Mitä opin Postin tornitalossa

Onnistuin olemaan Saksan Postin tornitalossa kutsumatta sitä hävyttömällä nimellä, joka selviää tästä jutusta: Hulvaton Postin päämaja Bonnissa.

Firmalta kun vuokraa työmatkalle auton, saa automaattivaihteisen (oh no) dieselin (en mä osaa ajaa kuin bensiinillä) stop and go -säästötekniikalla (tämäkin vielä). Kuinka outo voi auto olla. Onneksi työkaveri ajoi.

Matkan varrella Saksan autobahnin vieressä höyrysi pitkälle näkyvästi voimalaitos ja selvitin, että se on Neurathin ruskohiilivoimalaitos. Edelleen ruskohiili. Ja sen vieressä Mönchengladbachin eteläpuolella on tämä Garzweilerin avolouhos, joka ulottuu nyt jo ihan moottoritien laitaan ja on hyvin näkyvissä.

Ruskohiilivoimalaitos.

Ja välissä kumminkin tuulivoimaa.

Ruskohiilikaivos Garzweiler.

Tuijottaa sitä kuoppaa, jonka toinen laita on niin kaukana horisontissa, että se näkyy sinertävänä ilman läpi, ja kaikki maa on kaivettu pois mielettömältä alalta ja duuni ja ruskohiilen kaivaminen jatkuu ja jatkuu, ja minulle tulee vain yksi sana mieleen: krank. Tämä on sairasta, että kaivetaan koko maisema pois niin etäälle saakka ettei se mahdu näkökenttään. Kaivosalue on jo 66 neliökilometrin kokoinen ja laajennetaan vielä 48 neliökilmetriä. Ja uuden alueen alta on hävinnyt tai tulee häviämään 12 kylää. Tästä Jenni kirjoittikin blogiin (linkki tässä), Immenrathin kylän autioitumisesta ennen tuhoa; nyt tuo vasen kuopan osa on sen paikalla. Sinne meni.

Tältä se näyttää Googlen satelliittikuvassa.

Laajentumissuunitelma.

Puut alkavat vihertää.

Kemianteollisuutta / öljynjalostamo Kölnin ja Bonnin välissä.

Bonnissa sitten. Kadunlaidan julisteessa näkyi Scorpions; keikalla vielä, Hannoverin pojat. Sillalla ajoi vanha tuttu vaaleanvihreä raskas S-Bahn. Vieressä menivät matalalattiaratikat 62 ja 61 Poppelsdorfiin; kyltissä luki Tannenbusch; vanhoja muistoja.

Rapistuneet korttelit. Siitä muistui mieleen, että sellainen aikamoinen kontrastihan Bonnissa oli aina: toisaalta vanhat yläluokan kaupunkiasunnot kauniisti koristelluissa parisataavuotiaissa kivitaloissa, toisaalta niitä samoja herraintaloja hylättyinä tai kunnostamattomina, maali halkeillen, graffitein tuhrittuna. Romua täynnä olevia etupihoja jalkakäytävän vieressä. Tai siistejä vehreitä puiden reunustamia katuja. Tai sitten taas 60-luvun betonimöhkälerakennuksia ja rumia harmaita laatikkotaloja. Ihan oikea kaupunki siinä mielessä: kaikkea sekaisin ja paljon liikennettä.

 

Postin torni oli korkea. Eihän tämä mahdu edes yhteen valokuvaan. Ulkona kiinnitti huomiota, että sisällä aulassa on mustapukuisia vartijoita, jotka tarkkailevat jo ulos, että kukas siellä valokuvia näpsii. Turvatoimet ovat terrorismin uhan takia korkealla Saksan suuryhtiöissä standardina.

Kokous pidettiin matalassa siivessä, mutta pääsimme pikku kierrokselle torniin ylös. Kokoushuoneilla oli kaupunkien nimiä. Kyltissä mainittiin myös Helsinki, Skandinavia ja Lappi ja kaikki pohjoismaiset pääkaupungit.

Aulan koristus.

Hissi oli hirveän nopea. Niitä suhahteli lasiseinien takana ylös alas kun odotimme omaamme ja mietin, selviänkö tuosta vauhdista ollenkaan. Että sillä 30. kerrokseen. Siellä oli vierailijoille avoin näyttely, vähän DHL:lentorahtikonttia, Postin modernia sähköpyörää ja historiafilmiä kirjeiden lajittelusta käsin. Sekä valokuvat siitä, miten tornin julkisivu loistaa sinisenä iltaisin ja siihen voi myös laittaa sesonkikuvioita kuten joulukuusen, tai liikkuvan valoshown. Lintujen muuton aikaan laitetaan ystävällisesti sellainen valaistus, joka auttaa lintuja tajuamaan korkean esteen ja estää niitä törmäämästä taloon, mikä on pilvenpiirtäjissä muutoin yleinen ongelma.

Tornissa on 41 kerrosta. Jonkin virallisen määritelmän mukaan pilvenpiirtäjä on yli 150 metriä korkea talo. Näin laskettuna Bonnin Postitorni on ainoa Frankfurtin ulkopuolella sijaitseva pilvenpiirtäjä Saksassa. Kerrostaloista se on Saksan 11. korkein.

Ylhäällä noin 38. kerroksen kohdalla oli ollut alkuaikoina koululaisryhmä esittelykäynnillä, ja yksi oppilas oli kiivennyt yhdyssillalla lasikaiteen yli ja mennyt vinon betonipalkin päälle istumaan. Siinä oli sellainen vinorasti rakennuksen puoliskojen välillä. Kauhea paniikki, että kuka maksaa, kun se kohta putoaa ja kuolee. No ei se pudonnut, mutta silti melkoinen show. Sen jälkeen ei kai ole ihan yläkerroksiin viety ainakaan koululaisryhmiä. Muutoin siellä istuukin liikkeen johto eikä sinne ole taviksilla asiaa.

Viereinen 60-luvun 115-metrinen tornitalo Langer Eugen onkin nykyään YK:n käytössä. Ikkunoista näki Kölnin tuomiokirkon horisontissa kohoavana, ja toiseen suuntaan Petersbergin, Siebengebirgen, Drachenfelsin ja Bad Godesbergiin päin. (Siebengebirge on seitsemän kukkulanhuippua sisältävä pikkuvuoristo, jossa seitsemän kääpiön sanotaan asuvan.)

Langer Eugen / YK.

Siebengebirge.

Rein.

Kölnin suuntaan.

Post-Toweria alettiin suunnitella, kun vuonna 2000 Saksan Posti yksityistettiin yhtiöksi eikä ollut enää posti- ja puheliniministeriön alainen valtion viranomaiselin. Halusivat rakentaa kunnollisen maamerkin. Lasiarkkitehtuurilla haluttiin ilmaista organisaation läpinäkyvyys, että tullaan pölyisistä virkamiesten suljetuista huoneista ja ummehtuneesta imagosta johonkin ihan uuteen ja moderniin. Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa on sääntö, että mikään rakennus ei saa olla korkeampi kuin Kölnin tuomiokirkko, mutta Posti halusi tornistaan vielä korkeamman. Lupaa ei herunut. Tyytyivät sitten näihin 162 metriin. Virallisesti Kölnin tuomikirkko on kylläkin vain 158 metriä, että ehkä onnistuivat täpärästi ylittämään sen kumminkin. Ehkä riippuu siitä, mitä kaikki katon uloimmat härpäkkeet lasketaan mukaan korkeuteen.

Lounas kanttiinissa oli myös upea. Vitriinikaappien lasihyllyillä esiteltiin live-ruokana lautasilla päivän lämpimät pääruokavaihtoehdot. Joka päivä voi valita ainakin näistä: 1. joku pasta-annos, 2. kasvisruoka, 3. eksoottinen etnoruoka, 4. perinteinen (eli saksalainen) ruoka. Ruokalassa oli ihqun mintunvihreitä penkkejä ja tuoleja.

Olen alkanut tottua Postin tyyppiin, joka meitä isännöi ja johdatti. Ensin hän oli jotenkin ärsyttävä, mutta alan vähitellen oppia ja tajuta, mikä se on. Viimeksi unessa vietinkin rentoa iltaa nimenomaisen Thomaksen kanssa jossain asunnolla; juotiin drinkkejä ja naurettiin kaikelle koko ajan. Voi sitä kätevästi ystävystyä unissakin.

Niin että näissä merkeissä, kerroin hänellekin menneisyydestäni Bonnissa Deutsche Bankin ja Postbankin töissä ja asumisesta vastarannalla Beuelissa, kun tätä taloa alettiin rakentaa. Nostaa arvostusta muutaman pointsin, kun heittää olleensa Deutsche Bankilla ja Postbankilla, vaikken ollutkaan siellä finanssineuvojana, vaan osa-aikaisena ja väliaikaisena opiskelijana auttelemassa faksien kanssa ja softwareorjana päivittämässä pankkiautomaatteja etänä.