Pelottava ja kiehtova rullaluistelu

Yksi ilta oli päällä työturhautuminen, ekologiaturhautuminen, autonkorjauksen venymis -turhautuminen ja pari muuta, ja olin aika lailla huonossa kondiksessa: levoton ja akuutissa stressissä. Myös maailman uutiset turhauttavat, tyhmä ja julma ihmiskunta, ihan toivotonta shaibaa tapahtuu koko ajan.

Mietin, mitä tehdä. Jos menen suihkuun ja asetun sohvalle, niin eihän stressi hellitä. Haluan ulos. Jos rauhoittuisin luonnossa jossain puiston laidalla. Tai sitten uhmakkaana tarttuisin siihen rullaluisteluhaasteeseen nyt. Kyllä.

Se vaatii rohkeutta. Olen siirtänyt ja suunnitellut. Oikeasti, se on aika vaikeaa. Olen niin epävarma tasapainostani edelleen osin. Olen siihen pettynyt, etten osaa paremmin. Pitää harjoitella. Koska se myös kiehtoo silti.

Ja sitten päätin, että nyt, stressini voimalla ja sisulla, teen sen. Menen ennen ukkosta myrskytuuleen ja kaipaan haastetta, nyt pusken.

Ne ekat metrit ovat kyllä niin epätoivoisia. Meinasin kääntyä sisään samantien. Että tää oli nyt tässä, enhän mä pääse edes metriä eteenpäin pitämättä puskasta kiinni kuolemanpelkoisena. Ja joudun tästä ensimmäisenä myöskin huonolle katukiveykselle. Surkeaa nykimistä.

Ekat kymmenet metrit, kun vähän pääsin vauhtiin, taas olivat sellaisia, että jalkoihin sattuu, sääriluu kramppaa, epätasaiset katukivet pelottaa ja on hirvittävän rasittavaa päästä eteenpäin. Uskon, että tästä ei tule ikinä tulemaan yhtään mitään.

Sitten tuli kissa. Tuttu kissa oli oman talonsa edessä ja tällä kertaa se käveli suoraan minua kohti. Silloin sitä pitää silittää, koska silloin sitä saa silittää. Laskeuduin jalkakäytävän reunalle istumaan. Kissa puski ja kiersi ja maukui ja oli niin mun kaveri. Siitä lähti paljon karvaa, ja mustat urheiluhousut olivat valkoisissa karvoissa. Se heittäytyi selälleen makaamaan. Juttelin sille kaikessa rauhassa.

Tyyppi on pitkäkuonoinen.

Mauku-makkara makaa.

Jatkoin matkaa ja pääsin asfaltille. No nyt rullaa! Ihan eri juttu kuin kiveys. Nyt osaankin ja tiedän, mikä tässä on hauskaa. Vaikka ne alun ajatukset olivat, että mä kuolen tän vaikeuteen, kuolen epätoivoon, kuolen osaamattomuuteeni, ja kuolen häpeään kun kaikki näkee toikkarointini.

Muutamien vaikeiden reunusten ja kadunylityksen jälkeen pääsin mielisairaalan hyville asfalttipoluille. Optimaalinen paikka. Monta vaihtoehtoista tietä valittavana ja kierrettävänä ja menee niin hyvin, kun on sileää.

Kaneja. Villikanien välissä musta ja valkokirjava. Kanit chillaavat nurmikolla pötkylänä maaten. Ja kaksi suloista pikkulintua hyppii edessäni tiellä, ovatkohan peukaloisia, ovat niin pyrstö pystyssä ja niin minipieniä. Hetken ne oikein pomppivat tasajalkaa kuin vieterikanat, boing boing boing.

Asfaltilla tiedän, miksi haluan rullaluistella. On himo jatkaa vielä yksi kierros, ja vielä tuonne ja vielä takaisin. En malta lopettaa.

Ja osa stressistä kyllä suli siihen. Kun on haasteita ja uusia kokemuksia. Ja jopa onnistuminen, vaikeuksien kautta.

Onneksi vilkaisin kännykästä sadetutkaa lopuksi: oho, ukkonen tulee päälle jo 10 minuutin kuluttua. Nyt on selvittävä kotiin nopeasti.

Yksi pätkä ikivanhaa pyörätietä kadun varressa on ihan törkeässä kunnossa, tärinäkuoppainen, vanhaa murua, ei pysty. Sen tienoilla tuli se pakollinen hetki, että melkein kaadun. Oli voittajaolo päästä ajoissa kotiin.

Tein myös sitten suositellun huollon ja vaihdoin rullaluistinten rullat keskenään, etteivät ne kulu liian yksipuolisesti.

Myöhemmin tsekkasin Floriade-kukkanäyttelyn entisen hylätyn alueen Venlossa, vieläkö se on auki ja vieläkö siellä voi rullaluistella. Kyllä aukiot ovat edelleen yhtä käytettävissä. Sieltä vain katoaa vähitellen yksityiskohtia: suihkulähde ei enää suihkuta, yksi mökkerö on hävinnyt nurmikon nurkasta, lasten kiipeilyteline on poistettu.

Lääniä täällä kyllä riittää.

Suomalainen koivumetsä.

Siellä käyvät muutkin rullaluistelemassa, istumassa lammen rannalla ja juoksuttamassa koiria. Ihan kiva, mutta sinne pitää erikseen matkustaa autolla. (Ja kätevintä on tietysti, jos mukana on ystävällinen avustaja eli mieheni, niin saa kuviakin.)

Joillain paikkakunnilla joissain maissa on oikein kivoja ympäristöjä rullaluisteluun: joen viereisiä kilometrien mittaisia patoja, joiden päällä on hyvin asfaltoitu pyörätie; idyllisiä puistoja, joilla on sileät asfalttipolut. Täällä on vähän hankalaa löytää hyvät, autottomat paikat.

Aina sanon, että kyllä mä siis tarvitsen tähän sellaisen Miami Beachin rantabulevardin, jolla voin coolisti rullaluistella merimaisemassa ja ikuisessa kesässä. Se olisi optimi.