Suppailua ja SUP-joogaa – ensikertalaisen kokemus

Aina ihailen, kun yhdet ne suppailevat coolisti jossain. Näitähän näkyy nykyään Töölönlahdellakin ryhminä, uusin trendiurheilu. Siis SUP, Stand Up Paddling, eräänlaisella lainelaudalla seisten melominen tyynessä vedessä. Ja mietin, pystyisinköhän siihen itsekin.

Luulin, että trendikkäitä trendijuttuja löytyy vasta jostain Amsterdamista. Kunnes näin netissä suppikoulun ilmoituksen. Ihanalla Roermondin vesistöalueella, jossa on lampi toisensa vieressä. Vitsi nyt tekee mieli! Vitsi mikä lifestyle! Nyt saisin itsekin kokeilla! Toivoa suuren maailman meiningistä! Jonkun verran ajamista sinnekin tietysti on, mutta on se sentään melko lähellä.

Se on meidän lähin vesiurheiluparatiisimme, jossa on Maas-joesta haarautuvia lätäkköjä eli eräänlaisia lampia ja järviä vieri vieressä, ja niiden välissä maakannaksia. Vesistöt ovat jollain kapealla suulla yhteydessä toisiinsa tai Maas-jokeen, ja täällä on veneilyä, huvivenesatamia, melontakerhoja, soutu-urheilua, vesiskoottereita, purjelautailua ja vaikka mitä harrastusta.

Siis näin. Havainnekuva vesistöstä.

Suppailun lisäksi tähän pakettiin kuului SUP-joogaa. Se on se, että pysäytetään laudat ja kellutaan, ja tehdään pari joogaharjoitusta. Pysytään tasapainossa tai sitten pudotaan laidan yli.

Ilmoittauduin. Näytti tulevan hellettä. Aurinkovoidetta päälle.

Ei aavistustakaan, pystynkö siihen ollenkaan ja mitä tapahtuu. Mutta meinasin, että vaikka jännittää, niin ”eihän se ole mitään vaarallista; jos en osaa, niin putoan vain veteen; ihan on turvallista kokeilla tässä osaamistaan”. Mutta mähän kiljun kuin sika, jos olen oikeasti putoamassa kylmään veteen, ja sillä hetkellä se kyllä tuntuu hengenvaaralta! Että kyllä se ihan tarpeeksi pelottavaa on sittenkin.

Odottelin SUP-koulun vanhan mersubussin vierellä tovin opettajaa ja muita, katsellen vesipelastuskoirien harjoituksia rantavedessä. Yhteensä osallistujia oli 6 lopulta.

Oli täydellinen kesäpäivä ja vesiurheilupäivä, väkeä tuli moottoriveneillä siihen lampeen sillan alta, ihmisiä ui veneistään käsin, loikoili rantanurmikolla, istui beach clubissa kahvilla ja aurinko loisti. Rasvasin itseni suojakerroin 50:llä yltä päältä ja olin keksinyt ohjeen mukaiset ”urheiluvaatteet, jotka saavat kastua siltä varalta että putoat veteen”. Olkapäiden auringonpolttamateknisesti halusin pitää päällä t-paidan, vaikka se hiostaisikin enemmän kuin hihaton toppi tai pelkät bikinit.

Pakkohan tuolla kirkkaudessa oli suojata silmät auringolta, mutta kehotettiin muistamaan, että pitää rilleistä kiinni, jos putoaa laidan yli, etteivät arvokkaat optikon lasit vajoa pohjaan. Vaihtoehto olisi vaikka lippalakki, joka kelluu sentään pinnalla, jos se lähtee päästä.

Sitten vaan veteen ja ensin polvillaan melomista. Olin saanut perusohjeet ja tajusin ne. Laudan kahva näytti keskikohdan, jonka päällä on paras pysyä. Jos alkaa huojuttaa, ei kannata astella edestakaisin, koska silloin lauta keikahtaa varmasti. Vaan pitää siinä keskikohdassa pysyen mennä matalaksi, kyykkyyn tai polvilleen.

Myös polviseisonnassa voi meloa, jos on veneiden aiheuttamaa aallokkoa tulossa eikä ole varma, pysyykö pystyssä kunnolla. Nousee taas seisomaan kun siltä tuntuu.

Näissä laudoissa ei muuten ollut kytkentää narulla nilkkarenkaaseen, kuten joissain on, joita olen valokuvissa nähnyt. Täällä pitää luottaa siihen, että laudan saa uitua kiinni, jos siltä putoaa.

