Neljän saaren retki Thaimaan Krabissa – uteliaita tiikerikaloja ja mystinen luola

4 saaren retki oli hieno.

Ao Nangissa on retkien myyjien tiskejä kauppakadulla muutaman metrin välein. Päämyyntivaltti ovat veneretket saarille. Kaikki haluavat niille ja ne ovatkin aiheellisesti tämän seudun vetonaula. Yksi eniten tarjottavista retkistä, joka on joka toimistolla ohjelmassa, on 4 saaren kierros, ja päätimme aloittaa siitä.

Naureskellen totesin, että tietysti, tämä on niitä maita, joissa ”tourist information” ei tarkoita kaupungin virallista jäyhää neuvontatoimistoa, vaan mitä tahansa kaupallista firmaa, joka mainostaa ja myy omia retkiään.

Retkeen kuului: Phra Nang beach, kaksoissaari Koh Tub-Koh Gai, snorklaus Koh Gai, lounas ja uinti Koh Poda.

(Koh tarkoittaa saarta ja siten tietää, että kyseessä on saari, jos se on paikan nimessä. Voidaan kirjoittaa myös Ko.)

Aamulla kokoonnuttiin firman eteen jalkakäytäville ja saatiin tarrat rinnuksiin merkiksi, kuka turisti on lähdössä millekin veneelle. Sitten kävellen rannalle ja pienen ryhmäinfon jälkeen veden kautta rappusia ylös veneen perästä ”astu laivaan, stig ombord”.

Käytimme uutta aurinkosuojavoiteen suihkepulloa, mutta se näytti huonot puolensa, aina joku läntti jää suihkuttamatta ja siihen tulee auringonpolttama. Naamani onnistuin pelastamaan naamavoiteella ja hellehatulla. Aurinkosuojaaminen täytyy miettiä hyvin myös tulevilla retkillä, joilla on ihan armottoman auringon alla saarilla.

Välissä mennään uimaan ja snorklaamaan. Käytän uinti-t-paitaa meressä ja se on hyvä se, suojaa ainakin hartiat ja selän.

Phra Nang, Princess Cave Beach

Ensimmäinen pysähdys ei ollut saari, vaan kaunis ranta, jonne pääsee vain vesiteitse. Tai korkeintaan kävelemällä ja kiipeämällä kinttupolkua pitkin Railay Beachiltä, jonne myös pääsee vain vesiteitse. Tämä on sen saman niemen nokassa, mutta välissä on korkeita kallioita.

Phra Nang on nimetty myyttisen entisajan prinsessan mukaan. Kallion juuressa rannan reunassa on luola, Princess Cave, jossa prinsessaa palvotaan. Siellä on alttari ja paljon uhrilahjoja, suitsuketta ja kukkia.

Erityisesti prinsessalle uhrataan fallussymboleja, eli luolassa makaa kymmenittäin puupaaluja, jotka esittävät pippeliä ja on maalattu ja koristeltu eri tavoin.

Kymmenen metriä prinsessan luolasta vasemmalle on pienempi pippeliluola, jossa on niitä pelkästään. Yksi kultainen yli metrinen nököttää pystyssä hiekassa ja erittäin tukeva tukkimainen seisoo, jonka pää on maalattu punaiseksi ja jolla on kaulahuivi ympärillä.

Hauskaa siis. Toisaalta minut valtaa kunnioitus palvontapaikoissa eli herkistyn vaikka sitten pippelistä, jolta pyydetään siunausta. Paikassa on kollektiivinen pyhyys kuitenkin, ja sen tunnen.

Meillä oli speedboat, mutta Phra Nangin rannalle tuli vieri viereen pitkähäntäveneitä, joissa on niin kauniit kokat värikkäin liinoin ja kukkaseppelein. Ne sopivat siinä hyvin valokuvaan korkean kalliosaaren edessä.

Täällä jököttää niitä kallioita meressä ihan pylväinä. Jotkut kapenevat alaspäin ja näyttää mahdottomalta, miten ne leveämmät osat eivät halkea ja putoa mereen. Jotkut ovat tippukiviainesta eli niiden reunuksella roikkuu ryppäinä tippukiveä. Joillain seinämillä harrastetaan kalliokiipeilyä.

