli. Kiva, että minulla ei ole itse asiassa mitään muistikuvaa vuodesta 2012. Mikä se oli? Mitä silloin tapahtui? Mihin esimerkiksi matkustettiin? Ei hajuakaan.

Vaaleanpunaisia auringonnousuja, pikkuflunssaa ja teksti-tv:n paluu

Tämänhetkinen talven aamupalakonsepti sisältää: mustikkamehua, teetä, kakia paloina ja kaurapuuroa. Olin melko onnellinen, kun tajusin, ettei tarvitsekaan keittää kattilassa puuroa kymmentä minuuttia hellalla saadakseen puuroa aamulla, vaan on olemassa 2 minuutin mikrohiutaleita. Siitä aukenikin ovi minulle ja usein korvaan nyt leipäpalan kaurapuurolla. Päälle paljon kanelia, voisilmä, vähäsen sokeria ja loraus maitoa.

Jaa no mustikkamehu, tämä on sekoitus, jossa on vaikka mitä muuta, ja siitä jo kriittinen kuluttajansuojataho älähti, että ”mustikkamehuna” myydään sekoituksia, joissa on alle 2% mustikkaa. Ja Hollannissa mustikka on tietysti aina viljeltyä pensasmustikkaa eikä metsästä poimittua oikeasti voimakkaan makuista, jonka Suomesta tunnemme. Mutta silti tässä mehussa on tietty mustikan häivähdys maussa. ”Jos minä suomalaisena maistan tässä vivahteen oikeaa mustikkaa, niin mehu on ihan tarpeeksi hyvä, sanoivat instituutit sitten mitä tahansa”, puhisen.

Älä droppaa mun tunnelmaa, älä mollaa mun mustikkaa. Vaatisin tietysti parempaa, jos se olisi mitenkään realistista täällä. Mutta kun ei ole.

Hollantilainen sääsivusto keksi sanan sille ilmiölle, jota kiroilen pakkasaamuina: että auton raapimiseen menee todella kauan, niin kauan että se myöhästyttää töihin lähtemisen aikataulun. Pitäisi erikseen muka nousta aiemmin, jotta ehtii raapia autosta jäät. Sana kuului ”autoruitkrabvertragingstijd”. Eli ”autonikkunanraapimisviivästysaika”. Ennustivat, että useampi minuutti menee tämän viikon aamuina.

autonikkunanraapimisviivästysaika

On ollutkin pari kirkasta aamua ja niihin kuuluvaa vaaleanpunaista auringonnousua ja -laskua. Yksi aamu piti tankata auto ja oli puolikuu taivaalla ja pastellivärejä, kun seisoskelin tylsistymässä tankkipistooli kädessä kylmäasemalla (tällä säällä nimensä veroinen) ja odotin täyttymistä. Tankkaaminen on minusta niin pitkäveteistä hommaa, että vältän sitä viimeiseen asti ja käytän bensan hyvin loppuun ennen kuin menen.

Sen jälkeen tuli usean vuorokauden sumutila. Ihan yhtä kylmä, mutta harmaa pilvi peitti näkyvyyden ja maiseman tehokkaasti.

Minua vaivasi pikkuflunssa reilun viikon verran. Väsytti aika lailla ylimääräistä ja yöllä yskä häiritsi.

Käytiin illalla hakemassa helppo pikaruoka snäkkibaarista. En jaksanut vaihtaa pois olohousuja ja olin sitten markan teko-uggseissa ja lököttävissä haaremihousuissa siellä. Hetken mietin eteisessä, että et oot tosissas, menetkö oikeasti ihmisten ilmoille näyttäytymään tässä kerrosasussa, olohousuissa ja pörrövillatakki takin alta roikkuen. Menin. Laitoin sen flunssan piikkiin.

Markan uggsit.

Snäkkibaarin menyystä osanen.

Lupaavat pehmistä ympäri vuoden. En tiedä ostaako sitä talvella monikin, ei kai.

Pelattiin Scrabbleä vihdoin. Jouluna ei tullut aloitettua.

Siinä välissä join kaapista löytyneen minilikööripullon. Se oli hedelmäinen Sex on the Beach -cocktail Saksasta ja sen nimi oli ”Kleines Luder”, pikku lutka. Okei.

Sitten mieheni selasi kännykkäänsä ja näin, mikä sivu siinä on: teksti-tv! Hollanniksi Teletekst. Se on kuulemma oikein sovelluksena saatavissa. Ylipäätään saattaa olla yllätys, että teksti-tv on vieläkin olemassa. Toisaalta jos vain sitä kautta saa tekstityksiä ohjelmiin kuten Suomessa, niin ei se siitä mihinkään katoakaan. 

Mieheni käyttää teksti-tv:tä myös telkkariruudulla. Lukee uutisia. On sen nyt aika uskomatonta se 80-luvun teksti siinä muinaismuistona silmäin edessä. Netti on täynnään moderneja uutissivustoja, josta selviää kaikki; miksi lukea tuollaista laatikkotekstiä vapaaehtoisesti? Mieheni mielestä se on ”kätevä”. En ymmärrä.

Jotenkin järisyttävä kontrasti tämä mitä modernein tonnin puhelin ja siinä teksti-tv. Nauroin.

Teksti-tv!

Joskus aavistaa, mitä tapahtuu, vaikkei varsinaista tiedotusta asiasta ole tehty. Senkin tiesin ennalta, että mieheni oli taas vapaapäivänään tietotekniikan parissa. Aavistin, että hän puuhailee jotain tietokoneita ja laitteita, kun hänestä ei päivän aikana kuulunut pihaustakaan viestien muodossa.

Ja niin, kun tulin kotiin, oli uudet ulkoiset kovalevylaitteet suhisemassa pöydällä ja hän oli vienyt edellisen takaisin kauppaan kun oli hidas ja huono (”kivikauden tekniikkaa”) ja oli saanut ohjeet kaapeliyhtiöltä, miten asentaa vanha takaisin kunnolla.

Miten se oli, että kun lapsi on epäilyttävän pitkään hiljaa niin on varmasti pahanteossa...

Tekninen edistys ilahdutti minuakin lopulta. Nyt loppui sitten minulta kaikki tavoitteellinen tekeminen ja tuottoisa vapaa-aika. Mies asensi hankkimaansa kuuluisaan uuteen Apple-tv:hen Yle Areenan.

Nyt isosta telkkarista näkyy kaikki vanhat ja uudet ja live-ohjelmat, tietysti vain ne, jotka ovat rajoituksetta saatavissa ulkomailla. Esim. UMK-valinta. Mutta myös esim. euroviisu- ja interviisukarsinta vuodelta 1980, juontajana Mikko Alatalo.

Nyt voin katsoa kaikki SuomiLovet ja muut konsertit ja nykyartistit ja kaikki dokkarit ja luonto-ohjelmat jne jne...