Lentokonebongauksen kautta matkalle

Nerokas idea nro 1. Lentokenttähotelliin päivä ennen lentoa, jotta ei tule paniikkia pitkän automatkan aikataulun kanssa aikaisin aamulla. No ihan rennosti sinne ajeltiinkin edellisenä päivänä.

Päänvaivaa oli vain siitä palapelistä, että mukana hotellihuoneessa piti olla yöpymistarvikkeet ja seuraavan eli lentopäivän vaatteet, mutta yöpymisen jälkeen osa tarvikkeista piti tunkea lennon ajaksi matkalaukkuun ja osa käsimatkatavaroihin, ottaen huomioon nestemääräykset ja välineiden tarpeet missä ja milloin. Vähän alkoivat aivot höyrytä etukäteen tästä. Ja kannatti vaikka tajuta, että hotelliyön likapyykkiä ei esim. tarvitse raahata Suomeen ja takaisin, vaan voi jättää autoon. ”Kiva kun nää likaiset sukat paahtuu täällä parkkipaikalla helteessä puoltoista viikkoa; uskaltaako avata auton ovea enää sen jälkeen?”

Steigenberger-hotellissa (saksalainen nimi ja motto ”German hospitality”) oli uima-allas ja saunaosasto, jossa istuttiin kansainvälisesti uimapuvut päällä. Taisi siellä suomalaisen saunan ovella olla varoitus, että joku saattaa istua lauteilla alasti, joten on sitten omalla vastuulla, mihin katsoo, jos sellaiseen tyyppiin törmää. Ihan hauska lisä tuollainen kylpylämahdollisuus, joka kuului yöpymisen hintaan.

Joku juuri kauhisteli, kun hollantilaisessa hotellissa aamiaisbuffet maksaa erikseen ostettuna jo 17 euroa per henkilö. No, täällä maksoi 27,50 paitsi erikoistarjouksessa kampanjana 17,50. Meillä oli paketti, jossa aamiainen oli laskettu jo yhteen yöpymisen kanssa.

Steigenberger Hotel. Melko kovat patjat. Muutoin kaikki ihan jees.

Täällähän on WA eli Wim-Lex eli kuningas Willem-Alexander.

Ja myös äitinsä Beatrix.

Ensin sateli ja tuijotimme kuuroja sadetutkasta, että milloin on turvallista mennä katsomaan lentokoneita kiitoradalle kameran kanssa. Jep, ne olivat taas sellaisia ukkoskuuroja, jotka syntyvät paikan päällä puuroutuen ja joita ei näe eikä voi ennustaa tutkasta. Eli keskellä peltoa, kun pilven piti olla jo ohi, alkoikin jyristä ja sitten sataa. Meillä oli sateenvarjo, mutta vain yksi ja melko pieni, jonka alla yritimme kyyristellä. Kun sadetta lentää vaakasuorassa suoraan pebaan, niin ei siltä saa suojattua kuin puolet vartalosta vaikka mitä tekisi.

Tuollakin sataa ihan törkeästi.

Ohuet kesähousuni kastuivat takaa likomäriksi. Tiedät, että sade on runsas, kun tunnet vesipisaroiden juoksevan iholla polvitaipeesta pohjetta pitkin nilkkaan. Palasimme autolle odottamaan poutaa. Pahin pelko oli, että vesi imeytyy housuista auton penkkiin, jota on mahdoton saada kuivaksi millään keinolla enää koskaan, ja homehtuu sitten keskenään parkkipaikalla matkan ajan. Siksi vedin housut polviin ennen kuin istuuduin. Upea fiilis istua vähän niinkuin ilman housuja autossa; milloinkohan se lentokenttäalueen turvallisuudesta vastaava rajavartiosto ajelee tästä taas ohi ja tarkkailee ihmisiä?

Vaihtoehtoinen strategia, jonka keksin, olisi ollut kääntää housut takaperin niin, että märät takapuoliosat ovat edessä ja saavat siinä tuulettua rauhassa. Mutta sade lakkasi ja pian seisoimme ulkona, missä voin föönata lahkeet lämpimässä tuulessa lepattaen kuivaksi.