Mahtavan korkeita nämä seinämät ovat, kun seisoo vieressä. Joillain saarilla satametrisiä.

Phra Nangille tuli myös hauskasti snäkkiveneitä, joissa roikkuu isot mainokset ja hintalistat.

Koh Tub - Koh Gai

Kirkasta vettä riitti sitten kun ajettiin Koh Tubille. Sen vieressä on suurempi Koh Gai, Chicken Island, Kanasaari, joka on nimetty kallionpalan mukaan, joka näyttää kanan päältä.

Kanasaaren kana.

Oikeastaan laskuvedellä Kanasaarelle menisi hiekkakannas, jota voi kulkea kuivin jaloin Koh Tubilta. Me emme ihan osuneet laskuveteen, mutta silti sanottiin, että sinne voi kävellä.

Se oli osin kahlausta vyötäröä myöten vedessä. Piti pitää selkäreppua erityisen ylhäällä, ettei se ui vedessä takapuolen alla. Ei ehkä ihan ollut turvallisinta, kun siinä oli varoitus  merivirroista, jos vesi on ylhäällä. Sata turistia käveli silti veden poikki.

Kannas katoaa veden alle.

Kanasaaren kannakselle päästäkseen piti tosin jo kävellä kuivan hiekkakannaksen yli, sillä Koh Tub itsessään on jo oikeastaan kaksoissaari.

Hienoa valkoista hiekkaa ja upeaa kirkasta vettä.

Koh Gai snorklaus

Yksi highlight oli snorklaus Koh Gain eli Kanasaaren takana. Suoraan veneestä pulahdettiin. Oppaat kysyivät, ”osaatko uida” ja silloin sai mennä ilmankin pelastusliiviä mereen. Muille suositeltiin liivi päälle.

Hienoja kaloja. Suloisia uteliaita kaloja, jotka eivät pelänneet. Heti kun menin moottoriveneen takarappusia alas turkoosiin veteen ja laitoin naaman sinne, pääni oli keskellä keltaraidallisten kalojen parvea. Sellaisia viisisenttisiä littanoita. Niitä viuhahti kahden sentin päässä silmistäni ja nenästäni.

Niitä olikin sitten paljon ihan pintavedessä parvena, käsien vieressä, ja pelkäsin, että potkin niitä, jos alan loiskuttaa jaloilla. Mieheni oli kellunut hetken liikkumatta ja huomasi, että käden äärellä oli muutama niitä jo nyppimässä kämmenselkää. Häipyivät heti kun liikutti sormia.

Opas sanoi, et ne keltaraidalliset ovat ”tiikerikaloja” paikallisille ja ne tunnetusti saattavat nyppäistä ihmistä.

Jos tarkkaan katsoo, tässä näkyy pari tiikerikalaa keltajuovin hiekkarannan päällä.

Venetunnelmaa snorklaustauolla.

Siellä näkyi korallipohjaa, kaikkia merivuokkoja ja omituisia pohjaorganismeja, jotain kasvin ja eläimen väliltä, pyöreitä tyynyjä, aivomaista pulleaa rakennetta. Merisiilejä alhaalla koloissa, pitkät piikit. Kiekkokaloja, pitkä kuono, mustat ja valkoiset alueet oikein isona kuviona. Upeita sinertävän-turkoosin-vihreän-violetin hohtavia kaloja. Pikkuisia parvessa, joilla oli oranssit pyrstöt. Pohjassa monnimaisia mönkijöitä. Isoja tummia parvi, noin 15-senttisiä.

Näin kapean pitkittäisraidallisen puhdistajakalan tarjoamassa palvelujaan parille eri lajiselle isommalle kalalle, se kävi nyppäsemässä niiden ihoa. Näin tummanpunaisen taskuravun seisovan pohjan kivellä, irrottavan saksillaan muruja korallista, ja työntävän niitä pieneen suuhunsa. BBC-luontodokumentti livenä.

