Mtäh. Aamulla oli sankka sumu ja harmaa maailma, mutta sitten aurinko tuli esiin ja yhtäkkiä oli 20 astetta. Auringon voiman ja etelätuulen yhteisnäytös.
Siis: ensin oli fyysinen väsymys, mutta heti kun kolmen viikon harmaasta vesisateesta kuoriutui loistava aurinko ja tuli kevätpäivänseisaus, huomasin olleeni reippaana puuhaamassa koko päivän suorastaan hyperaktiivisena ulkona ja sisällä ilman väsymystä. Että oliko se sitten siinä? Vähän aurinkoa käynnisti koneen, tai ainakin jotenkuten normalisoi?
Sumusta johtuen en tajunnut ottaa aurinkolaseja mukaan ja käveleskelin ulkona loisteessa sillä seurauksella, että silmät saivat melko shokin valonsäteilyä ja alkoivat kirveltää ja punoittaa. Ei ihme, kun eivät ole moiseen tottuneet. Ei siihen paljon tarvita, että liika on liikaa.
Polttaa kesäkatu kuuma? (Kiitti Danny, nyt soi tämäkin päässä.) |
Saman päivän aamu. Tämä on ihan livekuva ilman muokkausta, ei mustavalkoiseksi käsitelty. |
Pesän rakennusta. Harakat rakentavat pesänsä palloksi, johon kuuluu katto. Katto tehdään piikkipensaasta, jos voidaan, sillä sen tehtävä on suojata pesuetta petolintujen hyökkäyksiltä ylhäältä käsin. |
Kukkien ruukutus ei sovi perfektionisteille
Hyperaktiivisena vapaapäivänä tajusin, että välillä vaan on ärsytyksen aika. Sellainen vaihe, että tulkitsen kaiken pahansuovasti, oletan, että maailma on minua vastaan, ja panen terävästi merkille kaiken sen, missä on huonon kohtelun makua minun suuntaani. Kaiken, missä olosuhteet ovat huonot eivätkä ihan sitä kuin toivoisin, tai kuten mielestäni maailman pitäisi toimia ollakseen oikeudenmukainen. Kritisoin ja räyhään itsekseni vaikka mistä päivän aikana.
Toisaalta kiukkuisena voi olla hyödyllisen tarmokas ja saada energiaa asioiden hoitamiseen.
Menin sitten esikkojen pariin puutarhakauppaan, koska sääennusteessa lukee +14 seuraavat viikot ja olisi kiva saada ne värikkäät kukat jo pihaan pöydille.
3 esikkoa 2,99. |
Kukkien istuttaminen piharuukkuihin onkin kyllä sellainen homma, että siinä saa kaikki perfektionismi väistyä vaikka sitten itkun kera. Sitä ei VOI tehdä hyvin. Siinä varisee kuitenkin multaa juuri niiden hauraiden terälehtien päälle, joita yritti varjella ja joiden piti pysyä kauniina ja puhtaana. Voi anteeksi kukka. Märkä multa tahraa ruukkujen reunat ja kun sitä yrittää pestä liinalla, liinasta leviää vain lisää mustaa mutaa joka pyyhkäisyllä. Mullat ovat pitkin maata ruukkujen ympärillä. Annostellessa multaa kukan alle aina jotkut lehdet taittuvat ja katkeavat; anteeksi kukka taas.
Tuntuu siltä, että onnistuu pelkästään tuhoamaan koko kasvin tuhannen silpuksi ja likaamaan sekä kukat, ruukut että työstöpaikan yltä päältä, ja laittamaan kukan vinoon ruukkuun, ja jättämään juuripaakun viereen aukkoja, joissa ei ole multaa ollenkaan.
Jos ei juuri sillä hetkellä pysty kestämään epäjärjestystä ja huonoja suorituksia, niin siinä on oikein katkera kriisin paikka.
Mutta sainpa ne primulat ja ranunculukset ruukkuihin. Joten kuten.
Ei saa sataa!
Lisäksi turhautti se, että sääennusteet ja sääihmiset olivat luvanneet kaikkien sateiden loppuneen kerta kaikkiaan ainakin kahdeksi viikoksi. Pelkkää poutaa, lämpötila nousee jne. Mistä tulkitsin, että voisin mennä vaikka pyörällä mihin tahansa milloin tahansa pelkäämättä sadetta ja että voisin laittaa päähäni vesiliukoisia yhden päivän kestäviä suihkevärejä pelkäämättä, että sadevesi valuttaa ne pitkin naamaa ja vaatteita.
Kokeilin sitä pinkkiä sitten. Ja lähdin kauppoihin, onneksi kuitenkin autolla. Niin eikö ala sataa. Mitä tuossa tuulilasssa on, vesipisaroita? Miksi hitossa?? Ei saa! Tulikin sitten tuntikausien paikallinen sadealue koko iltapäiväksi, juuri kun aioin laittaa kukkia pihassa ruukkuihin kaikessa rauhassa. Niin sitten siellä sataa päähän ja minulla on ne pinkit tukassa. Nyt piti olla täyspouta joka päivä!! Tana! Petturit ja huijarit!
Ööö... aika pinkki? |
Sain kuitenkin loputtomasti taloustöitä tehtyä tarmokkaasti. Pesin talven toppatakkeja yksitellen, siivosin kaappeja, kävin eläinkaupassa ja rautakaupassa, tiskasin, etsin vaaliehdokkaita, mietin työmatkan vaatteet ja laukut.
Jotain pörriäisiä siellä jo pörrää; ehkä kukkani ilahduttavat niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti