Pikakierros Singaporessa

Tultuamme Singaporen lentokentälle menimme saman tien etsimään ilmoittautumispaikkaa City Tourille, jonka tarjoaa ilmaiseksi lentokenttä niille, joilla on monen tunnin välilasku. Tiski aukesi vartin päästä.

Ilmoittautumistiskiltä alkoi byrokratia. Lomake täytettäväksi, immigration form. Passin numerot, lennon numerot, ym. ym. ym. omat tiedot. Tourille ei saa ottaa mukaan rullalaukkua, viekää ne äkisti tuonne säilytykseen. Tässä kokoonnutaan jo kolmen vartin päästä 7.50, vaikka kierros alkaa 9.00.

Kiire ja byrokratia leimasi sitä päivää. Ei paljon jäänyt aikaa haahuilla vapaasti, kun piti järjestää laukkunsa jo äkkiä säilytykseen ja hankkia juomavettä kioskista ja täyttää lomake, ja silloin olikin jo lähtöaika käsillä.

Säilytys toimi myös lippulappusilla, palvelutiskin mies täytti lomakkeet ja me täytimme lomakkeet. Onneksi siihen sai maksaa luottokortilla, koska ei ollut aietta ottaa Singaporen dollareita yhdeksi päiväksi missään muodossa.

Oli kiellettyä jättää läppäriä säilytykseen. Minun piti ottaa se olkalaukkuuni kierroksen ajaksi. Kierrosbussiin taas ei saanut jättää mitään, eli raahasin Singaporen helteessä olallani painavaa läppäriä.

Kaaos matkanjärjestäjillä. Ryhmämme johtaja oli symppis pieni kiinalainen täti. Tekivät parhaansa, mutta hirveä kalabaliikki oli saada kaikki osallistujat täyttämään ne lomakkeensa oikein ja pitää ryhmä koossa. Lopulta he olivat istuttaneet meidät odottamaan aulan penkin selkäpuolelle ja yhtäkkiä häipyivät ja unohtivat ilmoittaa meille, että nyt lähdetään. Tosi kätsää. Juoksimme perään, kun huomasimme, että nyt ryhmä menee tuolla.

Siis yritys olla tehokas ja virallinen kaavakkeineen ja sääntöineen, mutta sitten unohtaa puolet matkalaista matkan varrella.

Ja byrokratia jatkui, meidän kaikkien piti jonottaa immigrationista ulos papereinemme, jotta päästään stadiin. Ja siinähän kesti. Oikein kunnon virkailijat. Passi valmiina, jatkolennon boarding pass valmiina, lomake valmiina. Ottivat peukalonjäljet digilaitteella ja laittoivat leiman.

Siinä immigration-jonossa se ylimääräinen tunti menikin seistessä. Kuumassa. Intialaisten suurperheiden välissä. Loputon kärsivällisyys hyveenä. Viisi minuuttia per henkilö he oikeasti katsoivat papereita. Lipukkeessa luki myös ystävällisesti, että ”huumeiden salakuljettajille kuolemantuomio”. Okei.

Kiinalainen opas rekisteröi matkalle intialaisen Mr Singhin ja spontaanisti huomautti, että ”eikö kaikilla Singheillä ole se turbaani?” Näin minäkin olen lukenut. Mutta tällä ei ollut kuin parta ja hän sanoi: ”Ei moderneillä Singheillä välttämättä ole.” Okei. Kehitys kehittyy ja hienoa kuulla se kansan suusta.

Rotujen merkitys saa ihan uuden perspektiivin valtiossa, joka toimii näin, kuten opas sanoo: ”Kaikki singaporelaiset opiskelevat koulussa englantia, mutta toinen opiskeltava kieli menee sun rodun mukaan. Intialaiset opiskelee tamilia, malaijit malaijia ja kiinalaiset mandariinia.” Täällä se rotujako on rinnakkaiselon sääntö ja rakenne eikä näitä ryhmiä ja niiden omaa kulttuuria yritetä tasapäistää yhteen valtion muottiin. ”Meitä on kolmenlaisia ja toimit sen mukaan, mihin kuulut.”

No lopulta bussissa. Yleisesti välissä näkyi: asuinkerrostaloja, melko perus. Sataman vettä ja rahtilaivoja merellä parkissa. Korkea autotiesilta kaarena veden yli. Krikettikenttä, brittiläiset siirtomaa-ajan jäljet ja tavat. Museorakennuksia ja hallintorakennuksia ja opinahjoja ja sen sellaista, kaikki prameilevaa tyyliä kreikkalaisine pylväineen ym., ei yhtään mun makuun, liian rönsyileviä palatseja.