Oppaat ottivat kuvia meistä kännykällämme, niin saatiin yhteiskuviakin.

Kanasaaren kanat.

Koh Poda

Lainasnorkkeli oli ihan hyvä. Muutenkin hyvin järjestetty retki, juomavettä jaettiin tarpeeksi. Rantautuessa saarille kerrottiin selvästi kellonaika, jolloin pitää olla takaisin veneessä.

Lounasta saimme Koh Podan rannalla. Ainekset oli tuotu laareissa mukana ja oppaat kokkasivat aterian retkipöydän ääressä kuumentaen. Oli riisiä, curryvihanneksia, kanaa, leipälättyjä ja lisää eri currypatoja, ja mehua ja keksejä.

Istuimme syömässä puun korkealla juurella, jossa ainoana haittana oli pienten muurahaisten vaellus. Astiat eivät onneksi olleet kertakäyttöä, vaan tukevia muovisia, jotka menivät tiskikoriin.

Retkikeittiö lounasvalmisteluissa.

Maisema piknikillä.

Sitten oli runsaahkosti aikaa uimiselle idyllisessä aivan läpinäkyvässä vedessä, jossa ui rantavedessä myös tiikerikaloja sekä lähes valkoisia kauniin muotoisia vähän isompia kaloja, ja yksi pitkä neulakala ihan pinnassa.

Siinä vedessä ihoa pisteli täysin yhtäkkiä eri kohdista eikä nähty mitään syytä. Mitä tämä on? Au au! Onko täällä jotain elukoita? Meduusa sittenkin? Ei näy ketään.

Tämä kysymys on esitetty netissä usein suomeksikin, että Thaimaassa tällä alueella pistelee merivesi ihoa. On useita teorioita, muttei lopullista totuutta. Voi olla meduusan paloja, jotka merenkäynti on repinyt irti. Voi olla meduusan toukkavaiheen eliöitä, joita sanotaan vesiluteiksi. Voi olla tiettyä polttavaa planktonia. Voi olla sitä yöllä hehkuvaa planktonia, jota täällä on todellakin myös.

Ei pitäisi olla vaarallista ja pitäisi laantua pian, ja paidat ja vaatetus uidessa auttaa. Vähän inhottavaa kyllä, koska se sattui kuin neulalla pistäisi joissain kohdissa.

Silti lämmin vesi oli ihanaa ja maisemat kauniit, ja viihdyimme pitkään meressä.

Tavarat – mitä mukaan veneretkille?

Veneretkillä hypitään veneeseen ja pois aina rantaveden läpi kahlaten ja siksi pitää olla sandaalit, jotka saa helposti ja nopeasti pois jalasta. Tai vesikengät, joilla voi kävellä yhtä lailla kaupungin kadulla lähtiessä kuin meressäkin.

Ao Nangin kaupoissa myytiin kätevän näköisiä ”vesisukkia”, jotka ovat jotain ohutta uikkarikangasta ja joissa on kuitenkin kumipohja. Olisi ehkä ollut hyvä juttu. Meillä oli omat vanhat paksut vesikenkämme, jotka kuivuvat ärsyttävän hitaasti. Ei ole ehkä lempparifiilikseni olla nihkeissä nahkeissa märkinä pysyvissä tossukoissa koko päivän. Hienoilla hiekkarannoilla otin sitten kengät pois.

Muutenkin meille oli onneksi selvää, että tavaraa on veneretkillä oltava mahdollisimman minimaalisesti mukana, ja uikkarit valmiina päällä. Kun snorklaamisen tai uinnin hetki tulee, ei ole mitään aikaa alkaa vaihtaa vaatteitaan ja pukeutumaan sitä varten. Se on voitava heittää mekko pois ja pulahtaa samantien. Ei tuolla autiosaaren rannoilla eikä muillakaan ole mitään pukukoppeja.