Tuuli oli etelästä ja lounaasta ja laskeutumista tapahtui pisimmälle Polderbaanille siten pohjoisesta päin. Muutama muukin auto pysäköi pyörätien laitaan ja pikku niittytien pätkälle, aivan kielletyn alueen rajalle, katsomaan laskeutuvia koneita jylyssä suoraan niiden alla. Synkkä oli sää vielä siinä vaiheessa. Jumbojettiä tuli, ja pientä potkuria.

Tämä on ABC eli AirBridgeCargo ja jumbojetti.

Naurettiin sitä, kuinka kieltomerkki voi juuri aiheuttaa sen väärän idean. ”Kiipeäminen tähän valomastoon ehdottomasti kielletty.” Ai kiipeäminen? Eipä olisi tullut mieleenkään. Hmm, kiinnostava ehdotus.

Juuri kun lähdimme, vastaan tuli rajavartioston auto. Ehkä ne menivät tällä kertaa oikeasti huomauttamaan väärään paikkaan pysäköityjä bongareita, että ei saa tukkia niin lentokenttäalueen hiekkatietä kuin pyörätien laitaakaan, hyi hyi. Pääsimmepä siitäkin nuhtelusta sattumalta.

Sää selkeni ja siirryimme Polderbaanin sivustalle viralliselle katselupaikalle ja kävellen pyörätielle ojan laitaan. Siellä saa ihailla nokikanoja ja silkkiuikkuja lentokoneiden sivunäkymän ohessa.

Cathay Pacific Cargo ja nokikana.

KLM Cityhopper ja silkkiuikku.

Pelkkä lokki.

Ryanair laskeutui. Housut olivat kivasti kuivat, mutta sää alkoi viilentyä auringon laskiessa.

Menimme vielä metsästämään nousevia koneita, mutta suurin osa nousi lounaistuuleen Kaagbaanilta, jonka alla ei ole niin mitään pysähdyspaikkaa. Siellä on kielletty kaikki parkkipaikat ja poistettu tienlevennykset niin tehokkaasti, että koneita ei voi mennä katsomaan millään keinolla. Harmi.

Vain välillä koneita nousi Aalsmeerbaanilta suoraan etelään, ja seisoimme kiitotien päässä ensin turhaan odottamassa. Vasta myöhemmin illalla onnistuimme näkemään sieltä pari konetta. Kun ne olivat menneet, silmäni havaitsivat jonkin muutoksen maisemassa. Valaistus muuttui. Tajusin: ”Ei hitto. Nyt ne sammutti kaikki valot koko kiitoradalta. Mitä se tarkoittaa? Ettei yhtään konetta ole enää tähän odotettavissa.”

Buitenveldertbaanin MacDonalds ei pitkälle kantanut, vaikka on siitä mukava, että jos kyseinen kiitorata sattuu olemaan käytössä, koneita voi nähdä suoraan Mäkkärin ikkunasta tai terassilta. Illalla myöhään etsimme vielä nälkäämme snäkkiä Hoofddorpista. Ei löytynyt mitää ruokaa, pahanen kylä. Oli sentään lauantai-ilta, mutta kaikki pikaruokalat oli suljettu ennen yhtätoista, paitsi joku baari. ”Luultiin, että meillä on kotona tuppukylä, mutta tämähän on vielä surkeampi”. Ostettiin ylihintaista yöpalaa hotellin aulasta.

Mutta mukava oli nukkua kaikessa rauhassa hotellissa ja mennä kohtuullisen myöhään aamiaiselle. Ei muuten kuulunut mitään lentokoneita hotellihuoneessen, kenttähotellit lienevät satsanneet äänieristykseen erittäin paljon. Kotona kuuluu enemmän laskeutuvia Düsseldorfin koneita kuin täällä parin kilometrin päässä olevia kiitoratoja.

Aamiainen oli inspiroiva. Sai syödä kaikkea omituista, mitä ei kotona saa, kuten brezeliä, raejuustoa, savulohta ja homejuustoa. Ehkäpä pitäisi hankkia itselle se raejuusto ja homejuusto, kun olivat niin kivoja. Brezeliä ei meillä saisi mistään vaikka itkisi.

Auto oli yön ajan hotellin kellarissa pysäköintihallissa, mikä maksoi myöskin ihan kunnon rahaa. Mutta yhteensä oli mukavaa lähteä hotelliyön kautta matkalle. Stressinpoistoon se toimi.