Nähtiin Business District eli pilvenpiirtäjät, saatiin ottaa kuvia ulkona skylinesta ja nähtiin uusin rakennus, jossa on kolmen tornitalon päällä valtava laivan näköinen konstruktio. Siinä sijaitsee hotelli Marina Bay Sands, ja katolla on kuulemma infinity pool eli ”ääretön uima-allas”. Voi olla ihan kivat näkymät sieltä vedestä.

Ripsahteli vettä helteessä. Oli harmaapilvistä.

Säätila: kuuma, kostea, hikinen.

Esplanadin puisto!

Toinen ulkoilu oli Kampong Glamin vanhoissa kortteleissa, joissa oli jo meininkiä. Suloisia värikkäitä ikkunaluukullisia kaksikerroksisia taloja, alakerrassa krääsäkauppoja ja eksoottisia ravintoloita turkkilaisesta libanonilaiseen, kadun päässä iso kultakupolinen moskeija.

Tää valittais nyt Singaporen arkkitehtuurista. Katson taloa ja mietin, että no mikä tämäkin tyyli on olevinaan. Omituinen sekoitus. Päälleliimattua ja kopioitua. Mitä noi kultaiset palatsipylväät tekee pikkutalossa?

Oon mä aika hyvä jäkättäjä, jäkättää nyt Singaporen arkkitehtuurista. Siirtomaajutut on tällaisia. Minusta on omituista, miten joku peribrittiläinen kriketti elää jossain kauko-Aasiassa. Mutta jotkut entiset siirtomaat ylpeinä esittelevät siirtomaa-ajan ja tyylin rakennuksiaan. Sellaistahan se juuri on: sekoitusta. Historiaa ja aikakausia, ymmärrettävästi, mutta minulle tulee aina epämääränen olo tällaisista arkkitehtuureista, jotka eivät oikein istu maisemaan.

Tää ihmettelis Singaporea. Että mitä hittoa.

Myönnetään: Nämä värit on söpöt. Tällaisia lisää Suomeen.

Tämä perinteisesti muslimien asuttama ja arabialaisvaikutteinen Kampong Glam oli kyllä ihan mukavan oloinen. Minua olisi kiinnostanut myös lähellä sijaitseva Little India, jossa olisi ollut vastaavasti intialaistyylisiä koristeluja ja liikkeitä.

Jos tämä on se poliisivaltio, jossa roskan heittämisestä kadulle rangaistaan 1000 dollarilla, niin siihen nähden se ei ollut niin shiny shiny ja blink blink, vaan tavallisehkon trooppisen maan kaupungin oloinen.

Kuvissa annetaan siloiteltu vaikutelma, pelkkää puhtautta ja kaikki viivasuorassa. Ensinnäkin niitä kuvia katsellessa ei tule ajatelleeksi, että Singapore on melkein päiväntasaajalla ja siellähän on aina kuuma! Kostean kuuma. Toisekseen todellisuus on rosoisempi ja sekaisempi.

Hei siis oikeesti. Täällä on roskis sikin sokin kadulla, ja sen kansi on hajonnut. Luulin, että on niin säntillistä, että tällainen ei ole sallittua Singaporessa.

Pahvilaatikkopino, koettakaa nyt ryhdistäytyä.

Vasemmanpuoleinen liikenne, eksotiikkaa, sekalaisia tyylejä. Tuntui vieraalta minulle kaikkineen. Eli ei, emme tulisi erikseen Singaporeen lomalle.

Jälkiviisaana sanottiin, että ei se stadi edes oikein ollut sen väärtti, vaan mieluummin oltaisiin ehkä otettu nokoset lentokentän lepotuoliosastolla ja käyty niissä parhaissa terminaalin keitaissa, perhospuistossa ja orkideapuutarhassa ja mitä hienoa siellä oli, kaikessa rauhassa.

Tai siis kaupunkikierroksen teki liian rasittavaksi sen valmisteluaika, todella pitkä jonottaminen ulos ja sitten taas jonottaminen sisään useiden turva- ja passitarkastusten kautta. Sen takia siihen tuhrautui aika tarkkaan koko välilaskun luppoaikamme, stressin ja kiireen siivittäminä.

Singapore oli meille osastoa ”No tulipahan nähtyä sekin”. Onhan siellä sitten turistille varmasti hauskoja kasvi- ja eläinpuistoja ja nähtävyyspaikkoja ja illalla hieno valaistu Gardens by the Bay keinotekoisine jättipuineen, ja lisää noita autenttisia kortteleita, joita ei nyt päästy näkemään. Mutta tämä ensivaikutelma oli sellainen kohtalainen, ei niin perin ihmeellinen kuin olisi voinut odottaa.