Jos viimeisen uinnin jälkeen haluaa välttämättä vaihtaa jotain kuivaa päälle, se on hoidettava puskassa pyyhkeen takana. Täällä on oltava ronski, nopea ja käytännöllinen. Onneksi märässä uikkarissa ei ainakaan tule kylmä tässä ilmastossa.

Tavaraa haluaa raahata mahdollisimman vähän, mutta välttämättömiin kuuluu yksi pyyhe, jotta saa vähän kuivattua itseään snorklaamisen ja uinnin jälkeen. Ja aurinkosuojaus eli aurinkolasit, voiteita ja hellehattu, ja ehkä joku huivi suojaamaan hartioita tai jalkoja tilanteen mukaan. Ehkä muovipussi, johon saa laitettua märän pyyhkeen, uimapaidan tai märät vesikengät.

Käytin retkillä piilolinssejä, joiden ansioista näen tarkasti snorklatessa ja uidessakin kaiken.

Ja sitten on vähintään yksi kännykkä mukana, jotta saa valokuvia kaikesta. Se täytyy vain osata pitää kuivana eli erillään kaikista merivesitavaroista. Joillain on käytössä kaulassa roikkuvia dry bagejä, joihin kännyn voi sujauttaa vesitiiviisti jopa uimaveteen meneessä. Niitä myydään myös pitkin Ao Nangia.

Retkien hinnat

Retkien hinnoista pystyy tinkimään, jos osaa. Me säästimme joka retkestä ainakin sillä, että varasimme kalliimman pikaveneen sijasta edullisemman pitkähäntäveneen, joka on vähän hitaampi. (Tässä jutussa kerron perinneveneistä.) Lopulta retki tehtiin (käytännön syistä ja lähtijöiden määrään nähden sopeutettuna) kuitenkin nopeammalla ja kätevämmällä pikaveneellä, mutta me olimme maksaneet alemman hinnan.

Jollain kerralla näimme saman retken oikeasti 30 euroa halvemmalla toisella toimistolla ja sitten oli helppo haluta ja saada se tutulta liikkeeltä samaan alempaan hintaan.

Loppujen lopuksi koko päivän veneretket, joihin kuuluu lounas, juomavedet ja lainasnorkkelit, maksoivat per henkilö noin 35 ja 48 euron väliltä.

Toimimme Thaimaassa pitkälti käteisrahan voimin ja se olikin kätevintä. Retket voi maksaa luottokortilla, mutta silloin hintaan lisätään yleensä 5%. Ja tiskiltä voi joutua kävelemään retken myyjän kanssa parin korttelin päähän toimistolle, jossa on maksupäätteet.

Retkenjärjestäjien luotettavuus

En sitä osaa sanoa, kuka paikallisista retkijärjestäjistä muka olisi ”luotettava” ja kuka vastaavasti vähemmän. Kaikki retket menivät hyvin ja meistä pidettiin hyvää huolta.

Vakuutusta varten joka retken alussa kirjoitetaan listaan oma nimi, kansallisuus ja ikä ja hotellin nimi ja huone. Selvästi varautumista onnettomuuksiin, nyt halutaan tietää, kuka kaikki on retkellä ja että he myös palaavat sieltä.

Papereissa saattaa lukea alla vastuuvapauslauseke, joka on aika hurja, tai siis heikompia pelottaisi: Jos käy jotain katastrofia ja onnettomuuksia ja vene uppoaa, niin kukaan ei saa mitään korvauksia retkijärjestäjältä.

Tämä oli kadulla jonkun järjestäjän kyltissä.

Sekaan vaan. Pilotit ovat kuitenkin kokeneita merenkävijöitä ja tiimi tarkastaa kunkin retken aikana ajankohtaisen nousu- ja laskuvesitilanteen ja onko turvallista ja mahdollista käydä kaikissa kohteissa. Muutoksia voidaan tehdä säätilan vaatiessa ja järjestys, jolla saarilla käydään, määrätään olosuhteiden mukaan suunnitellen.

Seuraavan saariretken idyllisistä lahdelmista, laguuneista ja merimakkaroista voit lukea tästä linkistä: Lisää saaria! Hong Islands ja kauniit poukamat