Kyllähän se lauta heilahteli alla ja oli epävakaa olo alkuun. Mutta pääsin seisomaan ja pääsin eteenpäin. Jalat tärisivät ensialkuun yrittäen säilyttää tasapainon joka suuntaan. Käsivarsilihaksia vaadittiin melomiseen. Hengästyin, oli ihan rankkaa liikuntaa. Välillä menikin moottorivene ohi ja aaltoja tuli, ja niistä selvisi polvillaan.

Melomisen periaatteet, jarruttaminen eli huopaaminen, ja kääntyminen, olivat helpppoja suomalaisen soutukokemuksen perusteella.

Äherrän viimeisenä polvillani... mutta olenkin ainut ensikertalainen.

Mentiin koko veden yli toiselle rannalle ja lilluttiin sitten rantavedessä joogaamassa. Tuuli painoi lautoja rantakiville pöpelikköön. Sitten ylitettiin veneiden kulkuväylä ilman kommelluksia, liikennettä tarkkaillen.

Yhden ankkuroidun moottoriveneen perässä oli lapset uimassa ja heillä oli vesikoira kyydissä, se seisoi jollain kelluvalla palalla keskellä vettä; hassu koiran oma itseaskarreltu minisurffilauta narulla kiinnitettynä veneeseen.

Sen verran märkää touhua laudalla polskuttelu on, ettei sinne voi ottaa mitään omaisuutta mukaan. Paitsi ehkä juomavesipullon, jonka sai lautaan pingotettujen kuminauhojen alle kiinni. Kuminauhat on ennen kaikkea tarkoitettu siihen, että niiden alle voi pujottaa osan melan kahvaa lepoasennossa tarvitsematta pelätä, että mela lähtee omille teilleen joogan tai tauon aikana. Opettajalla oli vesitiiviissä kaulapussissa kännykkä mukana, jotta tietää ajan kulun, ja siten hän sai otettua meistä pari kuvaa.

Koipireisi venyy.

Toisessa joogasessiossa rantaviivalla yhden kurssilaisen pitkä tukka takertui karhunvatukan piikkioksaan ja seurasi kiljuntaa ja ongelman vaikeahko selvittely. Nokikanakin meni kiljahdellen ohi.

Minä taas venytyksessä sivumakuulla koipea ojentaen menetin tasapainon sivusuunnassa ja kierähdin laidan yli kuin hylje. Norppalive. Nauroin. Se oli pelkkä tervetullut virkistys. Helle oli kova ja teki muutenkin jo mieli pulahtaa veteen. Vesi ei tuntunut siinä hikihelteessä yhtään kylmältä.

Palatessa oli vastatuuli ja aika pitkä matka kotirantaan. Tein kovasti töitä. Kyllä siinä lihasta vaadittiin, mutta selvisin. Olin joillain osapätkillä hitain, mutta pääsin silti eteenpäin ja lopulta perille. Kaikilla muilla oli jo kokemusta ja ainakin yksi kurssi takana.

Kokeneet suppaajat ja opettaja kehuivat, että ensikertalaiseksi osasin tosi hyvin. No kiva. Oli se aika cool tunne lipua veden päällä aaltojen liplattaessa laudan alla, selvitä pystyssä myös monista pikku aallokoista. Ja hauskan virkistävää aina saada välillä viileää vettä peban tai mahan alle, kun tehtiin joogaa ja vesi lainehti ylös laudalle. Täydellistä vesihupia kuumana päivänä.

Hauikset rasittuivat jonkin verran, niin että selvää on, etten pystysi vetelemään kerralla koko lampea ympäri, vaan olisi pakko pitää aina välillä lillumistauko, jotta lihakset palautuvat. Käsivarsien soutuliike kävi tietysti myös hartioihin ja niskalihaksiin.

Mutta jälkikäteen lihaskivuista selvin oli reisissä. Ne joutuivat tekemään sittenkin huomattavan kovan työn, kun joustaa polvista ja vähän kyykyssä pitää itseään pystyssä aktiivisesti. Rapuissa kulkiessa ja istuutuessa olivat reisilihakset tulessa. (Bruce Springsteen: ”oo oo oo, I’m on fire”, jos on tuttu kappale.)

Kyllä tekee mieli mennä joskus uudestaankin.